maanantai 1. huhtikuuta 2024

Polkupyöräilykausi -24 alkoi


Venus alla
120 vuotta ja risat.
Polkupyöräilykausi alkoi keskinkertaisissa olosuhteissa. Kiersin lenkin Vuoreksen kautta Sääksjärvelle, siitä Multisiltaan paikalliseen ja pari olutta koska voimajuomaa aina tarvitaan. Näin ensimmäisen kierroksen ajelin hiljokseen totutellen alkavaan ajokauteen ja kohta 1920-mallinen Venus Special pääsi lepäämään autotalliin. Kuten aiemmista postauksistani voi lukea on pyörä kunnostamani ja seuraava ajosuorite jäänee, säätietojen mukaan, jonnekin viikon tai kahden päähän. Seuraavalle kiertueelle otan kameran messiin.

Auttaa moottoripyöräilyyn
Lienee varsin pätevää aloittaa tulevan ajokauden mp-totuttelu polkupyörällä. Näin olen tehnyt jo vuosikymmeniä sen jälkeen kun lopetin talviajon. Siinä saa tuntuman asiaan ja refleksejäkin tarvitaan paljon enemmän kuin vain jalankulussa. Näin uskon. Ja toivon.

K-kaupan neito
Muita asiakkaita ei ollut niin nuori neiti-ihminen, joka oli kassalla, kertoi että moottoripyörät kiehtovat häntä. Haluaisi ajaa sellaisella. Mutta oli este: ei, kertomansa mukaan, osaa ajaa edes polkupyörällä. Opastin alkuun suullisella lyhytkurssilla ja keissi keponaalia siirtyi omistukseeni samalla. Kaikkea sitä sattuu kun ei ole kotona.

Loppumatka
Ei yllätyksiä. Kunhan poljin. Rallikoostetta katselin nojatuolista käsin.

Pari päivää myöhemmin
Sama reitti, sama suunta, samat poikkeamat. K-kaupan kassalla ei ollut mainittua neitoa vaan toinen. Pakkasta pari astetta ja tuulista. Ei kauheasti innostanut mutta turvauduin väkisinpoljentaan. 

Kerhovierailu
Ajokauden avajaiset ovat teemana varsin monella kerholla näin kevätkaudella. Syksyllä sitten päättäjäispippalot. Niissä on mukava poiketa tapaamassa tuttuja ja saamassa uusia kontakteja. Sekin pelkästään että näyttää naamaansa eri kohteissa pitää tuttavuuksia ja motoristiveljeyttä yllä. 

 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti