sunnuntai 29. elokuuta 2010

Brevan takajousituksen vahvistaminen


Kantavuutta runsaasti lisää
Breva 1100:sen takajousen kantavuus ei ollut aivan riittävä kahden hengen kuormalla ja matkatavarat mukana. Jyrkissä mutkissa saattoi keskiseisontatuki raapia asfalttia. 

Moto Italia Import toimitti
Maahantuojalta löytyi kahta jämäkämpää sorttia olevaa jousta. Valitsin niistä jäykimmän ja päälle vielä lisäsin sorvaamani n. 10 mm paksuisen holkin jatkeeksi. Nyt ajo yksin on vaimennus kakkosnaksussa ja jousen esijännitys nollilla varsin laatuunkäypää. 

Riittää kahdelle "isolle"
Vaimennusta yksi naksu lisää ja jousijäykkyys puoleenväliin on perusasento kahdelle hengelle. Säädön kiristämiseen on vielä varaa kun pyörä pakataan täyteen kahden hengen pitempää reissua varten.
Myös valojen suuntaus pysyy säätörajoissaan toisin kuin ennen jousiremonttia. Valo pyrki aiemmin näyttämään puiden latvoihin.

Asennus lisäheloineen valmiina.

Lisäosan kiinnitys
Kuvan alumiinirenkaan reunan alla on lukkorengas ja alumiinirenkaaseen on tehty reikä lukitusruuvia varten että esijännityksen säätönupikka on oikeassa asennossa. Sen sijainti parani ja säätö helpottui remontin seurauksena.

Homma valmis.

Asennus takaisin
Iskunvaimennin asennettuna paikalleen. Aiemmin säätönuppi oli hankalassa asennossa liian lähellä akkukoteloa jonka alapää näkyy nupin yläpuolella. Iskunvaimentajan kuoressa, alumiinisen holkin yläpuolella, näkyy alkuperäinen pidätinruuvin jälki.

Isommallekin kouralle
Toimenpide ja holkin lisääminen saivat aikaan että säätäminen on nyt helpompaa kun käsi mahtuu kunnolla pyörittämään jousen esijännityksen säätönuppia. Iskunvaimentaja on Sachs-merkkinen.

Lisäys 01.06.-13
Nyttemmin henkilökohtaisen kuormituksen helpotuttua voisi tuon ylimääräisen alumiinihelan poistaa. Sen verran kuormitus on kutistunut. Samalla tulee katsottua proggressiovivuston voitelu.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti