tiistai 17. heinäkuuta 2012

Tallin muutossa löytynyttä kytkinkamaa


Kaksi osastoa
Kuten olen aiemmin kertonut tallini on kahdessa erillisessä osassa. Varsinainen lämmin korjaamo/koneistustila ja kylmä peltihallin pääty ulkosalla. Muuton yhteydessä vähemmän tärkeä kama jätettiin kasalle peltihalliin odottamaan inventaariota.

Monenlaista kalua
Kasa sisältää monennäköistä uutta ja käytettyä osaa sekä erilaisia harvemmin tarvittavia työvälineitä ja tarvikkeita jotka eivät kärsi kosteudesta tai pakkasesta. Ainakaan kovasti. Sitä myöden kun olen saanut talliin hyllyt ja laitteet paikoilleen olen hakenut tarpeellisia tavaroita peltihallista. Muutama kadonneeksi tai unohtuneeksi ilmennyt tavara on yllättäen löytynyt.

Ns. isolohko-Guzzin kytkimen välilevy.

Poistaa nykimisen
Tämä kytkimen välilevy on erikoisuus siinä mielessä että sillä korjataan kytkimen viasta johtuva oire joka aiheuttaa kytkimen epätarkkaa toimintaa. Kytkin joko tarttuu äkisti tai ei toisinaan irrota kunnolla. Vika on joko kytkimen keskiön tai ulkokehän hammastuksessa tai molemmissa. Tällä välilevyllä poistetaan oire viimeksi mainitusta paikasta. Muitakin menetelmiä on olemassa kuten kytkinkehän vaihto tai alkuperäisen hammastuksen viilaaminen uudelleen suoraksi. 

Leveähampainen
Välilevyn ulkoreunan hammastus on noin kolme kertaa leveämpi kuin alkuperäisen välilevyn. Siksi sen hammastus yltää kuluneen kohdan yli ja siten välilevy pääsee liikkumaan vapaammin kuluneessa ulkokehässä. Uudemmissa malleissa tähän on valmistajan taholta kiinnitetty jo huomiota ja -80-luvulla kytkimen ulkokehän materiaalia parannettiin mutta rakenne pysyi siltä osin entisellään.

Kaksi erilaista kytkinlevyä.

Hammastus muuttui
Kytkinakselilla oleva hammaskehä on uudemmissa kytkimissä varustettu syvemmällä hammastuksella. Vasemmalla uudempi levy. Oikealla olevassa vanhan mallisessa levyssä on matalampi hammastus mutta muutoin kytkinlevyn rakenne on tukevampi. Muutamia vanhoja, keskiöltään kuluneita levyjä, olen ristisiittänyt siirtämällä uuden mallin keskiön vanhan malliseen levyyn.

Kytkinkeskiö pitää vaihtaa
Tällöin pitää tietenkin vaihtaa vastaavanlainen kytkinakselin hammastus.  Keskiö kiinnitetään teräsniiteillä niittaamalla siten että niittiä puristetaan ensin kokoon että se täyttää sekä levyssä ja keskiössä olevat reiät ja vasta sen jälkeen muotoillaan niitin loppukanta.

  Kytkin vuodelta -72.

Leveämpihampainen kytkimen välilevy korvaa levyn numero 13.

Kytkin 45 vuotta myöhemmin.

Rakenne sama
Hieman eri kuvakulma mutta rakenne on sama. Vain pieniä yksityikohtien muutoksia. Osat ovat vaihtokelpoisia keskenään vanhempien mallien suhteen.

Vertailun vuoksi kytkin vuodelta 2008 ->.

Yksilevyinen
Vasemmalla vauhtipyörä, paininlevy, paininlevyn lukitsinrengas, massalevy jousivaimennettuine keskiöineen, kytkinkehä ja käynnistyskehä jota startti pyörittää.

Meluisa
Tämäkin on, periaatteessa, vaihtokelpoinen vanhempien mallien suhteen mutta vaatii melko paljon työtä ja sovittamista vanhojen ja uusien osien kanssa ristiin. Meluisampi kuin vanha kaksilevyinen kytkin.

Ylimitoitettu
Koska, pyörän rakenteesta johtuen, kytkin on monelle kotiasentajalle hiukan hankalassa paikassa on, varsinkin vanha malli, ylimitoitettu rankasti varmentamaan vähäistä huollon tarvetta.

Painelaakeri ulkokautta
Myös kytkimen painelaakerin sijoittelussa on ajateltu helppoutta: sen vaihto onnistuu helposti pyörää isommin purkamatta vaihteiston takaosasta. Myös kytkimen säätö tehdään sieltä lukuun ottamatta nestetoimisia kytkimiä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti