perjantai 10. maaliskuuta 2023

Kiikarien kunnostusta

 

Tavanomainen prisma-kiikari
Keksijänsä mukaan Porro-tyyppinen ja suurentaa 7-kertaisesti ja objektiivien halkaisija on 50 millimetriä. Valovoima kohtuullisen hyvä. Puutteena mainittakoon jalustaruuvin puute mutta rakentelen sellaisen niin istuu siten mukavasti kameran kolmijalan varassa.

Noin 45 vuotta matkassa
Hankin nämä kiikarit ystäväni vihjeestä. Hän kun oli aikanaan optiikka-alan miehiä ja tiesi siis asioista hieman enemmän. Hän mainitsi että Neuvostoliittolainen optiikka on ihan kelvollista, varsinkin jos haluaa edullisesti hyvää laatua. Näin toimin ja laite on kulkenut mukana pitkin Eurooppaa moottoripyörän kyydissä ja kotimaatakin se on nähnyt runsaasti. Tärkeä laite myös Mökillä. Tapahtumia järvellä laiturin nokasta voi tarkastella tarkemmin lähempää menemättä lähelle. Sitäpaitsi pesiviä lintuja ei pidä häiritä pesintäaikana. Lisäksi näkee tarkemmin kuka kulkee ja millä asialla.

Okulaarisuojat
Irto-osia ja eivät juuri koskaan siellä missä niitä tarvitaan. Tarve-aika on jokseenkin vastakkainen kuin kiikarin käyttöaika. Suojat olisi hyvä pitää paikoillaan kun kiikaria ei käytetä. Ei siis ole käytetty kuin harvoin siksi että ne ovat olleet kiikarien säilytyskotelossa joka on aina jossain muualla kuin itse kiikarit. Otin pätkät ompelulankaa ja neulan jolla tein reiät suojien reunoihin. Toiset päät langoista sidoin samoihin lenkkeihin missä kaulahihna on kiinni päistään. Ovat siis aina paikalla eikä linssit pölyynny. Perinteinen asento kun on säilyttää kiikareita pystyasennossa.

Puhdistusaine
Samaa kamaa millä siivotaan silmälasit sormenjäljistä tai roiskeista ym, muusta ryönästä. Samalla aine kiillottaa eli sisältää jonkinlaista vahaa lievässä määrin. Joka tapauksessa näköala kirkastui puhdistuksen yhteydessä.

Suojat riipuksissa lankojensa varassa.
 
Objektiivisuojat myös
Ne ovat löystyneet harmillisesti. Pitänee tehdä jonkinlainen "viritys" niihin niin pysyvät paikoillaan ja ne saa samanlailla roikkumaan nyörin varassa kuin okulaarisuojatkin etteivät katoa. Pysyvät kiikarit kunnossa ja linssit puhtaina.

Suojat paikoillaan kun laitteella ei katsella. Keskellä näkyy silmienväliasteikko.
 
Säädöt jäykät
Vuosikymmenien myötä ovat eräät säädöt käyneet kankeiksi, toisin sanoen vaikeiksi käyttää. Vanhat vaseliinit ovat kovettuneet eivätkä voitele. Liottelin kyseisiä kohteita muutamalla tipalla ompelukoneöljyä. Vaikutus syntyy hiljalleen. Muutama tunti lisävoitelusta säädöt, etenkin "silmienvälisäätö" notkistui merkittävästi. Se ei saa olla kovin herkkä että pysyy säädetyssä asennossa. Muut säädöt ovat varsin normaalit nyt. 

Säätöjä on vähän
Vain tarpeelliset: sovitussäätö silmievälille, focus, ja oikean puolen okulaarin säätö jos silmät ovat eriparia. En osaa muita kaivatakaan.

Puhdistus- ja suoja-aine, alla puhdistusliina. Mainos ei ole maksettu.

Muita lisäosia
Kaikki neljä linssisuojaa löytyvät sekä erilaisia okulaarilinssejä hämärässä tai liiassa valossa katseluun. Pitänee nekin siivoilla. En ole juurikaan niitä käyttänyt. Puhdistus kirkasti maisemaa. Em. pyyhkeen, puhdistusaineen ja hammastikun yhdistelmällä sain linssit puhtaiksi reunojaan myöden.

Kotelo
Paksua nahkaa ja nähnyt maailmaa eli on kolhiutunut ja nuhjaantunut vaan hoitaa edelleenkin tehtävänsä kunnolla. Pitänee puhdistaa paineilmalla sisäpuolelta että kiikari ja lisäosatkin pysyvät siisteinä ja valmiina katseluun kun sellainen hetki koittaa että niitäkin tarvitaan.

Harrastusta
Ehkäpä kiikarointia tulee jatkossa harrastettua enemmänkin. Onneksi on ikkunat metsään päin niin ei tule naapuriepäillyttäväksi. Kohtahan ne linnutkin alkavat pesiä lähipuissa. Oravat, tiaiset, tulkut, tikka ja jänöjukat ovat kaikki liki päivittäisiä nähtäviä ja osa niistä kuuluvatkin. Kevät alkaa tulla...


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti