lauantai 15. lokakuuta 2022

Helvetinjärven kansallispuisto

Lauantai-iltapäivän ajelu
Helvetinjärvi sijaitsee Ruovedellä. Kahdeksan kilometriä Ruovedeltä kantatie 66:tta länteen. Risteys on Ruoveden ja Visuveden puolivälissä. Selkeät opasteet.

Matkalla sinne
Reitti Tampereelta Teiskon kautta Ruovedelle. Tien on nykyisin varsin hyvässä kunnossa. Toki mutkia on. Teiskon Viini sattui matkalle. Marjaviinitila. Noin puoli kilometriä päätieltä. Ostoksia tuli tehtyä: pari kuohuviiniä sekä muita makujuomia hankittiin. Myös tuliaisiksi eräälle päivänsankarille. Siitä matka jatkui Teiskon kirkonkylälle ja edelleen Jäminkipohjaan. Matkalla näimme sinisen lehmän. Loppumatka kuuskutosta ohi Ruoveden keskustan.

Teiskon Viinin myymälä. Rouva (vas.) oikealla asialla. Oikealla myös turisteja.

Helvetin portti
Matkailu-, majoitus-, retkeily- ja ravintolapalveluita
Ruokapuoli melkoisen perinteistä paitsi että muunmuassa lihatuotteet ovat läheisen maatilan tuotantoa eli kamelikurjen ja villisian lihaa tarjolla useassa muodossa. Kokeeksi söin villisian leivitetyn leikkeen salaatin ja perunamuusin kera. Ei mitään yletöntä ihastusta syntynyt mutta ihan syötävää kyllä. Ravintolassa on A-oikeudet ja kestopäällysteinen tie perille asti. Motoristinkin on helppo poiketa kantatie 66:lta. Majoitusta löytyy sekä ravintolan läheltä että vähän kauempaakin. Pari saunaa kuten jurttasauna ja perinteinen.

Polkuja ja pitkospuita Helvetinkolulle
Lyhin kiertoreitti on noin 4 kilometriä. Järviä, puroja, soita, kallioita ja metsää sekä korkeuseroja. Siitä koostuu Helvetinjärven alue. Hyvä päivä retkeillä vaikka hieman välillä satoikin. Alla joitain kuvia.



















Helvetinportin ravintolatuotteista kaksi.
 
Matkailukohteena ja majoituksena
Vaikutelma on se että vaeltaja tai pieni ryhmä retkeilijöitä telttailee, yöpyy laavussa tai vuokraa mökin Helvetinportilta yhdeksi yöksi. Sen jälkeen matka jatkuu ties minne.
Sen verran on kuitenkin sisämajoitusta tarjolla ja muita fasiliteettejä, kuten kuvat yllä antaa ymmärtää, että paikalla voisi pitää hieman isommankin tapahtuman. Tämä havainto toi mukanaan ajatuksen että jospa moottoripyöräkerho voisi siellä viettää suvella vuosijuhlansa. Paikan varaaminen kolmeksi yötä noin 20 hengelle onnistui. Sitä ja kesää odotellessa.

Kalastusmahdollisuus
Siitä ei tullut kysyttyä. Alueella on runsaasti järviä. Nyttemmin tiedän että pilkkiminen ja mato-onginta on sallittua mutta uistelu tai virvelikalastus ovat kiellettyjä. En siis ota mukaan kyseisiä kapineita. Mutta vaelluskengät otan ja vaellan jonkin hieman pidemmän reitin mikäli säät sallivat. Juhannuksena. Syömään saatan ajella aikaisemminkin.

Ruoveden Rantaravintola satamassa
Avoinna kesäaikaan. Viimeksi kun kävin niin hyvin oli väkeä ravitsemassa itseään. Kirkon kupeesta käännytään kohti rantaa. Muitakin aktiviteettejä on.
Höyrylaivallakin pääsee: S/S Tarjanne kulkee Tampere - Virrat väliä kesäaikaan melko säännöllisesti ja poikkeaa, muunmuassa, Ruoveden satamassa. Tarjanne saa voimansa, nykyään, tavallisilla koivuhaloilla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti