torstai 8. joulukuuta 2011

Megasquirt ruiskutusohjaimen käyttöönotto

 
Yleistä
Aloitanpa sen verran kauempaa että jos joku innostuu askartelemaan autoonsa tai moottoripyöräänsä ruiskutusjärjestelmän tai korvaamaan alkuperäisen niin laitan tähän alkuun pari satunnaista linkkiä jotka sain Google-haulla sanalla megasquirt. 

Kotimaisia hankintapaikkoja
Protopartsista saa vaikka valmiiksi kolvatun paketin tai osina. Yleiselektroniikka myy rakennussarjoja. Mainittakoon että on erilaisia paketteja: pelkkä ruisku tai ruisku ja sytytys samassa paketissa.

Apua tekemiseen
Ohjeita tekemiseen löytyy internetistä todella paljon, myös suomeksi. Lisäksi on Megasquirtin omat sivut. Ohjelmiston voi imuroida netistä ilmaiseksi. Se on ns. avoimen lähdekoodin järjestelmä.

Valmiina ostettava
On olemassa myös pienikokoisempi Minisquirt jos tulee ongelmia sijoittelun kanssa. Se ei ole valmiiksi ohjelmoitu vaan siihenkin pitää tehdä alempana kuvattavat toimet. 

Asennusvaiheen ohitus
Palaan myöhemmin vielä paremmin anturointiin mutta nyt voimme kuvitella että pyörässä on Megasquirt asennettuna ja sitä lähdetään ohjelmoimaan. Ohjelma on siis koneessa ja valittu käyttöjärjestelmän ja Ms-version mukaan.

Linux ja Windows
Tässä käyn läpi Linux käyttöjärjestelmässä olevaa systeemiä. Se ei paljonkaan poikkea Windowsissa pyörivästä vastaavasta. Järjestelmiä voi käyttää ristiin. Ms:n boxi ymmärtää molempien komentoja. Nyt teemme tiedonsiirtoa TunerStudiolla.

Komennot vain alkoholille
Huom! Taulukoissa olevat numeeriset tai tekstatut arvot eivät ole yhteensopivia minkään bensiinimoottorin kanssa. Nuo lukemat on alkoholikäyttöisen moottorin arvoja ja siinäkin suhteessa virheellisiä että kenenkään ei kannata niitä kopioida.
Periaatteessa ruiskutuslukemat voisi kertoa karkeasti 1,3:lla niin ollaan lähempänä 98-oktaanisen bensiinin lukemia.

Vanhaa tarinaa
Tämä artikkeli on kirjoitettu jo sen verran kauan sitten että tätä versiota eli MegaSquirt v2-versiota ei enää kovasti asenneta vaan toiminta on siirtynyt modernimpaan suuntaan. Silti tässä kerrotut menetelmät pätevät suurelta osalta uudempaankin kalustoon ruiskutuksen osalta vaikka täsä puuttuukin sytytyksen ohjelmointi.

Yhteys laitteeseen
Ensimmäiseksi pitää saada yhteys tietokoneen ja Ms:n boxin välille. Avataan ohjelma. Yläpalkissa on teksti Communications. Siitä saadaan auki ikkuna jossa on oletusarvot.



Toiminta RS-portin kautta
Kytketään sarjaporttikaapeli tai jos ei ole sarjaporttia käytettävissä niin tarvitaan USB/sarjaporttimuunnin. Kytketään Ms:n virta päälle.
Nykyisin on myös tarjolla langaton Bluetooth-yhteys. Tietysti lisähintaan.

Linjat auki
Ikkunassa on testipainike josta voi todeta onnistuiko ja jos ei niin mahdollisen vian syyn. Jos ei tullut yhteyttä pitää tarkistaa onko Ms todella virrat päällä ja toiseksi tarkistaa että tietokoneessa mikään ohjelma ei pidä sarjaporttia varattuna. Voi kokeilla myös "Auto"-toimintoa portin haussa.

Kartat ja luettelot
Kun yhteys on syntynyt niin voidaan ryhtyä syöttämään jo ennalta suunnitellut taulukot tai aloittaa niiden luominen kokeiluperiaatteella.

Alkuarvot
"Settings"-palkin toimintoja:
Ensimmäiseksi käydään polttoainearvojen kimppuun. Mikä on polttoaine ja sen AFR-arvo ja kunka suuri virtaama on suuttimilla sekä lukuisia muita arvoja kuten moottorin kuutiotilavuus, näin alkuvaiheessa.



Asetukset
Klikataan kohdasta Settings niin saadaan auki tämän näköinen ruutu. Tässä on yksi erikoisuus ja siihen on ratkaisu. Olen kirjoittanut aiheesta lyhyen artikkelin.
Niin tai näin, on tuosta ylemmästä luukusta avattava "Required Fuel...".



Pieni mutta ratkaiseva virhe yksiköissä
Sieltä avautuu tämän näköinen näkymä. Laskennan voi tehdä sekä metrijärjestelmän luvuilla tai amerikkalaisten luvuilla jos ne on tiedossa. Juuri tässä vaiheessa pitää ottaa huomioon tuon laskurin virhe. Amerikkalainen on laskenut painoyksikköä aikayksikköä kohden kun taas vanhan maailman lukemat ovatkin tilavuutta aikayksikköä kohden. Tässä se virhe! Aiheutti minulle päänvaivaa.

 

Ohjeellisia arvoja etanolille
Laskennan jälkeen lukemat siirtyvät tähän taulukkoon millisekunteina. Seuraavat arvot ovat ohjeellisia ja ne saa metsästettyä Ms:n ohjeistuksesta tai arvioimalla.
Oikeassa reunassa on valikkoja joista onkin helpompi ymmärtää mistä on kysymys.
  • Speed Density on todennäköinen valinta. Toinen vaihtoehto on AlphaN algoritmi.
  • Montako "ruiskausta" yhden työkierron aikana. Sitäkin voi kokeilla mutta kaksi on varsin hyvä aloituslukema.
  • Suuttimien ajoitus: Simultaneous = yhtä aikaa. Tällä voi olla merkittävää vaikutusta hidaskäyntisen moottorin osalta. Toinen vaihtoehto on että ruiskutus tapahtuu eriaikaisesti.
  • Onko kone kaksi vai nelitahtinen tai jotain muuta. Se pitäisi olla selvä asia.
  • Sylinterien lukumäärä.
  • Suuttimien sijainti: ovatko suuttimet lähellä imuventtiiliä (Port) vai jossain muualla.
  • Suuttimien lukumäärä.
  • Minkä tyyppinen on MAP-anturi. Anturi joka mittaa ilmanpainetta imukanavassa. On mainittu rakennussarjan spekseissä. Tämä tyyppi on tarkoitettu ahdettuun moottoriin jolloin paineskaala on iso.
  • Käykö moottori tasatahtiin vai onko sytytyshetki vaihteleva. Vaikuttaa erityisesti alakierrosten käyntiin. Guzzissa se pitäisi olla "Odd" mutta jostain toistaiseksi selittämättömästä syystä se käy tällä "Even" asetuksella nätimmin.

Ruiskutuskartta
Tämä taulu löytyy myös tuosta "Constants"-ryhmästä nimellä "VE Table". Tässä on juuri se josta virittäjävelhot puhuvat kun he kertovat "kartan" painotuksista ja muista asetuksista.

Peruskartta
Silloin kun ajetaan tasaisella nopeudella moottori lämpimänä niin käynnin pitäisi pysyä vain tällä kartalla. Tässä kartta on yksiulotteisena koska asetukset tehdään tähän kierrosluvun ja ilmanpaineen funktiona.

-

Vapaasti hengittävä kartta
Käytännössä toimitaan siten että arvioidaan että millä painealueella kyseinen moottori toimii. Moottorijarrutuksessa paine imukanavasta kaasuläpän ja imuventtiilin väliltä näkyy vasemmassa reunassa. (Ahdetussa tulee myös korkeampia numeroita kuin 100 = vallitseva ilmanpaine) Normaalisti aletaan siten että vasempaan yläkulmaan kirjoitetaan 100 ja vasempaan alakulmaan lähempänä tyhjiötä oleva paine, esim. 30. Tämä riippuu kovasti moottorista. Mutta näillä voi alkaa. Välille määritellään sopiva jakautuma. Yleensä isot V-moottorit tarvitsevat tiuhemman alakierrosjaon. Yläkierroksista ei ole niin tarkkaa.

Kierroslukualueiden jako
Samoin tehdään alarivin jako. Alin arvo on käynnistinmoottorin moottorille antama kierrosnopeus, tai vähän alle että päästään "kartalle". rivin toiseen päähän ei tarvitse merkitä moottorin maksimikierroslukua.  Järjestelmä osaa laskea myös lukujen "välit" ja vähän ulkopuolellekin. Tässä välit ovat 500 - 600 - 700 - 800 - 900 - 1400 - 1600 rpm. Moottorin maksimikierrosluku on 9000 rpm. 

Aloitus rikkaalla seoksella
Tällä ei siis voi tehdä kierroslukurajoitusta mutta kylläkin rikkoa moottorin. Siksi on hyvä aloittaa riittävän rikkailla "luvuilla". Jokainen noista luvuista, säädetyssä kartassa, on paras seossuhteen suhteellinen pisteluku jolloin seos on parhaiten kohdallaan kyseisellä kierrosluvulla ja paineella. Tämän päälle tulevat erikseen erilaiset rikastukset.

Lukujen suhde toisiinsa
Luvut eivät ole prosentteja tai millilitroja vaan vain suhteellisia lukuja keskenään.

Apua peruskartan luomiseen
Peruskartan luomiseen on olemassa laskureita jotka huomioivat tilavuuden, puristussuhteen, kierrosluvun, männän nopeuden, venttiiliajoituksen ja ilmanpaineen laskeakseen likiarvoja joilla voi päästä alkuun.

Valistunut arvaus-mentelmä
Toinen tapa on roiskaista numeroita kartalle ja koittaa lähteekö käymään. Jos ei lähde ja tulpat kastuvat on polttoainetta seoksessa  joko liikaa tai liian vähän ja pitkään startatessa tulpat kastuvat. Siksi on oltava varatulppia saatavilla pari settiä.

Katalysaattori irti
Huom! Jos ajoneuvossa on katalysaattori se pitää poistaa käytöstä kunnes säädöt ovat sillä mallilla että sen voi asentaa takaisin. Koskee Euro3 ja korkeamman päästötason laitteita.

Kapeakaistalambdan ominaisuus
Jos polttoaine haisee kovasti on seos liian rikas eikä syty.
Lambdanäyttö myös voi näyttää laihaa seosta vaikka pakoputkessa tulvii. Kapeakaistainen lambda menee helposti tukkoon. Tämä voi vaikeuttaa kovastikin alun säätöjä ja lisätä tulppien kulutusta. Lambdaa ei kuitenkaan tarvitse ryhtyä puhdistamaan; kyllä se sitten puhdistuu kun seokset alkavat olla kohdallaan. Moottori voi käydä kohtuullisesti mutta lambda voi näyttää laihaa vaikka seos on käyntikelpoinen mutta sitä on hiukan liikaa. Kun pääsee tästä jyvälle niin säätö alkaa käymään paremmin.

Lämmitettävä kapeakaistalambda
Parempi kuin yksijohtoinen. Antaa vakaamman signaalin eikä ole riippuvainen pakokaasun lämpötilasta.

Laajakaista
Lämmitettävällä laajakaistalambdalla toiminta-alue on laajempi ja sillä nämä säätöhäiriöt voi osittain eliminoida.

Moottorista tulee vettä kylmänä
Kaikki lambda-anturit ovat arkoja vedelle. Siksi kiinnitys aina pakoputken yläpintaan.

TPS:n kalibrointi
Otetaan tähän väliin kaasuläpän asentotunnistimen kalibrointi niin kaasukahvan liike vastaa haluttua kierroslukua. Sen sijainti on yläpalkin "Tools" josta valitaan toiminto "Calibrate TPS". Sieltä putkahtaa tämän näköinen ikkuna. Tämä on helpoimpia ja useimmin tehtäviä toimenpiteitä kunnes hyvä ja vakaa tyhjäkäynti on saavutettu.


    Käytännön suoritus
    Kaasukahva nolla-asennossa klikataan ylempää "Get Current" ruutua ja sen jälkeen kierretään kaasu auki ja klikataan alempaa "Get Current" ruutua. Kumpaankin ruutuun pitää tulla lukema. Homma on tehty kun painetaan "Accept" -ruutua ja ikkuna katoaa.

    Takaisin "Settings" -alueelle
    Rikastus-ikkuna on se jossa joudutaan käymään useita kertoja ja aina uudelleen kun muutetaan ruiskutuksen muita arvoja tai sytytyksen ajoitusta. Muutoin alkuvaiheessa, kun koitetaan saada moottori käymään edes välttävästi koko kierroslukualueella, näiden toimintojen päällä olosta on vain haittaa.

    Perussäätöjä tehdessä
    Kaikki muut ruiskutukseen liittyvät arvot pitää olla pois kytkettyinä. Ei kylmäkäynti- tai kiihdytysrikastusta.


    Kone valmiiksi kuumana
    Sitten kun moottori käy lämpimänä hyvin tai tyydyttävästi koko kierroslukualueella, ryhdytään parantamaan käynnistymistä. Silloin tulee kyseeseen myös kylmäkäynnistysrikastus mutta jos moottori on jo valmiiksi käyntilämpöinen tulee olemaan tarpeen vain tässä ikkunassa olevat arvot.

    Eri rikastukset
    "Cranking" eli käynnistyksen aikainen rikastus. "Afterstart" on heti käynnistyksen jälkeen tuleva rikastus joka saattelee moottorin tasaiselle tyhjäkäynnille ja loppuu hetken kuluttua. "Exhaust" määrittelee korjauskertoimen sille kuinka paljon lambdatieto saa vaikuttaa säädettyyn perusseokseen. Siihen kannattaa viimeiseen ruutuun laittaa niin iso lukema että moottori ei voi ko. kierroslukua saavuttaa. Asiaan palataan myöhemmin.

    Käynti ilman kuormitusta kuntoon
    Taulukon oikeassa reunassa on kiihdytysrikastukset. Niitäkään ei tarvita ennen kuin on saatu koko kierrosalueen toiminta hyväksi ilman kiihdytysrikastusta. Ylempi taulu määrittelee kiihdytysrikastuksen herkkyyden ja määrän eri lämpötiloissa. Alempi taulu taasen sen kuinka paljon rikastusta tarvitaan jos kaasukahvaa käännetään oikein nopeasti. Lukemat ovat siis riippuvaisia ranneliikkeen nopeudesta.
    Oikeanpuolisen ylemmän taulukon ylimmän luvun valinta mahdollisimman suureksi aiheuttaa että kiihdytysrikastus ei mene perussäätöaikana päälle. Sama vaikutus kuin kaasutinmoottorista irrottaa kiihdytyspumpun vivun.

    "Ryyppy"
    "Tuning"-painikkeen alla ovat seuraavat näytöt. 
    Kylmästä käynnistämiseen on tämän näköinen käyrä tarpeen. Käyrän antamat lukemat ovat kaikki yli sata prosenttia. Koska kaikki sadan ja sen alle olevasta syötetystä polttoainemäärästä on jo noissa edellisissä taulukoissa määritelty vaikkei vielä otettukaan käyttöön. Säätö onnistuu vain kylmästä käynnistettyyn moottoriin.


    Kaksi arvoa
    Pystysuunnassa rikastuksen määrä ja vaakarivillä lämpötila. Taulukon pisteitä voi "raahata" kursorilla. Käyrä ei mene alle sadan prosentin. Sen voi kuitenkin jättää yli sadan prosentin asetukseen jolloin ryyppy jää päälle. Polttoainetta menee siis runsaasti vaikka moottori olisi jo saavuttanut oikean käyntilämpötilan.

    Liittyy kokonaiskulutukseen
    Tällä käyrällä ja moottorin lämpötila-anturilla on suora yhteys ruiskutuksen kokonaismäärään. Jos anturi ei kohtuullisessa ajassa lämpene niin ryyppy jää päälle ja toisin päin: jos anturi kuumenee liian äkisti niin järjestelmä luulee lämpötilan olevan riittävä mutta moottori sammuu kun ei saa riittävästi ryyppyä. Käyrän lisäksi on vielä numeerinen näyttö.

    Lambdasta ei välttämättä apua
    Käyrän kupeessa on myös jäännöshappimäärän näyttö (lambda) jota seuraamalla kylmäkäynnistyksen yhteydessä voi käyrää muokata.
    Huom! Tällöin Lambda-anturin pitää olla lämmitettävää tyyppiä ja kuuma eli mittauskykyinen jo ennen moottorin käynnistystä. Kylmä anturi, kapea- tai laajakaistainen, antaa vääriä lukemia. Ilman lambdan antamaa ohjeistustakin tämä on varsin yksinkertainen säädettävä: Jos moottori pyrkii sammumaan yritetään siirtää käyrän kyseistä lämpökohtaa ylös- tai alaspäin ja huomataan että paraniko vai heikkenikö käynti.

    Lisää karttasäätöä
    Myös "Tuning"-osiossa on "VE Table"- valinta. Kun tuolla "Constants"-puolella laitettiin ilmanpaine ja kierroslukuasiat niin tämän puolen tehtävä on muokata varsinaista karttaa. Tässä asia nähdään kolmiulotteisena: Vasemmalla on ilmanpaine, alhaalla kierrosluku ja pystysuunnassa ruiskutusmäärä. 

     
    Nopea säädettävä
    Tätä käyrästöä hallitaan nuolinäppäimillä sekä - että + painikkeilla. Plussaa painamalla seos rikastuu ja miinuksella laihenee. Tulos kuullaan moottorin käynnistä, lambdanäytöstä ja syötön määrä nähdään käyrästön eli kartan (VE-map) muodon muutoksessa. Visuaalisesti selkeää.

    Varatulpat
    Aiemmin jo taisin mainita että varatulppia saa olla valmiina. Niitä voi kulua tässä vaiheessa useampia. Kerralla pitää vaihtaa kaikki tulpat.


    Kolme paria tulppia riittää Guzzin säätöön
    Tässä erään säätösession tulppatarpeisto. Kuvan tulpat on pesty ultraäänipesurissa ja suurin osa niistä on käyttökelpoisia edelleen. Monisylinterisessä asia on toinen. Rasiat ovat tyhjiä.

    Säätö ajon aikana
    Ruiskutuskartan perussäätöä voi tehdä ajamalla ajoneuvolla ja samalla tarkkailla sen toimintaa ja poistaa häiriöitä säätämällä ruiskutuskarttaa.
    Kun kartan asetukset alkavat olla kohdallaan niin voi ryhtyä tutkimaan mitä rikastusasetukset vaikuttavat toimintaan.

    Kiihdytysrikastusta ei välttämättä tarvita
    Kun kiihdytysrikastus kytketään päälle ja sille annetaan toiminta-arvoja on todennäköistä että käynti huononee. Tosin kaikki moottorityypit eivät välttämättä tarvitsekaan kiihdytysrikastusta tai sen tarve on minimaalinen.

    Säästöä säätämällä
    Jos kuitenkin, muutoin hyvin toimivan VE-kartan lisäksi, tarvitaan kiihdytykseen lisää polttoainetta niin se saattaa vaikuttaa siihen että VE-kartan lukemia voi jonkin verran laskea joillakin alueilla. Näin päästään tasakaasuajossa alhaiseen kulutukseen ja kiihdytykset sujuvat ripeästi. Kiihdytyksen aikana seos voi olla lievästi rikkaalla.

    Jos säätötyötä tekee kovin lämpimällä ilmalla on sekä lambda-anturilla että moottorilla samanlainen taipumus: kuumana seoksen polttoainepitoisuus vaikuttaa hyvältä mutta kun moottori jäähtyy niin seos onkin melkoisen laihalla. Paikoillaan säätäminen ei muutenkaan ole hyväksi koska moottori ei kuormitu. Pitkä loiva ylämäki voisi olla hyvä säätöpaikka jos ei ole tarkoitukseen käyttää jarrupenkkiä. Eikä siinäkään ajaminen riitä kaikkien kohtien hienosäätöön.

    Megasquirt anturointi
    Seuraavat anturit tarvitaan:
    • Imuilman lämpöanturi
    • Ilmaläpän asentotunnistin
    • Imuilman paineanturi (sisältyy Megasquirt -toimitukseen)
    • Moottorin lämpötila-anturi
    • Kampiakselin asentoanturi
    • Jäännöshappianturi (lambda)
    Näistä antureista useimmat maksavat vain muutamia Euroja paitsi lambda ja asentoanturi.

    Ruisku ruiskun tilalle
    Jos Megasquirt korvaa jo olemassa olleen ruiskun niin voi suoraan hyödyntää sen anturointia. Kaasutinmoottorin ollessa kyseessä joudutaan tekemään myös ruiskutuksen "rautapuoli" kokonaan. Alkuperäisistä polttoainejärjestelmän osista ei säästy kuin tankki ja ilmansuodatin.

     TPS eli ilmaläpän asentoanturi.

     Imuilman lämpöanturi imukanavassa. MAT

    Lämmitettävä jäännöshappianturi pakoputkessa. Lambda

     Moottorin lämpötila-anturi venttiilikopassa.

    Sopiva paikka anturille.
    Mat-anturille voi olla muitakin kohtia. Tärkeää on että se ei ole liian nopeastai tai liian hitaasti lämpenevässä paikassa. Toinen hyvä paikka voi olla sylinterin takasivulla jäähdytysripojen välissä.

    Kampiakselin asentoanturi.

    Kalibrointi
    Tyypillistä näille antureille on että niiden ei tarvitse olla mitään hienoja ja kalliita. Tavalliset autotarvikeliikkeen anturit kelpaavat. Ainoa mitä niille pitää tehdä on kalibrointi. Sitä varten TunerStudiossa sekä muissa versioissa on laskentaohjelma jolla saa anturin antaman tiedon MS:n ymmärtämässä muodossa.

    Pakastus ja keitto
    Lämpötila-anturin voi laittaa pakastimeen. Kun tiedetään lämpötila ja mitataan vastuslukema saadaan yksi arvo, toinen arvo saadaan huoneenlämmössä ja kolmas keittämllä anturia vedessä. Esimerkiksi.

    AnturitiedotTässä yksi esimerkki anturitiedosta imuilman lämpötila-anturin osalta:
    Kolme arvoa mitattu. Sen perusteella EasyTherm laskee muut arvot.

    Alla oleva listaus on piiitkä, mutta sen alla juttu jatkuu...

    Generated using EasyTherm4.exe,
    ;
    ; Air Temp Thermistor Comment Field
    ;
    ; File generated for use with stock 2490 ohm resistor at R4
    ;
    ; Steinhart-Hart coefficients:  A= 3.022258E-04   B=5.105495E-04   C= -1.446814E-06
    ;
    ; Input Data     Temp, degC     Resistance
    ;            -5            4360
    ;            20            1220
    ;            52             430
    ;

    AIRDENFACTOR:
                ;    ADC  Temp, degF
        DB    100T    ;     0    Sensor Failure - 100% applied
        DB     43T    ;     1    781.32
        DB     52T    ;     2    548.58
        DB     58T    ;     3    451.14
        DB     62T    ;     4    393.68
        DB     65T    ;     5    354.40
        DB     67T    ;     6    325.23
        DB     69T    ;     7    302.37
        DB     71T    ;     8    283.77
        DB     73T    ;     9    268.22
        DB     74T    ;    10    254.94
        DB     75T    ;    11    243.40
        DB     76T    ;    12    233.24
        DB     77T    ;    13    224.20
        DB     78T    ;    14    216.06
        DB     79T    ;    15    208.69
        DB     80T    ;    16    201.97
        DB     81T    ;    17    195.79
        DB     81T    ;    18    190.09
        DB     82T    ;    19    184.80
        DB     83T    ;    20    179.87
        DB     83T    ;    21    175.27
        DB     84T    ;    22    170.95
        DB     84T    ;    23    166.88
        DB     85T    ;    24    163.04
        DB     85T    ;    25    159.41
        DB     86T    ;    26    155.97
        DB     86T    ;    27    152.69
        DB     87T    ;    28    149.57
        DB     87T    ;    29    146.60
        DB     88T    ;    30    143.75
        DB     88T    ;    31    141.03
        DB     88T    ;    32    138.41
        DB     89T    ;    33    135.90
        DB     89T    ;    34    133.49
        DB     89T    ;    35    131.16
        DB     90T    ;    36    128.92
        DB     90T    ;    37    126.76
        DB     90T    ;    38    124.67
        DB     91T    ;    39    122.65
        DB     91T    ;    40    120.69
        DB     91T    ;    41    118.80
        DB     92T    ;    42    116.96
        DB     92T    ;    43    115.18
        DB     92T    ;    44    113.44
        DB     92T    ;    45    111.76
        DB     93T    ;    46    110.12
        DB     93T    ;    47    108.52
        DB     93T    ;    48    106.97
        DB     93T    ;    49    105.46
        DB     94T    ;    50    103.98
        DB     94T    ;    51    102.54
        DB     94T    ;    52    101.13
        DB     94T    ;    53     99.76
        DB     95T    ;    54     98.41
        DB     95T    ;    55     97.10
        DB     95T    ;    56     95.81
        DB     95T    ;    57     94.55
        DB     96T    ;    58     93.32
        DB     96T    ;    59     92.11
        DB     96T    ;    60     90.93
        DB     96T    ;    61     89.77
        DB     96T    ;    62     88.63
        DB     97T    ;    63     87.52
        DB     97T    ;    64     86.42
        DB     97T    ;    65     85.35
        DB     97T    ;    66     84.29
        DB     97T    ;    67     83.25
        DB     97T    ;    68     82.23
        DB     98T    ;    69     81.23
        DB     98T    ;    70     80.24
        DB     98T    ;    71     79.27
        DB     98T    ;    72     78.31
        DB     98T    ;    73     77.37
        DB     99T    ;    74     76.45
        DB     99T    ;    75     75.53
        DB     99T    ;    76     74.63
        DB     99T    ;    77     73.75
        DB     99T    ;    78     72.88
        DB     99T    ;    79     72.01
        DB     99T    ;    80     71.17
        DB    100T    ;    81     70.33
        DB    100T    ;    82     69.50
        DB    100T    ;    83     68.69
        DB    100T    ;    84     67.88
        DB    100T    ;    85     67.09
        DB    100T    ;    86     66.31
        DB    101T    ;    87     65.53
        DB    101T    ;    88     64.77
        DB    101T    ;    89     64.01
        DB    101T    ;    90     63.26
        DB    101T    ;    91     62.52
        DB    101T    ;    92     61.79
        DB    101T    ;    93     61.07
        DB    102T    ;    94     60.36
        DB    102T    ;    95     59.65
        DB    102T    ;    96     58.95
        DB    102T    ;    97     58.26
        DB    102T    ;    98     57.58
        DB    102T    ;    99     56.90
        DB    102T    ;   100     56.23
        DB    103T    ;   101     55.57
        DB    103T    ;   102     54.91
        DB    103T    ;   103     54.26
        DB    103T    ;   104     53.62
        DB    103T    ;   105     52.98
        DB    103T    ;   106     52.35
        DB    103T    ;   107     51.72
        DB    103T    ;   108     51.10
        DB    104T    ;   109     50.48
        DB    104T    ;   110     49.87
        DB    104T    ;   111     49.27
        DB    104T    ;   112     48.67
        DB    104T    ;   113     48.07
        DB    104T    ;   114     47.48
        DB    104T    ;   115     46.90
        DB    104T    ;   116     46.32
        DB    105T    ;   117     45.74
        DB    105T    ;   118     45.17
        DB    105T    ;   119     44.60
        DB    105T    ;   120     44.04
        DB    105T    ;   121     43.48
        DB    105T    ;   122     42.92
        DB    105T    ;   123     42.37
        DB    105T    ;   124     41.82
        DB    105T    ;   125     41.28
        DB    106T    ;   126     40.74
        DB    106T    ;   127     40.20
        DB    106T    ;   128     39.67
        DB    106T    ;   129     39.14
        DB    106T    ;   130     38.61
        DB    106T    ;   131     38.09
        DB    106T    ;   132     37.57
        DB    106T    ;   133     37.05
        DB    106T    ;   134     36.54
        DB    107T    ;   135     36.03
        DB    107T    ;   136     35.52
        DB    107T    ;   137     35.01
        DB    107T    ;   138     34.51
        DB    107T    ;   139     34.01
        DB    107T    ;   140     33.52
        DB    107T    ;   141     33.02
        DB    107T    ;   142     32.53
        DB    107T    ;   143     32.04
        DB    108T    ;   144     31.55
        DB    108T    ;   145     31.07
        DB    108T    ;   146     30.59
        DB    108T    ;   147     30.11
        DB    108T    ;   148     29.63
        DB    108T    ;   149     29.15
        DB    108T    ;   150     28.68
        DB    108T    ;   151     28.21
        DB    108T    ;   152     27.74
        DB    108T    ;   153     27.27
        DB    109T    ;   154     26.80
        DB    109T    ;   155     26.34
        DB    109T    ;   156     25.88
        DB    109T    ;   157     25.42
        DB    109T    ;   158     24.96
        DB    109T    ;   159     24.50
        DB    109T    ;   160     24.04
        DB    109T    ;   161     23.59
        DB    109T    ;   162     23.14
        DB    109T    ;   163     22.69
        DB    110T    ;   164     22.24
        DB    110T    ;   165     21.79
        DB    110T    ;   166     21.34
        DB    110T    ;   167     20.90
        DB    110T    ;   168     20.45
        DB    110T    ;   169     20.01
        DB    110T    ;   170     19.57
        DB    110T    ;   171     19.13
        DB    110T    ;   172     18.69
        DB    111T    ;   173     18.25
        DB    111T    ;   174     17.81
        DB    111T    ;   175     17.38
        DB    111T    ;   176     16.94
        DB    111T    ;   177     16.51
        DB    111T    ;   178     16.07
        DB    111T    ;   179     15.64
        DB    111T    ;   180     15.21
        DB    111T    ;   181     14.78
        DB    111T    ;   182     14.35
        DB    112T    ;   183     13.92
        DB    112T    ;   184     13.49
        DB    112T    ;   185     13.06
        DB    112T    ;   186     12.63
        DB    112T    ;   187     12.20
        DB    112T    ;   188     11.78
        DB    112T    ;   189     11.35
        DB    112T    ;   190     10.93
        DB    112T    ;   191     10.50
        DB    112T    ;   192     10.08
        DB    113T    ;   193      9.65
        DB    113T    ;   194      9.23
        DB    113T    ;   195      8.81
        DB    113T    ;   196      8.38
        DB    113T    ;   197      7.96
        DB    113T    ;   198      7.54
        DB    113T    ;   199      7.12
        DB    113T    ;   200      6.70
        DB    113T    ;   201      6.28
        DB    113T    ;   202      5.86
        DB    114T    ;   203      5.44
        DB    114T    ;   204      5.02
        DB    114T    ;   205      4.60
        DB    114T    ;   206      4.18
        DB    114T    ;   207      3.76
        DB    114T    ;   208      3.34
        DB    114T    ;   209      2.92
        DB    114T    ;   210      2.51
        DB    114T    ;   211      2.09
        DB    114T    ;   212      1.67
        DB    115T    ;   213      1.26
        DB    115T    ;   214       .84
        DB    115T    ;   215       .43
        DB    115T    ;   216       .02
        DB    115T    ;   217      -.40
        DB    115T    ;   218      -.81
        DB    115T    ;   219     -1.22
        DB    115T    ;   220     -1.63
        DB    115T    ;   221     -2.03
        DB    116T    ;   222     -2.44
        DB    116T    ;   223     -2.84
        DB    116T    ;   224     -3.24
        DB    116T    ;   225     -3.64
        DB    116T    ;   226     -4.03
        DB    116T    ;   227     -4.42
        DB    116T    ;   228     -4.81
        DB    116T    ;   229     -5.19
        DB    116T    ;   230     -5.57
        DB    116T    ;   231     -5.93
        DB    116T    ;   232     -6.29
        DB    117T    ;   233     -6.64
        DB    117T    ;   234     -6.98
        DB    117T    ;   235     -7.31
        DB    117T    ;   236     -7.62
        DB    117T    ;   237     -7.91
        DB    117T    ;   238     -8.17
        DB    117T    ;   239     -8.41
        DB    117T    ;   240     -8.62
        DB    117T    ;   241     -8.79
        DB    117T    ;   242     -8.90
        DB    117T    ;   243     -8.96
        DB    117T    ;   244     -8.93
        DB    117T    ;   245     -8.80
        DB    117T    ;   246     -8.53
        DB    117T    ;   247     -8.08
        DB    117T    ;   248     -7.37
        DB    116T    ;   249     -6.28
        DB    116T    ;   250     -4.63
        DB    115T    ;   251     -2.04
        DB    114T    ;   252      2.26
        DB    112T    ;   253     10.30
        DB    108T    ;   254     30.29
        DB    100T    ;   255    Sensor Failure - 100% applied

    Muut ruiskutuslaitteet
    • Polttoainepumppu 
    • Polttoainesuodatin (Suodattimet)
    • Polttoaineen paineensäädin
    • Sähköinen polttoainehana
    • Suuttimet ja suuttimien pitimet
    • Letkut, putket ja liittimet
    Pumpun vaatimukset
    Polttoainepumpuksi kelpaa periaatteessa mikä tahansa polttoainepumppu joka on tarkoitettu ruiskutusmoottorille. Tähän asiaa liittyy läheisesti myös suuttimen arvot: jos suuttimelle on ilmoitettu virtausmäärä esimerkiksi kolmen baarin paineella on pumpun oltava paineentuotannoltaan reilusti sen yli ja polttoainenpaineensäädin on valittava silloin kolmen baarin alueelta jos se on säädettävä tai tehdasasetukseltaan. Muutoinkin voi menetellä mutta silloin joutuu suorittamaan kokeita tai laskutoimituksia.
    Pumpun tuotto tietysti pitää olla riittävä. Liian suuresta tuotosta taasen on haittaa energiankulutuksen muodossa ja suodattimenkin osalta jos suodatin on päälinjassa kuten usein on asian laita. Kaikki tankissa oleva polttoaine kiertää monta kertaa suodattimen läpi. Sivuvirtasuodattimessa on taasen se ongelma että tankissa olevaa polttoainetta ei suodateta missään vaiheessa ja päälinjassa oleva pumppu ja paineensäädin joutuvat tankissa mahdollisesti olevien epäpuhtauksien kohteeksi.

    Karkeasuodatin
    Tämän vuoksi pumpun imupuolella, heti polttoainehanan jälkeen, on hyvä olla karkeasuodatin joka keräilee isommat sattumat jotka voisivat vaurioittaa pumppua ja paineensäädintä. Tai vain aiheuttaa paineen alenemaa tai ylisuurta painetta järjestelmässä tukkiessaan säätimen.
    Suuttimille pitää mennä aina hyvin suodatettua polttoainetta. Suodattimen ja suuttimien välillä on syytä minimoida kaikenlaiset materiaalit ja liitokset joista voi irrota jotain.

    Etanolinkestävää
    Nykyisillä polttoaineilla pitää varautua myös että polttoainejärjestelmä on etanolin kestävä.
    Esimerkiksi tulee kalliikksi vaihtaa pumppua, suuttimia tai paineensäädintä jos ne eivät ole tarkoitettu nykyisin käytettäville polttoaineille.

    Sähköinen polttoainehana
    Polttoainehana ei välttämättä tarvitse olla sähköinen mutta jos hana jää joskus avaamatta niin pumppu saattaa vaurioitua. Sähköisissä hanoissa, joissakin, on toiminto joka estää vauriot vaikka hana ei jostain syystä aukeaisikaan käyttöjännitteen kytkeytyessä: pumpun tuottama alipaine jaksaa vetää hanan auki.

    Painemittari
    Ruiskutuspainemittari ei ole välttämättömyys mutta siitä ainakin näkee onko järjestelmässä se paine kuin pitäisi ja viisarin värähdyksestä näkee kuinka suuttimet aukeavat ja sulkeutuvat. Hyvä apu mahdolliseen vianetsintään.

    Onko apua?
    Jos tästä ylläolevasta selvityksestä on ollut apua MS:n käyttöönotossa tai esityksessä on selviä puutteita tai harhaanjohtavuuksia, haluan muokata sitä paremmin käytäntöä vastaavaksi. Alla on palautetta varten kommenttiruutu johon voi laittaa myös kysymyksiä seikoista joita artikkelissani ei ole käsitelty. 

    Ei kommentteja:

    Lähetä kommentti