sunnuntai 29. huhtikuuta 2012

Alkoholipyörä sytytyksen karkeaa säätöä


Tietoon perustuen
Tein uuden sytytyskartan talven aikana oppimieni asioiden perusteella.
Todennäköistä on että pyörä lähtee kiitettävän hyvin käyntiin mutta muuta tästä muutoksesta ei ole lupa vielä toivoa.

Valmistajan päivitys
Sain Ignitechin sivuilta ladattua hieman uudemman ohjelman muokkausversion sytytysennakon säätöön. Kyseinen sytytyskartta tulee olemaan aluksi melko mieto mutta siitä on hyvä lähteä ja kokeilla kullakin tehoasetuksella kuinka paljon kyseisellä kohdalla on varaa mennä kohti detonaatiota. Sitten vähän takaisin.

Alkoholille
Säätö tapahtuu yksinomaan RE85 moottoripolttoaineelle. Bensiinikäytössäkin tämä kartta tulee toimimaan jollain lailla mutta meno lienee varsin vaatimatonta. Ennakko on koko kierroslukuasteikolla 5 - 40 astetta yhden asteen portain.. Valitettavasti en saanut kuvakaappausta onnistumaan. Muutoin tällä kohtaa olisi 3D värikuvanto ennakkokartasta.

Kaasukahva hajosi
Ennen kartan syöttöä sytytysyksikölle pitää pyörän kaasukahva korjata. Viimeisellä syksyn retkellä vaikeassa maastossa ajaessani kahvan kiinnitys petti ja koko viritys alkoi pyörimään tyhjää sarven ympäri. Väliaikaiskorjaus ilmastointiteipillä ja nippusiteellä. On osoittautunut että 30 vuotta vanha muovi ei ole enää parhaassa iskussa. Pitänee tehdä uusi kaasukahva/katkaisijarunko alumiinista.

Kuntoutukseen
Tallihommissa tulee muutoinkin tauko Vapun jälkeen. Lähden puoleksitoista viikoksi Kankaanpäähän parantolaan hoidattamaan vaivojani. Ehkäpä sen jälkeen on taas intoa näpräämiseen pyörien parissa.

30.04.2012
Tänään iltapaivällä menin tallille suurin odotuksin että saan syötetyksi alkoholipyörään uuden sytytyskartan. Yllättäen, mutta ei vastoin odotuksia, homma ei toiminut.

Takaisku
Talven aikana päivitetty Windows-kone ei enää suostu toimimaan, myös päivitetyn sytytysohjelman, kanssa siten että olisi siirtänyt tiedoston sarjaporttia käyttäen sytytysyksikköön.

Toinen tietokone
Varalla on kymmenen vuotta vanha Compac jossa on alkuperäinen ja päivittämätön graafinen säätöohjelma. Myöskään kyseistä läppäriä ei ole päivitetty muutamiin vuosiin. Toivon että huomenissa saan sillä siirrtettyä sytytyskäyrät sytytysboxiin.

Pari tuntia meni turhaan yrittämiseen.

Kahva kunnossa
Kaasukahva tuli korjatuksi. Ei pyöri enää sarven ympäri. Ilmeni myös että tappo- ja starttikatkaisijat toimivat heikosti kosketuspintojen kulumisen ja hapettumisen vuoksi. Myös johtimien kiinnitykset olivat huonot. Kosketuspinnat tuli puhdistetuksi ja johdot tinasin uudelleen kiinni.

Vappupäivä
Aamulla väsytti kovasti. Iltapäivällä kahden jälkeen lähdin vanhan Compac Armadan kanssa tallille. Ei silläkään saanut yhteyttä Ignitechin TCIP4:seen. Kasvoi sarvi otsaan ja luovutin. Ryhdyin tekemään muuta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti