keskiviikko 5. helmikuuta 2020

Tapahtumat talteen


Ajoneuvoon tai mihin tahansa
Nykykielellä, joka muutenkin on anglismeja täynnä, kutsutaan kaiketi actionkameraksi. Mukana tuli sääsuoja (30 metriä vettä.) ja kokoelma erilaisia kiinnikkeitä ja korvakkeita.

Waltter
Laitteen valmistajaa en tiedä mutta pakkauksessa lukee että Waltter Move 500. Maahantuoja on sentään laittanut osoitteensa ohjekirjaseen.  Muistuttaa ulkonäöltään lähes häiritsevästi toista vastaavaa kameramerkkiä. Voisi puhua ainakin ulkomuodon kopioimisesta tai hyvästä yhteistyöstä.

Paketin mukana tulleet kiinnitystarpeet ja varaosat. Kamera sääsuojassaan oikealla.


Lataukseen
Verkkolaturilla homma onnistuu. Myös USB-laturin kautta lataantuu. Pyörissäni on useimmissa 12V ja 5V ulosotot. Laitteen virrantarve on 0,8 amppeeria. Lataantuu tyhjästä täyteen viidessä tunnissa.

Muistikortti
MicroSD 32 gigabittiä. Toki pienempikin käy. Tuolla saanee talteen aika paljon aineistoa. Riippuu kuvan resoluutiosta kuinka paljon mahtuu muistiin. Toki kalliimmissa kameroissa on muistia 64 gigaa tai jopa enemmän. Vähällä rahalla saa vähemmän.

Keväällä moottoripyöräkäyttöön
Kun ajokausi alkaa niin ryhdyn tallentamaan liikkuvaa kuvaa. Myös yksittäiskuvia voi napsia siinä ohessa.

Valikkoja
Näpräilin aikani kuluksi valikkoja niin että sain käyttökieleksi suomen. Tosin ei englantikaan olisi haitannut joka oli oletuskielenä. Muitakin kieliä on kuten eesti.
Muutamia asetuksia laadin päivyrin ja kellonajan lisäksi. Valikot ovat selkeitä.

Satunnaisia kuvia
Napsin joitakin kuvia satunnaisesti. Kuvat ovat tallessa ja ainakin kameran pienessä näytössä näyttävät hyvälle.

Haitta
Kameraa ei voi ladata ajon aikana. Vain vesitiiviissä kotelossa on kiinnitysosa jolla kameran saa kiinni haluamaansa kohteeseen. Kuvan laatu vaikuttaa akun tehon riittävyyteen. Tosin mukana tuli toinenkin kiinnitysraami jota voisi käyttää pyörän pleksin takana. Siinä on kierrekiinnitys.

Tilanne ehkä muuttuu
Läpinäkyvään muoviseen suojakoteloon voisi tehdä pienen aukon USB-kaapelin liittimelle sopivaan kohtaan ja siihen napakan tiivisteen. Silloin laite saisi virtaa koko ajan ja käyttömatka ja -aika olisi rajaton kun kuvaus olisi loop-toiminnossa eli kuvaisi koko ajan vanhimman tiedoston päälle. Asiaa pitää tutkia.

Kiinnitys pyörään
California 1400 GTS:ään teen kiinnikkeen kytkinkahvan nestesäiliön kannen päälle. Laitan pidemmät ruuvit pitämään kiinni jarrunestesäiliön kantta, niihin noin kymmenen millimetriä pitkät holkit 3 kpl ja niiden päälle nestesäiliön kannen muotoisen alumiinilevyn jossa kierre kameran kiinnitystä varten. Tulee siro, tukeva ja huomaamaton rakenne. Kuulanivelen avulla voi asennon määrittää helposti.

California Adamantiin ja Hondaan myös kiinnikkeet
Toimituspakkauksessa on riittävästi kiinnikkeitä että myös trikeen ja 350 CL:ään saan kameran helposti kiinni. Ohjaustankokiinnike kun on vain 22 mm:n ohjaustankoon sopiva. CL:ssä ei ole 5V sähkön ulosottoa. C. Adamantissa sen sijaan on mutta vain 12V. Muuntaja on hankittuna.

Hankaluus
Lataaminen siis onnistuu matkallakin mutta samalla ei voi kuvata sillä lataus onnistuu vain kun vesitiivis kotelo on irrotettu.

Käyttö vasemmalla
Kamera on suunniteltu oikeakätiselle henkilölle. Moottoripyörässä se ei oikein toimi koska oikeaa kättä tarvitaan pääasiassa kaasukahvassa ja jarrussa. Siksi kiinnitys vasemmalle puolelle.

Pleksin taa vai sivulle
Todennäköinen kiinnitys on pleksin ulkopuolelle sillä pleksi puhtaanakin saattaa vääristää kuvaa. Eihän sen läpi katso edes kuljettaja. Pleksi myös likaantuu herkästi. Kuten tietysti kamerakin mutta puhdistettava pinta ala on hyvin pieni.

Kuvat siirtyvät
Kytkin USB-kaapelilla laitteen Linux-läppäriin. Kuvat siirtyivät kameran kortilta tietokoneelle ketterästi ilman ongelmia. Ohjekirjan maininta koskee vain iOS- ja Android- yhteensopivuutta.

Linuxkin kelpaa
Ilmeisesti Ubuntu 18.04 on tarpeeksi lähellä jälkimmäistä. Ei siis tarvita microSD-kortille adapteria että sitä voisi lukea kortinlukijalla. Samalla kameran akku lataantuu. Tosin kameran näytössä näkyy ja lukee koko ajan: huutomerkkikolmio ja Yhdistää... eli ihan kaikki ei ole kohdallaan mutta data siirtyy. Kuvien siirron suhteen ei siis ole ongelmaa.

Kameran kiinnitys pyörään
Suunnittelin asiaa viikonlopun yli ja päädyin kiinnittämään kameran kytkinnestesäiliön kanteen kolmella ruuvilla ja alustalevyllä. Kolme holkkia erottaa nestesäiliön kannen ja kannakkeen.

Sorvilla ja jyrsimellä
Kuuden millin alumiinilevystä, kolmesta M4 rosteriruuvista ja pätkästä rosteritankoa syntyivät kaikki tarpeelliset osat. Kulut ovat muutaman euron tasoa sekää hinnoittelematon oma työ.

Asennus pyörään
Iltasella poikkesin California 1400 GTS:n talvisäilytyspaikassa ja sovitin osat pyörään. Sopivathan ne.

 Jalustalevy edestä.

Muotoilua
Leikkasin alumiinipalan samaan muotoon kuin on nestesäiliön kansi. Ei pistä niin pahasti silmään.

 Ylhäältä.

Vaihtoehtosijoituskohtia
Kameran saa sijoitettua lähemmäksi pyörän keskilinjaa niin että se kuvaa pleksin takaa. Optiikka ei silloin ole parasta mutta kamera on paremmin suojassa. Kahteen vapaana olevaan kierrereikään levyn alapuolelle voi kiinnittää varren niin että kamera on lähes kiinni pleksissä sen takana.

Takaa. Pieni näyttö on öljyn/ilmanlämpömittari.

Kameran kiinnitys jalustaan
Kiinnitys ei tule kuvassa olevalla kiinnikkeellä vaan kuulakiinnityksellä niin että kameran "horisontti" on suorassa. Nyt se ei ole koska kiinnityksessä on vain kaksi muuttujaa. Kolmas puuttuu.

Ei tärinöitä
Guzzin 1400cc-moottorit ovat käytännössä ajossa täysin tärinättömiä. Vain tyhjäkäynnillä kone vatkaa. Mielenkiintoista on nähdä miten Waltter siihen reagoi. Kuvanvakautus siinä jonkinlainen on.

Kiiltoa vai maalia
Alumiini on helppo kiillottaa lähes kromin veroiseksi. Kyseisessä kohdassa se ei, välttämättä, liene viisasta sillä kiitävä viisto pinta voi suunnata auringon säteitä kuljettajan okulaariin ja siten haitata näkemistä.

 Tallennetta syntyisi jos olisi tarve.

Kuvaustarve moninaista
Varmaankin kokemus kertoo aikanaan mitä ja miten kannattaa tallentaa. Kaikkea ei tietenkään voi. Toki reissussa laite saa tallentaa vanhan videon päälle uutta. Voisi ajatella että kuvaa omia ja muiden mokia liikenteessä.

Todistusaineistoa
Viime kesänä oli pari vaaratilannetta kun ensimmäisellä kerralla auto kääntyi sivutieltä suoraan ajolinjalleni. Toinen kerta oli ohittava auto keltaisen viivan väärällä puolen ja jouduin väistämään pientareelle. Oli kyllä tälle autoilijalle yllätys että yhtä-äkkiä vastaan tuleekin moottoripyörä. Onneksi hänelle. Miten olisi käynyt jos olisi ollut sijastani auto?

