tiistai 15. toukokuuta 2012

Carillofornia Trike takavalot paikoillaan


Peltiä mutkille
Timo asensi alumiinista taivuttelemani takavalotelineet paikoilleen ja niihin takalamput. Näkyvät olevan modernia leditekniikkaa. Johtosarjan teko ja kiinnitys lie ottanut myös oman aikansa.

Oikean puolen perävalo.

Kaikki osat alkavat olla kiinni.

Käytännössä valmis Trike.

Jarrutestiin
Maantiellekin päästään kunhan Pentanovan viisaat miehet testaavat jarrut ja kirjoittavat siitä todistuksen kiitosten kera. Sitten katsastuskonttorille.

Paino pysyi kurissa
Kuten jo kirjoitinkin aiemmin niin pyörän kokonaispaino ei noussut alkuperäisestä kuin noin 30 kg. Valitettavasti siitä suurin osa jäi jousittamattoman massan puolelle. Toisaalta pyörän käytännön kantavuus ei tällöin juurikaan muuttunut.

Hienosäätöä
Kun päästään kunnolla tielle niin tiedetään taas paljon enemmän. Esimerkiksi keulan ja jousituksen toimivuus ja taka-akselin aurauskulman sopivuus. Akselin auraus/haritus on säädettävissä. Renkaiden sopiva ilmanpainekin on kokeiltava sopivaksi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti