maanantai 5. joulukuuta 2022

Mutteripannu

 

Autotallista kyökkiin
Jotkin jutut, kesän jäljiltä, saattavat unohtua autotalliin. Tällä kertaa mutteripannu. Ihan pesunkin vuoksi se siirtyi keittiöön ja koska oli tarjolla siihen sopivaa kahvinpurua niin kahvinkeitto sujui hellalla helpommin kuin retkikeittimellä luonnon helmassa. Tosin retkikeittimiä on kaksi: perinteinen tenu-Trangia johon olen tehnyt sovitteen mutteripannulle ja sitten modernimpi mukana kannettava kaasukeitin. Jälkimmäinen on nopeampi mutta vie enemmän tilaa. Käytännössä molemmilla on ollut käyttöä. Trangia on kätevämpi jos täytyy ruokaa laittaa koska siinä on kaikki tarpeellinen samassa paketissa.

Keittohommiin
Rouvan varastoista löytyi hienoksi jauhettua ja tummaksi paahdettua kahvia. Pannu latinkiin ja hellalle lämpenemään. Yllättävän nopeasti keitin keittää. 


Nimikoidut Espressokupit.

Pannu hellalla kuumalla kohtaa.

Maito lämpimäksi. Cappuccinoa pukkaa.

Omenaleivoksen keralla.

Koekäyttö tehty
Laite on toimivaksi havaittu. Käytön jälkeen pesin kaikki viisi pannun osaa perusteellisesti. Erityistä huomiota kiinnitin pannun tiivisteeseen. Sekin on vielä kelvollinen. Oikeastaan pannun ainoa osa joka voi vauriotua normikäytössä. Lähinnä vanhuuttaan murenee.

Kupit ja lautaset
Rouva harrastaa, aika-ajoin, posliininmaalausta ja teetin nämä pikkukupit ja lautaset hänellä. Tuonnimisiä moottoripyöriä olen omistanut useita.

Mahtuu sivulaukkuihin
Moottoripyörällä tulee ajelluksi suviaikaan sinne sun tänne nähtävyyksille ja kokoontumisiin. Joskus on aikaa pysähtyä johonkin mukavaan paikkaan, laittaa kahvit ja syödä eväitä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti