keskiviikko 8. toukokuuta 2024

Honda 350 CL ja uusi akku

 

Kävin hankkimassa mennäviikolla
Uusi akku. Hieman päälle neljäkymppiä. Tänään pääsin asentamaan, lataamaan täyteen sekä mittaamaan. Kaikki kävi normaalisti. Akku on kunnossa. Otti normaalisti virtaa sisäänsä. Aikaa siihen meni. Puuhastelin ohessa muuta.

Akku telineeseensä
Tämä on hieman pienempi fyysiseltä kooltaan kuin seitsemänkymmenluvun akku. Se ei haitannut. Laitoin telineeseen solukumilevyn akun alle ja oikealle sivulle. Akkutelineestä puuttuu kuminen side jolla akku pidetään kotelossaan. Se on hyvin tarpeellinen koska muuten akku kuormittuu tärinästä sekä sen liittimet saattavat löystyä tai jopa hajota. Laitan jonkinlaisen kumilenkin pitämään akkua sijoillaan.

Akun lataus
Osoittautui että akku oli kohtuullisessa latauksessa jo ostettaessa. Jos ei olisi ollut olisin vienyt takaisin kauppaan. Alla kuvia latauksen etenemisestä.

Akkujännite ennen latausta.

Vasemmalla sulake
Pyörässä on yksi ainoa lasinen putkisulake. Sillä on pienoinen kotelo akkutilan etupuolella. Kuvassa kotelo avoimena.

 Latauksen alku normaali.

Lataus etenee.

Lataus valmis.

Latausjännite voi nousta korkeaksi akun täyttyessä. Mutta se ei ole akun lopullinen lepojännite.

Akun lepojännite
Selviää kun seuraavan kerran, todennäköisesti huomenna, mittaan akun lepojännitteen. Mielenkiintoista katsoa millaista jännitettä pyörän laturi tuottaa akulle. Pitäisi olla, isoilla kierroksilla, noin 13,5 Volttia. Liian suuri jännite kiehuttaa akun ja liian alhainen ei täytä akkua. Toki siihen vaikuttaa muu sähkön kulutus kuten sytytys ja ajovalot.

Akun lataaminen yleensä
Riittää että akun jännite pysyy sen lepojännitteen lukemissa. Akun kaapeleista pitää olla vähintään toinen irrotettuna. Jos akku on kiinni pyörän sähköjärjestelmässä koko ajan niin akku tyhjenee. Tosin ei tässä pyörässä, välttämättä, mutta uudet pyörät kuluttavat akkua vaikka ei ajettaisikaan. Siksi toinen kaapeli irti. On myös paloturvallisuusasia. Jatkuva ylläpitolataus vain kuluttaa akkua pitkän talviseisonnan aikana. Muutoin ylläpitolaturi on hyvä keksintö. Useat yp-laturit jopa elvyttävät akkuja.

  Sulakerasia, akku ja tasasuuntain.

Johto irti
Ladattu akku irroitettu pyörän virtapiiristä. Oikella oleva "siivikko" on tasasuuntausdiodi. Teknisesti halpa tapa ladata akkua mutta osa virrasta muuttuu tasasuunnatessa lämmöksi. Kaikki pyörän energia on peräisin bensiinistä. 

Johtosarja tankin alla korjattu ja siistitty. Kuvassa näkyy uusittuja johtimia. Muunmuassa keltaiset. Muut ovat johtonipun sisällä.

Alkuperäiseksi
Valitettavasti ei kaikkea saanut sillä en löytänyt asianmukaisia liittimiä kuin käytettyjä ja niihin ei enää johdinta asiallisesti kiinni saa. Käytin mahdollisimman lähellä olevaa ja yhteensopivaa liitintyyppiä. Nyt ainakin toiminnallisuudesta ei jää kiinni. Osa johtimista vaati myös uusimista. Niitä löytyi saman värisiä joissa ei kuori ollut kovettunut. Ne johtimien kohdat jotka olivat olleet suojasukan tai teippauksen sisällä eivät olleet kovettuneita. Ilmeisesti happi ja mahdollisesti uv-säteily oli näkyvissä paikoissa johtimia raiskannut.

Sähkökokeiluja
Sen verran sähköjä jo ehdin testaamaan että ainakin vilkut, äänimerkki ja starttinappi sekä startti toimivat. Pitää laittaa mäntien päälle tilkka 2T-öljyä ettei kuiviltaan tule konetta, pitkän seisonnan jälkeen, käynnistämään.
 
Etenee...
Homma jatkuu parin viikon päästä. Kunhan on ajokunnossa niin tulee myyntiin. Harvinaisuus Euroopassa. Saa tehdä tarjouksia. Valmistettu USA:ssa. Pyöräyksilön amerikanhistoriaa en tunne mutta kotimaan historian varsin hyvin. Täällä pyörä on ollut omistuksessa kahdella naisella. Ei kaaduttu eikä kolaroitu. Amerikanhistorian osalta voi sanoa että ainakin jarrupoljin on saanut siellä kipeää mutta oikaistu. Pyörä on maalattu Suomessa toimestani alkuperäisen värimaailman mukaan eli musta-sini-valkoinen. Kromit varsin hyvässä kunnossa. Samoin ulkoiset kumiosat. Muoviosissa on sanomista. Ovat kovettuneet. Uudet renkaat alla. Ei ruostetta.

Poikkeaa tutusta CB-mallista
Sytytyskäyrä CL:ssä on hieman erilainen. Moottori muutoin samanlainen. Suurin poikkeama on ajogeometriassa ja rengaskoossa. Leveämpi ohjaustanko ja pystympi ajoasento. Jousitus edessä ja takana pidempi. Pakoputkisto kulkee yläkautta vasemmalla. Sopii pitkäjalkaiselle.

Kerholla puuhastelin
Hondan katukuntoon saattamisen ohella oli Kerhollani muutakin pikkupuuhaa. 
California 1400 GTS:n 50000 kilometrin huollon jäljiltä järjestelin kemikaaleja pahvilaatikoihin sekä muita huollossa tarvittuja välineitä ja osia muihin laatikoihin vietäväksi Verstaalleni. Rupeaa se kaksi metriä kertaa puoli metriä hylly tulemaan täyteen. Sinne kun pitää mahtua kolme kypärää, muita ajovarusteita ja hyllyjen alle tankoon ajokamppeet roikkumaan. Saappaita saa pitää lattialla. Kerholla on hyvin siistiä.

Seuraava kokoontumisajo
Se lienee Etelä-Pohjanmaalla Kauhajoella Nummijärvi-kokoontuminen. Saunallinen mökki, kuulemma, on varattuna. Hieman evästä mukaan makuupussin, pyyhkeen ja yhden vaihtovaatekerran verran. Ja korvatulpat. Kaveri on äänekäs öisin.

Kesän mittaan on useita kokoontumisia
Saattaa tulla Lapinreissu sillä Kontiorallin kontrollipiste näyttäisi oleva Länsi-Lapissa. Mukavan mittainen matka. Nukuttaa hyvin perillä. Säästyy lääkkeitä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti