California 1400 GTS Sivulaukkujen kunnostusta

 

Naarmuja, kiveniskemiä ja hiertymiä
Osa pelastettavissa ihan perusmenetelmillä kuten pikkunaarmut, isompien naarmujen korjaaminen ja kiveniskemien paikkaaminen vaati jo enemmän puuhastelua. Muoviosissa kolhu ei juuri käytettävyyttä pilaa mutta teräsosissa ja paljaassa alumiinissa, kun maali- tai pinnoitus on rikki, syntyy korroosiota.

 

Tässä ulkonäkö muutamia vuosia sitten kevätsäässä.

Näkymättömissä olevat vaurioalueet
Niiden metallipintojen korjaus jotka ovat näkymättömissä on helppoa koska ei tarvitse tehdä erityisen siistiä. Mahdolliset ruosteet tai, alumiinin tapauksessa sen oksidi, hion pois, pyyhin pinnan asetonilla ja maalaan yli sillä värillä, yleensä mustalla sekä, mahdollisesti lakkaan sen, mikäli rakenne on ollut alunperinkin sellainen.

Mattapintaiset alueet
Helpoin osuus. Pesin laukut ulkopuolelta perusteellisesti. Kuivumisen jälkeen kunnostin mattapintaiset muoviosat eli laukkujen tukirakenteet eli se alue joka on enimmäkseen piilossa eli ulkopuolen sisäsivut. Melkoisen harmaat olivat. Lievästi röpelöistä mustaa muovia. Hyllystäni löytyi aine jolla harmaantumisen sai mustaksi. Voisi sanoa että varsin siistiä tuli. Tiedä sitten kuinka kauan musta pysyy mustana. Vaan ainetta on jäljellä. Laitan kuvia kunhan Kerhollani pyörähdän.

Muoviset pinnat
Niitä on kolmenlaisia: mattapintaisia eli maalaamattomia, pinnoitetut muovipinnat ja kiiltävät muovipinnoitukset. Mattapinnalle on oma aineensa. Se tekee pinnan alkuperäisen mustaksi, tässä tapauksessa, pinnoitetut muovipinnat ovat, yleensä maalattuja ja, mahdollisesti, myös lakattuja. Sille riittää sama hoito kuin yleensäkin maalatuille pinnoille. Kiiltävä, pinnoitettu muovipinta on ongelmallisin. Tässä tapauksessa, omassa pyörässäni, olen sivulaukun kansiin liimannut nk. koristelistat. Koska takasatulan päällä olen kuljettanut isohkoa telttapakkausta on listoihin tullut vaurioita. (Jos listoja ei olisi niin laukkujen kannet olisivat naarmuuntuneet.) Jos listoja vaihtaisin olisi tehtävä listojen liimauksen irrotus jollain miedolla liuottimella. Sivulaukkujen kansien siistiminen ja uusien listojen liimaus palauttaisi siisteyden. Mutta olkoon nyt vielä tulevalla kaudella hieman kuluneen näköiset. Jossain vaiheessa myyn pyörän. Ajokorttini on, toistaiseksi, voimassa noin kaksi vuotta. Ehkä, ennen pyörän myyntiä, uusin listat. Elättelen myös ideaa että voisin ajaa vielä sen jälkeenkin trikelläni. Sehän ei itsekseen kaadu ja on osoittautunut kelvolliseksi kulkuneuvoksi. Valmistin sen, aikanaan, kun menetin hirvikolarissa liikuntakykyni osittain, invakulkuneuvokseni. Herättää monissa huomiota. Ehkä sääliäkin.

Tulevalla viikolla, toivoakseni
Hankin mustalle, kiiltävälle maalille sopivan vahan jolla pyrin korjaamaan niin kiveniskemät vähemmän näkyviksi ja saamaan laukkujen ulkopinnan kiiltäväksi. Tesoman autotarvikkeesta kyselen ensin. Se on, kätevästi, kodin ja kerhon puolessamatkassa pikku koukkauksella päätieltä. Samalla pysäyksellä voi poiketa ostamassa läheisestä kaupasta iltapilsut tai mietoa viiniä.

Teknisesti
Laukuissa ei ole mitään varsinaista, rakenteellista, vikaa vaan vain kymmenientuhansien kilometrien aiheuttamat, erityyppiset kulumat. Osa on omia mokia, muut käytön tuomaa normaalia kulumista. Salvat ja niiden lukot toimivat. Saranat kunnossa sekä laukkujen kansiin liimaamani koristelistat ovat edelleen käyttökelpoiset vaikkakin kuluneet. Ehkä, joskus, innostun ne uusimaan. Listat, sinällään, eivät ole kalliita. Bilteman hyllystä. Mainitakoon että pyörällä ei ole kaaduttu, toistaiseksi mutta se on kaatunut paikoiltaan itsekseen. Vain pikkuvaurioita jotka olen korjannut. Taannoinen lintukolari vaurioitti hieman pleksiä. Ei haittaa ajamista. Vain naarmuja. (Kerrottakoon että olen ajanut moottoripyörällä hirvikolarin, peurakolarin, pari lintukolaria joista toisesta jäi ikävät jäljet Centauron vasempaan sylinteriin ja pakokäyrään. Muutoin olen sattunut joitakin kertoja hirvieläinkolarin todistajaksi. Samalla olen kätevästi leikannut vammatuneilta elikoilta kaulavaltimot poikki. Olin teini-iässä teurastamossa kesätöissä ja opin miten elikolta lähtee henki kätevästi. Yleensä on puukko matkassa mukana.)

Viime suven vaivat
Merkittävin lienee se että lisävalojen oikean puolen kiinnitysruuvi katkesi. Olin useamman sadan kilometrin päässä kotitallista katsellen niin piti vaiva korjata tien päällä väliaikaisesti. Eli jeesusteippiä peliin. Kotitallissa vaihdoin uudet ruuvit molemille puolille. Eiköhän se taas muutaman vuoden kestäne. Pyörässä ei ole häiriötä ollut. Nyttemmin pitää vaihtaa kaasuvaijerit ja ohjelmoida niiden liikeradat ECUn muistiin. Vanhat vaijerit ovat ehyet mutta jätän ne varaosiksi. Olisi perin inhottavaa jos matka katkeaisi niin olemattomaan vikaan kuin jonkin vaijerin katkeamiseen. Vaijerin vaihto vaatiin, uusien vaijereiden ohella, tietokonetta asianmukaisine ohjelmineen että vaijerit voi ottaa käyttöön. Itse vaijerien asetusprosessi on nopea.

Laukkujen telineet
Kiveniskemiä jotka olen jo korjannut paikkamaalilla. Kumituet, joihin laukut nojaavat, ovat kunnossa ja muutenkin vaikuttavat käyttökelpoisilta. Vahaan nekin niin ei kiveniskemät, joita en ole vielä huomannut fiksata, lähde ruostumaan. Kuluneimpiin kohtiin tein jo paikkamaalaukset. Voisi sanoa että luonnollista kulumaa.

Laukkutelineiden kiinnitys runkoon
Toistaiseksi ei ole sanottavaa. Käyn kiinnityskohdat läpi ja teen korjauksia jos on tarpeen. Pikaisella vilkaisulla ei ihmeempiä korjauksia tiedossa. Ehkä sivuaukkujen asentojen hienosäätöä.

Takalaukku
Storm Motorin valikoimista. Ostin, halvalla, pikkuvikaisena. Siinä oli pieni klommo sen alumiinisessa kannen osassa. Lentokonelevysepän koulutuksen saaneelle se ei ollut ongelma. Shad-merkkinen. Matalimmillaan se on litteähkö mutta jos kuormaa on enemmän sen koko kasvaa merkittävästi. Ylöspäin. Matkustajan selkänojan olen poistanut laukun etuosasta niin sain takasatulalle lisää kuljetuskapasiteettiä. Olisi Guzziliikkeessä ollut merkin omakin takalaukku tarjolla mutta kolme kertaa kalliimpaan hintaan. Sitäpaitsi omani on tyylikkäämpi. Olen saanut asiasta kehuja. Lisäksi takalaukun telineen alla on asentamani led-toiminen lisäjarruvalo koska pyörän alkuperäiset jarruvaloledit eivät ole erityisen tehokkaat ja ovat aika alhaalla. (Myös lisävilkkuja olen suunnitellut kaatumarautojen takakulmiin.) Takalaukku, varusteineen, on kiinnitetty pyörän alkuperäiseen tavaratelineeseen siten että se ei hiero, vahingossakaan, alkuperäistä kromia rikki. Pääasiassa 1400 Californiassa se mikä näyttää kromille ei ole kromia vaan ruostumatonta, kiilloitettua terästä. Kätevää.

Rekisterikilpi sai uuden paikan
Tein takalokasuojaan jatkeen, ennen kuin edes ajoin sillä, lasikuidusta siten että se noudattaa takalokasuojan muotokieltä. Sen taakse tein rekisterikilven telineen. Nyttemmin, noin 60000 kilometriä myöhemmin, puran sen ja maalaan uudelleen. Maali on hieman kulunut ja kiinnitysosat, jotka ovat takarenkaan heittelemän hiekan vaurioittamat, kunnostan. Mukavia ja kiireettömiä pikkupuuhia talvisydännä. Asunnolta kerholle on moottoritietä vajaat kaksikymmentä kilometriä. Tai keskustan kautta hieman enemmän mutta voin käyttää sillä reitillä myös julkista liikennettä. Jos vaikka porettaa. Vanha Monttu on hyvällä hollilla. Toki Tampereen Teatterin katutason monet ravintolat ovat myös tavoitettavissa eikä ole pitkästi matkaa bussipysäkille. Tai taksitolpalle jos ilta venähtää aamuyöksi... Toki, hyvällä säällä, olen kävellytkin keskustasta. Olisiko jotain neljä kilometriä.

 

Tässä kakkosajoneuvoni Kerhoni pihamaalla. 

Työkaluja on 
Kerhollani on hyvät mahdollisuudet tehdä huoltohommia. Työkaluja on kokolailla hyvin sekä muita fasiliteettejä. Kerholla voi kahvitella, ruokailla, saunoa, ryypätä itsensä tärviöön ja vaikka pelata eri pelejä. Tosin, kirjoitushetkellä, on biljardipöytä remontissa. Muut kisailuvälineet ovat kunnossa.

Sisäkaarteeseen kallistelevan triken kanssa touhutessa
Silloin kun sen rakensin. Testautin pyörän Testmillin asiantuntijoilla. Lisäksi se piti katsastaa tavan katsastuskonttorilla. Läpihuutojuttu koska se on vain muodollisuus. Eivät voi ylittää Testmillin lausuntoa. Katsastuskonttorilta sain mukaani, kuten asiaan kuuluu, rekisteröintitodistuksen. Mielestäni asiassa on päällekkäisyyksiä sekä turhaa byrokratiaa ja rahanmenoa.

Tässä hieman alkua pyörän rakentelusta.

Laitan kuvia kunhan aiheeseen etenen...

California 1400 GTS Vasemman äänenvaimentimen kunnostusta ja asennus

 

Liittyy takarenkaan vaihtoon
Takapyörä on jo, renkaineen, laitettu akselilleen. Tänään laittelin vasemman äänenvaimentimen paikoilleen. Sen joutuu irrottamaan takapäästään että taka-akselin saa irrotettua. Varsinaisesti äänevaimennin ei ollut irti kuin kiinnitinruuveistaan, kolme kappaletta kupukantakuusikoloruuveja josta yksi on hankalassa paikasta. Pakokäyrän jälkeen on pakoputkiston keskipönttö ja varsinainen äänenvaimennin liittyy siihen taipuisalla metalliverkkopunoksella. Tein pikku muutoksen: ylin vasemman äänenvaimentimen kiinnitysruuvi on hankalasti tavoitettavassa paikassa. Koska kyseiseen kohteeseen, edes tekemälläni erikoistyökalulla, on hankalaa pelata kuusiokolon kanssa niin korvasin ruuvin ruostumattomasta teräksestä tehdyllä, tavallisella, kuusiokantaruuvilla. Nyt on helppo kiinnittää. Joku voi nyt kysyä että miksi en irroita pakoputken kannatinta rungosta. Alunperin, jos ei ole kaatumarautoja ja sivulaukkujen telineitä, äänenvaimetimen irrotus ja asennus olisi helpohkoa. 

Pakoputken rst suojapelti on lievästi naarmuuntunut.

Mietoa kamaa
Kyseessä ei ole ruostumattomalle teräkselle tarkoitettu hionta-aine. Käytin hellävaraisempaa alumiinille tarkoitettua ainetta. Teho oli osittainen eli pienimmät naarmut korjaantuivat jossain määrin mutta osa naarmuista jäi selvästi näkymiin. Ikä ja käyttö näkyy. Materiaali ei kuitenkaan ruostu kuten käy naarmutetulle kromipinnoitteelle. Katselen jostain sopivan aineen rosterille.

 

Äänenvaimenninta en vielä kiillottanut.

Suhteellisen suojassa
Äänenvaimentimet ovat sivulaukkujen alla eli välitöntä hiertymisvaaraa niille ei ole kuten edempänä oleva suojapelti kärsii ajosaappaan osumisesta siihen ja mahdollisia kiveniskemiäkin saattaa löytyä.

Vaihdepoljin on myös putsattu ja nivelet voideltu kevyesti.

Vaihdepoljin oli kangistunut
Johtuen siitä että sen laakeria tiivistänyt, toinen niistä, eli o-rengas oli katkennut. Ehkä vanhuuttaan tai asennusvirheestä. Muut, kuten jarrupolkimen, vastaavat tiivisteet olivat ehyet. 

 

Äänenvaimennin takaapäin, leditoiminen takasumuvalo sekä, toistaiseksi, naarmuttomana säilynyt kaatumarauta.

Omaa valmistetta
Tein kaatumaraudat verstaallani. Erinäisiä taivutuksia ja kiinnityksiä piti rakennella. Jos keikahtaa, vaikka paikaltaankin, niin suojaavat äänenvaimentimia. Myös edessä on, jämäkämmät, tekemäni kaatumaraudat. 

 

Paikkamaalattavaa oikean puolen sivulaukun raudoissa.

Hiertymiä ja kiveniskemiä
Kuvassa oikealla näkyvät hiertymät on helppo hoitaa lisäämällä maalia. Sen sijaan satunnaisissa kohdissa olevat kiveniskemät ovat hankalampia kunnostaa. Koska takalaukku on hiertänyt kiinnitysrautaansa ja vasemmalla näkyvä pyöreä kumipuskuri ei näytä olevan ollut kiinni sivulaukun pohjaa vasten. Tietää sitä että pitää tarkistaa sivulaukun kiinnitysruuvien reikien sijainti ettei laukun pohja hierrä telineeseen vaan kumipuskureihin. Kosmeettista haittaa siitä ei ole mutta, ajan mittaan, voi korroosio iskeä. 

             Vasemmalla puolen vastaava kohta paikkamaalattuna. Sipaisen vielä                        toisenkin kerroksen. Tai kulmaan muutaman kierroksen eristysnauhaa.

Sivuheijastimet
Tehtaalla on ajateltu että jos, jostain syystä, sivulaukku tai laukut, irrotetaan niin on sivuheijastimet. Kun laukku on paikoillaan niin sivuheijastin jää pimentöön eikä laukun kyljessä heijastinta ole. 

Johdin vasemman sivulaukkutelineen putken alla
Se on aiemmin esitetyn led-sumuvalon piuha. Käyttöä on ollut muutaman kerran. Tosin ei ole selvinnyt, suoranaisesti, onko siitä ollut apua. Mutta eipä ole kukaan ajanut syyskuun sumuisessa illassa yli. 

Pikkusäätöjä
Koska sivulaukut ovat muovia ja niissä on kuljetettu melkoinen määrä tavaraa viimeisen 60000 kilometrin matkalla niin arvelen että sivulaukut ovat muuttaneet muotoaan lievästi. Asia on helppo korjata laittamalla laukkujen sisäpuolelle kevyt tukirakenne. Toinen vaihtoehto on muokata lievästi sivulaukkujen kannattimia. Molemmat toteutettavissa. Prosessi on vaiheessa...

Jatkunee...

t 

Pala työ- ja harrastehistoriaani

Miksi näitä kirjoittelen
En ryhtynyt muistelmiani kirjoittamaan aiemmin koska joitain mainitsemiani asioita on tavan tallaajan vaikea omaksua. Ainakin osassa lähipiiristäni ja baarijutuistani olen saanut hyvin kielteista palautetta ja syytetty valehtelijaksi. Nyt, kuitenkin, saattaa alkaa olla viimeiset ajat että pystyn näitä älyissäni kirjoittamaan. Tosin, en ole ennustaja, joten voin olla liian ennakoiva. Toki moni tietää että olen ollut jonkin tason osaaja moottoripyörissä vaan se on ollut vain harrastukseni. Onhan minulla ollut ammattitöitäkin ja muita "juttuja". Niitäkin tuon tässä esille. Juttu tulee jatkumaan eli viimeinen piste ei pidä. Työni olen tehnyt monella alalla mutta sotilasilmailu- ja avaruusalustekniikka ovat olleet osa laajaa työhistoriaani.

Kun vielä syntymäpaikallani asuin
Lapsuudestani en juurikaan, tässä yhteydessä, kerro koska se oli varsin normaali. Mutta teini-iässä, kun ison järven rannalla asuu, niin vesillä liikkuminen kiinnosti. Siksi opettelin purjehtimaan. Ensin optimistijollalla ja sittemmin purjelaudalla. Kuitenkin hankin isohkon pulpettiveneen jossa oli 25-heppainen perämoottori. Ei ehkä nopein mutta vakaa joten uskalsi lähteä Koljonselälle ja Näsinselälle ajelemaan vaikka olisi ollut hieman "läikettä". Se laajensi ympäristötietoutta ja vesillä kulkemista. Mutta kun ikäännyin niin vene ja purjelautailu sai jäädä ja ryhdyin moottoripyöräilemään. Vene, moottoreineen, meni myyntiin. Hankin omistusasunnon muualta ja keskityin moottoripyöräilyyn. Ohessa perustin, kavereiden kanssa, mc-kerhon Ylöjärvelle jonka kerhoillasta tänään kotouduin. Eli kerho on voimissaan. Huomenna, perjantai-iltana, käyn toisen tunnetun kerhon, Corona mc:n, pippaloissa. Todennäköisesti tapaan vanhoja tuttuja ja kerhokavereitani. Vuosikymmenten kuluessa olen tutustunut kymmeniin mc-kerhoihin Suomessa ja ulkomailla. Mukavaa on ollut. Monista kerhoista, Euroopasta, on käynyt lukuisia vierailijoita. Myös USA:sta on ollut motoristituttuja käymässä.

Diabetes
Se on vainonnut minua koko elämäni. Pidin asian omana tietonani ja parhaani mukaan peittelin sairauttani. Kun tuli huono olo, useimmiten ruokailun jälkeen, menin piillon ottamaan noin puolentunnin - tunnin pikku "päikkärit". Onnistuin salaamaan asian myös Puolustuslaitokselta joten suoritin aliupseerikoulun (Ylik.) ja sen jälkeen siirryin työelämään. Jotenkin onnistuin tasapainoilemaan verensokeritasojen kanssa ilman mitään mittareita eikä se haitannut kovasti harrastuksia eikä töitäkään. Nykyäänkään en mittaa verensokereita. Ne ovat mitä ovat ja tunnen onko sokeriarvo nousussa vai laskussa ja tiedän milloin pitää syödä ja mitä pitää syödä. Paljolti kasvispohjaisia herkkuja. Kun hain viimeistä työpaikkaani huoltoinsinöörin vakanssille eräälle konepajalle minut toimitettiin, kuusikymppisenä, terveystarkastukseen. Silloin en päässyt enää piilottelemaan sairauttani joten jäinkin eläkkeelle eli minusta tuli täysipäiväinen motoristi. Toki moottoripyöräily on ollut lajini jo rippikouluiästä jolloin ajoin mopolla tieliikenteessä ja motocrosspyörällä radalla ja metsäpoluilla. Maalla asumisesta oli joitain etuja. Tiedättekö että korkeaa verensokeria voi laskea nauttimalla alkoholia?

LCR-mc Ylöjärvi
Oma kerhoni. Perustajajäsen ja eka puheenjohtaja. Jäsen edelleen. Tai, pitäisikö sanoa, jälleen koska olin ulkomailla ja sikäläisten kerhojen jäseninä. Kerhomme ei kumarra muita järjestöjä eikä ole sitoutunut poliittisiin tai kaupallisiin tahoihin. Toimitilat ovat laajat kahdessa kerroksessa ja siellä on ravintola ja harrastetila fasiliteetteineen sekä erinomaiset tilat moottoripyörien säilytykseen ja huoltoon. Myös sauna. Tänään kävin siellä syömässä ja kahvilla.

Suomen motoristit ry
Kyseistä lafkaa en ole perustanut mutta olen ollut jäsen kymmeniä vuosia ja osan aikaa hallituksessa ja myös puheenjohtajana. Kyseinen yhdistys pystyy vaikuttamaan maamme lainsäädäntöön ja omaa hyvät yhteydet sekä kotimaan politiikkaan että vastaaviin EU-organisaatioihin. Eduskunnassa olen käynyt puhumassa matkamoottoripyörilystä. Ehkäpä olen jonkinnäköisen renkaanjäljen jättänyt... Myös omassa kerhossani olen ollut hallituksessa ja lisäksi jäsen parissa muussa kerhossa. Kuten mp69, oma kerhoni ja Smoto. Myös muutama alan organisaatio myös. Brysseliä myöden.

Kuoreveden Halli
Ilmavoimien Teknillinen Koulu. Sen kahlasin läpi seitkytluvulla. Ylikersantiksi jäi sotilasarvo kun en suostunut päällystöopistoon. Siitä alkoi lentokone- ja avaruusalustekninen urani jota suurin osa työelämästäni on ollut. Siitä joskus toisaalla. Tutuiksi varusmiehenä tulivat senaikaiset Fouga Magister ja Drakenin eri mallit. Aliupseerikoulun jälkeen opiskelin lisää ilmailua. Lähinnä puolustusvälinepuolella. Pari vuotta töitä maan alla Nokian Linnavuoressa. Paljon myöhemmin olin Hallissa jälleen. Tein pienlentokoneita, hävittäjälentsikoiden runkojen osia ja avaruusaluksien runkorakenteita. Ohessa tutkalaitteita ja kaikenlaista avaruuteen tai ilmailuun liittyvää pikkujobia täytehommina. Suurin osa hommista oli puhdastilatyöskentelyä. NASAn ammattilaiset kävivät opettamassa puhdastilatyöskentelyä. Myös Italiassa työskentelin ESAn leivissä, työkaverin kera, puhdastiloissa. Kiva keikka ja hyvä ruoka sekä viinit.

Muita hommia
Koska olin käynyt keskikoulupohjaisen autonasentajalinjan niin siinä yhteydessä sain kuorma-autokortin. Sitä olen varsin vähän tarvinnut. Kuormurin ajamisesta ei kovin makseta. Ylöjärvellä tein perushommia Ylö-tehtaalla kunnes ylenin työnopastajaksi kun taloon värvättiin lisää väkeä. Muutama vuosi meni kun Neuvostoliitonkauppa katkesi ja maa teki konkurssin. Ylö-tehtaat teki myös konkurssin. Ei se minua rasittanut, vaihdoin työnantajaa, Itse asiassa minua pyydettiin töihin. Palkkakin oli niin hyvä että maksoin pois rivitalokämppäni. Muutenkin meni hyvin ja hankin mieleiseni moottoripyörän, entisten oheen. Samoihin aikoihin perustimme, kylän sällit, moottoripyöräkerhon joka palvelee jäseniään laajoissa tiloissa pyöräsäilöineen ja ravintoloineen. Eli aiemmin mainittu LCR-mc.

Myin molemmat omistusasuntoni
Yksi rivitaloyksiö uudehkossa taloyhtiössä maaseudulla ja toinen Ylöjärven Soppeenmäessä oli saunallinen kerrostaloyksiö. Koska työni oli liikkuvaista niin katsoin tarpeelliseksi muuttaa asunnot valuutaksi. Niistä oli muutenkin riesaa kun vuokralaiseni rikkoivat paikkoja ja esittivät kummallisia vaatimuksia. Ostin, tietenkin, uuden moottoripyörän entisten oheen ja siirryin vuokralaiseksi muualle. Vuokrakämppiä on ollut Rautavaaralla, Jämsässä ja Kuorevedellä parikin. Myös Vilppulassa oli kämppä kuten kaksi kämppää Mäntässäkin. Nyt jo viides kolmen huoneen asunto Tampereella vuokralla. Toki yksi kerrallaan. Myös ravintola nimeltään 2h+k vetää sillointällöin luokseen. Koska ole pintä vaille seitsemänkymppinen niin olen tullut tulokseen ettei kannata satsata omistusasuntoon. Rouvalla on omistuksessaan tilava kaksio. Ehkä muutamme, tai Rouva muuttaa, siihen sitten kunhan hän eläköityy. On nuorempi minua.

Viimeiset työvuodet
Hyshys-firmassa puolustusvälineitä. Lähinnä räjähde- ja ammussuojia sekä Merivoimille aluksien hiilikuiturunkorakenteita ja tutkasuojapinnoitteita. Muitakin pikkuhommia kuten ballistiikkaa asepuolelta.

Palkitsin itseni eläköitymisestä
Kävin silloisessa Guzzin maahantuojan liikkeessä Tampereella ja ostin Moto Guzzi California 1400:sen. Uusi peli mutta eivät olleet saaneet sitä käyntikuntoiseksi. Siksi se oli halpa ja pyöräkaupasta tehtiin paperi jossa luovun kaikista takuuoikeuksista. Parin päivän päästä se oli jo ajokunnossa ja on edelleen. Kaasuvaijerit pitäisi vaihtaa. Sekin on tietokonehommia. Kaasukahvan ja neljän kaasunasentiopotentiometrien liikeradat pitää tallentaa keskusyksikön muistiin. Vaijerien vaihto on työläin koska bensatankki pitää nostaa pois.

Tallissa pyöriä
Rouvan siisti Honda 350 CL vuodelta 1972, California 1000 Trike jonka valmistin itse. Erikoista on että se kallistelee sisäkaarteen puolelle mutkissa. Oikein mukava laite. (Sama kallistelutoiminto sallii myös taka-akselin liikkeet eri puolilla erikseen vaikka akseli on yksosainen. Oli mielenkiintosita suunnitella ja valmistaa ko. laite Toistaiseksi, pitkittyneesti, hieman keskentekoinen mekaanisesti ahdettu digitaalisella moottoriohjauksella varustettu T3 California tonnisella koneella. Poikkeuksellisesti nk. kanttikoneella. Moottori on ajamaton, vaihteisto läpikäyty, perävaihde säädetty, jne. Osa näistä kapineista olisi myytävänä. Myös osa työkalustani, suurelta osin tarkkuustyökaluja, tulee myös myyntiin. Jospa talven ja kevään aikana tulisi niin innokkaaksi että laittaisin nuokin pelit ajokuntoon. 

 

Muistelmia poliisien kanssa kisaamisesta ja muuta historiaa avaruuteen asti

Tutkapartio ja "kaahari" 
Länkipohjassa. Heti poliisien valtaaman linja-autopysäkin jälkeen alkaa pikkutie kulkusuunnssa vasemmalle. Se oikaisee hieman Jyväskylään menevän päätien suhteen ja liittyy Halliin ja Jämsään menevään paikallistiehen. Aurinko oli juuri mennyt mailleen eli oli melko pimeää. Laskettelin kokolailla sen minkä kykenin Quotasta irti saamaan. Heti isommalle tielle saavuttuani huomasin että kaksi poliisiautoa, silloisia Opel Vectroja, pyrkii minua saavuttamaan. Tiesin jo ennestään että poliisi-Vectra ei kulje yhä kovaa kuin hyvin sisääajettu Quota Mille. Tie on mäkinen ja mutkainen mutta hyväpintainen. Pääsin vääntämään kaasukahvaa oikein kunnolla ja jätin Vectrat taakseni ja sopivasti käännyin, valot sammuttaneena, Hallin risteyksestä kylän suuntaan. Matkaa muutama sata metriä kylälle. Pääväylän rinnakkaisena tienä on vanha paikallistie. Palvelemassa riviä omakotitaloja ja on sorapäällysteinen joka jatkuu kyläkeskustaan silloisen bensa-aseman paikkeille. Siitä jatkoin hiljaa, huomiota herättämättä ja edelleen ilman valoja, pyörätietä linja-autoaseman takaa kulkien, kohti kolmen kerrostalon ryhmää. (Sittemmin puretut.) ja ajoin pyöräni autotalliin, vaihdoin autotallisssa ajokamppeet verkkareihin ja lähdin hölkkälenkille kylän raitille. Tietenkin uteliaisuuttani.

Poliiseilla viivettä
Olivat ajaneet Jämsän suuntaan mutta kohta palasivat ja useammalla ajoneuvolla Halliin. Myös "maija" oli paikalla. Pysäyttivät minut kesken lenkkeilyni ja kysymyksensä oli selvä: olinko nähnyt tosi kovaa, ilmeisesti isolla japanilaisella moottoripyörällä, ajavaa motoristiä. Jouduin vastaamaan rehellisesti ja kielteisesti että en. Iltakin oli pitkällä eikä kylällä juuri muita kulkijoita näkynyt. Poliisit jäivät kylälle koko yöksi ja seuraavaksi päiväksikin. Arvelin, työpäivän jälkeen, että lähden kuitenkin ajelemaan mutta otin alleni entisöimäni, entisen poliisimoottoripyörän 850 Moto Guzzi Gran Turismon, puhekielessä GeeTeen. Poliisit pysäyttivät ja esittivät saman kysymyksen kuin edellisiltanakin. Vastasin edelleenkin rehellisesti etten tiedä että koko kylällä olisi japanilaista, heidän kysymyksensä mukaista, moottoripyörää. Kukapa lie ajellut...

Pitkää päivää 
Tein ajeluni ja palasin joskus iltakahdeksan tienoilla. Kaksi poliisiautoa, miehistöineen, olivat edelleen kylällä. Toinen Hallin Jannen risteyksessä toinen koulun portilla. Myös Mäntän päässä, sikäläisen työkaverin kertomuksen mukaan, oli hälytetty partio syynäämään onko Hallin suunnasta tulossa epäiltävää. Turhaan olivat hekin päivystäneet.

Taas aamusella töihin ReDiGo kokoonpanon pariin
Poliisiautoja oli vielä yksi. Saattoi olla toinenkin jossain mutta en nähnyt. Ruokatunti tuli ja kävin syömässä lounaan ja juomassa yhden oluen linja-autoaseman baarissa kuten tapanani oli. Poliisiauto oli edelleen, sitkeästi, hollilla. Verkkarit päällä jalkamiehenä kuljin työmatkan joka oli vain joitain satoja metrejä. Eivät enää kyselleet mitään. Tosin työkaverit olivat vetäneet johtopäätöksiä ja piruilivat. Lupasin tarjota, perjantaiehtoopäivänä töiden jälkeen, heille Hallin Jannessa oluet. Tuskin he olisivat tosissaan käräyttäneet mutta en ottanut riskiä vaan tarjosin iltabisset. Ylinopeus tulee hintoihinsa aina.

Tuli lauantai
Taas oli kaksi poliisiautoa parkissa kylällä. Ajattelin että ovatpa sitkasta sakkia. Piti lähteä reissuun GeeTeellä kun olisivat voineet Quotaa väittää japanilaiseksi ja olisin joutunut selittämään. Olin viikonlopun muualla. Muistaakseni Pitäjänmäessä. Sunnuntai-iltana ei näkynyt poliiseja eikä sen jälkeenkään. Ilmeisesti myönsivät tappionsa.

Vähemmän ajelin Quotalla
Mutta ei se mitenkään isommin minua rajoittanut. Jutut kylälläkin vaihtuivat muihin ajankohtaisempiin asioihin. Sikäläiset motoristit ovat minua asiasta naureskellen muistuttaneet. Yhdellä kaverilla on 650 Triumph ja California3. Toisella, eräällä, silloisellä esimiehelläni, on 850 GT sivuvaunulla jonka entisöintiä jeesasin. Toki muitakin kaksipyöräkulkineita oli ilmailuporukoissa lukuisasti. Mutta ei juurikaan japseja. Itse asiassa pisti silmään se että monilla ilmailun piirissä, lentäjistä mekaanikkoihin, oli moottoripyörä harrastevälineenä. Ehkäpä vauhti kiehtoo...

Jälkijuttu
Poliisit arvelivat että kysymys olisikin ollut jämsäläisestä motoristista ja tekivät siellä ison ratsian. Sikäläisillä oli useita, tuoreehkoja, isoja japsipyöriä. Mutta sielläkin tuli poliisille vesiperä. Ei löytynyt tuntomerkkeihin sopivaa ajoneuvoa tai henkilöä. Eikä paenneen pyörän rekisterinumeroa oltu saatu ylös. Juttu, toki, oli Jämsäänkin levinnyt mutta hekään eivät osanneet minua epäillä kun ajelin "vain" Guzzilla. Heidän käsityksissään Guzzit ovat pappamopotasoa verrattuna heidän paperimiestuloillaaan hankkimiinsa Hondiinsa ja Suzukeihinsa, ym. Myöhemmin pääsin jämsäläiselle porukalle näyttämään että pikku-Quota onkin varsin kulkuisa laite kun lähdimme porukalla Rotta-Ralliin pienten asfalttiteiden kautta Päijänteen tuolla puolen. Ainakin säätöjeni jälkeen oli kulkua. Perillä Rotassa olivat Jämsäänit hiljaisia poikia. Vahinko että isompi Quota, 1100, oli kuohittu laite. Käypäinen pyörä mutta polttoaineen kulutus isohko ja tehoa ei kovin. Saastenormit olivat vastuksena. Silloin moottorinohjauksen digipuolen osaajia oli varsin vähän eikä minuun luotettu. Pikku Quotan, eli tonnisen, moottori oli laihaseosmoottori. Sen käyttö kiellettiin koska laiha seos tuotti vaarallisia typen oksideja. Sen pituinen se. 

Mäntän poliisi ei ollut ihmisystävällinen
Kerrottakoon Mäntän poliisin tempauksista ainakin nämä. Asuain silloin Mäntän keskustassa. Kyseinen Quota Mille on hyvin korkea ja iso tonninen enduropyörä. Pysähdyin stopmerkille ja laskin vasemman jalkani asfaltille pysähdyksen aikana. Lähdin kun risteävällä tiellä oli tilaa. Nostin siis jalkani jalkatapille ja ylitin tien. Sain poliisit perääni. Sain sakon laiminlyönnistä pysähtyä stop-merkille. Sitä ihmettelin. Poliiseilla oli ohje: laita molemmat jalat maahan kantapäitä myöden kun pysähdyt stopmerkille. Kerroin ettei perse repeä sen takia että yltäisin molemmilla jaloilla. Sanoivat että vaihda pyörää tai hanki pidemmät koivet. Eivät antaneet periksi. Maksoin sakon. Pienemmän riesan tie. (Tiedä sitten mikä olisi "pysähtyä" -sanan lainsäädännöllinen sisältö. Vahvasti epäilen että poliisit "sovelsivat" lainsäädäntöä.)

Kosto eli
Tein heille muutaman jekun kun aikaa oli kulunut. Kerran heidän partioautossaan, poliisiaseman pihassa, ei ollut paineilmaa enää kuin vararenkaassa. Puhelinkioskista soitettiin että R-kioskia ryöstetään. Ei näkynyt poliisia. Toisaalta ei rosvojakaan ollut. Olivat ahkeria puhalluttamaan. Kertaalleen pysäköin pyöräni paikallisen ravintolan edustalle ja kävin syömässä päivällistä muutaman oluen kera. Mäntän poliisit tulivat ovelle vastaan ja puhalluttivat. Tuli komea lukema. Kiittelin ja jatkoin kadun toiselle puolelle kävellen asuntoani kohden. Poikkesin kaverin luona ja sanoin että tehdään konstaapeleille pikku jekku: pue minun ajoasuni yllesi ja kypärä myös ja hae pyöräni, heitä vaikka pikku lenkki kylällä ja lopuksi ajamalla kadun yli kotiosoitteeseeni. Näin tapahtui ja konstat vilauksesssa parkkiruutuni vieressä ja vaativat puhallusta. Kaveri nosti aivan hieman tummaa visiiriä ylös, puhalsi ja mittari näytti nollaa. Poliisit olivat kiukkuisia kun tulin rappukäytävästä ulos pikku hieneessä ja noudin pyöräni avaimet. Toivottelin hyvät yöt. 

Auto houkutti konstia 
Myös talviautoni 650 Seat seitkytluvulta, jonka olin viimeisen päälle entisöinyt, oli konstille kohde jolla minut saisi jotenkin käräytettyä liikennerikoksesta. Joskus ajelutin heitä perässäni pitkin Mänttää ja kun saivat pysäytettyä niin olivat kovin hankalia. Kaikki paperit katsottiin, pelaako kaikki valot ja toimiiko jarrut. Halusivat ajamalla testata. En antanut lupaa. Kirjoittivat määräyksen että auto on vietävä katsastukseen. No minähän kävin. Sattui Mäntän konttorilla katsurina olemaan tuttu motoristi. "Katsastus" tehtiin ns. paperilla. Kaikki kunnossa. Toki olisi ollut vaikka olisi katsastuskin käyty teknisesti läpi mutta siihenhän olisi kulunut aikaa ja rahaa. En pidä epäkuntoisista kulkuneuvoista. 

Huume-epäilty
Myöhemmin olin poliisien asunnostani noutamana kyyti asemalle oikein raudoissa ja minulta tiedusteltiin mistä olin saanut myymäni huumeet. Aamulla uudelleen ilman aamupalaa. Kiistin. Pitkään olin epäilyksenalainen mutta myöhemmin selvisi: se oli eri remmi joka aineiden kanssa pelasi. Mutta niin se aina on, poliisien kielellä: syyllistä epäillään. Ehkä näiden poliisien epäluuloisuuteen vaikutti sekin että olin mukana useiden järjestäytyneiden moottoripyöräkerhojen toiminnassa. Silloin ei tainnut olla kummoista erottelua olivatko "kerhot" laillisia vai muita. Vaan sain melkoisesti hupia. Töitä tein, edelleen, lentokonetehtaalla. Juttujen aikoihin Hornet-kokoonpanossa. Silloinen esimieheni, harvinaisen yksinkertainen ja huumorintajuton, työnjohtaja lentokonetehtaalla, "Äitee" Rantasen poika, tuli kyselemään että miksi Mäntän poliisi kyseli minusta häneltä. Sanoin etten tiedä. Sen enempää en asiasta saanut tietää.

Henkilötietoni olivat rajoitettu
Jos et ollut sellutehtaalla tai paperitehtaalla töissä olit luuseri Mänttäläisen tai Jämsäläisen tiedon mukaan. Olin alinta kastia. Tosin puuhailin sekä lentokoneiden että avaruusalusten kanssa ja turvaluokitukseni oli korkea. Poliisilla oli ongelma. He eivät saaneet henkilötietojani poliisin järjestelmästä kuin perustasolta. Siis nimen ja osoitteen. (Jälkimmäinen oli usein väärin kun vaihdoin usein asuntoa.) Se saattoi ärsyttää eräitä tahoja. Tuotantoinsinööri oli utelias asunnonvaihdoistani ja kerroin että motoristia epäillään aina. Olen aina ollut rehellinen työnantajiani kohtaan. Joskus siitä on väliaikaista haittaa mutta loppujenlopuksi etua. Mäntän poliisit pitivät minua luuserina joutomiehenä enkä koskaan heille paljastanut yhteiskunnallista asemaani politiikassa enkä työni suhteen. Kerroin aina kun kysyttiin: työtön työnhakija. Sakotkin olisivat olleet isompia. Vuorotyöaikoina se oli jopa uskottavaa kun istuin jo aamulla kahvilla ohi puolenpäivän tai heiluin iltavuoron jälkeen pubissa valomerkkiin.

Naiset Mäntässä
Sama Jämsässä. Naimattomat naiset kuuluivat paperimiehille. Ei mitään asiaa. Pelkästään se että haki paikallisessa yökerhossa halukkaan oloista naista tanssimaan niin saattoi tulla riski sälli sanomaan että et muuten tanssi täällä. Toki keksin kaikenlaista kivaa riesaa heillekin. Muutaman takin vein narikasta kun portsarin silmä vältti. Myin puolen vuoden päästä kirpparilla.

Liikkuva poliisi
Olin menossa Mäntästä Helsinkiin ns. naisiin eli neidon luo johon olin eräässä motoristiporukassa törmännyt sensuaalisti. Pyörä oli mekaanisesti ahdettu Centauro Mille. Kulkua siis oli. Mikäs puutteenalaista sälliä hidastaisi. Kuorevedeltä lähdin. Tampere - Helsinki - välillä on kokolailla suora tie ja annoin bensiinin palaa. Jossain Hämeenlinnan jälkeen, mäntyjen kehystämällä levikkeellä, oli moottoripyöräpoliisipartio kytiksellä. Koska nopeuteni oli jo yli, liki tuplasti, sallitun niin päätin vääntää kahvaa hieman enemmän parinsadan paremmalle puolelle. Keirroslukumittari näytteli yli yhtätoistatuhatta. Arvelin, kuitenkin, että loppumatkasta, kun liikenne tihenee, he saattaisivat tavoittaa niin kurvasin tutulle kahviolevikkeelle jossain liki Uudenmaan rajaa. Tiesin että levikkeen aidassa on jalankulkijoille kapea kulkuportti. Siinä on noin puoli metriä korkea kynnys. Se ei ollut este. Nostin keulan korkealle ja takarengas oli ainoa komponentti joka osui kynnykseen. Luulin. Joka tapauksessa olin vanhan Helsingintien puolella. Tiesin että poliisipyörät eivät mahdu, leveydeltään, portista ja, kuten tiedätte, moottoritie on koko matkaltaan aidattu. Sain ajella hiljalleen, varsin pitkän reitin, ihan varoiksi, pieniä maaseututeitä länteenpäin huomiota herättämättä. Ajan mittaan pääsin, lännen suunnasta, kohteeseeni Pitäjänmäkeen ilman ongelmia. Myöhemmin osoittautui että pyörän öljypohjan alumiinisesta jäähdytysrivoituksesta oli irronnut paloja. Ei vaikuta huippunopeuteen. Pyörä on edelleen ajokuntoinen vaikka öljynsuodattimen vaihtoaukosta puuttuu pala. Vaan pyörän nykyinen sijainti on Uudellamaalla eräällä henkilöllä joka kerää harvinaisia moottoripyöriä. (Tein aikanaan hänelle sähkömoottoripyörän.) Voisi olla kiva koittaa mekaanisesti ahdettua Guzzikonetta pitkästä aikaa. Niinkuin monet Guzzitietäjät voivat kertoa on Guzzilla ollut useita, vuosikymmenien mittaan, erilaisia mekaanisesti ahdettuja ja muita malleja. Tunnetuin on V8. Puheena oleva malli, Centauro, on neliventtiilikoneella, hihnavetoisilla kannen yläpuolisilla nokka-akseleilla, vapaasti ohjelmoitavalla digitaalisella sytytyksellä ja tuplaruiskulla, ym. hienoilla kilkkeillä remmiahtimen lisäksi. Pakoputkistostaan puhumattakaan. Sen suunnittelin ja valmistin itse ruostumattomasta teräksestä. Pyörän runkorakenne on erittäin kevyt sillä itse moottoria ja sen takana sijaitsevaa vaihteistoa on käytetty runkorakenteena.. Sama runkoratkaisu löytyy myös sisarmalli Daytonasta. Ahtimen asennus on sekä omaa tuotantoa että erään Mänttälaisen mp-verstaan yhteistyötä. Aikanaan pyörä koottiin Virtasen Weltin autollissa Jämsänkoskella.

Työmaat vaihtuvat 
Onneksi sain, pyytämättä, siirron avaruusalusosastolle Hornet-kokoonpanosta. Toki ei Hornetien teossakaan ollut moitittavaa ja turvallisuusluokitukseni pysyi koko ajan vaaditulla tasolla. Siellä meitä oli kolme asentajaa. Kävin Esan koulutuksissa sekä monta ulkomaanreissua avaruusalustekniikan parissa. Muunmuassa puhtausvaatimukset olivat korkeat. Myös Nasan koulutuksissa olin. He kouluttivat hygieniaa ja hienotekniikkaa. Myöhemmin, oppineena, oli mielenkiintoista opettaa sveitsiläisiä hygieneniassa sekä tarkkuustöissä. Sveitsiläisillä oli osatuotantoa samaan projektiin. (Heillä oli oli ongelma tarkkuudessa. Ongelma oli liian suuri työtilan lämpötilavaihtelu. Oli helppo ratkaista.) Ḿajoituksena pikku hotelli korkealla Genevejärven etelärannalla ja terassi. Eräs Deep Purplen biisi tuli siellä mieleen. Viihdyin kovin hyvin. Eikä sveitsiläinen olut ole huonoa. Sitä sai myös firman ruokatunnilla hanasta. Sama juttu Italiassa ja Saksassakin. Olut kuuluu ruokavalioon. (Italissa myös puna- ja valkoviini.) Tärkein hommani oli saada heidän 3D-työstökoneensa tarkkuustoiminnot käyttöön. Onneksi olin perehtynyt paljon isomman 3D työstöyksikön toimintaan Patrialla. Hoitui, mutta itsellenikin, yllättävällä tavalla kun asian oivalsin. Kotimaassa tuli, Valtion rahoista, pikku bonus. Siitä ei saanut mainita. Ostin uuden moottoripyörän.

Seuraava keikka
Se oli Italiaan Torinoon Fiatin tehtaalle. Siellä tehtiin erääseen, Suomessa kokoonpanemaamme, avaruusalukseen (Rosetta) viimeistelyhommia. Oikein mukava reissu vaikka joka päivä satoi ja paikallinen joki tulvi. Viiniä sai ruokatunnilla, noin kaksi tuntia, ja sitten takaisin "sorvin ääreen". Illemmalla työporukalla trattoriaan päivälliselle. (Esimiestäni nyppi suurenmoisesti se että puhuin kohtalaisesti italiaa josta hän ei ymmärtänyt kuin tervehdyssanat. Ei olisi että uskovaisesta miehestä voi tulla ilkeä alaiselleen.)  

XMM
Röntgensatelliitti. Hiilikuitua ja alumiiniä. Työllisti pitkään. Leppoisaa hommaa. Ei sisältänyt ulkomaankeikkoja minulle. Vaan muita avaruusalan väkeä tapasin. Raketin laukaisuiltana oli kiva ravintolailta Tampereelta jossa seurattiin työporukalla isolta kankaalta Ranskan Guayanassa tapahtuvaa rakettilaukaisua. Onnistu ja "putkilo" on tehnyt paljon avaruustutkimystyötä.

Silloinen asunto
Kaksi huonetta ja keittiö sekä kylpyhuone. Hallin taajamassa, kolmas kerros. Alakerrassa oli tummien asuntoja. Tutustuin heihin ja kahvittelimme usein yhdessä. Oikein mukavaa porukkaa ja avuliastakin kun tein autokauppaa kun taas tuli talvi. Tapanani tuli ostaa jokin leimattu "rassi" syksyllä ja myydä keväällä. Mitäpä motoristi autolla suvella tekisi. Yksi "tuomittu" etuveto-Kadett oli halpa. Sain ilman. Piti pahaa ääntä ajaessa. Laitoin pari litraa öljyä vaihteistoon, ajoin talven ja myin viidelläkympillä eteenpäin. (Jännä juttu sinällään että em. vaihteistossa ei ole öljylle täyttöreikää. Piti purkaa ensin alhaalta päin ja pestä vaihteisto sisältäpäin: melkoista muhjua oli se liraus kuraa jota tasauspyörästön kotelossa oli jäljellä. Kun otti vaihteiston päältä matkamittarin vaijerin irti niin tippakannulla siitä reiästä sai öljyn sisään. Hyvin alkoi vaihteisto pelaamaan.)

Vimpy
Jos kysytään mikä oli Vimpyn tallilla parasta niin ne olivat keskustelut. Kahvia keitettiin ja kerhoiltana, kerran viikossa, kokoonnuimme kahvittelemaan kerhotiloihin. Tässä tapauksessa "kahvioon". Tilaahan oli paljon ja, moottoripyörien ohella, oli mahdollisuus huoltaa autonsakin. Kaikki fasiliteetit löytyivät. Itse vietin 
muutenkin aikaa, viikonloppuisin että iltaisin, huoltamalla, talviaikaan autoani, vaan suvella moottoripyöriäni. Osalla jäsenistä oli vain yksi pyörä mutta oli niitäkin joilla oli useita kuten itsellänikin. Mutta parasta oli yhteisöllisyys. Tapaan satunnaisestimjoitain jäseniä jotka vielä ovat tavoitettavisssa ja hengissä.
Vimpy oli alueen isoin kerho. Ruovedelläkin oli mutta ei tainnut montaa vuotta pysyä pystyssä. Tosin Ruovedellä vaikuttaa taiteilija ja motoristi, ystäväni, Iivu Asunta. Taidan tehdä kevätajelun hänen tontilleen. Seuraavat kerhot olivat Virroilla ja Keuruulla. Keuruun porukan kanssa tulin hyvin toimeen ja kävin heidän lukuisissa tilaisuuksissaan ja kokoontumisissa. Ehdottomasti lähden uudelleenkin jos tapahtumia järjestetään. 

Ilmailujutut jäi 
Kun lopetin lentokonehommat ja muutin Tampereen keskustaan ja taas erään hyshys puolustusvälineyhtiöön, joka silloin sijaitsi Nokialla, nykyään Pirkalassa, töihin niin Tampereen seudulla ei minua ole liikenteessä jahdattu, väijytty eikä pysäytelty tai sakotettu kuten Mäntässä. Sakkoja en ole saanut vuosikymmeniin. Eikä ole ollut ongelmia kuuluessani paikallisiin ja kansainvälisiin motoristijärjestöihin. Turvaluokituksenikin pysyi varsin korkeana. Eli Mäntän poliisin kyseenalainen "harrastelu" suhteeni ei haitanut tulevia toimiani. Nykyisin olen ollut jo useita vuosia eläkkeellä ja voin kertoa jo, laillisesti, osasta aiempia rientojani. Jotkin työtehtävät olivat hyshyshommia ja varsin suojattuja. Kuten taisinkin aiemmin mainita: työttömyyttä en ole kohdannut. Toki omaa lomaa olen ottanut, joinakin kesinä, kuukausitolkulla ja ajellut pitkin maita ja mantuja. Mutta sitten taas "sorvin ääreen". Ilmailu, avaruusalukset, yleinen turvallisuus sekä sotilasturvatuotteet. Luotiliivit, tutkasuojat ja muuta sellaista.

Moottoripyöräjärjestöt
Olen ja olen ollut erinäisissä mc-järjestöissä jäsenenä tai puheenjohtajana sekä EU-jutuissa Brysselissä että kansallisella tasolla. Joitakin johtanut niin että olen heitä edustanut. Edelleenkin, liki seitenkymppisenä, olen parin kerhon jäsenenä ja monissa minut tunnetaan. (niin ne vanhat...) Yllättävintä oli että silloisen työpaikkani esimiehet eivät olleet millänsäkään. Tosin, ei heillä olisi ollut syytäkään. Tai heillä oli enemmän tietoa kuin luuloa. 

Tavan keskustelut
Kun olin em. hommissa oli este kertoa mitä teen ja missä vaikka joku baarissa kysyikin. Vastasin että autonasentaja tai maanviljelijä koska tiedän niistä asioista. Autoasentaja oli ensimmäinen ammattini ennen armeijaan menoa. Toki, en edelleenkään halua mainita firmoja joille työskentelin, vaan totean että aikansa kutakin. Töissä olen viihtynyt lähinnä siksi että samanlaisia päiviä ei ole ollut peräjälkeen kovin paljoa. Inhoan toistoa. Ilmailu ja avaruustekniikka ja sieltä toissijainen työnantajani: ESA Vaan sieltä ne tilaukset tulevat. Vahinko että en pääse edes kysymään mitä nyt entisessä duunipaikassani touhutaan. Nasa järjesti osan koulutuksestani kun kävin "uudessa maailmassa" työkeikoilla.

Tampereen seudun poliisit
Sakkoja en ole saanut näillä seuduin kuin joskus nuoruudessani. Pakettiauto ei herätä kiinnostusta kenessäkään. Mutta kun Trikellä olin liikkeella joku vuosi sitten niin poliisi otti tienvarsitarkastukseen. Rutiinihomma: katsoivat paperit, pyörän sarjanumeron ja rekisterin. Kaikki täsmäsi ja ajoneuvo on merkitty asianmukaiseen ajoneuvoryhmään. Hyvää matkaa! oli tuloksena. Sen sijaan California 1400 on ollut mielenkiinnon kohteena. Muutaman kerran on otettu sivuun. Paperit ja renkaat katsotaan. Takarenkaasta, auton rengas, saan mainintoja mutta se on rekisteröity pyöräni vaihtoehtoiseksi renkaaksi. Se ei aina tahdo riittää vaan etsivät onko näin myös Traficomin tiedostoissa. On se. Jotan on nuorempi konsta narissut että kyse on sekarengastuksesta sillä etukumina sattui olemaan ristikudosrengas ja takana on vyörengas. Selvisi että erittely koskee vain autoja. Ei moottoripyöriä. Toki sen tiesin mutta en ryhtynyt vänkäämään. Poliisikin saa kännykällään selville moisen asian. 

Moottoripyöräjärjestöhommat
Tulee pitkä lista. Katsellaan sitä myöhemmin.
MP69 ry, Vimpy ry, LCR-mc ry, Smoto ry, Rokabanda mc Udine, VMPK ry, Liikenneturva ja kun muistelen vielä niin jokunen lisää...

Arkun naulat ovat puuta

Vaimon perintöarkku
Jos en ihan väärin muista niin tämä on hänen lähisukulaisensa nuorna miesnä viime vuosisadan alkupuolella tekemä arkku hänen työkaluilleen. (Tarkistan vielä paremmin sukuyhteyden.) Perintönä saatu ja toimii olohuoneessa kahden nojatuolin välissä myös pöytänä. Sisällä on kaikenlaisia olohuoneessa tarvittavia tarvekaluja. Toimii myös hyvin laskualustana.

Sivuraiteella
Anoppilassa arkkua ei säilytetty sisätiloissa vaan kylmässä aitassa jossa se altistui kylmyydelle ja hieman kosteudellekin. Maalipinta on kärsinyt. Osoittautui että vihertävänharmaa maali ei ole alkuperäinen vaan arkku on uutena lakattu kuultolakalla ja väriltään punaruskea. Koska arkkua on siirrelty työmailta toiselle vuosikymmeniä on se saanut kolhuja mutta ei ole erityisesti vaurioitunut mekaanisesti.

Hilseilyä
Arkun harmaa maali hilseili ja Rouva ei sitä halunnut sisätiloihin sellaisenaan. Päädyin helppoon ratkaisuun ja harjasin kaiken irtovan maalin pois ja suihkutin mattalakan pintaan. Ei hilseile, on käytetyn näköinen eikä ulkopuolinen huomaa mitään erikoista maalauksen suhteen. Näyttää siis yhtä vanhalta ja kuluneelta kuin on.

Arkun kansi kerää kamaa...

Vasemmalla korissa
Sisältää adaptereita ja tietoteknisiä välijohtoja. Eri vehkeissä kun ovat erityyppiset liittimet. Pitäisi hommata kaikki vermeet uusiksi vastaamaan nyky-usb-standardia. 

Muutoksia
Otin oikeuden omiin käsiin ja hieman muokkasin arkkua sisältä ja päältä käytettävyyden edistämiseksi. Ensimmäinen homma oli saranoiden kääntäminen nurinpäin ja upottaminen muun kannen tasoon. Syynä oli drinkkilasin kaatuminen kun sen, huolimattomasti, laskin saranan päälle. Eli kiroamatta ei tästäkään muutoksesta olisi tullut mitään. Osa arkun sisällä olevista tavaroista vioittui lievästi. Pohjaan laitoin kulmiin huopatyynyt.

Saranan upottaminen
Hieman talttaa piti näyttää upotuksen tekemiseksi. Lisäksi tarvittiin akkuporakoneeseen upotusterä että uppokantaruuvit tulevat samaan tasoon muun pinnan kanssa. Olen harkinnut että jos vaikka joskus siistisin hieman upotusta ja maalaisin saranat. Toisaalta, arkun omaa historiaa tämäkin on. Ruuvit ovat moderneja uppokantaruuveja tekemissäni upotuksissa. Alkuperäisiä saranoita on kaksi. Nyt korkeajalallinen pikari ei kaadu kuin omaa huolimattomuuttani.

Tarpeelliset työvälineet
Ilman välineitä homma ei oikein suju. Ehkä, minimissään, pelkällä puukollakin ja ruuvimeisselillä olisi asia edennyt. Minimissään. Käytännössä olivat käytössä taltta, vasara, ruuvinväännin/porakone, mittanauha, pölynimuri ja ruokaa jääkaapissa.

Arkun sisältö
Sitä en esittele tässä kuin sanallisesti: yläosassa on liukuva matala laatikosto jossa on lokeroita pikkutavaroille. Alaosa, sen sijaan, on yhtä ja samaa tilaa. Sinne mahtuu kaikenlaista. Esimerkiksi sesonkitavaroita eli tilanteen mukaan vaihdettavia liinavaatteita kuten pöytäliinoja ja muita sesonkikamppeita joita tarvitaan, esimerkikisi joulunaikaan ja muiden juhlapyhien juhlistamiseksi. 

Viihdekäyttö 
Arkun päätyyn laitoin kaksi jämäkkää haarakoukkua kuulokkeita varten. Rouvalla ja minulla on eri musiikkimaku. 

Rouvan luurit ovat Rouvan työmatkaviihteellä käytössä. Omani koukussaan.

Nostolenkit
Ovat arkun alkuperäiset. Muutoin arkun liikuttaminen olisi hankalaa. Toki liikkutustarpeita ei juuri ole ollut mutta jos vaikka tulee muutto... 

Arkun valmistustekniset hienoudet
Kokoonpano on tehty kalanpyrstöliitoksilla. Eivät purkaannu helposti. Lisäksi, kuten kannen päätyreunoissa näkyy, on käytetty puunauloja. Hyvin ovat pysyneet ja arkku on jämäkkä. 

 

California 1400 GTS venttiilien säädön tarkastus tulollaan

 

Venttiilien säätö 
Ei osu ihan tähän hätään mutta tulossa on moinen homma. Toki käytän keinoja joiden perusteella pystyn, mitään purkamatta, havainnoimaan venttiilivälyksiä. Todennäköistä on että säädöt eivät, tälläkään kertaa, ole juuri muuttuneet. Menneenä kesänä ventiilikoneisto oli normaalin hiljainen. Pientä tikitystä sen tuleekin pitää joka ilmajäähdytteisessä moottorissa kuuluu varsin selvästi. Pyrin, mikäli mahdollista, vaihtamaan öljyt suosituksen mukaisesti. Myös keulaöljyn. Kokemukseni mukaan se unohtuu monelta motoristilta. Keula, sen jousitus ja iskunvaimennus, ovat melkoisen tärkeitä komponentteja jos ajettavuutta katsotaan turvallisuuden kannalta. Lukuisia pyöriä on käsieni läpi kulkenut ja monen moottoripyöriä huoltanut ja melkoisen usein on keulan öljynvaihto unohtunut täysin. Näitä kuraöljyjä oli, jopa, merkkihuolloissa huolletuissa japaninpyörissä.

Ennen venttiilien säätöä
Pitää Pietarsaaresta, maahantuojalta, tilata venttiilikopan tiivisteitä. Monesti vanhakin kumitiiviste vielä toimii mutta varalta pitää olla yhdet hyllyssä. Voisi olla kiva kevätajelu oikein syyn kera ettei tarvitse turhaan kulkea. Vaikka taitaa posti olla halvempi.

Stetoskooppi
Sellainen on hyvä paljastamaan välyksiä, laakerivikoja ja muitakin häiriöitä ja voi sillä tarkistaa onko oma pulssi kohdillaan. Tässä yksi versio. 

Venttiilien säätö
Olen huomannut etteä monet motoristit pelkäävät säätää pyöriensä venttiileitä. Guzzi on käyttänyt, useimmissa malleissaan, ruuvisäätöä. Tokin muitakin säätötapoja on. Mitään taikaa ei siinä ole eikä teknisesti vaikeaa. Säätö tehdään kun kun säädettävän sylinterin venttiilikoneiston venttiilit ovat kiinni. Silloin mäntä on yläkuolokohdassaan tai lähellä sitä ja kaikki, kyseisen sylinterin venttiilit ovat kiinni. Se on säätökohta. Toisen sylinterin venttiilien säätö vaatii hieman kampiakselin pyörittämistä että tilanne on sama kuin edellisen sylinterin säädössä. Mitään taikaa ei tässä hommassa ole. Tässäkin Guzzimallissa on perinteiset, ruuvisäätöiset venttiilivälykset. Helppoa ja kätevää kotisäätäjälle. Ei vaadi kuin välysmitan, muutamia ruuvityökaluja ja aikaa.

Yhdestä linja
Koska 1400:sen yksi keinuvipu käyttää kahta venttiiliä niin säädössä kätevyyttä auttaa se että ensin säätää yhden venttiilivälyksen ja jättää sen välykseen asianomaisen välysmitan. Sen jälkeen on helppo säätää toinen venttiili samaan välykseen. Edellyttää kahta samanlaista välysmittaa. Oletan että suurin osa guzzisteista säätää omat pyöränsä. Syitä siihen on useita: huoltoliikkeet ovat harvassa ja, usein, pitkien matkojen takana. Siksi omatoimisuus säästää aikaa, matkaa ja rahaa.

Keinuvivut ja nokka-akseli
Kaksi keinuvipua per sylinterikansi. Rullanostimet. Ketjuvetoisia, öljynpaineella kiristyviä jakoketjuja ja nokka-akseleita yksi per sylinterikansi. Toistaiseksi ei pahaa sanottavaa venttiilikoneistosta. Pitkän seisomisen jälkeen kylmäkäynnistettäessä vasemman sylinterin nokka-akselin ketju pitää "rällätystä" hetken aikaa. Kun öljynpaine ketjunkiristimessä nousee niin ääni katoaa. Lienee rakenteellinen syy eli jakoketjun kiristin saa öljynpaineen hieman myöhään. Ei vaikuta kriittiseltä.

Kaasuvaijerit
Pyörän ainoat vaijerit. Niissä alkaa olemaan kulumaa. Keskusyksikkö asiasta jo valistaa laittamalla mittaristoon SERVICE -tekstin. Tuttu juttu. Asiassa pääsee eteenpäin kahdella tavalla: ohjelmoimalla vanhat vaijerit uudelleen tai laittamalla uudet vaijerit ja ohjelmoimalla ne. (Kunhan tietokone on kytketty ohjainyksikköön ja valikosta etsitty asetustoiminto kaasunasentopotentiometreille niin toimenpide on vain yksi kaasukahvan kääntö pohjaan asti ja palautus. Homma tehty. Helppoa ja selkeää. Uudetkin vaijerit saattavat "kiukutella" aluksi sillä ne asettuvat hetken aikaa. Kun on hankkinut välikaapelit niin vikalogin voi lukea tabletilla tai vaikka perinteisellä tietokoneella ja kuitata, pikku säädön jälkeen, vaijereiden toiminnan uudelleen asetus. Säätöohjelmisto on ilmainen. Samalla ohjelmistolla voi tehdä paljon muutakin. Kuten säätää sytytystä ja ruiskutusta. Vikalogin voi lukea ja kuitata. Parametrejä on varsin paljon. Gruppo Moto Guzzi Finlandian nettisivuilla on runsaasti ohjeita.) Olen toinen kahdesta henkilöstä jotka käänsivät GuzziDiagin suomeksi. Kaveri käänsi saksan kielestä, minä englannista tekstit suomeksi.

Takarengas on uusi
Siitä on juttua toisaalla. Tavallinen auton rengas: kuusitoista tuumaa, 205 millimetriä leveä, symmetrinen ja kulutuspinta sivuiltaan pyöreähkö. Tarkoitus saada joulukuuhun mennessä paikoilleen. Sitten pyörä saakin odotella kevättä ja ajokelejä. Hankinta- ja vanteelleasennuspaikka AP-rengas Ylöjärvi. Muutoin puuhailuni tapahtuu, pääosin, Kerhollani. AP-Rengasta tulee kiittää siitä että löysivät haluamanityyppisen renkaan vaikka sellaisia on jo aika harvassa. Eli kokolailla symmetrisiä ja pyöreällä olalla.

Eturengas
Kesän ajettu eli noin 10000 kilometriä takana. Pärjäilen sillä tulevankin kauden. 

Pientä fiksausta
Vanteiden kiveniskemät piiloon ja vahaus. Sivulaukkutelineiden maalivauriot pitää fiksata piiloon. Mukavia pikku puuhia. 

Laitan kuvia kunhan ne ensin otan. 

 

Kevyttä talvihuoltoa 1400 GTS Sytytystulpat ja takajarru

 

Uudet tulpat ja takajarruun palat
Harvoin tarvitaan mutta nyt on ostettuna niin ei ole kuluna silloin kun pitäisi bensaa ostaa ja ajella. Tulppien yhteishinta oli 60,80€ ja takajarrupalat 24€ tasan. Kauppalopo pyrki myymään toisenlaisia, hieman kalliimpia ja "parempia" jarrupaloja. Tarjosi sintteripaloja. En kelpuuttanut vaan vaadin "mustat palat" eli perinteiset. Sintteripaloilla, toki, on enemmän jarrutehoa mutta niillä on taipumus kuluttaa jarrulevyä enemmän kuin perinteiset palat tekevät. Jarrulevy on melko kallis ja lisäksi vaihto on työläs.

Pirkkalan Storm Motorissa ei kiireitä
Talvi on sielläkin hiljaista aikaa jos on Kerhollanikin hiljaista. Mutta neljän kuukauden päästä alkaa jo olla vilsketta. Saan omat huoltohommani tehdyksi eli tieltä pois. On muilla jäsenillä tilaa puuhastaa. Heillä tulee aina keväällä kiirus.

Sytytystulpat ja takajarrupalat.

Monta suvea
Riippuu tietysti kuinka paljon ajaa. Itsellä kesäinen ajomatka on jäänyt noin kymmeneentuhanteen kilometriin. Aikanaan tuli kolmekymmentätuhattakin. Joka tapauksessa näillä kulutusosilla mennään useita kymmeniätuhansia kilometrejä. Takajarupalat kun eivät kauheasti käytössäni kulu ja sytytystulpatkin huollan säännöllisesti eli otan niistä enemmän kilometrejä kuin on tavanomainen suositus. Tulppiakin voi huoltaa ja säätää. Harva viilaa tulpan kärjet uuteen toimintakuntoon.

Tulppien vioista
Tyypilliset viat ovat mekaanisia: eriste on vioittunut, tulpan sisäinen vastus on muuttunut, useista syistä, yleensä vastus on kasvanut äärettömäksi tai on olematon. Läpilyönti eli tulpan eristys on pettänyt. Kierrevika eli liian kireälle kiristetty tulppa. Saattaa vaatia sylinterikannen remontointia. Väärä kärkiväli aiheuttaa sytytysjärjestelmälle kuormitusta tai huonoa kipinää. Karstainen tulppa, viittaa konevikaan tai väärään polttoaineseokseen. Sulanut tulppa tai puhkisulanut mäntä kertoo joko väärästä palotapahtumasta eli polttoaineseos on päin helkkaria tai sytytysajoitus on väärin... Lisäksi sytytysjärjestelmän muiden komponenttien viat saattavat aiheuttaa käyntihäriöitä. 

Sytytystulppa ja tavallinen kuulakärkikynä. Tulppa on noin pikkusormen kokoinen.

Päivää myöhemmin
Uudet jarrupalat paikalleen takajarrusatulaan, jarrusatulan kiinnitys taka-akseliin väliholkkeineen. Uusi takarengas vanteineen perävaihteeseen kiinni ja taka-akseli paikalleen. Seuravaan asennukseen sisältyy vasemman äänenvaimentimen laitto paikoilleen ja muutamia muita pikkupuuhia ennen ajokuntoon saamista. 

Tulpan asennus
Toki vanhat veks. Jätän kuitenkin pari vanhaa tulppaa "reserviin". Mahtuvat mukavasti työkalupussukkaan kierrettynä kankaaseen. Puhdistettuina ja kärkiväli hiottuna sekä säädettynä. Uusien tulppien kierteisiin laitan hieman grafiittia niin menevät oikeaan momenttiin ja ovat helposti avattavissa kun tulee se aika. Pieni tulppa on herkkä vaurioille. Onneksi on syvällä sylinterikannen sisällä. (Grafiitti on palamisjäte ja loistava voide.)

Tulpanhatut
Ovat erittäin kireässä. Missään tapauksessa ei saa vetää tulpanjohdosta yhtään vaan vain hatusta. Silti voi olla voimainkoitosta edessä. Vaan ovat aina irronneet. Jossain päin internettiä oli kuvattu oikeaoppinen tulpanhatun irroitus. Joka tapauksessa se lähtee ylöspäin nostamalla. Jonkin verran, eli melkoisesti, voimaa vaatii. Tulpanhattu tekee tulpan sähköisistä osista vesitiiviitä. Siksi on napakasti kiinni.

Tulpan ikä
Suhteellinen käsite. Tulppa kuluu kuitenkin hieman joka kipinän kohdalla. Tulppaa voi myös huoltaa ja sen ulkonäöstä voi päätellä miten moottori on käynyt. Tumma väri tarkoittaa että moottori käy liian kylmänä tai sytytysajankohta on säädetty väärin. Karstainen tulppa merkitsee että öljyä pääsee palotilaan eli voi epäillä ohivuotoa. Myös liian rikas seos karstoittaa. Tulpan puhtaus on hyvän kunnon merkki. Tulpan kärjet kuluvat mutta niitä voi huoltaa ja säätää. Pitää vain tietää oikea kärkiväli ja säätötapa. Olen nähnyt että välysmitta laitetaan kärkiväliin ja sitten lyödään sivuelektrodia. Ei niin. Säätö tehdään hellävaraisemmin. Otan kuvia vanhoista tulpista. Tosin ei ole vielä vaihtoaika mutta hyvähän tulpat on vilkaista jos vaikka onkin jotain sanomista. Noin kymmenen- viidentoistatuhannen ajetun kilometrin jälkeen vaihdan tulpat uusiin. Koska sylinteriä kohden on kaksi tulppaa niin toinen kuluu niistä nopeammin. Se menee vaihtoon ensin. Usein kaksoistulppakoneissa on erillinen sytytysajoitus tulppaparin kesken.

Tulppien vaihto California 1400
Hieman enemmän hommaa kuin on perinteisesti totuttu sillä 1400-malleissa on venttiilikopan päällä koristekansi. Ne ovat kiinni neljällä, per koppa, isokantaisella kuusiokoloruuvilla. Ruuvien kannat eivät ole kovin kovaa materiaalia joten kuusiokoloavaimella väkisin vääntäen ruuvin kanta vahingoittuu jos ruuvi on kireällä. Sen estämiseksi voi pienen tuurnan ja vasaran avulla napauttaa kuusiokolon pohjaan niin ruuvi on helpommin avattavissa. Jos kanta on kärsinyt on syvennyksessä olevaa ruuvia hankala avata eikä ruuvi säily ehyenä. Ruuvit eivät ole standardin mukaisia vaan erikoisruuveja. Ennen ruuvien aukomista kannattaa vilkaista ettei kuusioissa ole hiekkaa tai muuta likaa joka estää kuusiokoloavaimen pääsyn kuusiokolon pohjaan asti. Paineilma on hyvä apu. (Normaalisti näitä hommia tekevät vain merkkihuollot joten tavan, innokas, huoltaja voi törmätä asioihin joihin ei heti löydy oikeaa konstia tai välinettä.)

Kun koristekoppa on irti
Tulppiin on helppo pääsy. Pyörän mukana tuli erikoistulppahylsy mutta jos ei ole tallella niin työkalukaupasta sellaisen saa. Tulppa malliksi mukaan niin ei tule virheostosta. Samalla on hyvä pestä venttiilikoppa. Se on maalattu, ainakin tässä malliversiossa, mustalla mattamaalilla. Sen voi pestä ennen irrotusta. Yleensä se on harmaantunut. Jos ei muuta auta niin näyttää siistimmältä. Huolto-ohje kehoittaa vaihtamaan venttiilikoppien tiivisteet. Olen huomannut että siististi ja varovasti toimien tiivisteet voinee käyttää uudelleenkin. Toki tiivistemassaakin voi käyttää.

Yleisesti ottaen 1400:sen kaluista
Ilmeisesti Guzzin insinööreillä on ollut ideana tehdä parhautta. Toiselta kannalta katsoen on tehty monimutkaisia ja hankalia rakenteita. Kokeneelle asentajille ei liene isompia ongelmia mutta tavan kotiasentaja tarvitsee työkalupakkiinsa melkoisen määrän työkalua joista jotkin ovat, joko, harvinaisia tai kalliihkoja. Toki merkkihuollolla on kaikki tarpeeellinen niin ei tarvitse miettiä kuin huoltolaskua. 

Detonaatio eli nakutus 
Detonaatio on huono ilmiö ja tuplatulpparatkaisulla on asiaa lievennetty sillä kaksi tulppaa hoitaa melko isoa palopinta-alaa sylinterikannessa. Silti moottorin voi saada, eräissä ajotilanteissa, detonoimaan voimakkaasti. Silloin palotapahtuma on virheellinen ja ääni on voimakas. Silloin on parempi vaihtaa pienemmälle vaihteelle tai jos on jo ykkönen päällä niin kaasukahvaa pitää löysätä. Moottorivaurio voi syntyä. Sylinterin lämpötila voi nousta jyrkästi ja detonaation iskukuormitus tekee osansa. Tulevana suvena on aikeeni testata mikä on, jos on, etanolin detonaatiokynnys. Etanolilla kun tulee mukavasti lisätehoa. Etanolilla, vaikka hinta on edullinen, on energiatiheys alhaisempi kuin beniinillä. Siksi etanolia kuluu enemmän. Mutta moottorin käyntiääni on nätti ja kyyti tasaista ja voimaa enemmän kuin bensiinillä. Tankki vain on pienehkö tilavuudeltaan.

Jatkuu kunhan flunssasta paranen 
(Tai tulen edes ennalleen.) ja Kerholle pääsen... Reilun viikon kestänyt kuume on ohi mutta kurkku on karhea, yskittää ja ääni on matala. Sentään Kerhoiltaan kykenin ja siinä samalla laitoin 1400:sen takapyörän paikoilleen. Onnittelin itseäni. Vielä jäi muuta koottavaa ja syynättävää. Jos jotain positiivista pitää etsiä niin, kulutusosien kulumista lukuun ottamatta, ovat rakenteet kunnossa.

Takapyörä akselillaan
Takapyörän asennus lattiatason puuhana on hyväselkäisen hommaa. Kerhollani eikä itselläni ole sellaista mp-nostinta joka jaksaisi nostaa 1400 Californiaa. Käytän kahta suuntaisnostinta. Ovat yleisesti satavilla ja melkoisen vakaita. Osassa malleja on valmiina sivuttaistuet eli kiinnitykseen, esimerkiksi asennettavaksi pyöränostimen pöytään. Tällä kertaa levikkeet auttoivat pitämään kapeahakot nostimet pystyssä vakaasti.

Jarrupalat takasatulaan
Ei kummoinen homma. Ensin painetaan molemmat jarrumännät sylintereihinsä. Sen jälkeen irrotetaan lukkotapin sokka ja tappi vedetään irti. (Käytännössä tarvitaan ohutta tuurnaa jolla jarrusatulan tapin ulommassa korvakkeessa olevan pikku reiän kautta tuurnalla ja vasaralla napautetaan lukitustappi pois jolloin vanhat palat irtoavat ja uudet voidaan lukita tapilla ja sokalla paikoilleen.) Kannattaa katsoa sen verran että jarrupalojen asennuspaikka on suht puhdas. Kuiviltaan harjasin vanhalla hammasharjalla "pölyt ja savet" pois. Jarrusatula laitetaan jarrupaloineen takajarrulevyyn. Ja nk. jarrukilpi kiinnittyy taka-akseliin. Asennusvälys on melko tarkka mutta kun aikansa sovittelee niin homma hoituu.

Jos haluaa jarrunesteet vaihtaa
Sen voi tehdä perusteellisesti eli vanha neste pumpataan takajarrusatulan ilmausruuvin kautta pois. Travitaan läpinäkyvää letkua puolisen metriä. Monesti huollot tekevät niin että tehdään vain osittaisnestevaihto eli imaistaan jarrunestesäiliö tyhjäksi ja laitetaan uutta jarrunestettä. Jää aikaavievä tyhjennysvaihe pois ja kustannus on sama. Tosin letkuissa ja jarrusatulassa oleva neste ei vaihdu. Mutta parempi sekin kuin ei vaihtoa lainkaan. Asiakas tuskin pystyy tulkitsemaan onko koko jarruputkistossa uusi vai vanha neste. Onneksi itsellä on talvi aikaa hoitaa nämäkin asiat kuntoon.

Jarrupalat vaihtuivat
Ei vanhatkaan olleet vielä loppuun kuluneet. Toinen jarrupaloista oli kulunut hieman enemmän. Laitan vanhat jarrupalat sivulaukun pohjalle teippiin käärittynä. Jos käy niin että tulee tarve vaihtaa paloja niin on ainakin puolipitoiset tarjolla. Sitä en muista monennetko takajarrupalat ovat menossa. Toki etujarrupalat kuluvat enemmän ja nopeammin. Etujarru on se jota käytän. Takajarrulla pidän pyörää paikoillaan. 

Vetospoori ja väliholkit sekä navan laakerit
Kaikki rasvaiset kohdat pesin sillä vanhaan vaseliiniin on tarttunut pölyä ja hiekkaa 
ja se muodostaa hiomatahnaa. Kaikki metallipinnat ja taka-akselin voitelin ohuesti. Liika voide vain kerää enemmän likaa.
Vetospoorin voitelin vedenkestävällä vaseliinilla kevyesti mutta kauttaaltaan. Samoin perävaihteen paljaat metallipinnat sekä akseliholkit sisäpinnoistaan ja huulitiivisteen kohdalta. Myös taka-akseli sai ulkopinalleen ohuen voitelun. Seuraavassa pesussa ulkoiset rasvat peseytyvät pois eli eivät kerää enää pölyä.

Asennus vaatii hieman voimaa ja konsteja
Taka-akseli muttereineen ja aluslaattoineen tuupataan, kevyesti voideltuna, vasemmalta ensin jarrusatulan korvakkeen läpi ja siitä välihokkiin ja takapyörän laakerointien läpi ja viimeksi perävaihteen lävitse. Sitten vain aluslaatta ja mutteri paikoilleen oikealle puolelle. Ja kiristys oikeaan momenttiin.

Seuraavaksi muuta
Ainakin vasemman äänenvaimentimen kiinnitys johon teen pienen muutoksen helppouden vuoksi. Myös pakoputkien suojapellit tulevat pestyiksi ja vahatuiksi. Vaikka ovat ruostumatonta terästä. Ovat lievästi naarmuuntuneet. Itselläni on kiillotuskone niin jossain vaiheessa hyödynnän sitä pintakiillon vuoksi.

Akun tarkistus
Syksyllä seisomaan jättäessäni mittasin litiumakun napajännitteen samalla kun irrotin sen pyörän sähköjärjestelmästä. Napajännite oli tasan 14V. (Akun varaustilan havainnointi on helppoa: akussa on painike ja sen näyttö kertoo missä mennään.) Joulun - uudenvuoden välillä ja teen välilatauksen jos on tarvetta. Ennen kevään käyttöönottoseremonioita teen saman jos on, ylipäätään, tarvetta silloinkaan. Viime talvena ei tarvinnut latailla. Kesä 2026 on tämän akun kolmas käyttökausi.

Ajojutut jatkuvat uudella takarenkaalla. Eturengas on yhden suven ajettu. Pärjään sillä ensi suven.

 

Kerholiivi yllä kylillä

 
Kylillä ja kaupungeissa
On mielenkiintoista kun kulkee kerholiivi yllä erinäisissä paikoissa. Liivini, se jota käytän "siviilissä" on siisti toisin kuin se joka on ollut vuosikymmenet ajoasuni päällimmäisenä. Vain likaisuus ja koko erottaa. Naapurikaupungin isossa kauppakeskuksessa käydessäni, erityisesti ikäiseni ja sitä vanhemmat (arviolta) naiset katsovat vihaisesti ja pitkään kun käyn marketissa ostoksilla tai aularavintolassa kahvilla. Väistävät reilun parin metrin päästä ja tuijottavat. Vaikka mitään syytä ei ole. Kaikista pahin olen jos asetun kassajonossa jonkun ikääntyneen taakse. Siinä pälyillään ja yritetään olla nopea. Pari kertaa on pyydetty pysymään matkan päässä. Tuttu kassan täti vain hymyilee. Toivottavasti en tule vain vanhojen rouvien uniin.

Lääkärissä
Kesken päivän oli aika varattuna. Kerholiivi päällä pyyhälsin paikalle. Lääkärillä ei ilme muuttunut. Muutenkin käynti oli miellyttävä. Asiat tuli kuntoon ja resepti kouraan.

Liikenteessä häiriköitä
On ollut kokolailla yhdentekevää mitä kampetta on ajaessani on yllä sillä en ole huomannut mitään eroa muissa liikenteessä liikkujien käytöksessä vaatetuksen suhteen. Vastaantulevat motoristit moikkaavat ja muut kulkevat matkojaan. Vuosikymmeniä sitten oli joitakin häiriköitä liikenteessä. Nuoret köllit autollansa hieman kiilailivat ja näyttelivät rivoja käsimerkkejä tai heittelivät roskia ylle. Pahin tapaus tapahtui Pohjois-Pohjanmaalla. Kyse ei ollutkaan nuorista vaan kyseessä olikin vanhempi herra vaimoineen. Autonsa kullanvärinen 2+2-paikkainen Mercedes avoauto. Ryhtyi kiilailemaan ja naureskeli. Olimme kolmella pyörällä liikkeellä ja sillä kertaa viimeisenä ajoi seurueemme naiskuljettaja. Itse ajoin kakkosena ja ihmettelin minne mimmi jäi. Palasin takaisin vilkaisemaan. Jonkinnäköinen selvittely oli menossa ja mersumies kävi kuumana. Käskin häntä häipymään mutta hän yrittikin kaataa moottoripyöräni. Ei onnistunut. Lähti kumit vinkuen ja minä perään. Ei, ehkä, ollut viisaasti tehty, mutta sain kiinni ja laitoin endurosaappaalla pari mukavannäköistä klommoa autonsa kylkeen ja näytin että pysähdy. Ei pysähtynyt mutta auton sisällä alkoi olla erikoista toimintaa. Ehkei rouvansa pitänytkään tilanteesta. Kaveritkin saavuttivat ja muodostui eräänlainen "saattue". Mersumies kääntyi äkisti sivutielle ja sen koommin en ole nähnyt. Mutta itsehän aloitti. Mahtoiko oppia mitään...

Eläkkeellä
Muutaman vuoden olen harjoitellut eläkeläistä. Aluksi piti kovasti keksiä jotain tekemistä. Olihan sitä. Nyttemmin olen laittanut jarrua ja ryhtynyt, hiljokseen, purkamaan verstastani. Osa kamoista on jo kerhollani, osa vähän sikinsokin verstaallani ja autotallissa sekä kesäasunnolla. Kerholle en voi viedä kuin pikkukamoja ja niin sanottuja yleisosia. Ehkä työkalujakin. Pitää päälliköiltä kysyä. Muita hommia on käydä kulttuuritapahtumissa kuten, menneellä viikolla, kuuntelemassa ja katsomassa rockpianistia. Liki joka viikolle jotain kulttuuria, myös päiväsaikaan. Lisäksi kaverit ja kerhoillat. Tampereella on myös paljon kulttuuritapahtumia joita, valikoiden, suosin. Tampereen Teatteri, Työväen Teatteri ja muitakin teattereita, kuten Ahaa, sekä taidenäyttelyitä ja poikkitaiteellisia rientoja. Lisäksi pysyvät näyttelyt kuten Vapriikki, Hildén, Milavida, Taidemuseo, Työväenmuseo, Ronga, Aaltosen museo. Finlaysoni ale palveluineen. Jne. Pyynikiltä löytyy lisää. Lielahdessakin on...

Toisaalta
Saan usein juttukavereita, hyvässä ja pahassa, kun käyn pubissa. Jotkin, alkavasti humaltuneet, nuoret miehet tulevat kyselemään että olenko "istunut" pitkäänkin tai mitä kerhoa kannatan. Vaikka selkämerkki kertoo kerhon kotikunnan ja nimen. Aivan kuin olisin rikollinen. Merkittävin rikos, jonka olen tehnyt, on ylinopeus. Joskus olen sakkoa maksanut. Jos sanon että, lähes vastoin totuutta, olen ollut sellissä niin oluentarjoajaa riittää. Toki se on sitten siinä juottolassa viimeinen käyntini pitkään aikaan. Tampereella on valinnanvaraa. Olen käynyt liivi päällä Työväen- ja Tampereen teattereissa, pankissa, apteekissa, R-kioskilla, lääkärissä, ja muuallakin. Tavaratalossa saattaa jokin nuorempi ja innokkaampi kerrosvalvoja katsella pitkään mutta siihen se on jäänyt . Ei kahta pahaa sanaa. Katseita kyllä saan mutta olenkin komea. Ja pientä vaille seitsemänkymmenen. Jää koettavaksi josko lukema tulee täyteen...

Liivitönnä, bootsit, farkut ja nahkatakki
Silloin voin olla kuka vain eikä yksikään kiinnitä huomiota tai säiky. Kun ulkoinen habitus vaihtuu niin fiilis muuttuu.

Lievä erilaisuus
Sitä kai harrastan kun moottoripyörällä ajan ja kuulun kerhoon. Se on kiinnostavaa ja, eritoten, amerikkaisten elokuvien kiillotettu outlaw-meininki on asiaa innostanut monen märkäkorvan kohdalla. Lisäksi maassammekin on kyseenalaisia porukoita jotka eivät ole, ainakaan nimellään, rekisteröityneitä yhdistyksiä. 

Kerran olen ollut 
Motoristikaverin hautajaisissa, aiemmin tulevan vainajan omasta esityksestä, pyyntö että kaikilla kuoppajaisiin saapuneilla motoristeillä olisi liivit yllä. Näin tapahtui. Kirkkoherra ja suntio eivät pitäneet tavasta. Mitäs ne muuta voineet kuin murjottaa. Siunaus tapahtui haudalla eikä kirkossa. Varsin nopeasti. Ei virren virttä. Silti hautuumaalle kertyi yleisöäkin katsomaan arkunlaskua.

Vanhempien vastustus
Moottoripyörän hankintaa vastustivat. Mutta myöhemmin, vuosien kuluttua, asiaan ei enää puututtu heidän taholtaan. Eräät sukulaiset, tosin, laittoivat välit poikki ja vihjaisivat että rikoksen polku on pahasta. Lie sekin elokuvaperäistä ja muutamasta purukasta joita tiedotusvälineissä tuodaan esiin. Kaksi veljistänikin ovat motoristeja. Yllättäen, ajavat Guzzeilla. Pyöriä on enemmän kuin miehiä. Toki autoja on ollut ohessa talviajoa varten. Vaan oli, itsellä kymmenkunta vuotta, että ei ollut autoa. Pitkiäkin reissuja tein talvisydännä matkaedurollani. Kuten Turku - Rautavaara ja molempiin suuntiin. Asuin siihen aikaa Rautavaaran mukavassa mutta vähäväkisessä pitäjässä. Tunnetuin rautavaaralainen matkailukohde lienee Metsäkartano. Sinne olen järjestänyt muutaman mp-kokoontumisen.

Kun kertoo
Olen kertonut että olen johtanut tai kuulunut jäsenistöön useissa mc-kerhoisssa joko järjestöllisesti Suomessa, ulkomailla, että paikallisesti. Sitten kysytään että millainen Harrikka minulla on niin kerron, totuuden mukaisesti, että Guzzi on pyörämerkkini. Useimmat kuulijani ovat olleet, tässä vaiheessa, ihan pihalla koska merkki ei kerro heille mitään. Saattavat vaihtaa pöytää ja juttu loppuu. Kyllä siihen, usein, joku kiilaa tilalle.

Eduskuntaan kutsuttiin
Silloin olin Smoton puheenjohtaja ja sittemmin edesmennyt, kaverini Hanski, myös hallituksen jäsen, hoiteli yhdistyksen suhdehommia. Asuin silloin Mäntässä ja tapana oli käydä silloisessa linja-autoaseman kahviossa aamukahveilla. Siellä istui jo aamusesta oma "raatinsa" ja yksi silloinen kansanedustaja. Kerroin siinä, kahvin juonnin ja sämpylän syönnin ohella, että olen siitä lähtemässä junalla Eduskuntaan Liikennevaliokunnan kuultavaksi. Em. kansanedustaja sanoi että pitää olla tumma puku ja muutenkin siisti ja pitkä tukka leikattava. Sanoin näine hyvineni meneväni. Nauroi rehevästi ja sanoi ettette pääse kuin vähän matkaa eduskunnan rappuja. Puku on pakollinen.
Käytännössä meni niin että kaluunakaulainen herra oli odottamassa meitä Eduskunnan ovisuussa. Ei kysellyt meiltä liivimiehiltä papereita vaan saattoi meidät neuvottelutilaan jossa oli kolmattakymmentä henkilöä (Liikennevaliokunta) odottamassa. Esittelimme itsemme, toimemme ja hieman yhdistystäkin. Hanski piti kahdenkymmenen minuutin puheen näkemyksistämme moottoripyöräilyn ongelmakohdista maassamme. Sitten oli kysymysten vuoro. Ei olisi uskonut kuinka pinnallista oli Liikennevaliokunnan tietämys matkamoottoripyöräilystä. Osa kysymyksitä oli, jopa, typeriä. Saastuttamisestakin syytettiin. Vaan saatiin jonkinlainen pöytäkirja kohtaamisesta aikaiseksi. Missä lie nykyään...

Kerhoja on listattu

https://www.bikerunion.fi/kerhot-ja-selkamerkit 

Mukavat baaritutut
Osa niistäkin motoristeja. Toisinaan näkee kun joku kaartaa kahvilan tai pubin eteen näyttävästi. Kamppeet viimeisen päälle ja tunkee porukkaan. Siinä tahtoo olla pientä kitkaa. Toki, sekin ilmiö, laantuu kun viikkoja, kuukausia tai vuosia kuluu. Yleensä, kokemukseni mukaan, monikaan, yli kolmikymppisenä ei enää aja moottoripyörällä vaan on hankittu tilava perheauto. Siten monen elämä meneekin lapsentekoon. Tulee muuta puuhaa. Vaimollanikin oli omat moottoripyöränsä  mutta on niistä luopunut. Eikä tule, enää, kyytiinkään. Lonely rider olen. Nykyään nääs.

Oma kerhoni 
Olin pitkään poissa maailmalla mutta eri syistä kuten työ ja vapaa-aika enkä ole kerhoiältäni vanhin vaikka olenkin kerhoni perustajajäsen. Johtui siitä että kuljin maailmalla töissäni ja hyvin harvoin poikkesin kerhollani. Monta vuotta meni maailmalla matkatessa. Sekä työn että järjestöhommien perässä. Muunmuassa Smoton edustajana Brysselissä. Kun olin Lentokonetehtaalla töissä niin liityin Vimpyyn Vilppulassa. Siinä meni muutama vuosi. Kyseinen kerho on sittemmin lopetettu jäsenien muuton ja ikääntymisen vuoksi.

Takaisin omaan kerhooni
Ei ollut ongelmaa. Suurin osa porukasta, kun sakkia olikin vielä silloin paljon, tunsivat minut entuudestaan. Muutkin oppivat tuntemaan. Sittemmin en ole ottanut vastaan luottamustehtäviä kerhoni suhteen. Antaa nuorten miesten ja naisten hoitaa asiat. Olen pyrkinyt olemaan neuvomatta. Mutta kokouksissa käyn. Myös viikottaisessa Kerhoillassa tulee käytyä suht ahkeraan talvikaudella. Kesäaikaan olen joko mökillä noin 500 km:n päässä tai muutoin muualla reissussa. Eli kerhoni ajeluihin tai tapahtumiin en aina veny. Ajokaudenavausajelu on osunut, toisinaan kohdalle ja pari kertaa kerhon porukkamatkalle jonnekin kohteeseen jossa vietetään pari päivää öineen.  

Rekisteröityneet ja rekisteröitymättömät kerhot
Molempia on. Monella kerholla ei ole yhdistysrekisterissä merkintää. Silloin on, muunmuassa, talouspuolen vastuu epäselvä. Tiedän kerhoja jotka ovat vaurastuneet eri menetelmillä ja sitten joku pistää tilin sileäksi. Yleensä juuri hän joka on ollut luottohenkilö on "suksinut sudaniin". Se on mahdollista myös yhdistysrekisterissä olevalle kerholle mutta silloin on tapahtunut selkeä rikos ja syyllinen joutuu edesvastuuseen. Poliisi hoitaa. Isoissa kerhoissa kulkee jonkin verran valuuttaa.

Yleensä mc-liivi päällä kulkiessa
Kahdenlaista suuntausta. Ns. tavallinen rahvas, parhaiten erottuu isossa marketissa lähinnä perheellisten parissa. Väistävät hieman enemmän kuin olettaisi ja kakarat katsovat silmät pallillaan ihan hiljaa eivätkä melua mikä myönteisesti on hyvä... Kassajonossa saa olla itsekseen koska taakseni ei, juurikaan, kerry jonoa. Edellä menevistä en niin tiedä. Arvelin että käynpä liivien kanssa ihan joka päivä kyseisessa marketissa että tottuisivat ja olisi, joskus vaikka, juttukaveriksi kahviossa joku. Kun mennään Kerhon porukalla, lähinnä kolmesta kymmeneen henkeen, niin ei siltikään ole pulaa istumapaikoista. Ihmeesti tulee tilaa. Mitäs me ukot ja akat, nuorimmat liki viiskymppisiä, vanhimmat jo liki seitenkymppisiä.

Tamperelaiselle kerholle
Corona mc pitää pikku bileet joulukuun viidentenä. Lähden sinne iltasella. Jalan koska matka ei ole pitkä ja saa liikuntaa. Olisiko pari kilometriä.

Kahviokuvio korjattu
Hiljalleen, vuosien mittaan, olen sujuttautunut paikallisten, entisten paikallisten yrittäjien, porukkaan. Toki itsekin olen yrittäjä. Ainakin siinä mielessä että olen ollut perustamassa yritystä, josta omistan enää vain viisi prosenttia ja olen eläköitynyt. Se siis ei edellytä että olisin heidän tasoisensa vaan on osoittautunut että tykkäävät jutuistani ja minä heidän. Itselläni kun on melkoinen paikallistietämys kyseisen kaupungin toimista 60-luvulta alkaen vaikka silloin se oli vain pikkuinen kunta... 

Onko elokuvissa syy lievään syrjintään?
Ehkä niin on. Pahiksia taidetaan olla, suuren kansanosan mielissä, vaikka jäsenistössä on tavallisia veronmaksajia, yrittäjiä, duunareita, johtotehtävissä toimivia, eläkeläisiä, kuten itse sekä pari maanviljelijää ja karjatilallista. Syytän brittiläisiä ja amerikkalaisia elokuvia.

Omalla kohtaa
Olen tunnettu tamperelainen. Myös Ylöjärvellä monille tuttu. Pirkkalaa olen vasta alkanut valloittamaan. Ongelmia on ollut vähän ja hyvällä supliikilla hoituu moni asia... Lisäksi olen markkinoinut sekä netissä että muutoinkin eräiden yritysten tarjontaa. Eräs kahvilaravintoloitsia ihmetteli miksi heillä käy motoristeja. Vaikka mesta on pitkän soratien perillä. Tosin maisema on siellä näkemisen arvoinen. Eikä ruokakaan ole vastenmielistä.

Törmääminen outlaw-porukkaan
Niitäkin on. Onneksi harvoin tulee poikettua. Pariin vuoteen ei kertaakaan. Aiemmin kyllä. Kyseisissä riennoissa ei ole kummoista säätöä. Ihan hyviä bileitä olen nauttinut. Ihmisiähän hekin ovat. 

Ihmisten ja oma tietämättömyys
Kuulun, osin, samaan porukkaan. Varsinkin nyt, vanhuuttani, ei tule ihan kaikkea seurattua. Tampereen kokoisessa kirkonkylässä ja lähikunnissa mahtuu olemaan erinäköisiä porukoita. Vaan pihalla olen, jotain tiedän ja jostain ei hajuakaan. Onneksi kerhokaverit valaisevat. Eivätkä hekään kaikkea tiedä. 

Syksyn mittaan
Ajokauden päättäjäisiä viettää useampi mc-porukka. Asuinpaikkani ympärillä on noin kolmen kilometrin säteellä useita mc-kerhoja joilla on omat tiluksensa ja jäsenensä. Pariin rientoon en kyennyt kun oli kuumeinen olo kahden viikon rasitteena. Kaipa kaikennnäköistä on vielä tarjolla. Rairai. 

Kävin naapurikylän pubissa taas
Reipas kävelymatka eli reilut pari kilometriä. Tapani mukaan menin kerholiivit yllä. Ei vaikutusta sinne tai tänne. Erään purjehtijapariskunnan kanssa juttelin. Muiden paikallisten kanssa myös. Sen olen huomannut, vahvasti, että, arviolta, alle nelikymppisten kanssa en pääse jutulle. Kääntävät selkänsä sanovat ett menes, ruoja, hautuumalle. Olen siis pudonnut heidän kelkastaan. Vai toisinpäin. Ikäisteni, noin suurinpiirtein, kanssa syntyy juttua ja tuttavuuksiakin. Kyllä kuuskymppisillä tyttärilläkin voi vielä olla haluja.

Vuosia liivit päällä kyllillä, kotona ja maailmalla
80-luvulla karsastettiin. Kun paikallinen Kerhoni Ylöjärvellä tuli tutuksi niin viranomaisille että paikallisille liiveista ei paljon juttua tullut. Varsinkin kun paikallislehden "tyttöpari" teki meistä juttua. Muututtiin taviksiksi. Mikä on hyvä.
Muutoinkaan ei liivit kovasti herätä huomiota. Onko se sitten tiedostusvälineiden ja elokuvien ansiota vai se että "sopeudumme" yhteiskuntaan ilman kummoisia kuvioita. Paikkakunnalleni on ilmestynyt, itseään mc-kerhoksi mainitseva sakki. Nuoria miehiä ja amerikanpyörät. Vahvasti oletan että kunhan kulkevat niin huomaavat että. kokolailla, lopulta, tavan tallaajia ovat. Moottoripyöräilyssä tärkeää on muu kuin uho.

Jotain vilosoviaa voi vielä tulla jatkoksi...

Nastarenkaat pikkupakun alle

 

Koitti aika
Lähinnä siksi että lumisateita on luvassa ja itselleni muistiin milloin nastakumit alle laitoin. Kampesin tallin perältä pakettiauton talvirenkaat ja tutkin niiden kunnon. Vanteet ovat alkavassa ruosteessa. Saavat olla tämän talven. Ehkä suvella 2026 voisin vanteet hiekkapuhaltaa ja maalata uudelleen. Muutoin tällä jutulla ei liene laajempaa kiinnostusta kunhan laitoin itselleni ylös ja muistin virkistämiseksi...

Vähän kilometrejä
Talviaikana ei autoa tule paljonkaan ajettua. Rouva ajaa asioimaan ja, joskus, töihinkin. Oma "autonajopäiväni" on torstai eli Kerhoilta. Edestakainen matka on noin 40 kilometriä. Sitten joitain satunnaisia reissuja kavereita tapaamaan ja sukulaisissa käynnit. Vuotuinen ajomäärä jää alle kymmenentuhannen kilometrin. Mökkimatka on pisin taival mutta tapahtuu vain kesäaikaan. Siksi halpisnastarenkaat riittävät ja pahan sään aikana voi käyttää, kaupungissa kun asuu, julkisia kulkuneuvoja. Lähinnä bussia ja ratikkaa. Nastarenkaat ovat liki samanlaiset kuvioiltaan kun Nokian Hakkapeliitta. Yllättävän hiljaiset asfaltilla.

Rengaspaineet
Talvella kun ei isoja lasteja kuljeteta niin tavaratila on melkoisen tyhjä joten taka-akselin takapuolelle tavaratilaan laitoin isohkon muuttolaatikon ja täytin sen tarpeellisilla työkaluilla kuten hyraulinen "krokotiilitunkki" ja huoltovälineitä sekä ajoneuvotarvikkeita. Siksi takarenkaiden paineet ovat 2 baaria ja eturenkaiden 2,2 baaria. 

Katsastus
Leimattu lokakuussa -25. Ei havaittuja vikoja. Ensimmäisellä katsastuskerralla, yli kymmenen vuotta sitten, ei mennyt läpi katsastuksesta. Väite oli että taka-akselin iskunvaimennus ei toimi. Laitoin ison muuttolaatikon tavaratilan takaosaan ja hiekkaa täyteen sekä lastiliinoilla kiinni tavaratilan korvakkeisiin. Varmuuden vuoksi maalasin iskunvaimentimet eri värillä. Kelpasi uusintakatsastuksessa. Syy oli se että kuormittamaton tavaratila oli liian kevyt eikä jämäkät iskarit vaimentaneet vaan ajoneuvon perä pomppi testaustäristimien yllä. Ruostetta ei ole, toistaiseksi, ilmennyt missään. 

Tuulilasista
Siihen on tullut jokunen kiveniskemä. Kaksi kertaa lasi on korjattu koska osumat olivat kuljettajan näkökentässä. Senkin jälkeen on tullut iskemä mutta se ei ole näkökentässä vaan reunassa eika katsastuksessa huomautettu siitä. 

Tehtyjä kunnostuksia 
Aiemmin suvella -25 vaihdoin oikean puolen etutuennan alatukivarren koska sen pallonivel oli kulunut. Työstä en veloittanut mutta alatukivarsi nivelineen maksoi hieman alle 60 euroa. Toiseksi kallein remontti tähän mennessä. Aikaa meni pari tuntia. Kallein remontti tuli yllättäen Itä-Suomenmatkalla. Vasemman puoleinen vetoakselin ulompi haitarikumi oli irronnut. Jouduimme viemään ajoneuvon merkkiliikkeeseen Savonlinnaan. Siellä auto odotti toista viikkoa vuoroaan. Hommahan ei olisi minulle ollut kummoinen mutta eipä mökillä siihen työkaluja ole saati sitten jossain tienpäällä. Nivelkumin vaihto söi meiltä kesäreissurahat. Melkoisen hintavaa oli se. Omalla verstaalla se olisi ollut vain ajakulu ja uuden kumin hinta. Laitoin oikean puolen nivelkumin seurantaan. Nivelkumi voi irrota, kuten nyt kävi. Toinen tyypillinen vaiva on sen kovettuminen ja murtuminen vanhuuttaan. Myös pakkassää on nivelkumille kuormittavaa. Onneksi on lämmin talli. Auto maksoi uutena tasan kymppitonnin. Nyt vastaava auto samalta merkiltä maksaa noin kolmekymmentätuhatta euroa. Toki niissä on enemmän mukavuuksia ja automatiikkaa sekä erilaisia apuneuvoja kuten lämpiävät penkit, navi, peruutustutka ym. nykyajan kotkotuksia.

Valinnat
Koska olen eläkkeellä ja asun kaupungin laidalla lähiössä niin yleiset kulkuneuvot ovat hyvin tarjolla. Pääsen asioimaan helposti bussilla, eli tamperelaisittain, Nysse kulkee noin vartin välein aamupäivisin ja iltapäivisin. Keskipäivällä ja myöhemmin illalla harvemmin. Alueella kulkee kolme eri bussilinjaa. Kaikilla pääsee keskustaan tai likelle. Reitit ovat erilaiset.

Diesel
Nykyään monen inhotus. Olen saanut asiasta kuulla sähköautoilijoilta. Erityisesti nuorilta. Itse pidän turbodieselistä ja sen hyvästä vääntömomentista. Kuluttaa vähän, tankkiin mahtuu seitsemänkymmentä litraa eli tankkausta ei tarvita edes joka kuukausi. Erityisesti talvella jäävät ajot vähiin. Autoa säilytän lämpimässä tallissa. 60-luvun lopussa rakennettujen tallien ovet ovat niin kapeat että monikaan nykyauto ei niihin mahdu. Kesällä pakettiautosta on suurta hyötyä kun on aina jotain remonteerattavaa Mökillä. Isommat ostosreissut hoituvat autolla myös. 

Talvella
Ei kauheasti kilometrejä kerry. Kyläily- ja ostosreissuja. Lähikauppa on niin lähellä että ei autoa sen vuoksi tarvitse tallista ulos ajaa. Autoa talvella käytän Kerho-illoissa poikkeamisiin. Harvoin muuta. Joitain kyläilyreissuja.

Kesällä
Tavaroiden, kuten rakennustarpeiden ja työvälineiden, kuljetukseen Mökille ja takaisin. Muutoin ajelen moottoripyörällä. Rouva saattaa tarvita harrastuksissaan auton kuljetuskykyä. Jotkin taulunsa ovat melko isokokoisia.

Suvikumit
Talouden ajoilla menee vielä pari suvea. Paikallista asiointia Pirkanmaalla ja keväällä, kesällä ja syksyllä mökkimatkat. Yhteensä lähes kolmetuhatta kilometriä. Ihan viikonlopuksi ei tule lähdettyä.

 

Työjuttuja ennen eläköitymistä

 

Maatalousvehkeet
Keskikokoisen maatilan vanhin poika. Asuin tilalla, poislukien opiskeluajat, armeijaan menoon asti. Toki töitä tein, lähinnä, velvollisuudesta koska tiesin että ruoka ei tule ilmaiseksi. Lapsuus ookoo ja teini-ikäkin kokolailla leppoista. Leskeksi jäänyt isänäiti rahoitti tarvittaessa. Ei isommin sillä tiesin rahan arvon mutta bensaa piti saada. Aluksi mopon ja sitten vanhan Datsunin ja, myöhemmin, 99-Saabin tankkiin että pääsi kouluun tai kylille. Kakarana oli opiskelu pitkän tien takana. Vajaat kolmekymmentä kilometriä per sivu. Sitä ennen koulumatkat olivat halpoja mutta kun menin (Pääsin, toisella yrittämällä.) yksityiskouluun niin oli kustannuksia koska kunta ei tullut vastaan kuin bussilipuilla. Seitsemän km jäi, aamuin illoin, omakulkuisiksi. Sitten amikseen koska en halunnut lukioon vaikka vaikka sinnekin olisin päässyt. Erityisesti matematiikka oli hallussa. Puhdas ysi vaikka olin laiska. Kiitos joukko-opin. Sen jälkeen numerot ja muut laskutoimet olivat helppoja. Joukko-opista olen kuullut paljon pahaa mutta minulle se avasi, alaluokilla, matematiikan salat. Kaikenlaista aritmetiikkaa, geometriaa ja muutkin hommat sujuivat niillä opeilla hyvin. Anna-Liisa Leppälahti minut matematiikkaan perehdytti. Vaikka alku oli vaikeaa.

Kun vartuin
Ekan kerran lienin vanhempieni hoteissa. Kun olin kolmetoista alkoivat mopot kiinnostamaan. Siitä, ehkä, joskus toiste. Kansa- ja keskikoulu sekä autopuolen amis. Myöhemmin muuta koulutusta.

Ammattikouluun keskikoulun jälkeen
Voisin sanoa että köykäistä oli amis. Ehkä kaupunkilaispojalle se oli uutta mutta itse pitkästyin ja olin, jopa, harmissani etten mennytkään lukioon. Vaan onhan muitakin oppeja tyrkyllä. Autohommat eivät varsinaisesti innostaneet alalle. Toki hyödynsin osaamistani korjaamalla kavereiden ja omia autoja ja muiden diesel-traktoreita koneremontteja myöden. Sekä moottoripyöriäni. Edelleenkin. Vaikka ostan pyöräni, useimmiten uutena, en ole niitä merkkihuoltoon vienyt lainkaan vaan itse olen kaikki hommat hoitanut. Ei ole tarvinnut takuun perään kysellä. Aluksi oli japseja mutta kohta siirryin huomattavasti fiksumpiin italianpyöriin. Benelli, Ducati, Moto Morini, Guzzi ja pari muutakin italo-merkkiä on ollut tallissani.

Teurastajana
Paikallinen lihantuotantolaitos tarvitsi kesätyöntekijöitä sillä välin kun muu työväki vietti kesälomaansa. Maalaispoikana olin jo kotona nähnyt kuin helposti eläimestä lähtee henki. Reilut kolme viikkoa silvoin sikoja ihmisten syötäviksi. Normihommaa. 

Ajokortti monilla aakkosilla
Kävin autokoulun jonka ajoin kuormurin ratissa. Arvelin että siitä olisi hyötyä. Siitä ei tarvinnut juurikaan maksaa koska se katsottiin kuuluvan ammattikoulun keskikoulupohjaisen autonasentajalinjan etuihin. Kortista piti maksaa viranomaiselle.

Mikä oli esteenä maatalouteen
Koin että maatilalla asuminen ja siellä eläminen ei ole kummoista, aikanaan sellaisesta näkökulmasta jonka silloin omasin, paljon patistanut oppimaan turpeenpuskemista. Tiesinhän jo, pääosin, miten viljellään, mihin aikaan on kylvöt ja mitenkä viljelysmaata hoidetaan. Vähän toisella kymmenellä, jopa sen jälkeen, oli asenteeni varsin varma. Olinhan seurannut kuinka paljon lannoitetta laitetaan hehtaarille ja miten lehmiä hoidetaan ja niiden jätökset hyödynnetään. Ym. ja paljon muuta vaivannäköä. Sen sijaan opiskelin tekniikkaa lisää. Vaan meitä perijäveljiä on neljä. Itse en halunnut periä yhtään mitään.

Työkaluja
Varttuessani poikuuteen isäni hankki talouteen välineitä kuten monenmoisia sähkötyökaluja. Niillä tykkäsin puuhastella. Rakentelin raudasta ensin hitsauspöydän, hiomapenkin, ynnä muita pajavälineitä. Niiden avulla tein kotiin ja naapureillekin monenlaisia koneita kuten lietelantapumppuja. Puuhastellessa aika kului sujujuvasti. Osa tekemistäni laitteista ja koneista ovat edelleen käytössä. Ohessa korjailin, jopa peruskorjasin, naapureidenkin traktorien moottoreita ja autoja sekä omia moottoripyöriäni ja autojani. Ostin pikkurahalla halpoja ritsoja, korjasin ja möin.

Työttömyys
Sellaista en ole kokenut lainkaan. Ihmettelen, edelleen, miten ihminen voi jäädä työttömäksi vaikka maailmassa on paljon tekemätöntä. Toki ilman töitä olen ollut mutta omasta halustani sillä halusin matkailla ulkomailla moottoripyörällä. Joskus useita kuukausia. Kun kesäloman jatkeeksi otin toisen kuukauden omaa lomaa niin kerkesin kiireettä käydä haluamissani paikoissa joissa, joissakin, viihdyin pidempäänkin ja jopa, myöhempinä aikoina, käynyt uudelleen. Myös moni ulkomailla tapaamistani henkilöistä on tullut vieraakseni Suomeen. Joskus oikein porukalla. Onneksi silloin oli tilava asunto Tampereen keskustassa talon ylimmässä kerroksessa. Oli lievästi hankalaa saada saksalaiset kaverit luopumaan teräaseistaan kun lähdimme illalla baarikierrokselle. Meillä kun ei asetta kanneta.

Ilmailun pariin
Varusmiepalvelun, Ilmavoimien Teknillinen Koulun, jälkeen Valtio osoitti työpaikan Linnavuoren luolassa mutta ei siitä enempää nyt. Opin lisää tarkkuutta. Ennen varusmiespalvelua osasin hitsata kaasulla ja puikkokoneella sekä muuta metallintyöstöä kuten sorvausta. Vanhemmat olisivat halunneet isännäksi kotitilalle vaan en suostunut. Koin että olin riittävän osaava hankkiakseni kunnon työn. Tai töitä. Eikä suostunut pari vuotta nuorempikaan veli. Toki, talolle on löytynyt Isäntä ja on, jopa, laajentanut tilaa. Pitääpä käydä moikkaamassa. Varsin hyvin, keskimäärin, olen veljieni, kolmen kanssa, väleissä. Palvelu Ilmavoimien Teknillisessä koulussa on osoittanut suuntani. Varusmiespalvelu Ilmavoimissa vaikutti. Hyvät olivat aliupseerikoulun kouluttajat. Enimmäkseen. Toki mukavat olosuhteetkin, kuten kahden hengen tuvat, antoivat rauhan opiskelulle. Työpaikka, intin jälkeen, oli hieman haussa. Valtio osoitti Linnavuoreen. Siellä olin hieman vaille kaksi vuotta. Pari vuotta edellisen jälkee toimin, silloisen, Ylötehtaat oy:n kiertävänä maatalouskoneasentajana ja talvella työnopastajana. Ruotsin kielen, jonkinlaisena osaajana, sain toimialueeksi , huoltomiehenä, myös ruotsinkieliset seudut ja osan Pohjoisruotsia Tornionjoen tuolla puolen. Myöhemmin myös Lappi ja, lopulta, liki koko maa. Toki meitä oli muitakin asentajia.  Ylö-Tehtaan konkurssin jälkeen, myöhemmin olin, jonkin aikaa Pinomäki ky:ssä metsäkoneasentajana. Sekä tehtaalla että maakunnassa monitoimikoneita korjaamassa ja huoltamassa. (Pinomäen Sakari keksi monitoimimetsäkoneen eli harvesterin.) Firma tekin myöhemmin konkan.

Poliittisen urani aloitin jo kouluaikoina 
Siihen aikaan, itäisen vaikutuksen ansiosta, perustettiin kaikkiin kouluihin oppilaitosneuvostot. Sinnehän minäkin. Amiksessa myös. Ensin oli koulun rehtori puheenjohtajana mutta selvisi, "säännöissä" että hän saa vain seurata neuvoston kokousta sivusta ja häneltä sai kysyä asioista mutta hänellä ei ollut nk. veto-oikeutta eli ei kyennyt vaikuttamaan päätöksiin ja pöytäkirjoihin. Minusta tuli oppilaitosneuvoston puheenjohtaja, Sen jälkeen uusitutin koulun asuntolan säännöt oppilaitosneuvoston tuella, mieleisiksini, koska siellä asuin. Sai oppilasasuntolan "isäntä" vähän nenilleen. Siitä että olin käynyt keskikoulun alkoi olla hyötyä, myöhemmin työelämässä ja politiikassa, kohtalaisen sujuvasta englanninkielestä. Puhun myös ruotsia vaikka nyt, käytön puutteessa, se on hieman ruosteessa. Italiaa puhun sen verran että osaan tilata ruokaa. Saman verran espanjaa. Venäjää treenasin työväenopistossa mutta se jäi kesken. Harasoo.

Varusmiehenä
Ilmavoimien Teknillinen Koulu Kuorevedellä. Lentoteknillinen aliupseerikoulu tuli käydyksi. Perushuttua lentsikoista ja maalaitteista. Siihen aikaan oli Kuoreveden kylällä vielä kolme baaria. Oppitunneilla istuttiin. Silloin ilmavoimilla olivat ranskalaiset Fouga Magisterit, neuvostoliittolaiset Migit ja ruotsalaiset Drakenit. Migien suhteen kokemukseni jäi pinnalliseksi. Draken, eri malleineen oli erikoisalaani. Kersanttina lähdin. (Muutamia päiviä myöhemmin tuli reservin ylennys ylikersantiksi. Sen enempää ei Ilmavoimat ole vaivanneet. Johtunee siitä että olen ollut valtion tai läheisesti valtioon liittyneiden työnantajien parissa ennen eläköitymistäni.) 

Ilmailuhommiin työn merkeissä
Osa jo tuttua amiksen ja armeijan käyneeltä ja maalaispojalta joka oli koneiden kanssa kaveri eli tein ensin Redigon kokoonpanoa ja myöhemmin siirryin Hornetien eturunkojen kokoonpanoon. Tilikin kehittyi. Tilava asunto Kuorevedellä johon otin vuokralaiseksi yhden uuden, kouluja käyneen, stadilaisen Hornet-asentajan. 
Sain hänestä myös asiallisen ryyppykaverin ja ystävän. Hakkasi biljardissa kuorevetiset ja jämsäläiset sekä sai turpiinsa. Plus porttikiellon paikalliseen diskoteekkiin kuten itsekin. Paperityöntekijät olivat, silloin, ylintä kastia. Sama Mäntässäkin. Kutsuin heitä huussipaperinrullaajiksi mutta yleensä pääsin karkuun. Muunmuassa heillä oli omat pöytänsä ravintolassa. Niihin ei tavan tallaaja voinut istua vaikka kuppila oli jo muutoin täynnä. No, nyt ei liene heistä haittaa lainkaan. Aikansa kutakin.

Ennen avaruusaluksia
https://fi.wikipedia.org/wiki/Valmet_L-90_TP_Redigo Tällaisen laitteen peltien taivutusta ja niittausta. Töitäkin sai tehdä niin paljon kuin vain jaksoi kunhan laatu säilyi. Pitkiä päiviä. Normipäivän jatkeena kolme - neljä tuntia ylityötä. Ja, välillä, Ammattiliiton luvalla, hieman pidempääkin työvuoroa ja viikonloput perään. Tilipussi oli hyvin kunnossa. Pyydettiin myös luottamusmieheksi mutta en suostunut. (Myöhemmin kyllä niitäkin juttuja huolsin. Myös työsuojeluvaltuutettuna mutta toisessa valtion firmassa.)

Elisabeth Rehn
Silloinen ministeri joka pisti Kuorevedellä asiat toiseen malliin. Muut hommat seis ja Hornetin kokoonpanoon hippajalkaa. Asia harmitti kovasti kun jouduin luopumaan Redigon valmistuksesta vaikka, myöhemmin, aika näytti että vaihdos edistikin työkehitystäni. Jostain syystä Redigon valmistus, ja sen työporukka, oli hyvin yhteensulautunut ja siksi oli mukava työskennellä. 

Amerikkalaiset
Kun Hornetien eturunkoja laitettiin nippuun niin ylemmässä organisaatiossa keksivät että tilataanpa työttömiä Hornetasentajia paikalle Amerikasta. Mukavaa sakkia ja kotimainen olut maistui heille Hallin Jannessa kuten itsellenikin. Työnantajani antoi minulle uuden tehtävän. Syynä varsin hyvä kielitaitoni eli minusta tuli tulkki niiden suomalaisten asentajien ja amerikkalaisten välille. Mikäs sen rennompi homma. Ylipäätään oli mukavaa. Myös heidän esimiehensä tulivat tutuiksi. Viikkojen kuluessa hekin rentoituivat ja ryhdyin heidän kanssaan puuhastelemaan. Pääsin parempiin piireihin. Palkkani nousi ja työtehtävänikin olivat hieman vaativampia mutta ne liittyivät työnopastukseen niin ei tullut muuta kuin kränää entisten työkavereiden suhteen. Valitettavasti suurin osa lattiatason duunareista eivät halunneet opiskella englannin kieltä. Ei edes ammattiliiton edustaja.

Opin hyödyntämistä ja sosiaalisuutta 
Hornetien eturunkojen kokoonpanon jälkeen rakentamispuuhaa, aikanaan, olivat Rosetta ja XMM ja, nimenomaan, niiden rakenteet. Pari - kolme vuotta kului siinä. Tässä yleistä. Näitä asioita en ole juurikaan esille tuonut vaan nyt kun loppusuoralla olen niin ehkä jotakuta nämä aiheet voivat kiinnostaa. Onhan tässä parikymmentä vuotta kulunut kun viimeksi olen ilmailun parissa puuhaillut... Oli, muuten, maalaispojalle, mielenkiintoista istua, vielä teini-iässä, huoltamieni harjoitussuihkukoneiden takaistuimilla. Kuten Fouga Magister-harjoitussuihkukoneessa varusmiehenä. Myös ilmassa sekä simulaattorissa. Voin kertoa että hommat tuli tehtyä. (Siksi miksi en, esimerkiksi, en kerro työssäolokauteni tapahtumista Tampereen pubeissa. Se johtaa siihen, minimissään, että sanotaan valehtelijksi tai hulluksi. Joskus sain turpiinkin. Vaan itsepä kysyivät että mitä olen duunannut. Vakiopub vaihtui ja jutut töistäni vähenivät. Nykyään sanon, jos kysytään, että autonasentaja vaan eläkkeellä jo. Tampereella on monta itsetietoista duunaria taajassa ja heitä ei pidä vähätellä tai tulee...

Politiikkaa enimmäkseen
Blogissani ei paljon ilmailusta ja avaruudesta ole juttua vaan olen enemmän ollut motoristiosastolla. Kukapa niin töistä välittäisi. Kuten näiden hallituksessa ja järjestön puheenjohtajana aikanaan: Smoton ja MMAF:n kuvioissa hallituksessa puheenjohtajana ja kaikessa siinä mikä on motoristeistä tarpeellista. Myös tämän yhdistyksen kokouksissa piti käydä: www.femamotorcycling.eu Pääasiassa Brysselissä mutta myös muualla. Toki laajempiinkin kuvioihin houkuteltiin mutta sanoin ei. (Kerrottakoon, oma käsitykseni: isoihin virkoihin joutuu jos ei pidä varaansa.)

Siviilipuuhia
Myös siviili-ilmailua olen hieman puuhannut. Lähinnä pienkoneiden parissa mutta en hakneut mekaanikon titteliä niin se jäi. Aikanaan, olin useinkin reservin harjoituksissa (Ei kertausharjoitus.) eri puolella maatamme. Oikein mukavia rientoja. Osa oli luentoja ja tutustumista kohteisiin ja laitteisiin. Mikäpä siinä kun palkka juoksi ja sai päivärahaa päälle ja samalla saattoi verorahoilla hoitaa juoksevia asioita. Pikkuhommia Liikenneturvan hallintoneuvostossa, johon minut kutsuttiin, ja joissain muissakin porukoissa. Muutaman MC-kerhon perustamiseenkin olen "syyllistynyt" koti- ja ulkomailla. Jäsenenä olen ollut noin kuudessa mc-kerhossa. Enää kahdessa. Niistä toinen on perustamani, toki kavereiden kanssa. Pitäähän jäseniä olla. Viimeksi olin kerhoni vuosikokouksessa 15 marraskuuta 2025. Ehkä jatkossakin. Ikä alkaa painaa hiljalleen. Vaan kun saa kunnon konjakkiryypyn niin nuorenee kovasti. Tai, ainakin, siltä tuntuu.

Välikausihommia, aikanaan, pimeästi
Monena suvena otin, joko kaverin tai serkkupojan kanssa puuhattu lisähommia. Pitkiä olivat päivät Vuoksenniskan suunnalla kun paperikoneen osia huollettiin tai, kuten serkkupojan kanssa Tampereella, vanhan, koskenpuoleisen kartonkikoneen oikaisu kun se pyrki kallistumaan Tammerkosken suuntaan. Liekö sittemmin purettu? Bensa- ja pubivaluuttaa oli runsaasti käytettävissä. Rikos on vanhentunut. Asustelin ostamassani saunallisessa rivitaloasunnossa. Toinen saunallinen kämppä oli Soppeentiellä kerrostalossa jota vuokrasin opiskelijoille. Myöhemmin myin sen veljelleni. Myös toisenkin yksiön myin. Nyttemmin en omista yhtään asuntoa. Riesaa niistä oli.

Ennen tapaturmaa
Viimeiset palveluni tein merenkulkutekniikan parissa Masan johtamana. Osa työstä oli toistoa ja silloin salaista mutta oli sellaistakin jopia jossa viihdyin vielä paremmin. Työrupeamani keskeytyi pitkäksi aikaa koska työmatkalla, kaupungin kadulla, ajoin hirveä päin ja vammauduin vakavasti. Liikuntakyky kärsi. Onneksi onnettomuus tapahtui syksyllä joten keväällä pystyin nousemaan moottoripyörän satulaan. Talven aikana suunnittelin sisäkaarteeseen kallistelevan triken. Taitaa olla, edelleen, ainoa lajissaan. Toki monta muutakin keksintöä on nimissäni

Paikallisen poliisin kommentit
Ensin paikalle saapui työmatkalaisia vaan he jäivät lähinnä vain tuijottelemaan. Sitten tuli poliisi joka puhallutti. Makasin asfaltilla. Kerroin että törmäsin hirveen. Eivät uskoneet vaan väittivät että olen jarruttanut itseni nurin. Onneksi joku oli ymmärtänyt soittaa ambulanssin. Ennen baareille nostamista laitoin toisen konstan kouraan lämpimän hirven takajalan. Ei kommentteja. Ambulanssi sai potilaan.

Vammautumisen jälkeen
Selkämurtuma, kolmesta kohtaa, tuli sen verran kuntoon talven aikana että saatoin ajaa moottoripyörilläni kureliivi ylläni. Sairastaessani suunnittelin kallistelevan triken eli kolmipyöräisen joka matkii soolopyörän ajotapaa. Se on edelleen minulla. Kun kuntouduin paremmaksi niin myin 1100 Brevan ja ostin California 1400:sen uudesta. Sain halvalla sillä se ei suostunut käymään ja silloisella maahantuojalla ei ollut intoa, osaamista tai kykyä. Ostin kohtuuhintaan viallisena ilman takuuta. Lähinnä vaati vain uutta ohjelmointia. Eipä siinä kauaa mennyt. Samassa firmassa olin, aika-ajoin, ruuhkanpurkajana eli huolsin ja säädin. Enimmäkseen japsipyöriä. Silloin oli ruiskutustekniikka uutta. Valitettavasti nykyiset digitaalijärjestelmät ovat kovin suojattuja niin niihin on tavan tallaajan konsteilla hankala päästä. Vaan on siihenkin osaajia...

Sähkömoottoripyörät
Varma en ole mutta väitänpä silti että olen tainnut suunnitella ja valmistaa kaksi ensimmäistä sähkömoottoripyörää Suomessa. Ensimmäinen tuli siviilikäyttöön, rekisteröitiin ja toinen kilpakäyttöön. Se ensimmäinen oli kauhistus katsastuinsinöörille. Jälkimmäisen tilannetta en tiedä mutta ensimmäisen jossain määrin: seisonee, talvella, kaverin tallissa. Kilpaversion tekeminen oli helpompi prosessi. Yllättäen. Siviilimalli oli ensimmäinen Suomessa rekisteröity sähkömoottoripyörä. Ei niissä muuta ongelmaa juuri ollut kuin, silloinen, huono akkuteho aikayksiköä kohti. Hetkellistä tehoa sai mutta samalla se söi suoritusmatkaa. Toki näin on bensakäyttöisilläkin, vaan ongelma on kiinni mukana kulkevasta energian määrästä. Käytännössä energiatiheydestä. Ehkäpä nykyakuilla olisi parannusta luvassa... Edelleenkin bensakäyttöisen ajoneuvon "lataus" on varsin rivakka verrattuna sähköiseen. Mutta ajat muuttuvat ja aika muuttaa...

Kokeilin työnhakua vielä kerran
Huoltoinsinöörin paikka oli auki tosi isossa firmassa. En ihan tosissani hakenut. Normihommaa: psykologi haastatteli kolmisen varttia ja teetti kokeita. Sitten tehtiin muiden hakijoiden, alle kymmenen henk. kanssa yhteistyöharjoitusta jota kolme henkilöä seurasi ja miten työnhakijat toimivat porukassa. Viimeksi firman isot pomot haastattelivat. Minulle luvattiin huoltoinsinöörin vakanssi. Sitten lääkäriin. Tällä kertaa olikin oikein perustavanlaatuinen terveystarkastus. Lääkäri totesi, testien jälkeen, että herralla on kakkostyypin diabetes. On se ollut aika pitkään (Noin 50 vuotta) koska oireet ovat selkeät olleet jo vuosikymmenien ajan. Jo varusmiesaikana ja sitä ennenkin. Sittemmin olen eläkeläisenä pörrännyt Tampereella ja asun vuokrakämpässä lähiössä. Autotallin vuokrasin ja siellä on talouden pakettiauto talvella ja kesällä pari moottoripyörää ja polkupyörä. Talvi on nyt lusittavana vaan jos keväällä jälleen...

Oma firma
Kaverin kanssa kimppaan. Hän jäi, aikanaan, työttömäksi vaativista työtehtävistä siviili-ilmailualla ja päätti että jotain pitää tehdä ja päädyimme, alan miehet, yhteistuumin, perustamaan osakeyhtiön. Firma on edelleen tolpillaan ja työllistää 1 - 2 henkeä ja tekee erikoisosaamista vaativia duuneja. Osan osakkeistani myin. Taitaa olla kymmenkunta vuotta jo ja pyörii edelleen. Tapaamme usein toisiamme.

Sittemmin EVP
Tilavassa vuokrakolmiossa Tampereella kaksistaan. Eläkeläinen tarvitsee televison, stereot ja pikkukamarissa Ortoperspektan laadukkaampaan äänentoistoon. Jos porettaa niin lähden lähipubiin tai, jopa, Mansen keskustaan. Yleensä käyn bändi-illoissa. Vanha Monttu on suosikkimestani. Toki muissakin kohteissa poikkeilen. Harvemmin kosteutan kurkkuani kotioloissa. (Paitsi juuri nyt kun on flunssa päällä. Vain lääkkeeksi pullo punkkua.) Sukulaisillani, lähiseudulla, on minulle työllistävää vaikutusta. Osaan hitsata eri menetelmillä, pilkkoa puita, korjata koneita, jne. Verstaastani olen luopumassa. Myin jo sorvin. Hitsauskoneen säästän vielä ja ison kaapillisen työkaluja. Olen toiminut vuokratilassa eli senkään suhteen ei ole ongelmia. Kunhan tyhjennän.

Kamat lähtee
Sorvi on jo myyty. Muutakin myytävää on... Tarvitseeko kukaan jakopöytää? Pylväsporakonetta? Minijyrsintä? Sekä paljon muuta. Ei-digitaalisia mittatalaitteita on moneen lähtöön kuten erikokoisia mikrometrejä. Onko noonius hallussa?

Pari pyörää myynnissä
Mekaanisesti ahdettu T3 California johon laitoin uutta vastaavan 950cc moottorin (kanttimalli) ja digitaalisen sytytyksen ja digitaalisen moottorinohjauksen. Polttomaalattu runko ja ruiskumaalatut muut osat. (Tietsikka tulee matkassa ohjelmointia varten.) Lisäksi kokolailla siisti seitkytluvun taitteen Honda CL350 on myynnissä. Harvinaisuus Euroopassa. Hyväkuntoinen. Vai jätänkö pappamopoksi?

Ehkä jatkuu...