Baarikierros

 

Mukavaa kun on 
On, kerrassaan, mukava ajella sivuteitä naapurikylän baareihin. Venuksella suoritin. (Yli satakymmenvuotiaalla polkupyörällä. H. J. Helkama on myynyt sen Viipurissa.) Matka ookoo kuten ennenkin. Venus on lyönnissä. Matkalla kävin, Sääksjärven nesteellä, voitelemassa pesun jälkeiset puhtaat kettingit ja paluumatkalla kävin kusella. Jälkimmäinen ei ole huolto-ohjeessa eikä polttoaine.

Sikäläisessä baarissa
Alkuilta meni normisti. Kevyttä keskustelua ajan asioista. Sitten alkoi jokin urheiluohjelma joka ei kiinnostanut minua lain. Kuten mikä tahansa urheilu. (Minulla oli oikein hyvä liikunnanopettaja joka minut vieroitti liikunnasta. Siksi oli harvassa juttukaverit nyt.) Vaan "uhri" löytyi. Ei ollenkaan tyhmä eikä kiinostunut senhetkisestä kisasta. Syntyi mielenkiintoinen keskustelu. Sellaista pitäisi olla lähiöpubeissa enemmän.

Vietti vie
Jos haluaa akateemista tai, ainakin, suht fiksua juttukaveria tai monia, niin suuntaan keskustan Vanhaan Monttuun ja voin oppia uutta. Siellä on hyvä jakautuma yhteiskunnasta. Vaan ei näy itserakkaita tai muutoin liian itseensä tyytyväisiä "henkilöitä". Kuten hienostoravintoloissa. Ryypätköön muualla. Kävijät ovat, riippuen viikonpäivistä, nuoria yliopistolaisia, aikuisia filosofeja tai muutoin pitkälle oppineita. Ai että on kiva heidän kanssaan rupatella. On hienoa osallistua erilaisiin filosofisiin väittelyihin, tai sittemmin, muutoin yllättäviin yhteiskuntien ilmiöihin. Lisäksi on itseoppineita joilla on selkeitä näkemyksiä siitä miksi, tässä yhteiskunnassa toimimme kuten esivalta haluaa. Eikä se ole ainoa juttujuttu. Jutun ulkopuolelta, vaan en malta, vaikka Suomessa ei kelvannut vaan kun menin Brysseliin hupattamaan "isolle kirkolle" niin jo kelpasi. Jos mahdollista, niin kansalaisten pitää ottaa ohjia eli tuoda asioita esiin. Tuskin nykyisten puolueiden ehdokkaat ja valtuutetut todentavat sitä mitä tavan kansa haluaa. (Eräs henkilö, eräs Julius, kauan sitten, sanoi että kansa tarvitsee sirkushuveja ja leipää.) Yksi hienoimmista oivalluksista mitä yksinvaltias voi toivoa. Keksiikö kukaan muuta...

Yhteiskunnan muuttaminen
Olen kokenut ja tuen, kunhan asiat tehdään hiljoksiin ilman mitään hälyä mukavasti löytämällä tukea muualta, tai pahimmillaan, kapinoimalla tai protesteilla. Toki em. toimilla, jos on vahva voima takana, se toimii hyvin ja nopeasti. Toisaalta jos tulee huti niin aate ei menesty... Itse olen pitänyt matalaa profiilia. Minulla ei ole kiire ja minun jälkeenikin tulee joku. Innokasta etsitään...

Älkää erehtykökään
En puhu kuuskytluvun politiikasta vaan tämän päivän moottoripyöräilijöiden puolesta: miksi meillä on edelleen korkea vero moottoripyörille? Muistan ajan kuusikymmentäluvun loppupuolelta. Syrjäseutujen vähävaraisille oli moottoripyörä tärkeä. Tuli japsipyörät markkinoille. Valtio laittoi käsittämättömän ison veron. Onko asia parantunut, häh? (Jos minulta kysytään niin, silloin, viiskyt, kuuskytluvun, kansalainen sai halvalla kukuneuvon. Seitkytluvulla siitä tehtiin ylellisyyttä. (Jos minulta kysytään niin silloisten kansalaisten liikkumien moottoripyörillä rinnastui rikollisuuteen. Toki se sen mahdollisti mutta ainahan sitä on ollut...) Periaatteella: iske ja pakene.

Muistelma poliisin toiminnasta seitkytluvun alussa
Kuuskytluvulla Hämeenpuiston Alkoon kävi isäni tie. Jäin sitten seisomaan viinakaupan eteen. Tuli konstaapeli ja käski häipyä. Sanoin että odotan isääni. Niihän kaikki sanovat, sanoi konsta ja lähti viemään minua kauluksesta pitäen katua eteenpäin. Itku purskahti ja sanoin että isä on kaupassa. Niin aina, sanoi konsta. Nyt juokset tästä kauas tai tulee selliyö. Juoksin seuraavaan kortteliin ja yritin nähdä koska isä tulee kaupasta. No, isä tuli kaupasta eikä konsta kiinnittänyt huomiota asiaan lain. Juoksin isän luo. Konstaapeli tuli heti paikalle ja alkoi tenttaamaan ja sanoi että juomat takavarikoidaan koska isäni oli, hänen näkemyksensä mukaan, välittäjä. Konsta tilasi poliisiauton ei "maijan" ja siitä sitten porukalla poliisiasemalle. Isääni syytettiin alkoholin myynnistä alaikäiselle. Isäni sanoi että olen hänen lapsensa. Niin ne kaikki sanoo, sanoi konsta. Poika saa mennä mutta nyt isä putkaan ja katsotaan asiaa huomenna. Minulle tuli hätä, yksitoistakesäiselle, että isä viedään vankilaan. Itketti. Sitten konsta kysyi henkilötietoja. Isäni näytti ajokorttia. Silloin ei ollut kuvaa kortissa. Sitten kysyttiin osoitetta. Osoite ei kertonut mitään konstalle. No, onko puhelinnumeroa? Oli toki, vaikka uusi. Konstaapeli soitti ko, numeroon mutta ei kukaan vastannut koska väki oli hommissaaan ja kuulumattomissa. Asia venyi ja putkayötäkin esitettiin. Meni jonkin aikaa. Isä soitti kotinumeroon. Isoäiti vastasi viimein. Konstaapeli kyseli että mihin osoitteesen hän on soittanut. Sai tiedon. Sitten meidät käskettiin häipyä viranomaisia haittaamasta. Ja heti. 

Konstien kanssa puljaus
Sellaista on sattunut. Olen, kuulemma, ajanut varastettua pyörää. Takavarikoivat pyöräni. (Tuoreehko Guzzi Quota Mille) Kuten minutkin putkaan. Sanoin että minun pitäisi olla töissa aamulla seitsemältä, nauroivat. Kerroin että pitäisi olla erään avaruusaluksen siirtohommissa tilaajalle. Poliisit nauroivat selkäkeikka naurua. Kerroin asian uudelleen että työmaaltani lähtee avaruusalus kello 9.00 matkalle ESAn verstaalle Belgiaan ja minun pitää olla paikalla tuntia ennen. Nauru ei tahtonut loppua ollenkaan. Eivät siis uskoneet sanaakaan. Olivat takavarikoineet, siihen aikaan, hyvin alkukantaisen matkapuhelimeni. Pyysin saada soittaa sillä koska siinä oli esimieheni, erään insinöörin, puhelinnumero. Onneksi hän vastasi iltamyöhällä. Hän soitti takaisin poliiseille ja selitti tilanteen että tarve on työntekijälle. Poliisit edelleen nauroivat. Sanoin että teillä on nyt minun esimieheni, avaruustekniikan diplomi-insinöörin numero. Olkaa niin ystävälliset että soittakaa siihen numeroon uudestaan. Soittivat. Putkan ovella tilanne rauhoittui, pääsin ulos ja parinkymmenen kilometrin päähän työmaalle kyydillä. Onneksi päivän homma oli varsin helppo. Mutta mitä mänttäläisille junteille voi. Myöhemmin keksin heille rientoja... Silloin olin Vimpy ry:n tuore jäsen. 

Aktiivinen jäsen 
Kun muutan jollekin paikkakunnalle, enemmän tai vähemmän pitkälle ajalle, niin liityn paikalliseen moottoripyöräporukkaan. Toisinaan on valittavissa monesta. Italiassa ja parissa muussakin mestassa olen ollut jäsenenä mc-porukoissa. Hienoja ihmisiä ja, jotkin, ilmailu- tai avaruusalalla toimivia kuten itsekin. Ranska on minulle vieras: en ole oppinut kieltä. Toki kuulun, edelleenkin, muutamaan kerhoon. Matkapyöräkerhoja enimmäkseen mutta myös muita. Osa ihan huvin vuoksi mutta myös aatteellisuuden vuoksi.

Mitä sitten seurasi
Mänttäläisten konstien kostoyritys. Mäntän keskustassa kun asuin niin olin aika hyvin näkyvissä. Milloin tulin tai menin. Silloin minulla oli vain kolme moottoripyörää. Aamuisin valitsin sopivan ja ajoin sillä työmatkoja. Muilla pyörillä kiusasin paikallisia poliiseja. Ai että pyrkivät kaikella tapaa löytämään jotain sakotettavaa. Kerran onnistuivat: oli tulossa Quota Millellä töistä Kuoreveden Lentokonetehtaan avaruusalusosastolta. Orivesi - Keuruuntien ylityksessä on stop-merkki. Konstat vahdissa. Kun olen ns. persjalkainen niin ykköstyypin Quota on varsin korkea moottoripyörä niin pysähtessä laskin maahan vain vasemman jalan. Poliisit sakottivat sillä perusteella että kun pysähdytään niin molempien jalkojen pitää olla maassa. Laissa tästä ei mainita. Mutta maksoin sakon. Myöhemmin ajoin risteykseen pysähtymättä tavanomaisesti. Siitäkin sain sakon vaikka lähestyessäni risteyksessä pysähdyin pysäytysviivalle siten että siihen jarruttaessa takapyörä oli ilmassa. Vaan, kostoni oli hirmuinen... Siitä myöhemmin.

Bändi-illat 
Pääsylippua en ole kaivannut vaikka kuinka kuuluisa bändi olisi keikalla. (Pitkä tarina.) Vuosikymmenien aikana olen nähnyt, vain oluen voimalla, sellaisia bändejä joista muut maksavat ison tilin. Toisaalta, pikkumestan pikkulavan edessä ja vähäisellä yleisöllä ei synny bändillä stressiä. Setti irtoaa... (Sen näkee jos on rutiinikeikka. Jos on yleisö joka joraa mukana niin meininki on "päällä".) Wilkon jäähyväiskeikkaan piti matkustaa Skotlantiin. Hieno maa, kuin kotona olisi, vaan kieli on eri. Työni vuoksi olen oppinut englannin. Tilikin parantui.

Munat pois
Jotkin, ennen keikkaa, varsinkin turistit toisilta paikkakunnilla, ovat ihmeissään että täälläkö bändi soittaa, Vastaus on on. Vaan päivämäärää en tiedä seuraavalle keikalle. Seuraan tilannetta. Nuoruuteni bändit olivat Nolo & Rähjä, Virtanen ja sen versiot, Renegades vanhemmasta päästä. Myöhemmin Juise bändeineen, Konttisen Mauri eli Moog ja monta muuta, kuten Kaseva hillitymmin, Myös punk kiinnosti. Vaan silti perusrock vei sielun. Nyttemmin edesmennyt Wilko Johnson kitaroineen on aiheuttanut minulle ja Rouvalle ulkomaankiertueita ihan hänen edesmenoonsa asti. (Hänen edesmenonsa ja sitä edeltävät jutut näytettiin televisiossa Suomessa.) Kannattaa katsoa. Toki paljon muuta kuten Alex Harvey ja hänen kolmas bändinsa The Sensational Alex Harvey Band. Sitä ei kai kukaan rokista tietävä ei voi sanoa ei-tietävänsä. Valitettavasti vanhempieni syytän: en päässyt Yyterin keikalle. Uriah Heep ja sen sorttiset ovat edelleen kovaa kamaa. Toki, nykyäänkin, tulee tuutista hyvää settiä. Toisaalta, olen innostunut vanhasta, kotimaisesta viihdemusiikista. Vaan siitä myöhemmin. Sanoo vanha punkkari. Mauno Kuusisto ja muut. Olavikin on ookoo. Eput ovat keskikoulukavereitani. Edesmennyttä Saarelan Mikkoa on ikävä. Pikkukamarissa soi Salora Ortopespekta seitkytluvulta joka on tilaäänijärjestelmä. Parempi kuin stereo vaan vaati useampia kaiuttimia.

(Kas-vain: jouduinkin korjaamaan kirjoitustani. Oli kielioppivihreitä ja oikeinkiroitus vain sinneppäin...)