keskiviikko 14. syyskuuta 2022

Rengasvaiva ja syyllinen

 

Talouden kuormakameli
Toistakymmentä vuotta palvellut Dacia Logan Van sai renkaaseen vuodon. Tämä rengassetti on ollut alla jo kolme kesäkautta. 

Syyllinen on selvillä
Taloyhtiössämme tehtiin hiljattain ränniremontti jossa uusittiin kattovesien hallinta laittamalla uudet kourut ja syöksytorvet. Siinä yhteydessä on pihaan jäänyt purkamisen jäljiltä ruuveja. Olen niitä useamman poiminut pois aiemmin tallin edustalta. Myös uusiakin ruuveja oli poimittavana. Yksi niistä vanhemmista oli löytänyt Dacian etukumiin.

Kumi litussa
Tyhjällä kumilla ei voi ajaa. Jos ajaa niin se on hankalaa ja rengas taatusti on entinen ajon jälkeen.
Täytin renkaan kolmen baarin paineeseen ja ajoin rengasliikkeeseen. Yllätyksekseni paine ei ollut kauheasti vähentynyt matkalla. Matkaa oli pari kilometriä mutta en mennyt lähimpään kummitustaloon vaan ajelin kaverin kumikorjaamolle.

Tämä poistettiin renkaasta.

Kuvan keskellä on edellä kuvattu ruuvi. Kanta on kulunut jo pieneksi.

"Koiranpaskapaikka" asennettuna. Pikapaikkausmenetelmä. Löytyy marketin hyllystä ja kuka tahansa voi sillä paikata tyhjän renkaan.

Lopputoimet
Luonnollisesti törröttävä paikka-aine leikataan renkaan pinnan tasalta pois, rengas täytetään käyttöpaineeseensa, etupyörä paikoilleen, pultit kiinni, pölykapseli paikoilleen ja ajoa. Kätevä pikapaikkausmenetelmä. Viiden minuutin remontti.

Toinen menetelmä
Jos rengas olisi ollut uudempi sen paikkaus suoritettaisiin sisäpuolelta eli rengas on otettava pois vanteelta ja laitetaan "tassu" sisäpuolelle sekä reikä täytettäisiin kumitapilla liiman kera.
Nyt on kyse vanhasta kesärenkaasta joka ei enää kestä laillisesti kokonaista tulevaa kesää. Mutta siihen saakka kyllä. Auton renkaita säästää se että taloudessa on useita moottoripyöriä.
 
Parin viikon käytön jälkeen
Paikkauskohta näkyy renkaan ulkopinnassa. Vuotoa ei ole ilmennyt eli toistaiseksi pikapaikkauksesta on ollut apua. Renkaassa on vielä sen verran pintaa että eturenkailla arvelen ajettavan vielä vuonna 2023 alkukesään saakka kunnes asfaltti siliää ilmojen lämmetessä. Mikäli paikkaus kestää. Takarenkaina on samanlaiset kumit mutta niissä on vielä pintaa riittävästi ainakin yhden kesäkauden ajeluihin eli ei tarvitse niitä uusia. Kaksi uutta rengasta tarvitsee siis hankkia noin aluksi.
 
Tältä näyttää paikattu kohta hieman suurennettuna. Urasyvyys noin 4 mm.

Arjen pieniä harmeja...
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti