Kerholiivi yllä kylillä

 
Kylillä ja kaupungeissa
On mielenkiintoista kun kulkee kerholiivi yllä erinäisissä paikoissa. Liivini, se jota käytän "siviilissä" on siisti toisin kuin se joka on ollut vuosikymmenet ajoasuni päällimmäisenä. Vain likaisuus ja koko erottaa. Naapurikaupungin isossa kauppakeskuksessa käydessäni, erityisesti ikäiseni ja sitä vanhemmat (arviolta) naiset katsovat vihaisesti ja pitkään kun käyn marketissa ostoksilla tai aularavintolassa kahvilla. Väistävät reilun parin metrin päästä ja tuijottavat. Vaikka mitään syytä ei ole. Kaikista pahin olen jos asetun kassajonossa jonkun ikääntyneen taakse. Siinä pälyillään ja yritetään olla nopea. Pari kertaa on pyydetty pysymään matkan päässä. Tuttu kassan täti vain hymyilee. Toivottavasti en tule, ainoastaan, vain vanhojen rouvien uniin.

Maaseudulla
Siellä ollaan kovinkin tarkkoja. Yksi hyvä esimerkki oli kun pysähdyin pikkutien risteykseen Vaskiveden ja Ruoveden väliselle soratielle lyhyelle tauolle kun hain vesipullon takalaukusta. Oli lämmin, liki helteinen sää. Läheisesta omakotilalosta tuli mies koiran kanssa kyselemään mitä toimitan. Sanoin että olen vain ajelemassa ja kaipasin vissyhuikkaa. Hän kehoitti ajamaan helvettiin ja heti. Otin huikan, laitoin pullon takalaukkuun niin ukko esti sulkemasta laukkua ja halusi nähdä mitä siellä on. Sanoi epäilevänsä varkautta. No, vähän vaatteita oli, joitain pyörän tarvikkeita sekä kartta. Osasi kyllä kysellä että mistä ne on hankittu. Lähdin rivakkaan.

Lääkärissä
Kesken päivän oli aika varattuna. Kerholiivi päällä pyyhälsin paikalle. Lääkärillä ei ilme muuttunut. Muutenkin käynti oli miellyttävä. Asiat tuli kuntoon ja resepti kouraan. Vain odotushuoneessa sain joitain katseita.

Liikenteessä häiriköitä
On ollut kokolailla yhdentekevää mitä kampetta ajaessani on yllä sillä en ole huomannut mitään eroa muissa liikenteessä liikkujien käytöksessä vaatetuksen suhteen. Vastaantulevat motoristit moikkaavat ja muut kulkevat matkojaan. Vuosikymmeniä sitten oli joitakin häiriköitä liikenteessä. Nuoret köllit autollansa hieman kiilailivat ja näyttelivät rivoja käsimerkkejä tai heittelivät roskia ylle. Pahin tapaus tapahtui Pohjois-Pohjanmaalla. Kyse ei ollutkaan nuorista vaan kyseessä olikin vanhempi herra vaimoineen. Autonsa kullanvärinen 2+2-paikkainen Mercedes avoauto. Ryhtyi kiilailemaan ja naureskeli. Olimme kolmella pyörällä liikkeellä ja sillä kertaa viimeisenä ajoi seurueemme naiskuljettaja. Itse ajoin kakkosena ja ihmettelin minne mimmi jäi. Palasin takaisin vilkaisemaan. Jonkinnäköinen selvittely oli menossa ja mersumies kävi kuumana. Käskin häntä häipymään mutta hän yrittikin kaataa moottoripyöräni. Ei onnistunut. Lähti kumit vinkuen ja minä perään. Ei, ehkä, ollut viisaasti tehty, mutta sain kiinni ja laitoin endurosaappaalla pari mukavannäköistä klommoa autonsa kylkeen ja näytin että pysähdy. Ei pysähtynyt mutta auton sisällä alkoi olla erikoista toimintaa. Ehkei rouvansa pitänytkään tilanteesta. Kaveritkin saavuttivat ja muodostui eräänlainen "saattue". Mersumies kääntyi äkisti sivutielle ja sen koommin en ole nähnyt. Mutta itsehän aloitti. Mahtoiko oppia mitään... Vaan eipä se motoristien mainetta parantanut...

Eläkkeellä
Muutaman vuoden olen harjoitellut eläkeläistä. Aluksi piti kovasti keksiä jotain tekemistä. Olihan sitä. Nyttemmin olen laittanut jarrua ja ryhtynyt, hiljokseen, purkamaan verstastani. Osa kamoista on jo kerhollani, osa vähän sikinsokin verstaallani ja autotallissa sekä kesäasunnolla. Kerholle en voi viedä kuin pikkukamoja ja niin sanottuja yleisosia. Ehkä työkalujakin. Pitää päälliköiltä kysyä. Muita hommia on käydä kulttuuritapahtumissa kuten, menneellä viikolla, kuuntelemassa ja katsomassa rockpianistia. Liki joka viikolle jotain kulttuuria, myös päiväsaikaan. Lisäksi kaverit ja kerhoillat. Tampereella on myös paljon kulttuuritapahtumia joita, valikoiden, suosin. Tampereen Teatteri, Työväen Teatteri ja muitakin teattereita, kuten Ahaa, sekä taidenäyttelyitä ja poikkitaiteellisia rientoja. Lisäksi pysyvät näyttelyt kuten Vapriikki, Hildén, Milavida, Taidemuseo, Työväenmuseo, Ronga, Aaltosen museo, jne. Finlayson palveluineen. Jne. Pyynikiltä ja Pispalassa löytyy lisää. Lielahdessakin on...

 

Mr. Breathless ja piano. Rock 'n' roll.

Toisaalta
Saan usein juttukavereita, hyvässä ja pahassa, kun käyn pubissa liivi yllä. Jotkin, alkavasti humaltuneet, nuoret miehet tulevat kyselemään että olenko "istunut" pitkäänkin tai mitä kerhoa kannatan. Vaikka selkä- ja rintamerkkini kertovat kerhon kotikunnan ja nimen. Aivan kuin olisin rikollinen. Merkittävin rikos, jonka olen tehnyt, on ylinopeus. Joskus olen sakkoa maksanut. Jos sanon että, lähes vastoin totuutta, olen ollut sellissä yötä niin oluentarjoajaa riittää. Toki se on sitten siinä juottolassa viimeinen käyntini pitkään aikaan. Tampereella ja lähikaupungeissa on valinnanvaraa. Olen käynyt liivi päällä Työväen- ja Tampereen teattereissa, pankissa, apteekissa, R-kioskilla, lääkärissä, ja muuallakin. Tavaratalossa saattaa jokin nuorempi ja innokkaampi kerrosvalvoja katsella pitkään perään mutta siihen se on jäänyt. Ei kahta pahaa sanaa. Katseita kyllä saan mutta olenkin komea. Ja pientä vaille seitsemänkymmenen. Jää koettavaksi josko lukema tulee täyteen...

Liivitönnä, bootsit, farkut ja nahkatakki
Silloin voin olla kuka vain eikä yksikään kiinnitä huomiota tai säiky. Kun ulkoinen habitus vaihtuu niin fiilis muuttuu. Koen että liivillä on vahva vaikutus joihinkin henkilöihin mutta asia on lievenemässä eikä liivi, automaattisesti, tarkoita rikollista tai muuta laitapuolen kulkijaa. Noin neljäkymmentä vuotta sitten asia oli aivan erilainen ja viranomaisetkin olivat kiinnostuneita. Tein, muinoin, kaverille pitkäkeulaisen moottoripyörän. Koeajolla poliisit pysäyttivät ja vaativat nähtäväksi pyörän paperit. Pienen hakemisen jälkeen ne löytyivätkin ja kun ei täsmännyt nimet kuljettajan, rekisterikilven ja omistajan suhteen niin ehdottivat että pidättävät minut. Hyvillä puheilla ja kertomuksesta kuka pyörää oikeasti omistaa ja olen vain koeajolla. Onneksi olimme käyneet katsastuskonttorilla ja keulan uusi mitta oli kirjattu pyörän papereihin. Nykyään sellaista tuskin sattuu että pitkäkeulainen kiinnostaisi viranomaista. En ole kuullut sellaisesta aikoihin. Ehkä jollain mp- ja mc-järjestöistä lie asiatietoa aiheesta.

Lievä erilaisuus
Sitä kai harrastan kun moottoripyörällä ajan ja kuulun kerhoon. Se on kiinnostavaa ja, eritoten, amerikkaisten elokuvien kiillotettu outlaw-meininki on asiaa innostanut monen märkäkorvan kohdalla. Lisäksi maassammekin on kyseenalaisia porukoita jotka eivät ole, ainakaan nimellään, rekisteröityneitä yhdistyksiä. 

Kerran olen ollut... 
Motoristikaverin hautajaisissa, aiemmin tulevan vainajan omasta esityksestä, pyyntö että kaikilla kuoppajaisiin saapuneilla motoristeillä olisi liivit yllä. Näin tapahtui. Kirkkoherra ja suntio eivät pitäneet tavasta. Mitäs ne muuta voineet kuin murjottaa. Siunaus tapahtui haudalla eikä kirkossa. Varsin nopeasti. Ei virren virttä. Silti hautuumaalle kertyi muutakin yleisöä katsomaan arkunlaskua. Nyttemmin on tullut käytyä aika monissa kuoppajaisissa. Kun ikääntyy niin tuttavapiirissä käy kato. Valitettavan usein liivit päällä. 

Vanhempien vastustus
Moottoripyörän hankintaa vastustivat. Mutta myöhemmin, vuosien kuluttua, asiaan ei enää puututtu heidän taholtaan. Eräät sukulaiset, tosin, laittoivat välit poikki ja vihjaisivat että rikoksen polku on pahasta. Lie sekin elokuvaperäistä ja muutamasta porukasta joita tiedotusvälineissä tuodaan esiin varsin negatiivisesti. Kaksi veljistänikin ovat motoristeja. Yllättäen, ajavat Guzzeilla. Pyöriä on enemmän kuin miehiä. Toki autoja on ollut ohessa talviajoa varten. Vaan oli, itsellä toistakymmentä vuotta, että ei ollut autoa. Pitkiäkin reissuja tein talvisydännä matkaedurollani. Kuten Turku - Rautavaara ja molempiin suuntiin. Asuin siihen aikaa Rautavaaran mukavassa mutta vähäväkisessä pitäjässä. Tunnetuin rautavaaralainen matkailukohde lienee Metsäkartano järvi- ja jokimaisemineen. Sinne olen järjestänyt muutaman mp-kokoontumisen. Sen sijaan paikallinen kylän keskustan ravintola on hiljainen. Taitaa olla myös Teboil näinä aikoina. Siellä tuli kahviteltua aika-ajoin viime vuosituhannella. Toinenkin bensis oli. Pariin vuoteen en ole käynyt. 

Kun kertoo
Olen kertonut että olen johtanut tai kuulunut jäsenistöön useissa mc-kerhoisssa joko järjestöllisesti Suomessa, ulkomailla, että paikallisesti. Sitten kysytään että millainen Harrikka minulla on niin kerron, totuuden mukaisesti, että Guzzi on pyörämerkkini. Useimmat kuulijani ovat olleet, tässä vaiheessa, ihan pihalla koska merkki ei kerro heille mitään. Saattavat vaihtaa pöytää ja juttu loppuu. Kyllä siihen, usein, joku kiilaa tilalle.

Eduskuntaan kutsuttiin
Silloin olin Smoton puheenjohtaja ja sittemmin edesmennyt, kaverini Hanski, myös hallituksen jäsen, hoiteli yhdistyksen suhdehommia. Asuin silloin Mäntässä ja tapana oli käydä silloisessa linja-autoaseman kahviossa aamukahveilla. Siellä istui jo aamusesta, ennen työajan alkua, oma "raatinsa" ja yksi silloinen kansanedustaja. Kerroin siinä, kahvin juonnin ja sämpylän syönnin ohella, että olen siitä lähtemässä junalla Eduskuntaan Liikennevaliokunnan kuultavaksi. Em. kansanedustaja sanoi että pitää olla tumma puku ja muutenkin siisti ja pitkä tukka leikattava. Sanoin näine hyvineni meneväni kaverin kanssa kerholiivit yllä. Nauroi rehevästi ja sanoi ettette pääse kuin vähän matkaa eduskunnan rappuja. Puku on pakollinen.
Käytännössä meni niin että kaluunakaulainen herra oli odottamassa meitä Eduskunnan ovisuussa. Ei kysellyt meiltä liivimiehiltä papereita vaan saattoi meidät neuvottelutilaan jossa oli kolmattakymmentä henkilöä (Liikennevaliokunta) odottamassa. Esittelimme itsemme, toimemme ja hieman yhdistystäkin. Hanski piti kahdenkymmenen minuutin puheen näkemyksistämme moottoripyöräilyn ongelmakohdista maassamme. Sitten oli kysymysten vuoro. Ei olisi uskonut kuinka pinnallista oli Liikennevaliokunnan tietämys matkamoottoripyöräilystä. Osa kysymyksitä oli, jopa, typeriä. Saastuttamisestakin syytettiin. Vaan saatiin jonkinlainen pöytäkirja kohtaamisesta aikaiseksi. Missä lie nykyään...

Kerhoja on listattu

https://www.bikerunion.fi/kerhot-ja-selkamerkit 

Mukavat baaritutut
Osa niistäkin motoristeja tai entisiä motoristeja. Tampereella usein Coronan porukkaa. Toisinaan näkee kun joku märkäkorva kaartaa kahvilan tai pubin eteen näyttävästi Harrikallaan. Kamppeet viimeisen päälle ja tunkee porukkaan. Siinä tahtoo olla pientä kitkaa. Toki, sekin ilmiö, laantuu kun viikkoja, kuukausia tai vuosia kuluu. Yleensä, kokemukseni mukaan, monikaan, yli kolmikymppisenä ei enää aja moottoripyörällä vaan on hankittu tilava perheauto. Siten monen elämä meneekin lastenkasvatukseen. Tulee muuta puuhaa. Vaimollanikin oli omat moottoripyöränsä  mutta on niistä luopunut. Eikä tule, enää, kyytiinkään. Lonely rider olen. Nykyään nääs. Tämä kotimainen mp-harrastus on laskevassa trendissä. Olisiko kellään ideoita?

Oma kerhoni 
Olin pitkään poissa maailmalla mutta eri syistä kuten työ ja vapaa-aika enkä ole kerhoiältäni vanhin vaikka olenkin kerhoni perustajajäsen. Johtui siitä että kuljin maailmalla töissäni ja hyvin harvoin poikkesin kerhollani. Monta vuotta meni maailmalla matkatessa. Sekä työn että järjestöhommien perässä. Muunmuassa Smoton edustajana Brysselissä. Kun olin Kuoreveden Lentokonetehtaalla töissä niin liityin Vimpyyn Vilppulassa. Siinä meni muutama vuosi. Kyseinen kerho on sittemmin lopetettu jäsenien muuton ja ikääntymisen vuoksi. Nyt tiloissa toimii nuorten miesten autoporukka.

Takaisin omaan kerhooni
Ei ollut ongelmaa. Suurin osa porukasta, kun sakkia olikin vielä silloin paljon, tunsivat minut entuudestaan. Muutkin oppivat tuntemaan. Sittemmin en ole ottanut vastaan luottamustehtäviä kerhoni suhteen. Antaa nuorten miesten ja naisten hoitaa asiat. Olen pyrkinyt olemaan neuvomatta. Mutta kokouksissa käyn. Myös viikottaisessa Kerhoillassa tulee käytyä suht ahkeraan talvikaudella. Kesäaikaan olen joko mökillä noin 500 km:n päässä tai muutoin muualla reissussa. Eli kerhoni ajeluihin tai tapahtumiin en aina veny. Ajokaudenavausajelu on osunut, toisinaan, kohdalle ja pari kertaa kerhon porukkamatkalle jonnekin kohteeseen jossa vietetään pari päivää öineen. 

Kokoontumisajot harvenevat
Niitä on vielä liki jokaiselle kesän viikolopulle useitakin mutta on niitä vähentynytkin runsaasti. Porukka vanhenee ja kerhojen varallisuus, jäsenmäärät ja viitseliäisyys heikkenee siinä ohessa. Joillakin rajoittaa myös fyysinen kunto ikääntyessä. Eikä nuoria innosta. On heitä mutta ei niinkuin ennen. Lisäksi monet leirintäalueet ovat erikoistuneet ja motoristit eivät ole sitä lajia. Osa leirintäalueista ovat lopettaneet toimintansa tai ovat tarpeettoman arvokkaita. Minulle riittää teltta/mökkipaikka, ravintola, makkaranpaistonuotio ja rantasauna.

Rekisteröityneet ja rekisteröitymättömät kerhot
Molempia on. Monella kerholla ei ole yhdistysrekisterissä merkintää. Silloin on, muunmuassa, talouspuolen vastuu epäselvä. Tiedän kerhoja jotka ovat vaurastuneet eri menetelmillä ja sitten joku pistää tilin sileäksi. Yleensä juuri hän joka on ollut  talouden suhteen on "suksinut sudaniin". Se on mahdollista myös yhdistysrekisterissä olevalle kerholle mutta silloin on tapahtunut selkeä rikos ja syyllinen joutuu edesvastuuseen. Poliisi hoitaa. Isoissa kerhoissa kulkee jonkin verran valuuttaa. Eikä niinkään pieniä summia sillä kerhotilojen vuokra tai omistaminen on melkoinen menoerä. Lisäksi tulee erilaisia kuluja toiminnan ylläpidosta sekä kerhon tarjoamista palveluista kuten korjaamotila, välineet, lämmityskulut, vesiliittymä ja yleinen tilojen ylläpito sekä lumenajo.

Merkkikerhot
Niitä on useita rekisteröityjä yhdistyksiä. Monelle eri pyörämerkille. Kerhollani on ainakin Bemarikerhon jäseniä ja Gruppo Moto Guzzi Finlandian jäseniä. Lukuisimmin on H-D harrastajia ja jotkut heistä lienevät myös jäseniä HDCF-yhdistyksessä. Niinkuin pitääkin.

Yleensä mc-liivi päällä kulkiessa
Kahdenlaista suuntausta. Ns. tavallinen rahvas, parhaiten erottuu isossa marketissa lähinnä perheellisten parissa. Väistävät hieman enemmän kuin olettaisi ja kakarat katsovat silmät pallillaan ihan hiljaa eivätkä melua mikä myönteisesti on hyvä... Kassajonossa saa olla itsekseen koska taakseni ei, juurikaan, kerry jonoa. Edellä menevistä en niin tiedä. Arvelin että käynpä liivien kanssa ihan joka päivä kyseisessa marketissa että tottuisivat ja olisi, joskus vaikka, juttukaveriksi kahviossa joku. Toki tuttujakin on jotka eivät vierasta meikäläistä. Kun mennään Kerhon porukalla, lähinnä kolmesta kymmeneen henkeen, niin ei siltikään ole pulaa istumapaikoista. Ihmeesti tulee tilaa. Mitäs me ukot ja akat, nuorimmat liki nelikymppisiä, vanhimmat jo liki seitenkymppisiä.

Tamperelaiselle kerholle
Corona mc pitää pikku bileet joulukuun viidentenä. Lähden sinne iltasella. Jalan koska matka ei ole pitkä ja saa liikuntaa. Olisiko pari kilometriä. (Aamuyöhon meni. Heräsin kotona iltapäivän jo hämärryttyä.) Oli ihan reippas meninki. Väkeä paljon.

Kahviokuvio korjattu
Hiljalleen, vuosien mittaan, olen sujuttautunut paikallisten ja entisten paikallisten yrittäjien, porukkaan Ylöjärvellä. Toki itsekin olen yrittäjä. Ainakin siinä mielessä että olen ollut perustamassa yritystä, josta omistan enää vain viisi prosenttia ja olen eläköitynyt. Se siis ei edellytä että olisin heidän tasoisensa vaan on osoittautunut että tykkäävät jutuistani ja minä heidän. Itselläni kun on melkoinen paikallistietämys kyseisen kaupungin toimista 60-luvulta alkaen vaikka silloin se oli vain pikkuinen kunta... Nykyään suuripinta-alainen kaupunki. Kuntaliitoksia tehty.

Onko elokuvissa syy lievään syrjintään?
Ehkä niin on. Pahiksia taidetaan olla, suuren kansanosan mielissä, vaikka jäsenistössä on tavallisia veronmaksajia, yrittäjiä, duunareita, johtotehtävissä toimivia, eläkeläisiä, kuten itse sekä pari maanviljelijää ja karjatilallista. Syytän brittiläisiä ja amerikkalaisia elokuvia.

Omalla kohtaa
Olen tunnettu tamperelainen. Myös Ylöjärvellä monille tuttu. Pirkkalaa olen vasta alkanut valloittamaan. Ongelmia on ollut vähän ja hyvällä supliikilla hoituu moni asia... Lisäksi olen markkinoinut sekä netissä että muutoinkin eräiden yritysten tarjontaa. Eräs kahvilaravintoloitsija ihmetteli miksi heillä käy motoristeja. Vaikka mesta on pitkän soratien perillä. Tosin maisema on siellä näkemisen arvoinen. Eikä ruokakaan ole vastenmielistä. Toivottavasti motoristit vieraillessaan häädä tavan asiakkaita. Ylöjärven Kuljulla maalaistien päässä kauniilla järvimaisemilla. Vastaavanlainen kesäravintola löytyy myös Lempiäniemestä. Kun taas Teiskon puolella on mieleiseni ympärivuotinen ravintola Kessan Baari Kämmenniemessä liki Aunessiltaa. Kaunis paikka ja vuono sillan alla.

Törmääminen outlaw-porukkaan
Niitäkin on. Onneksi harvoin tulee poikettua. Pariin vuoteen ei kertaakaan. Aiemmin kyllä. Kyseisissä riennoissa ei ole kummoista säätöä. Ihan hyviä bileitä olen nauttinut. Ihmisiähän hekin ovat. 

Ihmisten ja oma tietämättömyys
Kuulun, osin, samaan porukkaan. Varsinkin nyt, vanhuuttani, ei tule ihan kaikkea seurattua. Tampereen kokoisessa kirkonkylässä ja lähikunnissa mahtuu olemaan erinäköisiä porukoita. Vaan pihalla olen, jotain tiedän ja jostain ei hajuakaan. Onneksi kerhokaverit valaisevat. Eivätkä hekään kaikkea tiedä. 

Syksyn mittaan
Ajokauden päättäjäisiä viettää useampi mc-porukka. Asuinpaikkani ympärillä on noin kolmen kilometrin säteellä useita mc-kerhoja joilla on omat tiluksensa ja jäsenensä. Pariin rientoon en kyennyt kun oli kuumeinen olo kahden viikon rasitteena. Kaipa kaikennnäköistä on vielä tarjolla. Rairai. 

Kävin naapurikylän pubissa taas
Reipas kävelymatka eli reilut pari kilometriä. Tapani mukaan menin kerholiivit yllä. Ei vaikutusta sinne tai tänne. Erään purjehtijapariskunnan kanssa juttelin useampan kertana. Muiden paikallisten kanssa myös. Sen olen huomannut, vahvasti, että, arviolta, alle nelikymppisten kanssa en oikein pääse jutulle. Kääntävät selkänsä sanovat että menes, ruoja, hautuumaalle. Olen siis pudonnut heidän kelkastaan. Vai toisinpäin? Ikäisteni, noin suurinpiirtein, kanssa syntyy juttua ja tuttavuuksiakin. Kyllä kuuskymppisillä tyttärilläkin voi vielä olla haluja.

Vuosia liivit päällä kyllillä, kotona ja maailmalla
80-luvulla karsastettiin. Kun paikallinen Kerhoni Ylöjärvellä tuli tutuksi niin viranomaisille että paikallisille liiveista ei paljon juttua tullut. Varsinkin kun paikallislehden toimittaja teki meistä juttua. Muututtiin taviksiksi. Mikä on hyvä. Lisäksi nautimme kunnan tukea koska suurin osa jäsenistä kuului nuorisotoimen tuen alaisuuteen.
Muutoinkaan ei liivit kovasti herätä huomiota. Onko se sitten tiedostusvälineiden ja elokuvien ansiota vai se että "sopeudumme" yhteiskuntaan ilman kummoisia kuvioita. Paikkakunnalleni on ilmestynyt, vaihteeksi itseään mc-kerhoksi mainitseva sakki. Nuoria miehiä ja amerikanpyörät. Vahvasti oletan että kunhan kulkevat niin huomaavat että. kokolailla, lopulta, tavan tallaajia ovat. Moottoripyöräilyssä tärkeää on muu kuin uho. Tärkeää on matkailu, ystävät ja kerhotoiminta sekä järjestäytynyt motorismi. Kuten isoimmat kansainväliset ja kansalliset kerhot ja pienemmät paikallisikerhot. On osoittautunut että yhdistysrekisteriin merkityt kerhot elävät pidempään. 

Corona MC:n itsenäisyysbileissä. 
Perjantai-iltana kävelin kotoa kerholleen ja aamuyöllä takaisin. Porukkaa oli kahdeksan aikaa jo mukavasti. Myös oman kerhoni kaveri, puolisoineen, tuli paikalle. Monet tyttäret olivat pukeutuneet varsin seksikkäästi. Lyhyt pikkumekko tai tiukat kiiltävät housut, läpikuultava toppi, korkeat korkokengät ja verkkosukat. Kyllähän niissä naisissa silmä lepäsi. Tarjoilu oli kohtuuhintaista. Baarisssa.

Joitakin vuosia mp-strategiaa kehitelty kun vielä itsekin olin järjestöporukoissa mukana. 

Jotain vilosoviaa voi vielä tulla jatkoksi...