Asentaja-kuormurikuskin kesäloma

Toki nuorempana jaksoi
Useampi vuosi eläkettä takana. Jos nyt pitää jostain valittaa niin Rouva on nuorempi kuin itse ja hoitaa hommiansa. Jäänee, hänkin, joskus eläkkeelle. Itse olen nauttinut eläkelöitymisestäni. Vaan en täysillä, vielä. Pitää suunnitella kun Rouvakin pitää ottaa huomioon. Mökkeily on ookoo molemmille. Mutta moottoripyöräily ei oikein sovi aktiiviseen mökkeilyyn. (Nykyisen Rouvan tapasin motoristibileissä.) Minulle päivän ajokierrokset eivät ole maistuneet. Yleensä pitää olla satojen kilometrien keikka tai vielä pidempi ulkomaille ja tavata paikallisia henkilöitä. Kielestä riippumatta. Puhun ruotsia, suomea ja, varsinkin englantia, sujuvasti eli pärjään laajoilla alueilla. Italiassa en jää syömättä ja Venäjällä en ole koskaan jäänyt ongelmiin. Neuvostoliitossa oli kivaa. Oli sivistynyt nainen siellä, insinööri, joka halusi matkaani, Asiaa kehiteltiin ja kirjeenvaihtokin sujui, Sitten kirjeeni palautettiin. Lähdin "tontille" ja tuttuun osoitteseen. Pääsin perille Lenningradin hyvän taksin kyydissä. Talo oli tuttu ja kiipesin viidenteen kerrokseen, (Kone oy:n hissi oli, edelleen, epäkunnossa.) Pääsin tutun oven taakse ja soitin ovikelloa. Ovelle tuli aasialainen mieshenkilö. Kysyin että missä henkilö xx on. Ei tietoa. Sama muissa osoitteissa. Väki oli vaihtunut. Syy ei ole selvinnyt.

Kyseisen henkilön ensi tapaaminen
Täysin sattumaa. Hänen valmistujaisjuhlansa oli ravintola Nevassa. Siinä yhteydessä tutustuimme. Myöhemmin juhlaväki häipyi hiljalleen mutta meillä kahdella sällillä oi mimmit mukana. Siirryimme valuuttabaariin eli missä kaikki rahayksiköt kelpasivat. Markat, kruunut, punnat, jne. Hyvä meininki ja sen ajan diskobiisit soivat.

Taksilla lähiöön
Parikymmentäkerroksinen torni. Suomalaista valmistetta ja Koneen hissi joka ei toiminut. Pikku reippailu ylemmäs isoon asuntoon. Siinä asuivat, tosin en sillä hetkellä tiennyt, että koko lähisuku. Meille kahdelle järjestyi kimppakämppä sisarensa huoneessa. Henkilöihin liittyvät asiat hoituivat mukavasti eli lasti tuli laskettua.

Aamulla
Pitkään levättyämme pyydettiin aamiaiselle ja zakuskaa oli runsaasti. Muutekin olivat läsnä. Noin kymmenkunta henkilöä ja tunnelma varsin mukava vaikkakin outo itselle. Aamiainen oli hyvä ja pikku snapsit rauhouttivat päänvaivaa. Sitten huilittiin pari tuntia lähekkäin. Toki mukavia yksityisasioita ilmeni.

Kaupunkiajelulle
Tyttärien isä oli Leningradin kaupungin Metron pomo. Hän kyyditsi meitä 1800 Elitellään (Ihan erilainen kuin olen nähnyt Suomessa.)

Kohteet
Kaikkea en muista mutta mutta pikku "korjaavien" jälkeen tuli käydyksi useisssa Leningradin taidenättelyissä ja historiallisissa museoissa sekä ravintoloissa. Taksilla vain ajeltiin. Se oli ihan eri kuvio missä tavan rahvas käy. Halusin maksaa osuuteni mutta se ei käynyt. (Silloin olin erään kuljetusfirman palveluksessa siirtelemässä heidän tuotteitaan eri osoitteisiin mutta iltasella ja viikonloppuina ajelin muita ajoja joista sain rahan käteen heti.) Vaan tällä reissulla ei tarvinnut omaa pörssiä avata.

Jatkuu... 

 

 

 

 

 

Koeajomatkamuistelma

Nokialla yksityinen myyjä
Laitakaupungilla oli eräällä henkilöllä moottoripyörä myytävänä. Sen tarina oli se että oli pojalleen ostanut poliisin huutokaupasta Moto Guzzi 850 GT:n vuosimalli 1972. Ei se kelvannut. Piti olla japanialainen. Guzzi myyntiin. (Myöhemmin näin poitsun ajelemassa uudella pyörällään: kaksitahtinen Kawasaki näkyi olevan. Ei morjestanut.)

Kaupantekoa
Se oli helppoa mutta laitoin yhden ehdon: ajan viikonlopun ja tulen maanantaina tekemään kaupan jos pyörä kelpaa. Näin sovittiin. Jätin henkilötietoni ja lähdin matkaan.

Taipaleeelle
Perjantai-iltana ajelin Orivedelle koska niillä seuduilla oli, Siitamassa, moottoripyöräkokoontuminen. Vaan en malttanut olla kuin la-aamuun asti. (Kerrottakoon että eräs paikkakuntalainen, taipumuksistaan tunnettu mies, pyrki läheisyteeni. Väistin. Kun en ole sillä alalla.) Lähdin, hyvän aamiaisen jälkeen, maamme itäpuolta ajelemaan. Ei kovin idässä vaan pysähdyin Iisalmeen ruokailemaan. Shellin baariin. Sattui että silloisen työpaikkani esimies oli myös matkalla. Rainer on Guzziukkoja hänkin. Tällä kertaa autollaan liikkeellä. Jatkoin matkaa samoilla silmillä pohjoisen suuntaan.

Kemijärvellä kahvilla ja sämpylällä
Se oli alle vain vartin pysähdys ja tankkaus. Jatkoin pohjoiseen ja sieltä Inarin ohittaneena edelleen Karigasniemelle. Tapahtui yöpyminen teltassa. Telttapaikka oli ilmainen. Ehdin poikkeamaan paikallisessa missä kansalaiset iloitsivat ja nauttivat saavutuksistaan. Aamulla ylös, ruokailu sikäläisessä ravitsemusliikkeessä ja suuntana Hammerfest. Siellä ruokailu ja tankkaus sekä samoja jälkiä takaisin. Maastonmuoto oli erilaista.

Palatessa lautalla
Muitakin motoristeja oli samalla reissulla. Saksalaisia Bemareillaan. Autolautan kansi puolillaan ja pari autoa. Todella kostea mutta lämmin poutasää. Ehdin viime tingassa lauttaan. Muut jo olivat asettuneet keulaan katselemaan salmen ylitystä. Minäkin sinne könysin. Hiki tuli ajokamppeissa.

Käyntiongelmia
Kun lautta tuli mantereen puolelle niin saksalaiset käynnistelivät pyöriään. Monet pyöristään eivät käynnistyneet. Säikähdin itsekin mutta Guzzi lähti käyntiin napista painamalla ja saksalaiset vastarannalla ihmettelivät toimimattomia pyöriään kun ajoin ohi. En jäänyt niksmanneja neuvomaan.

Jatkoin taivalta
Sain ajaa varsin rauhassa takaisin kohti Karigasniemeä. Ennen rajanylitystä, Kaarasjoella, poikkesin ostamassa matkamuistoja jostain kioskista. Sielläkin oli terassit täynnä väkeä. Toinen yö Karigasniemellä oli edellisen toisinto paitsi että melu terassilla oli vieläkin isompi. Kevyt ruokailu ja tulpat korviin. Aamulla taas teltta tarakalle.

Tunnelmahetki Ailigastunturilla
Ajelin poroerotuspaikan ohi tunturille kunnes ylemmäs ei enää päässyt. Istahdin kivikon laitaan ja katselin maisemia. Siellä tein päätöksen että ostan tämän pyörän. Ensimmäinen Guzzini. 

Inarissa sapuskaa nahan alle
Siinä ei kauaa mennyt. Tankki täyteen ja etelän suuntaan. Suunnittelin ajavani Pohjanmaata alas. Limingan jälkeen kohteena Kaustinen. Tie suoraa ja vauhtikin nousi. Kahvittelin ja jotain söinkin vaan ajaminen sujui. Vararavintona suklaata ja vissyä. Oli jo puoliyö.

Poliisit
Vähän ennen Kaustista näin jo melko kaukaa pitkän suoran päästä että poliisilla oli tien varressa ratsia yömyöhällä. Ehdin jonkin verran jarruttamaan mutta vauhtia oli yli sallitun vaan keksin ajaa vastaantulevien kaistan vasenta reunaa. Tutka ei ollut saanut lukemaa. Konstat olivat kiukkuisia ja uhkailivat pyörän takavarikosta. Sanoin että ei ole minun pyöräni että siitä vaan. Paperit sen todistivat. Vielä vannottivat ajamaan kunnolla. Nyökyttelin, laitoin kypärän päähän sekä katosin Pohjanmaan maisemaan. Kaustiselta käännyin sisämaahan päin.

Tauko Hirvaskankaalla
Siinä kohtaa jo hieman väsytti mutta kahvin voimalla jatkoin Ylöjärvelle jossa silloin asuin liki keskustaa. Nukuin pitkälle yli puolenpäivän ja ajelin Nokialle jossain klo. 17 aikaan. Siellä myyjä oli odottelemassa talonsa pihalla ja kyseli että oliko koeajo onnistunut. Sanoin että oli ja ostan pyörän. Rahat olivat käteisenä. Siirtopaperit tehtiin. Lähtiessä sanoin että koeajo oli melko pitkä: useampi tuhat km. Ei meinannut uskoa mutta kun mittarilukema kertoi totuuden niin uskottava oli.

Vuosia omassa käytössä
Sama, entinen poliisipyörä, tuli entisöidyksi toimestani. Tein pääosan hommista rivitalo-osakkeeni olohuoneessa. Kaveri, ammattimies maalauksessa, teki siistiä jälkeä. Tuttu sähkömies teki uudet sähköjohdotukset alkuperäispiirroksen mukaan. Oli melkoinen homma löytää asianmukaisen väriset johtimet. Paljon pestyjä osia kirjahyllyssä. Kylppärillä oli käyttöä. Seuraavana keväänä pyörä oli uuden veroinen maalauksia ja kromauksia myöden. Kaikki kävin läpi ja kunnostin tai vaihdoin uudet osat. Pyörän arvo kasvoi merkittävästi. Ajoin sillä vuosia kunnes se, melkein väkivalloin, minulta ostettiin. Yks "Artsi", mukava sälli jostain rock-ympäristöstä. Meistä tuli kavereita ja nähtiin usein niin että hän tuli tapaamaan minua . Toki kävin keikoillaankin kun minulla oli mukakava hoito Helsingissä. Ostin niillä rahoilla uuden enduro-Guzzin. NTX750. Sillä sujui talviajokin. Varsinaisena talvipyöränä oli nappularenkainen 650 Tutto Terreno ja itä-saksalainen sivuvaunu. Leppoissa menoa ja pakkasta miinus 20+. Ajoin kuusi vuotta aktiivisesti talvellakin ja osan ajasta asuin Rautavaaralla. Eili varsin syrjästä sivistyksestä. (oli siellä ilonsakin: Paikallinen pub Tillikka ja Rautavaaran Metsäkartano hieman syrjemmällä.)

Myin osakekämpän ja ostin toisen
Muutama vuosi meni. Möin asunnon ja olin vapahdettu. Toisessa osakehuoneistossani majoitin opiskelijoita. Särkivät paikkoja ja muutenkin epäsiistiä. Remontoin ja myin. Jälkeenpäin ei ole tullut, edes ajatusta, ostaa kiinteistöä. Kulkumies... (Kotonani pidettiin miehen mittana että on oma asunto. Vaikka velaksi.)

Töissä lentokonetehtaalla
Siellä kun on kaikki mahdollinen tekniikka teräksen, alumiinin ja muiden metallien käsittelyyn niin sain luvan käyttää pintakäsittelyosaston kavereita ja aineita mutta vain heidän toimestaan. Se taas tiesi oluen jakelemista useilla iltaisilla Hallin Jannessa. Tuli tosi siistejä kromiosia, niklausta sekä kuparointia. Myös alumiinipintoja käsiteltiin. Joitain osia kiiltosinkittiin. Ei maksanut mitään. Poislukien tarjonnat. Lentokonetehtaalla oli työntekijöiden ja johtotasonkin joukossa moottoripyöräilyn harrastajia. Osa kilpailumielessä (Kuten Ilkka Jaakkola, edesmennyt, oli pomonani.) ja suurin osa matkamotoristeja. Alussa, alan koulut käytyäni, olin Redigon valmistuksessa mutta sittemmin Hornetin eturunkojen parissa ja myöhemmin avaruusalusosastolla parissa projektissa. Sain matkailla eri kohteissa ESA:n ja Nasan toimesta. Niistä on aiemmissa jutuissani. En ole nopea mutta tarkka.

Myöhemmät Guzzit
Digitaalinen Centauro 1000 mekaanisella ahtimella ja kevennettynä, myyty uusimaalaiselle harrastajalle. Digitaalinen Quota Mille, myyty. Keskentekoiseksi on jäänyt digitoimani T1000 (alunperin 850) California mekaanisella ahtimella. Sekä muutama muu pyörä. Ajopeleinä 1400 California GTS ja  täysin analoginen trike California 1000. Jossa melko uusi moottori. Osan voisin myydä pois sellaisessa kunnossa kun ovat mutta pari jätän, toistaiseksi, itselleni. Ei ole helppo luopua mutta haluan Verstaastani eroon. Sorvi on jo myyty ja paljon olisi muuta kalustoa mutta mielenkiintoa analogisiin työvälineisiin ei ihan kamalasti ole osoitettu. Olen testannut: köllit eivät ymmärrä nooniuksen päälle.

Muita hupireissuja 
Jos joku haluaa nähdä dokumentin matkasta saksalaisten reissussa pohjoiseen niin siitä on olemassa pitkä tallenne CD:llä. Vaan reissu oli eri kuin yllä mainittu. Ihan palkatta opastin heidät perille kaikenlaisten kommellusten ja kolarinkin kokien. (Juopunut henkilö ajoi autolla pysäköidyn moottoripyörän päälle.) Sittemmin olen tehnyt, yksin ja porukalla, monta matkaa. Jäämeri on nähty monesta suunnasta. Sellainenkin osoite kuin Mehamn on katsastettu. Nordkapissa käynti on jo hieman klisee, ainakin suomalaiselle. Sinne pääsee helposti. Mielenkiintoisin reitti, omalta kohdalta, oli pikku porukalla ajelu Vuoreijaan tapaamaan sikäläisen moottoripyöräkerhon porukkaa. Viikko meni äkkiä. Valitettavasti ko. kerhon mantereen puolella oleva kerhotalo tuhoutui tulipalossa. Miksi paloi, ei ole selvyyttä. Saareen mennään, nykyään, tunnelia myöden. Paikka on ihan käymisen arvoinen. Ravintolat ookoo mutta Norjan hinnat. Saaressa on myös Naton toimintaa.

Myöhempi käynti
Rouvantekeleen kanssa. Silloinen neiti, otaksun. (Nyk. Rouva) Oli kyydissä koska se on edukkaampaa pitkällä matkalla. BMW:llä olimme liikkeellä. Näytin hänelle koillisen kolkat ja, sattumalta, paikalla oli eräs, edelliseltä reissulta, tutuksi tullut kaveri. Pubiin... (Norjalainen olut on tyyristä mutta ei se, silloin, meitä haitannut. Norjalaiset osaavat ottaa ilon irti heti kun terassille voi mennä palelematta.) Yöpyminen Vesisaaressa ja ajelu Pykeijaan lahden eteläpuolelle. Kirkkoniemessä kävimme myös. Sitten Nuorgamin kautta Suomeen.

Autolla myös
Koska taloudessa on pakettiauto niin olemme reissuilla yöpyneet tavaratilassa mutta myös teltassa. Sää ja muu tilanne ratkaisee. Myö mökkiyöpyminen on Norjassa mahdollista eikä erityisen kallistakaan. Riippuu, tietenkin, mökin koosta ja ominaisuuksista.

Ärräpäitä pakettiauton ajovalon kanssa

 

Yksinkertainen auto
Ehkä niin, sillä kyse on yli kymmenvuotiaasta, silloin jo pitkään myydystä automallista eli tekniikka viime vuosituhannelta. Käytämme mökkiautona koska pakettiautossa tavaratilaa on. Talvet se pesii paljolti lämpimässä autotallissa ja suvella seisoo kadunvarressa enimmäkseen ja lomakauden Mökin parkissa. Toki matkaa Mökille on. Nyt auto oli kadunvarsiparkissa koska moottoripyöräni asustaa autotallista. Eräs, saman taloyhtiön asukas, sanoi, aikoinaan, että talli siirtyy hänelle koska hän tarvitsee tallin arvokkaalle autolleen. Kysyin että miksi? Siksi että moottoripyörä on halpa ja sitä voi pitää kadunvarressakin. Kertoi hän. Pyöräni oli silloin uudehko ja kerroin että sen arvo on reilusti yli kaksikymmentätuhatta euroa varusteineen. Hän nauroi ja sanoi ettei hän noin paksuja valheita kuuntele. Eikä ole kuunnellutkaan sillä en kyseistä herraa sen kummemmin ole nähnyt. Muutti varmaan muualle kun ei saanut tallia Lexukselleen. Sitäpaitsi, talleissa ei ole latausmahdollisuutta mutta pihaparkissa on.

Ilmeni
Oikea ajovalo ei toimi. Vanhanajan halogeenipolttimo. Eli hinta muutamia euroja. Ryhdyin vaihtamaan oikean puolen polttimoa. Sepä olikin työläs. Ajovaloumpion takana on, juuri sillä puolen, ilmastoinnin putkitus. Alumiiniputkia ja jokin jäykkä letku suoraan ajovalon takana. Toki ajovalon saa irrotettua mutta juuri siinä kohtaa tarvittavat työkalut eivät olleet samalla tontilla. (Huolto-ohjeesta katsoin että ajovalon irrottaminen edellyttää etumaskin irrottamista ensin.)

Naarmuja ja mustelmia
Kun putkien ja letkujen välistä ulokkeitani, joita sormiksi kutsutaan, sovittelin ahtaaseen väliin niin tuli naarmuja kämmenselkään. Vanhan polttimon, sentään, sain irti. Toki sen irrotuksessa irrotetaan ensin sen takana oleva suojakotelo, sitten kolminapainen liitin ja isohko, melko kovasta kumista tehty suojus. Sen jälkeen sormien pitää kääntyä sellaiseen asentoon että polttimon lukitusjousen saa irti. Ei heti irronnut. Piti käydä lounaalla että jaksaa. Jousihäkkyrä aukesi kirosanojen siivittämänä. Vanha polttimo veks.

Uuden asennus
Suht helppo oli saada se umpion telineeseensä oikeaan asentoon mutta kun yritin lukitusjousta lukittumaan lokoseensa ei siitä tullut mitään. Kämmenselkä hiertymistä punaisena ja voimasanojen käyttöä. Lähdin autotallista hakemaan ajohanskojani. Se auttoi: vähemmän kipua, enemmän tulosta.

Testaus
Virrat päälle, valot pitkille, käynti katsomassa, toimii, valot lyhyille, toimii. Ohessa katsoin vilkut, ym. mutta jarruvaloja on hankala päiväsaikaan yksin testata. 

Valojen suuntaus
Oletusarvoisesti oletan että kyseinen ajovalon polttimo on standardituote eli ei tarvitse lähteä autohuoltoon testauttamaan. Kun yöt pimentyvät niin asian huomaa itsekin. Vanha sanonta ajovalosuuntauksesta on nuoruudestani: yksi valo osoittaa Kiikanmäkeen ja toinen per*läpeen.

 

Innolla Mökille

 

Työn aiheuttamaa
Kesäloma on normaalia mökkiaikaa. Tälle vuodelle on ajateltu että tänä kesänä ollaan pidempään. Ja kohtahan suvi alkaa...

Lähtöpäivä likellä
Jos suunnitelmallisesti menee niin se tietää noin kuuden viikon mökkilomaa. Vaikka olenkin eläkkeellä niin jotain voin mökkeillessä puuhailla. Tällä hetkellä ei ole tiedossa vuokralaista mökkilemään. Eräs pariskunta ulkomailta vuokrasi sitä toistakymmentä vuotta. Niihin aikoihin kävimme vain muutamana viikonloppuna. Touko - kesäkuun vaihteessa. Lyhyesti heinäkuussa ja kerran syksyllä. Talvisin paikalle ei pääse. No, pääsee, jos aurauttaa muutaman kilometrin tietä.

Mökin kehitystä
Alussa ei ollut sähköjä. Sittemmin appiukko laitatti sähköt kun myös naapurimökilliset tulivat kimppaan. Vain valovirtaa silloin mutta nyt sähköjohdot ovat kadonneet ja kaapeli kulkee turvallisesti maan alla ja energiaa saa enemmän. Rakennus on myös laajentunut. Alunperin ei ollut kuin takkahuone, keittokomero ja sauna. Sittemmin on rakennettu jatkeeksi tilava makuuhuone. 

Mökillä puuhausta
Mökille saavuttua on monta hommaa. Kaiteelliset portaat laiturilta järveen. Vanhat kun mätänivät. Talven jäljiltä puista tippuneet ryönät pois kuisteilta ja kulkuväyliltä. Karusellihuussin säiliön tyhjennys ainakin yhden "laarin" osalta. Vesijohdon vetäminen järveen että saa saunaan, kuistin reunalle ja kyökkiin vedet. (Kuistin reunan liitoksesta voi vetää letkun parkkipaikalle ja voi pestä auton, kottikärryn, ym. ja moottoripyöränkin. 

Pöytiä, keinu divaaneita, taittotuoleja sekä jakkaroita
Kalusteet terasseille. "Oleskelutasoja" on rinnetontilla neljä. Yksi järven yllä, toinen terassi on iso, jossa kauniilla säällä ruokaillaan ja muutenkin aikaa kulutetaan päivänvarjojen alla. Lisäksi aitan alkuperäiseen terassiin liittämäni terassi jos haluaa olla syrjemmässä ja katsella korkeammalta järvelle. Päärakennuksen eli Mökin terassi kiertää päädystä etussivulle josta pääsee sisääle joko olohuoneeseen ja toisesta ovesta saunakamariin. Mökki itsessään on sähkölämmitteinen mutta omaa varaavan takan joka muutama vuosi sitten teetettiin vanhan koristetakan tilalle. Eli sauna ja takka vaativat polttopuita. Niitä saa omalta tontilta. Vaan teettää kaato-, pätkimis- ja pilkkomistöitä. Ulkosalla ei ole perinteistä nuotiopaikkaa mutta on kivestä ja laastista appiukkovainaan tekemä nuotio-grilli-yhdistelmä ja muita menetelmiä ruoanlaittoon. Ehkä vaativin, jokavuotinen, homma on asentaa vesipumppu kuistin alle suojaan ja piiloon ja vesiputkin pitkälle järveen. Lähtiessä toisinpäin. 

Aitan lattian oikaisu
Aitan olen oikaissut mutta sen eri kivijaloilla seisovaa lattiaa en ole vielä oikonut. Jos on intoa ja välineet saatu paikalle. (Tunkit, puutavaraa ja kiviä.) Lattia on tehty leveistä ja paksuista käsin veistetyistä laudoista. Niiden alla kulkevat niskapuut joten lautoja ei tarvitse operoida erikseen. Silti voi tulla ongelmapaikkoja eli joudun kirvesmieheksi. Lattian niskat ovat tuettu maata vasten useilla kivipysteillä. Tietää aitan alla konttaamista. Pitää muistaa ostaa hengityssuojia. (Se että kivijalat, aitan runkosekä lattia, ovat maavaraiset aiheuttaa, pitkällä aikavälillä, kallistumia. Myös maalaustöitä on tekemättä.

Liiteri-varasto-huussi-yhdistelmä
Vaati uuden katon. Mietittiin että laitammeko läpikuultavan lasikuitulevyn katoksi. Se ei keräisi niin paljon kariketta kuin peltikatto joka, juurikin karikkeen kertymisen vuoksi, oli hiljolleen ruostunut ja ryhtyi vuotamaan. Uretaanilla paikkasin pahimmat lävet. Ei puuhaa siinäkin riittää. Pitää ostaa pressu jos on katonvaihdon aikana pelko sateesta. Pysyy klapit huussi kuivempina. Aiemmin jo oikaisin rakennuksen kivijalat, nekin maavaraiset, sekä varaston puolelle laitoin lattian. Materiaalit olivat halvat siksi että sain yli jääneet lattialevyt lahjaksi Kerholtani kun rakensimme sinne toisen kerroksen ajanvietteen ja ravintolapalveluiden tueksi. Prätkät ja niiden huoltotilat alakerrassa ja ylhäällä muu viihde.

Karusellihuussin ympäristön kunnostus ja siistiminen on tekemättä.

Muutakin laitettavaa
Karusellipöntön takana näkyy alkuperäisen huussin tyhjennysluukun yläosa. Se vaihtuu asiallisempaan seinämateriaaliin. Myös seinille pitää tehdä siistintää sekä maalaus. Kun karusellipönttö tuli tontille niin ihmettelin miksi ei ole kannessa kahvaa. Rouvan tuomasta viinipullosta käytin pääosan eli korkin huussipuuhailuun. Jos karuselliämpärit nostaa pois niin itse pönttö on hyvin kevyt eli voin nostaa sen pois tilan viimeistelyn ja maalauksen ajaksi. Tuskin maltan odottaa... Nätit paneelit, tai...

Huussin kirjahylly
Pitää laajentaa. Vanhat aikakausilehdet kuulunevat vakioasioihin. Ehkä jotain rikosdraamaa tai kauhutarinoita voisi olla hyllynkulmalla. Pysyy vatsakin vilkkaana. 

Itsellä ei niin väliä
Kas kun olen eläkkeellä ollut jo vuosia. Vaan useimmat kaverini ja osa lähisukulaisista, eivät ole vielä eläköityneet. Mielellään voivat tulla aittamajoitukseen tai jos tulee oikein monta samalla kerralla niin järjestän tiipii-teltan parkkialueen kulmalle. Muualla tontilla kun ei ole tasaista. Joko kivikkoa, kalliota tai sen päällä olevaa hiesua joka kasvattaa puolukkaa, juolukkaa, mustikkaa ja muuta varpukasvikkoa. Ei ole tarvinnut nurmikkoa hoitaa kun sitä ei ole.

Joutavampaa
Soutelu tai sähköperämoottoriajelu järvellä. Onginta myös. Sitä ennen veneen pesu sillä venevajaa ei ole vaan paatti on nurinperin rantöyräällä. Alueen polkujen ylläpito ja parkkipaikan siistintä. Pyrkivät kasvamaan umpeen koska paikalla käydään vain muutama viikko vuoteen. Vaikka mökki on rinteessa olen tehnyt mökkialueesta esteettömän esimerkiksi pyörätuolin käyttäjälle. Huussin suhteen, jos haluaa esteettömän, sen lattiapinta-ala pitäisi kertoa kolmella. Toistaiseksi ei ole suunnitelmissa. Itsekin täytän syksymmällä mielenkiintoisen ikälukeman: 69. Ei ole tarmoa niin kuin oli kaksikymmentä vuotta sitten. Vaan olut maistuu. Toki viinikin. Erityisesti hellepäivinä. Siinä onkimisen ohella tai vain puuhaamisen virkistyksenä.

Vieraat ja tutut
Enimmäkseen jälkimmäisiä. On mukava saada seurakseen kesälomalla rentoutuvia ihmisiä hyvän mökkiruoan kera. (Uunikalaa, makkaraa nuotipaikalla ja leikkeleitä grillissä.) Vaan ei koko ajaksi. Välillä pitää hyödyntää alueen hyvin tasokasta kahvilaa, viihteellistä ravintolaa jossa myös majoitusta ja, tietenkin,  paikallista olutpanimoa.) Kylän keskellä kulkee koski ja sieltä löytyy melkoisen vanha luonnonkivikaarisilta ihan keskustassa. Sale löytyy myös. Laivaranta löytyy kun seuraa joen alajuoksua.

Hyönteiset
Erityyppisiä "mettiäisiä" eli hyönteisiä on alueella mutta ei erityisesti Mökin ja järvenrannan välisellä alueella kun siinä ei ole kasvustoa tai soita liki muutamaa isoa mäntyä lukuunottamatta. Useimmat lehtipuut tontilta on kaadettu aikoja sitten. Itse olen kaatanut vain yhden koivun kun se ryhtyi kallistumaan itsekseen huonoon suuntaan. Saattoi luminen talvi edesauttaa.

Ennen kolme kertaa suvessa
Kun kumpikin olimme työelämässä niin vapaat sattuivat, useimmiten, vain viikonlopun mittaisiksi. Alkukesästä yksi, pitkähkö viikonloppu, keskikesällä viikko tai kaksi ja syksyllä viikonloppu. Joka reissulla tuli edestakaista matkaa liki tuhat kilometriä. Kulku Tampereelta ei ole suora mitään kautta: joko Savonlinnan tai Heinäveden kautta. Jälkimmäinen hieman lyhyempi matka mutta kestää pidempään. Matkalla myös lossi. Ennen kulki autolautta Päijänteen yli joka lyhensi matkaa merkittävästi. Vaan ei enää vuosikymmeniin. Lautalla saattoi kahvitella tai nauttia vaikka teräviä jos ei ajaa tarvinnut.

Pakettiauto on avuksi
Ehdoton mökkireissuille: mahtuu tavaraa mennen tullen, asiointi lähimpään kauppaan on useita kymmeniä kilometrejä. Rakennustarpeiden ja muiden kuljetusten, paitsi ei henkilökuljetuksia kahta edempää, sujuminen on onnistunut oikein hyvin. Paikalliselta sahalaitokselta saa rakennus- ja remonttitarpeita mutta jos maalia tai muuta erityistä haluaa niin sen hakuun pyrkii kulumaan liki päivä kun pitää taivaltaa Savonlinnaan asti.

Vakiohommat joka vuosi
Edellämainittujen lisäksi räystäskourujen tyhjennys neulasista, risuista ja kävyistä. Aina jotain korjattavaa. Eli viihdyn hyvin. Toki osaan maata laiturillakin mutta aikansa kaikella. Sauna lämpiää usein. Laitoin, aikoinaan, appiukkovainaalta perityn kiukaan kuntoon. Palveli yhden suven. Sitten sain lahjaksi kiukaan joka palveli aikansa. Sain lahjoituksena melko hyväkuntoisen kiukaan. Tein hiemann paremman asennuksen ja siirsin kuumavesisäiliön kiukaan sivulle. Vaati hieman peltihomma sekä vähän hitsausta. Eiköhän se pelaa vielä muutaman suven.

Viimeksi asentamani kiuas ja kuumavesisäiliö upotuksessaan vasten kivitilaa.

 

Peltihommia ja muurausta

Kiukaan ja vesisäiliön asennukseen meni aikaa ja meltallin työstön sekä hitsauksen vuoksi piti sauna kastella riittävästi. Tälläkin kertaa otan hitsausvälineet mukaan. Vaan muuraushommia ei lie tarve tehdä. Minun ylläpidon aikana tämä on kolmas kiuas. Kyläsepän tekemä kiuas ruostui hiljalleen. Tilalle sain veljeltäni ehyen kukaan ja se kesti muutaman vuoden ja kuvassa olevat aloitti kolmannen kautensa. On hieman isompi kuin edeltäjänsä ja antaa leppeämmät löylyt kun kivipintaa on enemmän.

 

Kuvassa

Saunanurkkaus näkyy osittain. Saunassa on myös suihku painevedellä joka on järvenlämpöistä. Yllä, kuvassa vasemmalla, näkyy pesu ja suihkutilan kulma. Toisaalta: järvi on ihan rannassa. 

 

Kiukaan huolto

En ole expertti mutta tyhjennän tulipesän ja tuhkalaatikon talven ajaksi ja jätän hormin pellin hieman raolleen. Kesällä käyttöönotto rauhallisella lämmityksellä että kosteus poistuu hormista. Kivet nostelen pois myös sillä hyvilläkin kivillä on tapana hieman murentua. Se "hiekka" pois kivitilan pohjalta, kivet nätisti latoen paikoilleen ja pikku tuli pesään. Myöhemmin illalla voi jo nostaa lämpöä ja saunoa. Vesisäiliö pitää tyhjentää talven ajaksi. Viemärissä ei ole vesilukkoa eli ei huolta jäätymisestä. Keittiön pesualtaan alla on haju- tai vesilukko, kuka sitä mitenkin nimittää. Se pitää avat talven ajaksi. 

 

Vesihuolto 

Koskee vesipumppua. Irrotan sen syksyllä, tuon autotallin lämpöön ja asennan jälleen keväällä kesän käyttöä varten. Vettä menee kuistin laitaan erilliseen hanaan sekä saunaan ja keittiöön. Veden lämmitys tapahtuu sähköhellalla tai kiukaan yhteyteen sovittamaani säiliöön. Vain kaksi isompaa hommaa: vesijohdon vetäminen kauas järveen hieman syvemmälle ankkuroiden ja sama syksyllä toisinpäin. Hankin kompressorin vesipumpun painesäiliön paineen nostamiseen. Kompressoria tarvitsen muuallakin.

 

Lauteet

Ostimme muutaman metrin U-profiilia ja rakensin niistä lauderungon ja hitsasin sen kasaan saunassa. Vanhan lauteen istuinlaudat tuli hyödynnettyä. Ovat haapaa. Rappuihin käytin muuta puuta. Laudetta ei saa saunasta ulos purkamatta. U-profiili siksi että putkea ei saa, kovin helposti, maalattua sisäpuolelta. Miranolia vetelin pintaan. Nämä korvasivat aiemmat puulauteet joihin oli jo aika purrut. Niilläkin istuen olen saunonut appiukon kanssa useita kertoja. Sittemmin hän edesmeni. Anoppikaan ei, enää, juuri Mökillä käy. Vaimon sisaret joskus. Mutta kavereita ja sukulaisiamme poikkeilee viikonlpppuisin. Silloin on grillifestiivaalit. Toki asianmukaisten virvokkeiden kera.

 

Paikallinen seppä

Hän on rakentanut joitakin ratkaisuja mökille kuten tuon yllä näkyvän säiliön kun vielä hommia teki. Haponkestävää terästä. Käytännössä ikuinen. Sittemmin Savonlinnan Seppä on tehnyt erilaisia koriste- ja käyttöesineitä joilla hoidellaan takka-asiat ja vähän muutakin.

 

Rauta kuumenee

Siksi kosketusetäisyydellä olevat lauteiden rautaosat peitin sisal-köydellä. Se ei juurikaan säilö lämpöä eli ei tarvitse pelätä kuumia kohtia. Saunassa kun on liki sata astetta lämpöä niin voi olla mahdollisuus polttaa ihonsa jos metallipintaan kajoaa. 

Muurin maalaus

Alkuperäinen muuri oli hieman nuutuneen näköinen ja osin likaantunutkin alapäästään. Pesimme harjoilla muurin ja kuivettuaan pensselöimme laastille tarkoitettua maalia. Siitä on, kohtapuoliin, kymmenisen vuotta. Kokolailla siistinä on pysynyt. Lattiaa olen pessyt painepesurilla mutta pienellä paineella. Hieman huokoiseen laastivaluun kun iskee, jos on kosteaa, jotkin sienilajit ja ne kohdat ruskettuvat. Saunan ikkuna on pidettävä auki muulloin mutta ei saunoessa.

Varmaan vielä jotain...

 

Totilasin kaatumattomuuden ennaltaehkäisyn osaratkaisu

 

 

Vanha Pitkolan perintöarkku
Käytännössä niinkutsuttu renginarkku mutta maanpäälliseen arkikäyttöön tarvikkeita sekä työkaluja ja mitäties muita tärkeitä asioita.

Oli kaksi ongelmaa eli saranat
Ne olivat laitettu arkuntekijän toimesta niin että saranat olivat pinta-asennettu kupukantaruuveilla (Samoin kun nostokahvat arkun päädyissä.) ja siten että sarana kohta oli koholla. Laitappa siihen totilasi niin eiköpä tuo kaadu. Sama vaikka olisi pieni pöytäliinakin käytössä. Saati että arkkuun pääsisi nesteitä.

Taltta ja vasara
Työkalupakistani löytyivät em. kalut. Veistin niillä kannesta puuta, alkuperäisltä kohdin, niin että saranat ovat nyt nurinpäin. Saranoiden kiinnitysreikien, entisiin alapintoihin, jotka nyt olivat ylöspäin, tein uppokantaruuveille senkkaukset eli upotukset. Sitten vain ruuvaamaan.

Tuuki eli liina (Ei kuvassa.)
Se peittää kyseiset pinnat liki kokonaan ja kaikki on tasaista. Arkku on myös pöydän hommissa. Nyt pysyvät annosteluastiat pystyssä erityisesti huolehtimatta.

Arkun sivistäminen sadan vuoden jälkeen
Ensin perusteellinen siivous sisältä ja päältä. Sen jälkeen toiseksi alkuperäisen maalipinnan "hilseilyn" siistiminen. Siksi harmaan, oletan senaikaiseksi maaliksi suosittua lattiamaalityyppiä. Samaa sävyä olen nähnyt monessa porstuassa ja pirtin lattialla ja, jopa, huonekaluissa.

Arkun pääty kaikessa karuudessaan.

Ainakin kaksi väriä
Alkuperäinen väri lie jonkinlainen lakka. Jostain syystä sen päälle oli maalattu. Pysyvyys lie huonoa lakan päällä. Tosin kunnostustöiden aikana huolehdin että arkku on käyttäjäturvallinen. Esimerkiksi kansi ei pääse sulkeutumaan kuin kahta kättä käyttämällä. Ei jää näpit rakoon vahingossa.

Tämä malli on Itä-Savosta vaimon perimää
Kotitilallani, Pirkanmaalla, (Ent. Pohjois-Häme.) on myös arkkuja. Ne ovat erilaisia: arkun kansi avatuu koko arkun leveydeltään ja pituudeltaan. Kaarevan kannen alapinnassa oli erililinen kansi. Siellä olivat pikkutavarat ja kun kansi oli avattu niin välikannen avaamalla sai kannen alla olevat tavarat esiin. Juuri muuta en muista. Varmaan eri puusepät saattoivat tehdä moniaita eri ratkaisuja.

 

Italianseikkailujani

Eka kerta
Eräs pikkufirma kutsui Mandello dell Larioon siksi että omistin Hondan jälkeen Guzzin. Tämä tapahtui kymmeniä vuosia sitten. Väkimäärä oli pienehko. Guzzin tehdas täytti vuosia ja kaikki maailman Guzzinomistajat olivat kutsutut. Paikalla oli vain muutamia tuhansia. Pääosin eurooppalaisia. Tässä vasta alkua.

Matkaan
Liikkeellä olin entisellä seitkyluvulla valmistetulla poliisipyörällä. (GT850) Saksan baanalla testasin kulkua mutta muutoin, kun porukassa oli kolmipuolikkaista tonnisiin ajoimme siististi sellaista sata- sataviisikymmentä kilometriä tunnissa ja, välillä, piti piti pitää taukoa että hitaammin ajavat eivät jääneet kovin paljon jälkeen. Aikanaan pikkurahalla ostamani GT:llä oli eka italianreissuni. (Jos työmatkoja ei lasketa.) Korjasin ne viat joita taitamaton poliisipuolen huolto oli laiminlyönyt ja palautin pyörän alkuperäiset värit ja rakenteet. Eli entisöin. Silloin, kahdeksankymmenluvulla, sai osia ja ohjeita helposti sillä olihan kyseinen malli varsin yleinen. Amerikkaa myöden. Sielläkin poliisikäytössä kuten Suomessakin. Varaosia sai, jos tarvitsi, kohtuuhintaan, sekä lisävarusteita. Monesti poikkesin Guzzin tehtaalla Mandello Dell Lariossa kun olin ajelemassa sillä suunnalla. Kaunista seutua. Paikallisessa trattoriassa minua pidettiin oikein hyvänä. (Siihensä se sitten johti: GT:n jälkeen ostin seiskapuolikkaan enduro-Guzzin, sitten ostin Centauron johon asensin lisävarusteeksi mekaaninen ahtimen. Hieno, digitaalinen moottorinohjaus (Avoin lähdekoodi. Japsipyörät siirtyivät yllättävän hitaasti digitaaliaikaan muutamaa poikkeusta lukuunottamatta. Syynkin tiedän. Moni vierasti digiä. Silloin moni sanoi että digipyöriä ei kukaan osaa korjata jos se sammuu.) Centauro on kevyt. Maksimi kierrosluku on 12000 rpm erikoismäntien ja neliventtiiliikansien ansioista. Sitten, maalle muutettuani, ostin tonnisen perusenduron, laihaseosmoottorilla, Quota Mille. Sekin näki puolen Eurooppaa Italianmatkalla. (Myöhemmin olen käynyt Italiassa sekä mooottoripyörällä, mutta useimmiten vain, työreissuissa, lentokonekyydillä. Minua ja työkaveria tarvittiin erään avaruusaluksen viimeistelyssä. Ja aiemmin minua ihan eri hommassa.) 

Melkein peruspyörä
Sen jälkeen, hankin peruspyörän Breva tonnin ja kaupunkiin muutettuani, oli käytössäni pitkään. Näki Eurooppaa, eritoten Norjaa, monelta kantilta. Parhainmillaan omistin useita Guzzeja ja erimallisia kuutos-Benellejä. Muitakin malleja kulki allani (Ducateja, Gagiva, BMW ja muutaman muu  mutta nyt ajan 1400 California GTS:llä. Siinä on kaikki tarvitsemani pitkien taipaleiden tarpeet. Massiivinen laite. Kulkee siinä missä GoldWing mutta ketterämpi. Ainoastaan joutuu pysähtymään syömään ja tankille. Tässä blogissa lie aika monta kuvaa mainituista laitteista. 1400:lla olen ajanut varsin vähän. Johtunee ikääntymisestä ja kaikenlaisesta muusta puuhasta kuten kesämökki ja sen kunnostus. Vasta seitsemänkymmentätuhatta mittarissa ja on ollut ajossa jo muutaman vuoden. Liki kaikille muille pyörilleni olen näyttänyt Italiaa. Siihen liikennöintitapaan kun tottuu niin ei pelota niin paljoa. Italianreissun ohessa Alppien yli taivaltaessa syntyy fiiliksiä. Lisäksi laivamatkat Itämerellä. Yleensä rahtilaivalla. Niissä on hyvät palvelut mutta ei mitään humppabileitä.

Jatkuu...

Baarikierros

 

Mukavaa kun on 
On, kerrassaan, mukava ajella sivuteitä naapurikylän baareihin. Venuksella suoritin. (Yli satakymmenvuotiaalla polkupyörällä. H. J. Helkama on myynyt sen Viipurissa.) Matka ookoo kuten ennenkin. Venus on lyönnissä. Matkalla kävin, Sääksjärven nesteellä, voitelemassa pesun jälkeiset puhtaat kettingit ja paluumatkalla kävin kusella. Jälkimmäinen ei ole huolto-ohjeessa eikä polttoaine.

Sikäläisessä baarissa
Alkuilta meni normisti. Kevyttä keskustelua ajan asioista. Sitten alkoi jokin urheiluohjelma joka ei kiinnostanut minua lain. Kuten mikä tahansa urheilu. (Minulla oli oikein hyvä liikunnanopettaja joka minut vieroitti liikunnasta. Siksi oli harvassa juttukaverit nyt.) Vaan "uhri" löytyi. Ei ollenkaan tyhmä eikä kiinostunut senhetkisestä kisasta. Syntyi mielenkiintoinen keskustelu. Sellaista pitäisi olla lähiöpubeissa enemmän.

Vietti vie
Jos haluaa akateemista tai, ainakin, suht fiksua juttukaveria tai monia, niin suuntaan keskustan Vanhaan Monttuun ja voin oppia uutta. Siellä on hyvä jakautuma yhteiskunnasta. Vaan ei näy itserakkaita tai muutoin liian itseensä tyytyväisiä "henkilöitä". Kuten hienostoravintoloissa. Ryypätköön muualla. Kävijät ovat, riippuen viikonpäivistä, nuoria yliopistolaisia, aikuisia filosofeja tai muutoin pitkälle oppineita. Ai että on kiva heidän kanssaan rupatella. On hienoa osallistua erilaisiin filosofisiin väittelyihin, tai sittemmin, muutoin yllättäviin yhteiskuntien ilmiöihin. Lisäksi on itseoppineita joilla on selkeitä näkemyksiä siitä miksi, tässä yhteiskunnassa toimimme kuten esivalta haluaa. Eikä se ole ainoa juttujuttu. Jutun ulkopuolelta, vaan en malta, vaikka Suomessa ei kelvannut vaan kun menin Brysseliin hupattamaan "isolle kirkolle" niin jo kelpasi. Jos mahdollista, niin kansalaisten pitää ottaa ohjia eli tuoda asioita esiin. Tuskin nykyisten puolueiden ehdokkaat ja valtuutetut todentavat sitä mitä tavan kansa haluaa. (Eräs henkilö, eräs Julius, kauan sitten, sanoi että kansa tarvitsee sirkushuveja ja leipää.) Yksi hienoimmista oivalluksista mitä yksinvaltias voi toivoa. Keksiikö kukaan muuta...

Yhteiskunnan muuttaminen
Olen kokenut ja tuen, kunhan asiat tehdään hiljoksiin ilman mitään hälyä mukavasti löytämällä tukea muualta, tai pahimmillaan, kapinoimalla tai protesteilla. Toki em. toimilla, jos on vahva voima takana, se toimii hyvin ja nopeasti. Toisaalta jos tulee huti niin aate ei menesty... Itse olen pitänyt matalaa profiilia. Minulla ei ole kiire ja minun jälkeenikin tulee joku. Innokasta etsitään...

Älkää erehtykökään
En puhu kuuskytluvun politiikasta vaan tämän päivän moottoripyöräilijöiden puolesta: miksi meillä on edelleen korkea vero moottoripyörille? Muistan ajan kuusikymmentäluvun loppupuolelta. Syrjäseutujen vähävaraisille oli moottoripyörä tärkeä. Tuli japsipyörät markkinoille. Valtio laittoi käsittämättömän ison veron. Onko asia parantunut, häh? (Jos minulta kysytään niin, silloin, viiskyt, kuuskytluvun, kansalainen sai halvalla kukuneuvon. Seitkytluvulla siitä tehtiin ylellisyyttä. (Jos minulta kysytään niin silloisten kansalaisten liikkumien moottoripyörillä rinnastui rikollisuuteen. Toki se sen mahdollisti mutta ainahan sitä on ollut...) Periaatteella: iske ja pakene.

Muistelma poliisin toiminnasta seitkytluvun alussa
Kuuskytluvulla Hämeenpuiston Alkoon kävi isäni tie. Jäin sitten seisomaan viinakaupan eteen. Tuli konstaapeli ja käski häipyä. Sanoin että odotan isääni. Niihän kaikki sanovat, sanoi konsta ja lähti viemään minua kauluksesta pitäen katua eteenpäin. Itku purskahti ja sanoin että isä on kaupassa. Niin aina, sanoi konsta. Nyt juokset tästä kauas tai tulee selliyö. Juoksin seuraavaan kortteliin ja yritin nähdä koska isä tulee kaupasta. No, isä tuli kaupasta eikä konsta kiinnittänyt huomiota asiaan lain. Juoksin isän luo. Konstaapeli tuli heti paikalle ja alkoi tenttaamaan ja sanoi että juomat takavarikoidaan koska isäni oli, hänen näkemyksensä mukaan, välittäjä. Konsta tilasi poliisiauton ei "maijan" ja siitä sitten porukalla poliisiasemalle. Isääni syytettiin alkoholin myynnistä alaikäiselle. Isäni sanoi että olen hänen lapsensa. Niin ne kaikki sanoo, sanoi konsta. Poika saa mennä mutta nyt isä putkaan ja katsotaan asiaa huomenna. Minulle tuli hätä, yksitoistakesäiselle, että isä viedään vankilaan. Itketti. Sitten konsta kysyi henkilötietoja. Isäni näytti ajokorttia. Silloin ei ollut kuvaa kortissa. Sitten kysyttiin osoitetta. Osoite ei kertonut mitään konstalle. No, onko puhelinnumeroa? Oli toki, vaikka uusi. Konstaapeli soitti ko, numeroon mutta ei kukaan vastannut koska väki oli hommissaaan ja kuulumattomissa. Asia venyi ja putkayötäkin esitettiin. Meni jonkin aikaa. Isä soitti kotinumeroon. Isoäiti vastasi viimein. Konstaapeli kyseli että mihin osoitteesen hän on soittanut. Sai tiedon. Sitten meidät käskettiin häipyä viranomaisia haittaamasta. Ja heti. 

Konstien kanssa puljaus
Sellaista on sattunut. Olen, kuulemma, ajanut varastettua pyörää. Takavarikoivat pyöräni. (Tuoreehko Guzzi Quota Mille) Kuten minutkin putkaan. Sanoin että minun pitäisi olla töissa aamulla seitsemältä, nauroivat. Kerroin että pitäisi olla erään avaruusaluksen siirtohommissa tilaajalle. Poliisit nauroivat selkäkeikka naurua. Kerroin asian uudelleen että työmaaltani lähtee avaruusalus kello 9.00 matkalle ESAn verstaalle Belgiaan ja minun pitää olla paikalla tuntia ennen. Nauru ei tahtonut loppua ollenkaan. Eivät siis uskoneet sanaakaan. Olivat takavarikoineet, siihen aikaan, hyvin alkukantaisen matkapuhelimeni. Pyysin saada soittaa sillä koska siinä oli esimieheni, erään insinöörin, puhelinnumero. Onneksi hän vastasi iltamyöhällä. Hän soitti takaisin poliiseille ja selitti tilanteen että tarve on työntekijälle. Poliisit edelleen nauroivat. Sanoin että teillä on nyt minun esimieheni, avaruustekniikan diplomi-insinöörin numero. Olkaa niin ystävälliset että soittakaa siihen numeroon uudestaan. Soittivat. Putkan ovella tilanne rauhoittui, pääsin ulos ja parinkymmenen kilometrin päähän työmaalle kyydillä. Onneksi päivän homma oli varsin helppo. Mutta mitä mänttäläisille junteille voi. Myöhemmin keksin heille rientoja... Silloin olin Vimpy ry:n tuore jäsen. 

Aktiivinen jäsen 
Kun muutan jollekin paikkakunnalle, enemmän tai vähemmän pitkälle ajalle, niin liityn paikalliseen moottoripyöräporukkaan. Toisinaan on valittavissa monesta. Italiassa ja parissa muussakin mestassa olen ollut jäsenenä mc-porukoissa. Hienoja ihmisiä ja, jotkin, ilmailu- tai avaruusalalla toimivia kuten itsekin. Ranska on minulle vieras: en ole oppinut kieltä. Toki kuulun, edelleenkin, muutamaan kerhoon. Matkapyöräkerhoja enimmäkseen mutta myös muita. Osa ihan huvin vuoksi mutta myös aatteellisuuden vuoksi.

Mitä sitten seurasi
Mänttäläisten konstien kostoyritys. Mäntän keskustassa kun asuin niin olin aika hyvin näkyvissä. Milloin tulin tai menin. Silloin minulla oli vain kolme moottoripyörää. Aamuisin valitsin sopivan ja ajoin sillä työmatkoja. Muilla pyörillä kiusasin paikallisia poliiseja. Ai että pyrkivät kaikella tapaa löytämään jotain sakotettavaa. Kerran onnistuivat: oli tulossa Quota Millellä töistä Kuoreveden Lentokonetehtaan avaruusalusosastolta. Orivesi - Keuruuntien ylityksessä on stop-merkki. Konstat vahdissa. Kun olen ns. persjalkainen niin ykköstyypin Quota on varsin korkea moottoripyörä niin pysähtessä laskin maahan vain vasemman jalan. Poliisit sakottivat sillä perusteella että kun pysähdytään niin molempien jalkojen pitää olla maassa. Laissa tästä ei mainita. Mutta maksoin sakon. Myöhemmin ajoin risteykseen pysähtymättä tavanomaisesti. Siitäkin sain sakon vaikka lähestyessäni risteyksessä pysähdyin pysäytysviivalle siten että siihen jarruttaessa takapyörä oli ilmassa. Vaan, kostoni oli hirmuinen... Siitä myöhemmin.

Bändi-illat 
Pääsylippua en ole kaivannut vaikka kuinka kuuluisa bändi olisi keikalla. (Pitkä tarina.) Vuosikymmenien aikana olen nähnyt, vain oluen voimalla, sellaisia bändejä joista muut maksavat ison tilin. Toisaalta, pikkumestan pikkulavan edessä ja vähäisellä yleisöllä ei synny bändillä stressiä. Setti irtoaa... (Sen näkee jos on rutiinikeikka. Jos on yleisö joka joraa mukana niin meininki on "päällä".) Wilkon jäähyväiskeikkaan piti matkustaa Skotlantiin. Hieno maa, kuin kotona olisi, vaan kieli on eri. Työni vuoksi olen oppinut englannin. Tilikin parantui.

Munat pois
Jotkin, ennen keikkaa, varsinkin turistit toisilta paikkakunnilla, ovat ihmeissään että täälläkö bändi soittaa, Vastaus on on. Vaan päivämäärää en tiedä seuraavalle keikalle. Seuraan tilannetta. Nuoruuteni bändit olivat Nolo & Rähjä, Virtanen ja sen versiot, Renegades vanhemmasta päästä. Myöhemmin Juise bändeineen, Konttisen Mauri eli Moog ja monta muuta, kuten Kaseva hillitymmin, Myös punk kiinnosti. Vaan silti perusrock vei sielun. Nyttemmin edesmennyt Wilko Johnson kitaroineen on aiheuttanut minulle ja Rouvalle ulkomaankiertueita ihan hänen edesmenoonsa asti. (Hänen edesmenonsa ja sitä edeltävät jutut näytettiin televisiossa Suomessa.) Kannattaa katsoa. Toki paljon muuta kuten Alex Harvey ja hänen kolmas bändinsa The Sensational Alex Harvey Band. Sitä ei kai kukaan rokista tietävä ei voi sanoa ei-tietävänsä. Valitettavasti vanhempieni syytän: en päässyt Yyterin keikalle. Uriah Heep ja sen sorttiset ovat edelleen kovaa kamaa. Toki, nykyäänkin, tulee tuutista hyvää settiä. Toisaalta, olen innostunut vanhasta, kotimaisesta viihdemusiikista. Vaan siitä myöhemmin. Sanoo vanha punkkari. Mauno Kuusisto ja muut. Olavikin on ookoo. Eput ovat keskikoulukavereitani. Edesmennyttä Saarelan Mikkoa on ikävä. Pikkukamarissa soi Salora Ortopespekta seitkytluvulta joka on tilaäänijärjestelmä. Parempi kuin stereo vaan vaati useampia kaiuttimia.

(Kas-vain: jouduinkin korjaamaan kirjoitustani. Oli kielioppivihreitä ja oikeinkiroitus vain sinneppäin...) 

Auton rengas moottoripyörässä, edelleen

 

Hyvät puolet 
Pitkän kokemuksen aiheesta omanneena ja kokemukset asiantuntijoiden ja virkailijoiden suhteen, muista näkemyksistä huolimatta, olen ottanut, laajasti, kotivoitoksi käyttää auton rengasta pyörässäni. 

Auton rengas moottoripyörän vanteella.

Huonot puolet
Konstat, varsinkin nuoremmat, ovat kovin otettuja California 1400 GTS:n takarenkaasta je ehdottelevat matkan katkeavan siihen paikkaan. Annan auliisti katsoa ja jopa olen pyytänyt että katsokaapa onko kulutuspintaa riittävästi ja suosittelen myös katsomaan Traficomin sivuilta pyöräni tiedot. Tänä vuonna, vielä, ei ole ollut tilanne päällä poliisin toimesta mutta, todennäköisesti, viittoilevat levikkeelle jossain ja katsotaan kuka ajaa ja onko kaikki kunnossa ja henki ei pahemmin haise. Niin pitääkin toimia. Saan aina hupia siitä kun konstat äkkäävät ja riemastuvat että nyt on laiton rengastus. Kun katsotaan asia niin alkaa ihmettely. Toivottelen työn iloa. Sitä pidän kummallisena että jotkin motoristit ovat sitä mieltä että auton rengasta ei voi käyttää moottoripyörässä. Nykyään kohautan olkiani ja jatkan. En jaksa joka kerta selittää että ihan laillista on eikä ajettavuus ole hankaloitunut. (Taika on siinä että on oikea rengastyyppi ja ja siinä sopiva ilmanpaine. Lisäksi leveyttä ei saa olla kovin paljon. Itsellä on nyt alla 205 leveä kumi mutta kokeilen 195:ttä jos vielä pyörääni uuden renkaan asennan. Nykyinen kun on vähän ajettu eli pintaa riittää vielä useita kymppitonneja.)

Lainsäädäntö
Sitähän ei muuteta pikkuasioiden vuoksi. Kun tein triken, ilman murinoita, saan käyttää siinä auton renkaita. (Tosin, etuvanteen läpimitan ja kapeuden huomioiden, siihen ei saa kuin mp-renkaan.) Aikanaan kävin läpi maamme lainsäädäntöä rengasasioista läpi. Auton kumeihin on varsin laaja ohjaava lainsäädäntö. Liekö tarpeetonta mutta mp-puolella on ollut melko "väljää" rakentelun suhteen. Se mitä käytännössä näen niin ainoastaan chopperviritykset, kahvilarassit, poutasään bobberit ja scramblerit, jne. ovat muokattuja. Maaamme lainsäädäntöä koeteltiin aikanaan kun näitä viime vuosituhannen lopulla alkoi ilmestyä liikenteeseen runsaammin. Itsepä olin näitä asioita puuhaamassa ihan Eduskuntaa myöden.

Motoristiystäväni ja mentorini Kekku
Itsellä ei varsinaista tarvetta ollut oman moottoripyöräilyni suhteen rakenteluun tai muuhunkaan muokkaamiseen. Silloin, noin 30v., kahdeksankymmenluvulla, ei ollut riittävää innostusta pyörän muokkaukseen. Kokeilin silloin pyöriä enduron ja matkamoottoripyöräilyn välillä. Toki rypemien metsässä on hyvää treeniä mutta asfaltti otti voiton. Siksi siihen kuitenkin puutuin että kaikilla pitää olla mahdollisuus ajaa haluamallaan kulkuneuvolla. Kekku sai minut ottamaan kantaa. Silloin oli jo merkittäviä, sekä rekisteröityjä että rekisteröimättömiä toimijoita alalla. Lyhyesti: myöhemmin johdin eräitä moottoripyöräjärjestöjä tai olin heidän hallinnossaan ja sen ajan, aliupseerikoulun jälkeen, tai siitä syystä, opin miten ihmisiä ohjataan. Leipä ja sirkushuvit pätee edelleen. Helppoa oli Liikenneministeriössä saa asiat kuntoon. Miksi ei ollut: virkailijoilla ei ollut Tajuakaan mitä matkamoottoripyöräily on. Pääsin esitemöimään sillä takanani oli bahva motoristijärjestö. Motoristikäytäntöön muokattuna kohtuuhintaisuus ja tapahtumia. Toki, yksinkin voi tehdä reissun vaikka maailman napaan ja saada siitä tyydytystä. Erityinen juttu, aiheeseen, oli viedä kaverin kanssa saksalaismotoristijoukko pohjoiseen Jäämeren rantaan. Värikäs reissu. Mitä isompi sakki sen enemmän säätöä. Reissusta on olemassa elokuva. Vaan ei se kaikkea kerro...

Puuhaan kiinni
Silloin oli yhdistys ja edelleen on, nimeltä Suomen Motoristit ry. Epäilen että, virkavallan suhteen, meitä ei haluttu sekaantumaan virkamielille heidän vähemmän hallitsemaa tilannetta. Hankalaahan se olikin, toisinaan. Itselle se oli merkittävää että virkamiehillä ei ollut kovin hyvää käsitystä matkamoottoripyöräilyn kokonaisuudesta. Kerroin miten homma menee. 

Epäilyn kohteena
Oli aika ennen vuosituhannen vaihdetta että koin ja kaverinikin kokivat, että poliisi puuttuu kovin herkästi jos pyörän ulkonäkö on totutusta eroava. Erityisesti Amerikasta tuotuja käytettyjä moottoripyöriä väijyivät. Minutkin kerran ko. aiheesta pysäytettiin iltamyöhäisellä. Kevättä ja pimeää. Poliisi komensi sammuttamaan pyörän ja sen avain piti tuoda hänelle niin että molemmat käteni ovat näkyvillä. Sitten Saabin takapenkille ja edestä alkoi tenttaus että kenen pyörällä ajan. Sanoin että omallani. Toinen naurahti ja se toinen kaivoi käsiraudat esille. Kysyin että miksi moinen liike. Sitten eivät naurahtaneet vaan sanoivat että kyllä he näkevät heti minkälainen on moottoripyörävaras. Olin ihan ällikällä lyöty. (Toki olin silloin hyvin pitkätukkainen, pukeuduin edustaviin nahkavaatteisiin ja muutkin varusteet olivat hieman "normin" toisesta laidasta. Toinen lähti katsomaan pyörää tarkemmin. Tuli maansa myyneen näköisenä ja sanoi ettei se mikään Harrikka olekaan. Liki samalla hetkellä ohi ajoi pitkäkeulainen Harrikka. Konstat kiroilivat ja mellastivat että siinä se varas nyt menee. Sanoin että ei ollut. Se oli kerhokaverini joka tuli samasta tapahtumasta kotiappäin. Kirosivat jälleen. Sain Valtion kihlat irti ranteistani ja käskyttivät häipymään ja äkkiä. Toki tein pyydettyä: tonninen lyhytakselivälinen, mekaanisesti ahdettu tonninen, neliventtiilikoneinen, Centauro otti pitkän keulituksen ja häivyin maisemasta. Eivät lähteneet perään. Asiaan tuli selvyyttä myöhemmin. Moottoripyörä oli todellakin varastettu jossain Oriveden tietämin mutta sitä en tiedä onko asia ratkennut. No, on niitä ollut muitakin epäilyjä henkilöni suhteen. Tuolla aiemmin tässä blogissa on niistäkin juttuja. Hakusanalla voi yrittää löytää. Syyllistä epäillään.

Täysin puuttumatta
Mainittuihin toimijoihin nähden kilpamoottoripyöräily on kokolailla omassa kategoriassaan sillä heillä on todella pitkäaikainen historia. Toki moottoripyörillä on matkaa ja kisaa tehty niiden keksimisestään lähtien. Itse olen käyttänyt moottoripyörää työmatkoihin joka oli maamme kasvunalusnaikoihin (Sotien jälkeen,) työmatka-ajoneuvo. Lapsuudesta muistan että isompienkin talojen torpparit kävivät talviaikaan töissä muualla kuin talon mailla. Kuten metsätöissä ja siihen liittyen uitoilla sekä tehdastöissäkin. Esimerkiksi sahalaitokset tarvitsivat joustavia työllisiä. Maalla talvi, riippuen, toki, tuotantosuunnasta oli vähätöistä jos ei ollut metsää. Kesällä vilkkaampaa. Olen itse keskikokoisen maatilan poika. Tarjottiin mutta en ottanut tilan isännyyttä. Opiskelin ja sain tehdä töitä, Ilmavoimissa aliupseerikoulun käytyäni sain aika erikoisiakin hommia (Ilmailu, lentokoneet, sotilaskoneet ja avaruusalukset ja ohessa ajella moottoripyörällä.) Havaintojeni mukaan Valtion töissä oli paljon joustoa mutta siihen saattoi liittyä että olin mukana EU-politiikassa Brysselissä. Tili tuli vaikka olin satojen kilometrien päässä työpaikasta. Lisäksi reissunteostakin sai korvauksen. Kiitän erinäisiä moottoripyöräjärjestöjä. Pohja on, edelleen, vahva. Nyt on uuden motoristisukupolven ryhdyttävä toimiin ja vastuuseen. Itse ymmärsin lähteä remmistä pois noin viisikymppisenä.

Mikä parasta
Aikanaan, poitsuna, opiskelin heikolla menestyksellä yksityiskoulussa, mutta sieltäkin jäi jotain päähän. Olin ujo niin en tunnilla viitannut vaan olin hiljaa ja sain heikkoja arvioita. Vain kerran tuplasin. Mutta, ihmettelen itsekin, opin englannin kielen sanaston ja, osin lausumisenkin, varsin hyvin. Siitä on politiikkahommissa ulkomailla, Brysselissä ja muualla, paljon hyötyä. Jos ei ymmärrä niin onko siitä apua... Toinen asia on saada tietää ne henkilöt tai pikkuryhmät jotka toimivat "virallisen" toiminnan ulkopuolella mutta kykenevät vaikuttamaan päätöksiin. Näyttää ja kuulostaa ikävältä mutta niin maailma vain makaa. Maassamme ei hyödynnetä tätä asiaa hyvin... 

Omalla kohdalla
Isä osti mopedin kun siihen ikää riitti. Kivaa sekin. Tarkoitus sillä oli myös että voin mennä tekemään, toki ihan verovapaata, työtä maatiloilla joissa tarvittiin, kuten kasvimaiden perkauksiin, aputyövoimaa. No, alaikäisenä kävin kylän taloissa ajamassa leikkuupuimuriakin. Siitä sai enemmän kuin jäätelörahan kyläkioskille.

Kevytmoottoripyörä
Sellaista en juurikaan ole ajanut. Nuoremmilla veljilläni sellaisia oli ja joskus lainasinkin. Itse hyppäsin mopedista suoraan ison pyörän sarviin. Auto edellä, Kun on ajokortti ja koulu kaukana niin, ympärivuoden käyttöön on auto ehdoton. Mutta suvella kiinnosti kaksipyöräinen. Ammattin siirtyessäni olin hieman hämmästynyt että näinkö äkkiä voi tienata kohtuuhyvän prätkän hinnan. Tuliterään oli pitkä matka. Nelipuolikas Honda oli ensimmäinen, vakavasti otettava pyörä mutta ei kovin luotettava. Kaksi suvea sillä ja myin. Sitten oli muitakin japseja menossa vaan jokin juttu että tää tähän jää.

Varusmiehenä
Siinä ei juuri moottoripyörää tarvittu sillä lomareissut tapahtuivat lentokoneella tai junalla. Eikä niitä lomiakaan ollut siten että johonkin tapahtumaan ehtisi. Toki varusmiesystävinä oli motoristejä. Mukava oli Sotkun pöydän ääressä sanailla pyöristä ja niillä tehdyistä reissuista. Huomasin että olin liki alokas prätkäasioissa.

Out of the box
Italiassa asustellessani sain tuttavia ja opin, jossain määrin kieltä mutta kaikki halusivat puhua minulle englantia. Monella tapaa... Selvisi että siellä on eräitä päällekkäisiä yhteiskuntajärjestelmiä jotka tekevät, enemmän tai vähemmän yhteistyötä. Sikäläinen motoristikaverini halusi firmalleen uuden auton. Olin mukana pankissa ja toisessakin. Niissä ravistettiin päätä tai korko oli liikaa. Sitten lähdettiin "sedän" luo. Seuraavana päivänä tuli laina-liirat tilille, ja, mikä parasta, paljon alemmilla vakuuksilla ja korolla. Olin aika otettu tästä näytännöstä. Tapahtui 90-luvulla. Autorahat nostetiin siitä samasa pankista jossa jo kävimme aiemmin. Sitten oli firmallaan tuore Fiat pakettiauto.

Neljä reissua
Kaksi prätkällä kuten yllä mutta sitten avaruusalustekniikan puuhissa pari lisää ilmojen teitä. Yksi oli ihan lyhyt mutta toinen olikin muutaman viikon rupeama. Meillä, täällä Pohjolassa, on taito ja tieto avaruusalustekniikasta. Tällä kertaa homma oli Italian vastuulla ja me teimme kaiman kanssa Kuorevedellä puhdastiloissa asianmukaisia komponentteja. ESA:n hommia. Sisälsi kivoja työreissuja. Miksi oli itse mukana. Tietenkin osaamisen suhteen mutta myös siksi että osaan, mielestäni, välttävästi italiaa. Vaan ei lie ollut tarjolla, siihen hätään, se paremmin italiaa osaavaa avaruusalusasentajaa...  Itse asiassa ESA:n koulutus näissä asioissa oli kiinnostavaa. Koulutus tapahtui englanniksi.

Työkaveri
Hänkin Matti. Karjatilallinen ja maatilan omistaja. Ennen töihin tuloaan oli lehmiä lypsämässä, sitten ajoi joitakin kymmeniä kilometrejä Avaruusaluosastolle Kuoreveden "korpeen" ja tehtiin, pääosin puhdastiloissa, hommia. Lähti iltalypsylle. Sopeuduimme, tai ainakin hän kykeni tekemään kanssani tarkkuustöitä puhdastiloissa. (Neljä avaruusaluksen runkoa teimme, kaksi kutakin eli toiset varalle. Kuten taisin jo mainita, sieltä ei lähdetty kahvitauolle. Muuten käytiin paikallisessa linja-autoaseman ravintolassa lounailla. Emäntä oli oikein mukava. Emme tinkineet. Ruoan painimena oli keskioluet. Ruokatauko oli tarpeeksi pitkä...

Muita puolustusvälinefirmojen juttuja
Patrialta lähdettyäni menin erääseen hyshysfirmaan koska tiesin että kelpuutukseni ja vaitioloasiat ovat kunnossa. Ennen eläkkeelle jäätyäni kolmessa lafkassa. Tutkajuttuja, materiaalitekniikkaa (Kevytrakenteet) sekä suurlujuusmateriaaleja. Ei siis mitään insinöörihommia vaan ihan lattiatason duuneja mutta tarpeet hiukan parempia, tarkempia ja valitettavan arvokkaita.

Työttömänä
Kokeilin. Tili oli kunnossa mutta päätin irtisanoutua edellisestä lafkasta että pääsen toiseen, mielenkiintoisempaan pajaan touhuamaan. Oli silloin muuttanut Mäntästä Tampereelle ja vuokrasimme tulevan Rouvan kanssa Näsilinnankadulta kolme huonetta ja keittiön. Erinäisitä syistä firma joka oli minut "tilannut" töihin ilmoitti että meneekin kolme kuukautta että voivat ottaa minut remmiin. Minulla mitään hätää ollut. Oli kevät aluillaan ja kaverilla moottoripyörähuolto Tampereella. Omaa pääomaa siinä jonkin verran kului. Kerrottakoon että en mennyt ensinmainittuun lafkaan töihin vaan Nokia nimisestä kirkonkylästä löytyi puolustusvälinetekninen paja jossa pari vuotta duunasin kunnes päätin jäädä ennenaikaiselle eläkkeelle. Pääasiassa työni ovat olleet mielenkiintoisia ja vaihtelevia jollei, jopa, vaativia. Ilmailualan koulutus oli pontimena osaamiseen.

Oma firma
Kaveri jäi työttömäksi. Aateltiin että laitetaan lafka pystyyn. Niin tehtiin. Nyt olen enää vähemmistöosakas eikä ne tulot näyttele merkittävää roolia eläkeläistalouteeni. Firma on työllistänyt yhdestä kahteen henkilöä eikä sen isompaa tulekaan. Pystymme tuottamaan erittäin tarkkoja tuotteita kappaleittain tai lyhyenä sarjana. Lisäksi asennusta. Työstökoneita on merkittävä määrä metallien muokkaamiseen.

Suvella
Rouva sai palkallista suvilomaa puolitoista kuukautta. Muutamme mökille asustelemaan. Siellä on aina pikku puuhaa. Metsähommia, yleistä siistimistä talven jäljiltä, korjaamista tai uuden puuhaamista. Päätomi: rantaterassilta uudet, kaiteelliset portaat järveen. Ei koskaan tiedä mitä nainen haluaa... 

Lehdestä luettua 26. toukokuuta -26
Moottoripyörille pakollinen vuosikatsastus suunnitteilla. Kenties ihan lähiaikoina. Liikenneministeriö lie, Valtion taholta, joka esittää asian päätettäväksi Eduskunnassa. Tuskin kotimaisilta, merkittäviltä, moottoripyöräjärjestöiltä, kuten MMAF, Smoto ja MP69, jne. edes kysytään mielipidettä saati lausuntoa. Toki voimme asiaan muutoin pyrkiä vaikuttamaan sisältäpäin. Itse en enää osallistu kuin tällä tavoin kommentaattorina. Aikani em. toimielimissä on ollut ohi jo monta vuotta sitten. Vaan eräs ikätoverini, motoristi, vielä jaksaa MP69:n johdossa. Juuri luin hänen mietelmiään. Potkua ahteriin!

Uutta jatkoa
Valtio haluaa moottoripyörät katsastuksen alle. Mielenkiinnolla odotan kuinka käy. Mikä sinänsä on ookoo että katsastaja toteaa että asia on kunnossa. Onko katsastajalla tietoa: moottoripyöriä on ollut yli sata vuotta kuten autojakin. Edelleenkin vanhoja prätkia on baanalla. Säännöstö on pitkältä ajalta, jos sitä, ylipäätään on, koko ajalta. Katsurin pitäisi opetella hitosti asioita. Vanhaa pyörää ei voi arvostella nykyajan normeilla.

Miksi katsastus
Sitä ei laki vaadi. Lisäksi motoristit pitävät pyöränsä kuosissa sillä vahinkomahdollisuus on merkittävä eikä kukaan halua edesmennä. Sitä ei voi muuttaa kuin merkittävillä tehorajoituksilla, käyttökielloilla, jollain oudolla yhteiskunnallisella syyllä, mutta ei katsastuspakolla. Silti moottoripyörät olisivat liikenteessä.

Kaupallinen näkemys
Tehdäänkö Suomeen jokin poikkeava alue jossa moottoripyörällä ajaminen on rajoitettua. Tehon, koon, päästöjen tai kateuden tai liikenneurvallisuuteen perustuvien rajoitusten vuoksi. Häh?

Suunnittelen jatkoa... Nyt olen pikku huppelissa.

 

On kysytty koulutuksestani

 

Kotona maatilalla
Siellä oppi lapioimaan eri materiaaleja erilaisilla lapioilla sekä muutakin maansiirtoon liittyvää. Myös viljatuotteita lapioitiin. Kun jalat yltivät, jossain kymmenen ikävuoden iässä traktorin polkimille niin se oli suuri apu karjatilalliselle sillä isännän, emännän ja karjapiian piti käydä navettahommissa aamuin ja illoin niin peltojen kyntö, äestys sekä  kylvöhomma jatkui navettahommienkin ajan kun jatkoin työsuorituksia. Sekä monia muita traktorihommia. Silloin ei ollut traktoreissa ohjaustehostimia vaan rattia piti kääntää voimalla. Keväällä peltojen äestys, kylvöt ja jyrällä pintamaa sileäksi. Syksyllä kyntöä.

Sadonkorjuu
Tietenkin heinätyöt keskikesällä sekä elokuussa leikkuupuimurilla ajo. Toki ei aivan aamuisin sillä silloin saattoi olla vielä kastetta. Leikkuupuimurin rattiin pääsin vasta jossain viidentoista ikävuoden tietämin. Se kun vaatii perehtymistä. Urakoin myös naapureille parina elokuuna. Yhteistoimin asioita puuhattiin kotitilalla. Silloin kun kotona vielä asuin se oli aktiivinen karja- ja viljelystila. Yksi veljistäni otti tilan haltuunsa.

Kansakoulussa
Ensimmäinen kouluvuosi sujui lähikoulussa. Vain kaksi kilometriä matkaa metsän poikki polkua myöden. Talvella suksilla. Tietä pitkin olisi tullut useampia kilometrejä. Koulupäiviä oli kaksi viikossa. Tiistaina, neljä oppituntia ja torstaina kuusi tuntia. Kyseinen koulu lakkautettiin ja kakkosluokalle piti mennä seitsemän kilometrin päähän. Koulubussi ajoi aamuin illoin mutta sen pysäkki oli kodistani noin puolentoista kilometrin päässä. Talviaikaan pimeässä pysäkille ja 
koulun loputtua sama juttu sillä ylemmillä luokilla oli erimittaisia koulupäiviä joten kotimatkaa piti odottaa tunti tai pari. (Koulutaloa on sittemmin laajennettu ja oppilasmäärä moninkertaistunut.) Niinä aikoina oli lauantaikin työ- ja koulupäivä.

Yksityisessä Keskikoulussa
Pärjäsin pääsykokeissa, toisella yrittämällä. (Pääsykokeita oli kesän alussa ja lopussa.) Koulu oli yksityiskoulu ja kahlasin sitä kuusi vuotta. Matkaa sinne oli noin 25 kilometriä joka taitettiin, osittain, linja-autolla. Aamulla kulkua lähimmälle bussipysäkille oli kaksi kilometriä (Koska kansakoulua tai kansalaiskoulua käyvien bussiin ei otettu yksityiskoulun (Keskikoulun) oppilaita kyytiin.) ja palatessa sama matka kotiin. Alussa se tuntui pitkälle. Kun oli lyhyt koulupäivä niin koulun edustan pysäkiltä pääsi linja-autolla seitsemän kilometrin päähän kotiosoitteesta. Käytännössä tapahtui niin että joko vetkuttelin koulun tiloissa yhden - kaksi joutotuntia odottamassa kotikylälle menevää linjuria tai hyppäsin bussiin ja kulutin tunnin odottamalla kotikylälle vievää bussia ulkona tienhaarassa. Kasvettuani hieman isommaksi kävelin, jos säätila salli, viimeiset seitsemän kilometriä kotiovelle jos bussiaikataulu ei sopinut. Polkupyörää en saanut käyttää koulumatkoihin. (Kerrottakoon että kansakoulua tai kansalaiskoulua käyvät oppilaat vietiin koulukyydillä, käytännössä takseilla, liki kotiosoitteitaan mutta yksityiskoulun oppilaita ei siihen kyytiin päässyt.) Keskikoulussa opin englannin kielen kohtuudella sekä ruotsinkin niin että en pulaan jää. Myöhemmin englantini on kehittynyt. Italiankielellä en jää nälkäiseksi enkä, ainakaan, janoiseksi. Venäjää joskus opettelin Leningradin hyvässä kaupungissa. Paikalliset "neidot" olivat hyvinkin innoittavia. Myöhemmin hyödynsin asiaa. Vaan eipä juuri ole sittemmin ollut käyttöä venäjänmatkojen tyrehdyttyä. Keskikoulun viimeinen vuosi meni kohtuullisen hyvin eli ei tarvinnut hävetä todistuksen arvosanoja. Lukioon en halunnut vaikka opettajat halusivat. (Eräs matematiikan opettaja Anna-Liisa, Kurusta syntyjään, oli sitä mieltä että olisin hyvä matemaatikko.) Tuli autonasentaja, lentokoneasentaja ja avaruusalusasentaja. Toki muutakin olen puuhannut. Tykkän ruuvata.

Kesäkurssilla ennen ammattikouluun menoa ja mitä sitten
Metallien käsittelyyn muutaman viikon kurssi. Se sisälsi tinauksesta alkaen kaasuhitsauksen, puikkohitsauksen, lankakoneella suojakaasukaarihitsauksen, (Lankakone eli Mig/Mag oli uusi asia silloin.) metallin taivutusta kylmänä ja kuumana, taonnan, koneistuksen sorvilla ja jyrsimellä, muotoon pakotuksen ja varmaan muutakin metallin käsittelyä. Sen muistan hyvin kun piti sorvata tarkka läpimitta akseliin. Meille opetettiin miten työntömittaa ja mikrometriä käsitellään. Nooniusasteikko ja tuuman osat, muunmuassa. Myös millimetrimittoja (SI) käytettiin jo silloin. Tykkäsin hommasta. Sain hyvät arvosanat kurssin päätteeksi. Olin löytänyt alani: metalli. Niihin aikoihin ei ollut näyttöjä vaan asiaa katsottiin eri mittausvälineillä. Tarkasti. Kuinka moni käyttää mikrometriä... Täällä viitatataan. (Oma firmani (Vähemmistööosakas nykyään.) Tekee tarkkoja hommia. Hän ja minä olemme saaneet ilmailualan koulutuksen: minä armeijan ja hän siviillipuolen. Milli on pitkä mitta...

Ammattikoulussa Tampereella
Ensimmäisenä vuonna oli useitakin majoituspaikkoja. Eräs vinttikamari Ylöjärvellä liki keskustaa, serkkupojan ohella, josta pääsi koulumatkamme suhteellisen helposti eli pidemmän linjan bussilla Tampereen linja-autoasemalle ja siitä kaupunginautolla, eli Nyssellä, koululle. Jonkinlainen opiskelija-alennus taisi olla. Se edellytti lippuvihkosen ostamista Matkahuollon konttorista. Yhdellä vihkosella taisi päästä yli kuukauden matkat. (Lippuvihkojen värit vaihtuivat eli vanhalla värillä ei enää päässyt vaikka siitä oli maksettu. Uusi piti ostaa eli kannatti ajaa bussilla kahden pysäkinkin väli. Eli käyttää lippuja turhuuteen.)

Asuinpaikat vaihtuivat
Ylöjärven vinttikamari ilmeni kylmäksi kun syksy eteni. Seuraava paikka oli Pispalassa erään teollisuustalon entisessä talonmiehen asunnossa. Aamulla heräsimme seitsemältä kun alla olevassa teollisuushallissa työstökoneet käynnistyivät. (Oletan että sorvaamo.) Siitä pääsi kaupunginautoilla yhdellä vaihdolla ammattikoulun viereen. Toisena kouluvuonna koulun liki valmistui oppilasasuntola ravintoloineen muutaman sadan metrin päähän koulusta joten se oli jo ylellistä. Aamulla mäkeä alas ja illalla ylös.  

Muut koulutukset
Useimmat ulkomailla. (Italia, Belgia ja, jossain määrin, Saksa.) Osallistuessani eri projekteihin, lähinnä ilmailun ja avaruusalusten kanssa puuhailuun, sain koulutusta, onneksi englannin kielellä. ESA ja NASA tulivat tutuiksi sillä kapealla segmentillä. Myös heidän edustajansa. NASAn porukka oli mukavaa sakkia. Eritoten pe, ja la iltaisin Hallin Jannessa sekä työkaverin kesämökillä saunomassa ja uimassa. Meillä duunareilla oli varsin osaavia insinöörejä. Vaikkakin yksi uusi oli itseäni nuorempi. (Koulutukseni tekniikkaan: lapsena maatilalla kiinnosti ruuvailu. Siihen oli paljon tilaisuuksia. Keksin maatalouteen liittyviä apuvälineitä.) Sitten keskikoulupohjainen autonasentajakoulutus. Moottorinohjauksen säätäminen oli kiinnostavaa. (Tehot esiin.) Ensimmäinen kokemukseni biteistä oli jo seitsemänkymmentäluvulla. Toki analogisiakin ruiskutusmoottoreita oli. Saksalaisia ja italialaisia. 

Oma rassi
Niihin aikoihin kunnostin vanhan Datsun Bluebirdin käyttöajoneuvokseni kun tulivat vuodet täyteen. (Koin että autokoulu (Kuormurikortti) oli vain läpihuutojuttu. Se ei paljoa vaatinut, mielestäni.) Tietenkin rassasin omaani tai koulukavereideni autoja ammattikoululla autopuolen nosturilla silloin kun ei ollut teorialuentoja, englannintunteja (Vapaaehtoinen), sekä liikuntaa. (Liikunnanopettaja, liikanimeltään Mukimasa,(Fiksu sälli ja piti hyvää huolta Volvostaan.) piti kuria että pubissa ei oltu liikaa ennen puuhia ja urheilukentällä tai -salissa piti harjoittaa liikuntaa monella tapaa. Itse keskityin enemmän voimailuun. Pallopelit, kuten pesäpallo, eivät kiinnostaneet lain. No, lentopalloa on tullut pelattua. (Siinä iässä kasvuni ei ollut tavoitteessa. Pätkä olin mutta yhtä-äkkiä venähdin viisitoista senttiä.) Moottoripyörä ajossa kesäisin.

Välivuosi
Tein kotitilalla hommia ja olin saavuttanut miehen mitat. Kotihommista ei paljon tili kohentunut jos ilmainen, osin itse hankittu, ruoka joten jotain muutakin oli puuhattava eli tein maatilatöitä naapureillekin sekä korjailin maatalouskoneita. Myös valmistin ja/tai kunnostin kotitarpeiksi erilaisia koneita. Osasinhan hitsata kaasulla, puikolla ja langalla. Talvella liikuin Datsunilla ja suvella nelipuolikkaalla Hondalla. (Hondan kanssa oli "harrastusta" sillä siinä ilmeni jos  jonkinlaista vaivaa.) Kotilalla opin monta asiaa. Ehkä puikkohitsaus muuntajakoneella niistä oli, jälkeenpäin ajatellen, se tärkein. Eli olin virtolaisen, seppämestarin, Onni-sepän jäljillä. (Äitini isä.) (Silloin kotitilallani oli lypsykarja etusijalla. Isänisä teki myös sepän hommia kotitarpeiksi. Minä sain pumpata palkeita kyllästymiseen asti.) (Kerrottakoon että kotitila on, edelleen, tuottava tila vaan tuotannon suunta on, osin, muuttunut. Lapsuudessani puhuttiin hieman yli seitsemänkymmenen hehtaarin tilasta mutta sittemmin on tapahtunut lievää muutosta. Pitänee kysyä tarkemmin Isännältä. Ainakin metsän määrä on kasvanut ja nyttemmin tilaan kuuluu useampi saari joista yhdessä oli joskus maatila.)

Alokkaasta varusmieheksi
Tuli kutsu varusmiespalvelukseen Ilmavoimien Teknilliseen Kouluun. Siellä meni lyhyt alokasaika melko kivuttomasti. (Minimivaatimus oli että on keskikoulu käyty mutta suurin osa oli ylioppilaita tai, jopa, korkeakoulunkin käyneitä sekä melkoisesti itseäni vanhempia.) Ruoka maistui, takamus leveni ja liikuntaakin sai mutta luentoja oli välillä runsaasti sekä käyttännön harjoittelua. Sitten alkoi Ilmavoimien Teknillinen Koulu. Erillinen rakennus ja kahden hengen tuvat. Siellä oli eri opintolinjoja ilmailun suhteen. 

Mieleinen opintolinja
Itse pääsin haluamalleni linjalle, pääsykokeiden jälkeen, mekaanikkokoulutukseen. (En koskaan hakenut ko. yksikköön sillä olin pääsykokeissa vain "ulkonäön vuoksi" sillä erään korkearvoisen upseerin poika halusi opiskelemaan Ilmavoimiin ja siksi tämä ylimääräinen tenttihomma. Kysyin komppanian päälliköltä että mitäs jos täytän vaatimukset. Hän naurahti ja sanoi että älä luule. Mutta niin kävi että sain hyvän arvosanan kokeissa. Kyseinen hakija, jonka vuoksi koe järjestettiin, ei läpäissyt testiä. Tietääkseni hänestä tuli hevosmies jossain Lahden seudulla.) Ilmavoimien Teknillisen Koulun läpäisin mutta arvosanoilla en voi leuhkia. Aika kului Sotilaskodissa ja "tilipäivän" jälkeen parina päivänä Hallin Jannessa tai siinä toisessa pubissa.

Matkan taa
Halusin palvelukseen Rovaniemelle Lapin Lennostoon. Se sopi kaavaan sillä tiedossa oli että heikoimmat lähetetään kauimmaksi. Siis korpraali lähti pohjoiseen. Yleensä junalla ja valtion laskuun. Helppo on varusmiehen kulkea kun ei tarvitse laukkuja tai kasseja mukanaan kuskata. Alkumatka ravintolavaunussa päivärähavoimalla ja loppumatka torkkuen alimman luokan vaunussa. Tutustuin Rovaniemellä DC-3 koneiden lentäjiin ja huomasin että heidän kyydissään pääsee lomille ja takaisin. Kätevää. Eikä tule itselle kuluja. Vain lastausta ja purkua välilaskeutumiskohteissa. Silloin Tampereen lentokenttä oli Härmälässä eli siitä kaupunginautolla Tampereen keskustan viihteisiin (Vanha Monttu nykyisin.) ja jossain vaiheessa vanhempieni luo Ylöjärvelle. Bussilla tai joku kavereista nouti.

Kerrotut varusmieshommat 
1976 - -77 tietämin. Ynnä kertausharjoitukset. Yleensä pari päivää istuessa luentosalin penkillä. Tai tutustumassa johonkin uuteen kohteeseen ja uusiin välineisiin ja toimiin. En muista "ryynäännemi" kuin ihan alokasajan aikana. Olin hyvä suunnistuksessa. Aliupseerikoulussa pötsi kasvoi. Sitten tuli komento.

Kasarmimajoitus
Myös Lapin Veltostoksi nimittivät. Sotilasalueella oli myös laaja Tykistön kasarmialue. Korkeammalla vaaran rinteellä oli yksi rakennus jossa majoituimme. Melkoinen mäki kiivetä. Sitä korkeammalla oli sotilas-soittokunnan kasarmi. Veltosto-nimitys saattoi johtua siitä että me, jotka sinisisssä hävittäjälentokoneiden kanssa työskentelimme, piti saada unta riittävästi joka vuorokausi ja ravintoa täsmällisesti sekä liikuntaa että lepoa. Se saattoi närkästyttää tavan mokkereita tykistössä. Termi "Veltosto" lie tullut siitä että lentokoneiden kanssa puuhailevien henkinen ja fyysinen suorituskyky piti pitää korkealla tasolla. Siksi kateus saattoi aiheuttaa pikku skismaa. Ruokaa ja lepoa riittävästi. Itse lihoin 25 kiloa. Diabetekseni pidin piilossa. (Olihan siitä haittaakin mutta onnistuin kepulikonstein hoitamaan homman. Aina ei kyennyt mitoittamaan ruokailua sopivaksi. Vaan tässäpä heilun. Vahvahkolla alkoholilla, pienessä määrin, sai verensokerit pysymään likimain kuosissa. Nykyisin käytän lääkitystä. Toisinaan.)

Lapin Lennosto
Varuskunnasta laivueeseen ja takaisin oli muutaman kilometrin kuljetus katetulla kuorma-autolla. Ruoka tuli Tykistön keittiöltä kuten aamiainen, lounas ja päivällinen sekä kahvi leivoksineen. Myös "yötuurissa" sai ruokaa jota sai hakea lämpökaapista. Lennostossa toimiminen oli kuin työssäkäyntiä. Yleensä lähdettiin varuskunnasta aamiaisen jälkeen ja palattiin iltapalalle. "Päivätyö" kesti 9 - 12 tuntia ruokailuineen ja kahvitaukoineen. Toki vuorollaan jokaisen piti hoitaa yöpäivystys Laivueessa ja se tehtiin pareittain. Eli vuoroteltiin nukkumisessa. Sarjakuvia ja pehmeäkantisia kirjoja tuli luettua monta. Mutta sillointällöin piti lähteä platalle vastaanottamaan, lähettämään tai huoltamaan yksimoottorisista potkurikoneista hävittäjiin. Siihen väliin mahtuu erinäinen määrä konetyyppejä.

Vuorokauden ympäri 
Yöpäivystys tarkoitti että lentokoneita piti tankata milloin vain vuorokauden aikana oli arki tai pyhä ja tehdä rutiinitarkastukset. Myös lentokoneiden siirrot kalustosuojista platalle kuului varusmieshommiin. Vain isojen koneiden hinausautoja ajoivat ammattilaiset. (Autot olivat isokokoisia , amerikkalaisia, nelivetoisia, avolavamaastureita.) Hinaukseen kuului, lähinnä, vain Draken-mallistoa. (Niitä on muutamia erilaisia versioita vaikka, äkkiseltään, näyttävät identtisiltä. Nyt on, kuulemma, vain yksi lentokykyinen Draken jäljellä Suomessa.) Kaksimoottoriset ja -istuimiset Fouga Magister koulutus-suihkukoneet saattoi siirtää yksikin riski henkilö mutta käytännössä aina kaksi.

Yleensä aamulla
Kun lentoharjoitukset jatkuivat arkiaamuina siinä kahdeksan korvilla niin apumekaanikkojen tehtävä oli tuoda halutut koneet ja niiden tarpeet platalle. Katsoa että koneet ovat tankatut, jäänpoistoainetta riittävästi ja kaikki ohjaamon asetukset perusmuodossa. Kuten vivut ja mittarit. Siinäpä sitä oli pikku päänvaivaa. Jos teki virheen niin että huomasi sen itse siitä ei seurannut mitään mutta jos joku kantaväestä tai lentäjistä huomasivat että asetukset ovat pielessä niin siitä mainittiin ja piti ottaa opiksi. Huomattiin kyllä että saattoi käydä niin että on jo illalla konetta veidessä halliin on säädöt ja asetukset niin kuin pitää. Vaan aamulla piti olla tarkka sillä joku, sillointällöin, oli käynyt muuttamassa asetuksia ja jos sitä ei itse huomannut ennen lentäjän kapuamista kabiiniin niin asiasta mainittii varsin syyttävään sävyyn. Hyvä tapa kouluttaa...

Kyytiinkin pääsi
Lapin Lennostossa sain kyytiä muumuassa Fougalla. Myös sain kokeilla virtuaalista lentämistä Drakenilla. Lasku ei oikein onnistunut... Harmittaa että en kertausharjoituksissakaan päässyt simulaattoriin uudelleen. (Kerrottakoon että simulaattorin ohjaamo oli täydellien kopio ja sen laitteet toimivat niin kuin pitää. Sillä koulutettiin tulevia hävittäjälentäjiä.) Nyt voi kertoa että Suomella oli yksi Draken-versio jota ruotsalaisilla ei ollut lain eli: "S". Hieman isompi ja tehokkaampi. Jos joku sotilasilmailuasiantuntijoista  lukee tämän niin otan mahdolliset tietojeni korjaavat vastaan. Silloin kun tein em. hommia niin oli seitkytlukua ja kirjoitan tätä nykyhetkellä joka näkyy jutun kirjauspäivämäärästä toukokuussa 2026.

Rovaniemen kaupunki
Iltalomilla se oli vilkas paikka. Varsinkin viikonloppuisin. Lennostossa iltaloma oli pitkä mikäli ei ollut laivueessa palvelusvuoroa seuraavana päivänä. Harvoin sunnuntaisin. Kunhan tuli iltavapaalta varuskuntaan ennen aamukuutta ja ilmoittautui saapuneeksi päivystäjälle. Yleensä iltalomat, Lennostossa, olivat puoleenyöhön, mikä lie normikäytäntö ja, joskus, varusmiesaliupseereilla aamukuuteen.

Muistelu Ounasjoen sillalta
Iltaloma venähti aamuyön puolelle. Oli pukeutunut nk. "suntispukuun" eli Ilmavoimien siniseen vapaa-ajanasuun. Silloin kuljin alikersanttina. Meni ravintolassa hiukan myöhäiseksi eli myöhästyin viimeisestä bussista varuskuntaan. Lähdin kävelemään noin seitsemän kilometrin matkaa varuskunnan suuntaan. Olin jo Ounasjoen sillalla kun viereen pysähtyi iso amerikanrauta. Takaovi aukaistiin sisäpuolelta ja sieltä sanottiin että alikersantti on hyvä ja hyppää kyytiin. Meillä on sama matka, kerrottiin. Hiukan olin varautunut mutta kun tarkemmin katsoin niin takapenkillä istui Ilmavoimien eversti. Pitäähän esihenkilöä totella. Totesin myös että alkoholia oli nautittu molemmin puolin ja olimme juttutuulella. Eversti kyseli kuulumisiani ja tarjosi tilkan konjakkia Valtion laskuun. Matkahan ei ollut pitkä. Kun olimme perillä, kiittelin kyydistä ja tarjonnasta, nousin autosta, tein asennon sekä vedin käden lakinlippaan. Eversti naurahti ja sanoi että kyllä Suomi pärjää näillä miehillä. Lähdin majoituksen suuntaan ja nukuin aamiaisruokailun ohi. Iltapäivällä kävin Sotilaskodissa syömässä jotain suolaista vissyveden ja kahvikupposen saattelemana. Vasta maanantaiaamuna piti olla rivissä laivueessa.

Junassa tunnelmaa
Dieselveturin vetämänä Rovaniemeltä Tampereelle ja sama takaisin. Monta, hieman erikoista tapahtumaa tai sattumaa osui matkoille. Ei mitään kamalaa mutta joskus otti päähän joidenkin toilailu junassa aamuyöllä. Mutta muutaman kerran myös DC-Kolmosella Härmälän lentokentälle jos sattui osumaan ajankohtaan. Muutoin junalla. Rautatieasemalla oli aina varuskunnan, eli Tykistön bussi hakemassa junantuomia varuskuntaan. Myös varuskunnasta pääsi Tykistön bussilla asemalle.

Varusmiespalvelu loppusuoralla
Korpraalista ylenin alikersantiksi melko nopeasti. Sitäkin piti juhlia Rovaniemellä. Ennen reserviin siirtymistäni korotettiin kersantiksi. Vanhempani olivat ylpeitä. Vaan tuttavansa heille vihjasi että eihän tuo mitään, "minun poikani on luutnantti!" Saattoi hyvinkin olla mutta siinä on tarvinnut käydä hieman enemmän kouluja johon ei varuspalvelu riitä. Ennen kotiuttamistani sain kersantin "jämät". Kelpasi sekin vanhemmilleni. Muille en juuri ole maininnut asiasta. Myöhemmin, kahden vuoden sisään, reservissä, tuli ilmoitus ylikersanttiudestani. Tiedä sitten mistä hyvästä. Nyt olen niin iällä että sotilastittelistä ei ole hyötyä. Sain kotouttamispäivän aattona Valtiolta muisto-esineen hyvästä palveluksesta. Kirjahyllyni kulmalla tuo lie vielä. (Rouva välillä sotkee.)

Eka vakiduuni 
Armeijan jälkeen menin heti töihin Nokian Linnavuoreen Meridieselosastolle. Sain vinkin avoimesta työpaikasta eräältä rovaniemeläiseltä kapteenilta. Eli ajelin tehtaan portille ja minulle osoitettiin työpaikka ja asunto. En viihtynyt kuin pari vuotta sillä työsuoritus tehtiin syvällä maan alla. Talvella oli pimeää kun meni ja kun tuli ulos oli pimeää. Se jossain määrin rasitti. Ei keinovalo ole sama asia kuin päivänvalo. Lisäksi oli melkoisesti ylitöitä. Asunto halpa vuokraltaan. Kylmä vesi eikä kalusteita lain. Makuupussi ja ilmapatja aluksi. Myöhemmin hieman kalustin. Moottoripyörä vaihtui isompaan. Auton olin heivannut. Myös mopedi oli. Sillä oli kiva ajella Siuron Koskibaariin parille. Sen verran olin "Äidin poika" että viikonloppuisin asustelin kotitilalla. Jos ei ollut "ylkkää" tai moottoripyöräkokoontumisia.

Ajokorttikoulutus
Jo ammmatikouluaikoina kävin autokoulun heti kun 18v tuli täyteen sillä se sisältyi, osittain, oppisuunnitelmaan ja sain kuorma-autokortin. Nyt se tuli tarpeeseen. Kun lähdin Linnavuoresta niin siirryin erään metallipajan kuormurikuskiksi. Kaivoskoneiden osien kuljetusta koneistuksiin, jälkikäsittelyyn, maalaamoon ja kokoonpanotehtaalle. Ei ollutkaan kivaa talvella se. Irtisanouduin reilun vuoden työsuhteen jälkeen. Sittemmin olen satunnaisesti ajellut kuormurilla mutta muista kuin työsyistä. Sittemmin luovuin kuormurikortista.

Tarpeellista ansion kannalta
Parissa konepajassa hitsarina, sorvarina, hydrauliikka-asentajana ja muitakin puuhia oli. Ylö-Tehtaat Oy, Sakari Pinomäki ky, Rautavaaran Korjaus ja muutama muu. Muutama vuosi niissä vilahti. Riskissä kunnossa pysyin.

Uudelleen koulun penkillä
Opiskelin ilmailua lisää Mäntässä aikuisopiskelijana. Sattumoisin yksi opettajista oli tuttu sot.mest. varusmiespalvelusajoista. Palautimme hyvän suhteemme. Hoiti koulutuksen pääosan. Myös yksi entinen alupseerikoulukaveri oli samalla kurssilla. Lisäksi Työvoimatoimisto oli sujuttanut koulutukseen vähemmän motivoituneita oppilaita ilman taustatietoja ilmailusta. Häipyivät hiljokseen ajan myötä... Ei tullut heistä ReDiGojen valmistajia saati Hornetien eturunkojen kokoonpanijoita. Minusta tuli ja homma oli ihan ookoo. Asunto erittäin halpa talon puolesta ja vapaatakin sai kun kysyi. Vaan ei palkallista. Vaikka joillekin prätkäreissulle. Niinä aikoina tuli ajettua 850GT -Guzzilla ja Ducati Paso 906-versiolla. Lisäksi oli Guzzi 650TT sivuvaunullisena talviajoneuvona.

Toistaiseksi viimeinen koulutukseni
Hornethommista minut siirrettiin Patrian Avaruusalusosastolle. Palkallista koulutusta luvassa ja ulkomaanmatkoja. Jo aiemmin muutin asumaan Mänttään. Liityin myös Vilppulan Moottoripyöräilijöihin. Heillä oli tilava kerhotila johon sain pyöräni säilöön ja sivuhommina huolsin ja korjasin muiden moottoripyöriä. Avaruusaluksien runkojen (Kaksi molempia.) valmistamisesta voi mainita XXM ja Rosetta. Kouluttajina toimivat ESA:n ja NASA:n insinöörit. (Myös sain tittelikseni "engineer". Suomeksi se on vaatimattomampi arvonimi.) Toki Euroopan Avaruushallinto sen kelpuutti että saivat teetettyä halutut työt. Meitä oli reissussa kaksi Mattia. Terveiset kaimalle Talviaisiin. (Italiassa se ei ole hyvä nimi. Matti tarkoittaa: monta hullua. Yksikkö: Matta.) Italiassa lyhensivät nimeksi Mati (Puolitoista äännettä pitkä ii lopussa.) ja se kelpasi minulle. Koillis-Italian Udinen kaupungissa tapasin pubissa lentäjiä läheisestä tukikohdasta. Menin jutulle ja siitä tuli vuosia kestänyt juttu. Pääsin tutustumaan heidän kalustoonsa. Nyttemmin emme ole enää tavanneet sillä ovat eläköityneet kuten itsekin. Yleensä olen ollut liikkeellä moottoripyörällä Alppien tuolla puolen. Em. kerralla Quota Millellä. Laihaseomoottorilla varustettu. (Sittemmin se kiellettiin Suomessa liiallisen typen oksidien tuottamisesta. Tilalle tuli juopompi Quota Millecento.) Nyt on käytössä täysin varusteltu California 1400. Tullee myyntiin vuoden tai parin sisällä. Silti jää vielä monta pyörää talliin. (Guzzin tehtaalla Mandello dell Lario:ssa kävin kerran entisöimälläni GT850:llä sekä myöhemmin Quota Millellä. GT850 oli entinen poliisimoottoripyörä jonka kunnostin ja entisöin alkuperäiseen asuunsa kuin ne tehtaalta lähtivät. Suomessa ne oli maalattu poliisien väreihin mutta surkeasti ja muutenkin näkyi että ylläpito ei ole ollut riittävää.) (Näinä aikoina minulla oli peräti kolme kuusisylinteristä Benelliä. Kaksi seiskapuolikasta ja yksi ysisatanen. Benellillä oli myös samaan rakenteeseen perustuvia nelikkoja joita eräs japanilainen tuottaja teki hitin Honda-merkillä ja halvalla hinnalla.)

Itseopitut harrasteduunit
Osa palkattomia tai päivärahahommia, korvauksia liikennevälineiden käytöstä sekä vain aatteellisuudesta. Nämä eivät olleet töitä vaan asioita joita hoidin sekä kotimaassa, ulkomailla monessa maassa ja, varsinkin, Brysselissä. Moottoripyöräjärjestöjen kustantamana. Mutta se ei ole työtä vaikka oli, toisinaan, työlästä. Sai myös kulkea lentokoneilla pitkin Eurooppaa kirkonkylästä toisieen ja vähän Amerikassakin. Ja, paria kertaa lukuun ottamatta, edustamieni järjestöjen maksamana. Ystäväni, täällä Tampereen hyvässä kaupungissa, on hoitanut samaa hommaa jo useamman vuoden. Organisaatio on nimeltään Smoto. Liikenneturvan hallintoneuvostossa istuin yhden kauden. Olisivat halunneet seuraavaksikin kaudeksi mutta minä en enkä olisi voinutkaan jäädä sillä työantajani tarjosi töitä ulkomailta. Työnantajani, suurimmalta osin, ovat olleet Valtion pajoissa. Turvaluokitukseni oli korkea joten kelpasin ESA:n ja NASA:n hommiin. 

Viimenen hyshyshommani
Nyt voi jo kertoa: merikelpoisten sota-alusten valmistamista komposiiteista. (Lasikuitu, hiilikuitu, aramidi ja pari muuta sitkasta ainetta.) Keskikokoisia, noin 70 metrisiä paatteja jotka eivät erotu tutkan näytöllä.

Olenko rikastunut moniosaamisellani
Taitaa olla nyt ainoa asia jolla en rikastu, eli eläke, sillä se on vain juuri riittävä siihen että voimme pitää tilavaa vuokra-asuntoa nuorekkaan Rouvan kanssa tamperelaisessa lähiössä sekä elämällä suht asiallisesti. Sen verran jää rahaa moottoripyöräilyyn että voin ajella kaikessa rauhassa omat ajoni. Ajomääräni on pienentynyt todella paljon ja jyrkästi. Viime vuonna tuli niukasti vain, kymppitonni mittariin. (1400 California saa levätä. Sillä on vasta vaivaiset 70000km takana. Tonninen California Adamant on ollut pari suvea huilivuodossa. Taidan ostaa uuden akun ja ottaa pelin käyttöön.) Tänä suvena ei voi puuhata kaikkea sillä on ollut ja tuleekin olemaan muutakin puuhaa. Mökillä olemme liki kaksi kuukautta tänä suvena pötköön koko aika jos mitään kummenpaa ei satu. Onneksi osaan puu- että rakennushommia niin voin päteä. Ainakin Mökillä. Kalastustani koitan kehittää. Ostan uuden siiman.

Aikanaan
Suunnittelin sotilasuraa mutta se jäi naisasioiden vuoksi. Pitkäsäärinnen, rantaruotsalainen yliopistolaisnainen vei. Yhteinen tuliterä paritalokämppä ja, parin vuoden päästä, omakotitalo, jne. Vaan suhde ei kestänyt kuin pari vuotta. Oletan että tilini ei riittänyt riittävään ylelliseen ylläpitoon. Omakotitalo myyntiin. Kohta vaihtui myös työaikka. Työttömänä en ole ollut koskaan. Siitä lähtien olenkin ollut kulkumies. (Kysenen leidi on jo edesmennyt, kuulin. Pidimme, kuitenkin, yhteyttä melko pitkään. Hän ei koskaan löytänyt mieleistään ukkoa. Mietin, olisiko johtunut rantaruotsalaisuudestaan Tampereella? Vaikka Tampere on kaksikielinen.) (Itse puhun myös ruotsia.) Vaan on ollut myös tukijoita: suuri sukuni, henkisellä tasolla, yksi eksä vieläkin remmissä ja nyksä, toki. Kaikkien aiempien, jotka ovat vielä elossa, kanssa, olen edelleen ystävä. Ei mitenkään näyttävää vaan normielämää. Nyt vuokrakolmiossa kuudennessa kerroksessa  mutta jos terveys ja aika yhdistyvät niin myöhemmin kaupunkiosakkeessa. Vaan kaukana Tampereelta... Jos henki kulkee idemmässä... No, tuleepa lyhyt matka Mökille.

 

Pelitulos

 

Olin paikalla
Baari oli hyvinkin täynnä väkeä. Jos olen oikeassa oli jonkinlainen jääkiekkopallopeli menossa. Arvelin että tuskin juttukavereita saan. Vaan ainahan muutaman puolilitraisia voinen ryystää.

Tilanne päällä
Kyläpubissa. Juttelin, kuin aiemminkin, asioista mutta en ulkoilusta tai urheilusta saati nk. liikunnasta ole perustanut. Kävin rahalla kustannettua yksityiskoulua eli liikunnanopettajan opit ohitin ja hän ymmärsi laittaa sopivan numeron päästötodistukseeni. Vaan tiesin asian jo ennalta. Sittemmin en ole harrastanut yhtään liikuntaa turhanpäiten. (Paitsi baarikierrokset liki viidenkymmenen vuoden ajalta.) Kotitilallani tehtiin sahtia kaksi tai kolme kertaa suvessa. Maistui varhaisteini-ikäiselle myös. Toki ajelen polkupyörällä pubiin ja, enimmäkseen, takaisin. Kuten tänään, aamuyöstä. Italiassa asuessani ei tarvinnut ryystää ohraista koska viini oli saman hintaista ja sisälsi vähän vähemmän päänvaivaa sekä vessakäyntejä. Vuosituhannen vaihteessa asuin pohjois-Italiassa pitkähköjä aikoja. Monet arvostavat punkkua vaan itse juon valkoviiniä sujuvasti siinä oluen ohessa. (Täytän kohtapuoliin seitsemänkymmentä. Sitä ennen on, kohta jossa kuusysiä pukkaa vaan mietin että ryhdynkö). Pitää Rouvalta kysyä jos pikkku bileet omalla tontilla. Kun tässä vielä heilun vaivoikseni, vai vaivoiksenne?

Tänään baarissa
Eilen aloitin, huomenna lopetan, ehkä. (Jääkaappi on, nyt, harmillisen joutilas.) Viisarit näyttävät kolmatta tuntia aamuyöstä. Jääkaapissa ei huikanhuikkaa. Toisaalta: hyvä syy tehdä jotain ihan muuta huomenissa. Yhtiökumppanini Repe on luvannut laittaa pyöräni suvikuntoon. Muutenkin, meidän firmamme suhteen, kannattaa kysyä hankalampiakin asioita tekniikan kannalta. Norsa hoitaa. Norsalla on syvällinen kokemus mp-tekniikkasta ilmailun ohella. (Olen em. firman yksi perustajista ja, sittemmin, pien-osakkaana. Muutoin tapaamme tämän tästä ja ystävyys on ollut voimissaan yli kaksikymmentä vuotta. ) Nurmijärvi (Uusimaa) - Norsa Oy - p. 0400-4477 20 (Guzzit ovat heillä tuttuja. Öljynvaihdot, huollot ja mahdollisesti remontit. Parkkitilaa on eikä siitä laskuteta. Tontilla on kameravalvonta. Vaan tuskin rikollinen sinne hevonkuuseen viitsii pukkautua?)

Olemme
Moottoripyöräilyyn, osin eri syistä ryhtyneet mutta, pääasiassa, omalta kohdalta ainakin, matkailuun tähdäten. Itselläni on myös kokemusta ratapyöristä mutta muiden ajamana. Muutamia pokaaleita Guzzillakin voi voittaa. Kyseinen paja Mäntässä osaa rassata muitakin mp-vaivoja pois mutta öljynvaihto tai muu perushuolto ei ole tämän firman juttu. Vaan kannattaa kysyä jos haluaa "potkua" koneeseen. JL Meccanica.