Maisemia
Toki kivoista paikoista voi tallentaa itselleen mukavia muistoja ja ajelufiiliksiä. Miksei myös tapahtumista ja henkilöistä. Pitää tutkia ennen ajokautta millainen resoluutio on sopivin mihinkin käyttöön.

Kauanko akku kestää
Entä miten pitkää videota saa talteen muistikortille? Selvinnee käytön aikana.
Pitäisiköhän vesitiivis kotelo "teurastaa" siten että siihen voi laittaa latauskaapelin.

Väliaikaiskiinnityksessä. Oikealla mittarin alla virtalähteet.

Kauppaan pitää vielä mennä
Kuulanivel on hankittava että kiinnitys olisi varma. Myös varmuuskiinnitys pitää tehdä. Nivelet voivat löystyä ajan kanssa joten turvavaijeri pitää jonnekin kiinnittää. Varmaankin kiinnityslevyn ruuvien varteen.

Mahdollisimman lyhyt kiinnitys
Kameran kiinnitys pitää olla lyhyt. Jos on pitkä varsi niin tiestä tulevat tärinät ja iskut voivat saada kameren asennon muuttumaan. Jos ei marketista löydy niin kameraliike saattaa olla avuksi.

Kuulanivel
Erilaisista kamerapakkauksen nivelistä koottu viritys ei oikein vaikuttanut hyvältä ja pitkäkin siitä olisi tullut. Hankin kameraliikkeestä halvan kuulanivelen jonka runko on kokometallinen. Siihen sitten muut kiinnitysosat päälle että kamera tulee sopivaan asentoon eli suoraan.

Pystykuvakin onnistuu.

Kuulanivel ja muut kiinnittimet.

Kaksi sormiruuvia
Kuulanivelessä ja kameran kotelon alla. Jälkimmäisen korvaan ruuvilla. Vähenee turha massa varren päässä ja hätäisempi rosvo ei saa ilman työkaluja laitetta matkaansa. Tässähän on sellainen vaara että laite näyttää arvokkaammalta kuin onkaan. Äkkiä katsoen on GoPro:n näköinen.

 Kuljettajan näkymä.

Asennustyö loppusuoralla
Vielä pitää laittaa varmistuskaapeli kameran irtoamisen varalta. Tiestä renkaiden ja jousituksen läpi kulkeva tärinä voi löystyttää kiinnitystä.
Osan kierteistä voi liimata ruuvilukitteella kiinteäksi.

Kotelo ilman suojausta
Pakkauksessa on myös pikakiinnikkeinen "raami" johon kameran saa myös kiinni. Siinä on kierrekiinnitys mitä pidän parempana ratkaisuna kuin nuo sormiruuvikiinnikkeet. Kierteitä on kaksi, ylhäällä ja alhaalla mutta ei sivuilla.

 Kiinnitysraami kierrekiinnityksellä.

Sama takaa.

Kauniilla säällä tai pleksin takana
Tässä kokoonpanossa voi kameraa ladata samaan aikaan kun se tallentaa. Vesitiiviistä koteloa käytettäessä sitä ei voi tehdä. Kamera on alttiina lialle ja kosteudelle.


Suojamuovit paikoillaan
Olen koittanut sääliä asennusvaiheessa optisia pintoja pitämällä suojaavat muovitarrat paikoillaan. Kuten näkyy niin rasvanäpit ovat sitä pidelleet.

Myös California Adamantiin
Kaudenaloitus- ja lopetuspyöräni saa myös telineen ohjaustankoonsa. Siihen riittävät ne kiinnikkeet joista tuolla ylimpänä on kuva. 950cc moottori tärisee merkittävästi. Erityisesti tietyillä kierrosluvuilla. Ei kuljettajan kannalta haitallisesti mutta kameran kuvan vakaus voi kärsiä. Jää nähtäväksi.

Kokemuksia kerron heti lisää kun niitä tulee.

Kokemus x1
Ei toimi California Adamantin sarvessa. Kuvasta tulee värisevää. Kyllä siitä selvän saa mutta laatu ei ole hyvä. Hondaan en ole sovittanut. Sekin tärisee. Käyttöpaikkana on ollut vain California 1400 GTS. Sen ohjaustanko on tärinätön tyhjäkäyntiä lukuun ottamatta. Silloin ei varsinaisesti voi puhua tärinästä vaan sykkeestä. Kypäräsovitusta en ole tehnyt. Saattaisin kokeilla joskus mutta muissa ympyröissä.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti