tiistai 18. syyskuuta 2012

Tankin paikkaus tinalla


Pelti halki
Moto Guzzi Stonen tankista löytyi rasitusmurtuma joka vuoti bensiiniä ulospäin.

Nopea helpotus
Pikaratkaisuna oli käytetty mäntysuopaa joka on pätevä väliaikaispaikkaus. Kunnollinen korjaus vaatii hitsauksen, tinauksen tai molemmat tiiveyden varmistamiseksi. Tällä kertaa ei ollut aikaa kuivata tankkia joten hitsauksesta luovuttiin ja homma hoidettiin pelkästään koritinalla. Tinan sisään laitoin reikälevystä vahvistuksen jonka tarkoitus on estää kuormituksen osuminen korjattuun kohtaan.

Mäntysuopapaikkaus.

Pikakorjaukseen
Mäntysuopa pitää aikansa. Kuten näkyy niin vuotoa on ilmennyt mustaksi värjäytyneellä alueella.

Valmis tinapaikkaus.

Tuettu tinaus
Paikka on noin 2 mm paksu. Sitä ennen piti alue puhdistaa ja esikäsitellä asianmukaisesti juoksutteella varsinaisen koritinan tarttumisen varmistamiseksi. Tinan sisällä on 50 x 15 x 0,5 mm teräslappu antamassa tukea. Tankki on heti valmis käyttöön.

Hankaliinkin vaivoihin
Myös "seulaksi" ruostunut tankki tai muu teräspeltiosa on puhdistuksen jälkeen mahdollista korjata tällä menetelmällä entiselleen. "Tähtikartaksi" ohentunut pelti toimii muodon antajana ja koritina reikien täytteenä ja lujittamassa rakennetta. Missään työvaiheessa ei tarvitse käyttää tulta tai yletöntä kuumuutta. Koritina sulaa varsin alhaisessa lämpötilassa. Kyse on lämpökemiallisesta prosessista.

Matala toimenpidelämpötila
Irronneet korvakkeet tai kierreholkit, mikäli ne ovat koritinan kanssa reagoivia aineita, voi myös kiinnittää pistehitsauksen tai niittauksen sijasta. Maalipinta saattaa kärsiä vastapuolella peltiä mutta ei välttämättä kuten tankin tinauksesta saattaa päätellä: vieressä oleva maali ei ole hilseillyt saati edes muuttanut väriään.

Lisäys 21.10.2013
Hieman reilu vuosi sitten tehty tinaus alkoi vuotamaan uudelleen. Koska alkuperäinen vaurio oli syntynyt jonkinlaisen kuormituksen vuoksi oli syytä epäillä että kuormitus oli rikkonut tekemäni tinapaikkauksen. Halkeama oli selvästi nähtävillä. Koska pyörällä oli tarkoitus ajaa vielä päivittäin näin myöhäissyksynäkin niin paikkaus oli tehtävä jälleen "vauhdissa" koska esimerkiksi hitsaus vaatisi huomattavasti enemmän aikaa että bensiinihöyryt saisi tankista pois ja hitsaus olisi edes kohtuullisen turvallista. Päädyimme jälleen tinaukseen.

Vanha tinaus poistettu.

Isompi paikkaus
Koska halkeama oli pidentynyt niin tinausaluetta piti laajentaa. Kuvassa on halkeama selvästi näkyvissä tankin jäykisteen päädyssä.

Halkeama lähikuvassa.
Ehkä painevaihtelu
Vaurio on haaroittunut toisesta päästään joten tinaus on todettava vain väliaikaiseksi avuksi. Se mikä vaurion aiheuttaa on jäänyt epäselväksi. Joko painevaihtelut tankissa taivuttelevat tankkia tai sitten tankin kiinnitys aiheuttaa kuormitusta tälle kohtaa. Ulkoinen ruiskutuspumppu on varsin tehokas. 

Aiempi tinaus
Edellinen tinaus kesti yli vuoden. Kestääkö tämänkertainen senkään vertaa, jää nähtäväksi. Mutta kyllä sillä yhden Pystymettäkokoontumisen käy.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti