perjantai 22. elokuuta 2014

Sääksjärvi Trike Lisäkaukovalo


Hehku himmeä
S. Triken alkuperäinen ajovalo on alunperin varsin hyvä mutta kolme vuosikymmentä vanhentuneena on jo hieman hehkultaan himmennyt. Heijastin ja lasi ovat ehyet mutta jossain määrin tummenneet ja lasin osalta himmentymiä havaittavasti.

Lisätehoa Biltemasta
Siksi arvelin että lisäteho ajovaloon olisi paikallaan. Laturi ei tunnetusti ole kovin tehokas joten ajovalojen kahdentamisen jätin pois laskuista mutta yksi lisäkaukovalo mahtuisi watistoon. Lisäksi kaukovaloa poltellaan vain silloin kun sitä oikeasti tarvitaan.

Pitkät valot.

Sopiva koko
Valo on kooltaan 4 tuumaa eli noin 10 senttimetriä. Isompi ei olisi mahtunut. Kannakkeet myös Biltemasta. Ei kannata itse ryhtyä taivistelemaan peltiä kun muutamalla eurolla saa valmiit kannakkeet.

Huonosti kromattu
Kiinankromi tuskin pysyy pitkään. Siellä kun ei haluta tehdä kromausta oikein tai sitten siitä ei haluta maksaa. Hiekkapuhallan ja maalaan korvakkeen myöhemmin ryppymaalilla. Kiiltäköön nyt niin kauan kuin hyvältä näyttää. Pimeys on voitettu!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti