keskiviikko 15. helmikuuta 2012

Guzzin isolohkon takanapa



Huolletaan liian harvoin
Kyseessä on paikka jota monikaan huolto tai pyörän omistaja ei noteeraa mitenkään vaikka sekin tarvitsisi säännöllistä huomiota osakseen.

Kahden vuoden välein
Kerran kahdessa vuodessa, jos pyörällä ajetaan normaalit 15 -20000 km kesässä, riittää huoltotarpeeksi. Huoltamattomuus voi koitua sen muiden osien ennenaikaiseen kulumiseen. Liittyy myös läheisesti jo aiemmin esitetyn vaihteistossa piilevän sysäyksenvaimenninjousen kestävyyteen.


 Sysäyksenvaimentimen laippa.

Voitelu puuttuu
Kyse on tästä osasta. Suurin osa Moto Guzzi Californian omistajista ja muidenkin mallien kanssa touhuavista muistavat puhdistaa näkyvät spoorit liasta ja voitelevat ne säännöllisesti. Tässä spoorit pestyinä.
Ongelma tulee siinä että pitäisi voidella myös spoorien sisäpuolella oleva liukulaakeri.
Kuvasta näkyy että sisäpinnalla on voitelu-urat. Sinne pitäisi säännöllisesti saada hieman vaseliinia.

 
 Sysäyksenvaimennin navan puolella.

Voitelun puute vioittaa
Jos vaseliinia ei laiteta tähän kohtaan käy näin kuin tässä on käymässä. Liukulaakeri ruostuu ja pahimmassa tapauksessa jumiutuu kokonaan jolloin navassa olevan sysäyksenvaimentimen toiminta estyy. Tämä heijastuu iskurasituksena koko voimansiirtoketjuun kuljettajan huomaamatta.

Kulumat syntyvät hiljaa ja salassa
Tässä osassa on jo näkyvissä kulumisen merkit. Voitelemattomista voitelu-urista on jo jääneet harjanteet tähän holkkiin sekä syntynyt pintaruostetta.
Holkin juuressa on paksuhko O-rengas ettei vaseliini pääse kumivaimentimeen haurastuttamaan sitä.

 Lukkorengas/kitkavaimennin.

Kaksitoiminen osa
Tämä rengas liittyy rakenteeseen. Se pitää sysäyksenvaimentimen rakenteen nipussa.
Lisäksi sillä on toinen tehtävä: sen pinnassa on kitkamateriaalia jonka tehtävänä on vaimentaa navassa olevan sysäyksenvaimentimen toimintaa ettei esimerkiksi kovassa kiihdytyksessä tai moottorijarrutuksessa takapyörän pito heikkenisi yllättäen.

Heikentää ajettavuutta
Toimimattomuus aiheuttaa perän pomppimista ja jousitukselle sekä kuljettajalle ylimääräistä ohjelmaa. Tämän osan kitkapinta on jo loppuun kulunut ja vaatii uusintaa.

Liikaa ei saa voidella
Myös spoorien yletön rasvaaminen heikentää osan kitkaominaisuuksia. Tällä pinnalla kun ei rasvaa tarvittaisi.

 Sysäyksenvaimentimen laippa "kumipuolelta".

Toimintaperiaate
Sysäyksenvaimentimen toinen puoli. Siinä on rakenne joka pitää väleissään 12 kpl kumivaimentimia. Sysäyksen aikana ne litistyvät sivuttain ja painavat kuvassa näkyvää laippaa ulospäin jolloin kitkavaimennin tulee kuvioon mukaan. Jos keskiö on jumissa niin tätä toimintoa ei tapahdu ja isku välittyy voimansiirtoa myöden kadaanin, vaihteiston ja moottorin suuntaan.

 Vaimenninkumeja.

Tarkastus ja tarvittaessa vaihto
Tässä kolme kumivaimenninpalaa yhteensä kahdestatoista. Joskus nämä kumit ovat aivan puruina ja vaimennin ei siis ole kyennyt toimimaan ollenkaan. Kannattaa siis aika ajoin tarkistaa. Kovettuneet kumit pitää vaihtaa.

 Takapyörä ilman vaimentimia.

Pitkä taival takana
Tässä koko takapyörä sysäyksenvaimennin ja laakerointi purettuna.
Kyseisellä pyörällä on ajettu n. 80000 kilometriä kyseistä sysäyksenvaimentimen laakeria huoltamatta.

Renkaanvaihdon yhteydessä
Mekanismi oli kuitenkin toiminut suhteellisen normaalisti koska muita vaurioita ei vielä ollut aiheutunut.
Tämän kohdan huolto on helpoin tehdä renkaan vaihdon yhteydessä.
Kun takapyörä on irti avataan sysäyksenvaimentimen lukitus joka on pieni peltilipare kiinnitettynä M6 kuusioruuvilla. Sen jälkeen lukitusrengaspihdeillä irrotetaan kitkavaimennin. Tämän jälkeen irtoaa sysäyksenvaimentimen laippa spooreista nostamalla jos se ei ole ruostunut jumiin. Kumipalat ovat irtonaisia tämän jälkeen, ne pestään ja pesät puhdistetaan.
Laippa ja spoorit on helppo pestä irtaallaan.

Voidetta kokoonpannessa
Kumien paikalleen laitossa auttaa kun käyttää samaa voidetta kuin rengasasentaja laittaa renkaan reunaan sitä vanteelle vääntäessään. Jos muuta ei ole niin saippuavesikin ajaa saman asian mutta sitä ei pidä laittaa paljoa että sitä menee vaseliinilla voideltuihin paikkoihin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti