On kysytty koulutuksestani

 

Kotona maatilalla
Siellä oppi lapioimaan eri materiaaleja erilaisilla lapioilla sekä muutakin maansiirtoon liittyvää. Myös viljatuotteita lapioitiin. Kun jalat yltivät, jossain kymmenen ikävuoden iässä traktorin polkimille niin se oli suuri apu karjatilalliselle sillä isännän, emännän ja karjapiian piti käydä navettahommissa aamuin ja illoin niin peltojen kyntö, äestys sekä  kylvöhomma jatkui navettahommienkin ajan kun jatkoin työsuorituksia. Sekä monia muita traktorihommia. Silloin ei ollut traktoreissa ohjaustehostimia vaan rattia piti kääntää voimalla. Keväällä peltojen äestys, kylvöt ja jyrällä pintamaa sileäksi. Syksyllä kyntöä.

Sadonkorjuu
Tietenkin heinätyöt keskikesällä sekä elokuussa leikkuupuimurilla ajo. Toki ei aivan aamuisin sillä silloin saattoi olla vielä kastetta. Leikkuupuimurin rattiin pääsin vasta jossain viidentoista ikävuoden tietämin. Se kun vaatii perehtymistä. Urakoin myös naapureille parina elokuuna. Yhteistoimin asioita puuhattiin kotitilalla. Silloin kun kotona vielä asuin se oli aktiivinen karja- ja viljelystila. Yksi veljistäni otti tilan haltuunsa.

Kansakoulussa
Ensimmäinen kouluvuosi sujui lähikoulussa. Vain kaksi kilometriä matkaa metsän poikki polkua myöden. Talvella suksilla. Tietä pitkin olisi tullut useampia kilometrejä. Koulupäiviä oli kaksi viikossa. Tiistaina, neljä oppituntia ja torstaina kuusi tuntia. Kyseinen koulu lakkautettiin ja kakkosluokalle piti mennä seitsemän kilometrin päähän. Koulubussi ajoi aamuin illoin mutta sen pysäkki oli kodistani noin puolentoista kilometrin päässä. Talviaikaan pimeässä pysäkille ja 
koulun loputtua sama juttu sillä ylemmillä luokilla oli erimittaisia koulupäiviä joten kotimatkaa piti odottaa tunti tai pari. (Koulutaloa on sittemmin laajennettu ja oppilasmäärä moninkertaistunut.) Niinä aikoina oli lauantaikin työ- ja koulupäivä.

Yksityisessä Keskikoulussa
Pärjäsin pääsykokeissa, toisella yrittämällä. (Pääsykokeita oli kesän alussa ja lopussa.) Koulu oli yksityiskoulu ja kahlasin sitä kuusi vuotta. Matkaa sinne oli noin 25 kilometriä joka taitettiin, osittain, linja-autolla. Aamulla kulkua lähimmälle bussipysäkille oli kaksi kilometriä (Koska kansakoulua tai kansalaiskoulua käyvien bussiin ei otettu yksityiskoulun (Keskikoulun) oppilaita kyytiin.) ja palatessa sama matka kotiin. Alussa se tuntui pitkälle. Kun oli lyhyt koulupäivä niin koulun edustan pysäkiltä pääsi linja-autolla seitsemän kilometrin päähän kotiosoitteesta. Käytännössä tapahtui niin että joko vetkuttelin koulun tiloissa yhden - kaksi joutotuntia odottamassa kotikylälle menevää linjuria tai hyppäsin bussiin ja kulutin tunnin odottamalla kotikylälle vievää bussia ulkona tienhaarassa. Kasvettuani hieman isommaksi kävelin, jos säätila salli, viimeiset seitsemän kilometriä kotiovelle jos bussiaikataulu ei sopinut. Polkupyörää en saanut käyttää koulumatkoihin. (Kerrottakoon että kansakoulua tai kansalaiskoulua käyvät oppilaat vietiin koulukyydillä, käytännössä takseilla, liki kotiosoitteitaan mutta yksityiskoulun oppilaita ei siihen kyytiin päässyt.) Keskikoulussa opin englannin kielen kohtuudella sekä ruotsinkin niin että en pulaan jää. Myöhemmin englantini on kehittynyt. Italiankielellä en jää nälkäiseksi enkä, ainakaan, janoiseksi. Venäjää joskus opettelin Leningradin hyvässä kaupungissa. Paikalliset "neidot" olivat hyvinkin innoittavia. Myöhemmin hyödynsin asiaa. Vaan eipä juuri ole sittemmin ollut käyttöä venäjänmatkojen tyrehdyttyä. Keskikoulun viimeinen vuosi meni kohtuullisen hyvin eli ei tarvinnut hävetä todistuksen arvosanoja. Lukioon en halunnut vaikka opettajat halusivat. (Eräs matematiikan opettaja Anna-Liisa, Kurusta syntyjään, oli sitä mieltä että olisin hyvä matemaatikko.) Tuli autonasentaja, lentokoneasentaja ja avaruusalusasentaja. Toki muutakin olen puuhannut. Tykkän ruuvata.

Kesäkurssilla ennen ammattikouluun menoa ja mitä sitten
Metallien käsittelyyn muutaman viikon kurssi. Se sisälsi tinauksesta alkaen kaasuhitsauksen, puikkohitsauksen, lankakoneella suojakaasukaarihitsauksen, (Lankakone eli Mig/Mag oli uusi asia silloin.) metallin taivutusta kylmänä ja kuumana, taonnan, koneistuksen sorvilla ja jyrsimellä, muotoon pakotuksen ja varmaan muutakin metallin käsittelyä. Sen muistan hyvin kun piti sorvata tarkka läpimitta akseliin. Meille opetettiin miten työntömittaa ja mikrometriä käsitellään. Nooniusasteikko ja tuuman osat, muunmuassa. Myös millimetrimittoja (SI) käytettiin jo silloin. Tykkäsin hommasta. Sain hyvät arvosanat kurssin päätteeksi. Olin löytänyt alani: metalli. Niihin aikoihin ei ollut näyttöjä vaan asiaa katsottiin eri mittausvälineillä. Tarkasti. Kuinka moni käyttää mikrometriä... Täällä viitatataan. (Oma firmani (Vähemmistööosakas nykyään.) Tekee tarkkoja hommia. Hän ja minä olemme saaneet ilmailualan koulutuksen: minä armeijan ja hän siviillipuolen. Milli on pitkä mitta...

Ammattikoulussa Tampereella
Ensimmäisenä vuonna oli useitakin majoituspaikkoja. Eräs vinttikamari Ylöjärvellä liki keskustaa, serkkupojan ohella, josta pääsi koulumatkamme suhteellisen helposti eli pidemmän linjan bussilla Tampereen linja-autoasemalle ja siitä kaupunginautolla, eli Nyssellä, koululle. Jonkinlainen opiskelija-alennus taisi olla. Se edellytti lippuvihkosen ostamista Matkahuollon konttorista. Yhdellä vihkosella taisi päästä yli kuukauden matkat. (Lippuvihkojen värit vaihtuivat eli vanhalla värillä ei enää päässyt vaikka siitä oli maksettu. Uusi piti ostaa eli kannatti ajaa bussilla kahden pysäkinkin väli. Eli käyttää lippuja turhuuteen.)

Asuinpaikat vaihtuivat
Ylöjärven vinttikamari ilmeni kylmäksi kun syksy eteni. Seuraava paikka oli Pispalassa erään teollisuustalon entisessä talonmiehen asunnossa. Aamulla heräsimme seitsemältä kun alla olevassa teollisuushallissa työstökoneet käynnistyivät. (Oletan että sorvaamo.) Siitä pääsi kaupunginautoilla yhdellä vaihdolla ammattikoulun viereen. Toisena kouluvuonna koulun liki valmistui oppilasasuntola ravintoloineen muutaman sadan metrin päähän koulusta joten se oli jo ylellistä. Aamulla mäkeä alas ja illalla ylös.  

Muut koulutukset
Useimmat ulkomailla. (Italia, Belgia ja, jossain määrin, Saksa.) Osallistuessani eri projekteihin, lähinnä ilmailun ja avaruusalusten kanssa puuhailuun, sain koulutusta, onneksi englannin kielellä. ESA ja NASA tulivat tutuiksi sillä kapealla segmentillä. Myös heidän edustajansa. NASAn porukka oli mukavaa sakkia. Eritoten pe, ja la iltaisin Hallin Jannessa sekä työkaverin kesämökillä saunomassa ja uimassa. Meillä duunareilla oli varsin osaavia insinöörejä. Vaikkakin yksi uusi oli itseäni nuorempi. (Koulutukseni tekniikkaan: lapsena maatilalla kiinnosti ruuvailu. Siihen oli paljon tilaisuuksia. Keksin maatalouteen liittyviä apuvälineitä.) Sitten keskikoulupohjainen autonasentajakoulutus. Moottorinohjauksen säätäminen oli kiinnostavaa. (Tehot esiin.) Ensimmäinen kokemukseni biteistä oli jo seitsemänkymmentäluvulla. Toki analogisiakin ruiskutusmoottoreita oli. Saksalaisia ja italialaisia. 

Oma rassi
Niihin aikoihin kunnostin vanhan Datsun Bluebirdin käyttöajoneuvokseni kun tulivat vuodet täyteen. (Koin että autokoulu (Kuormurikortti) oli vain läpihuutojuttu. Se ei paljoa vaatinut, mielestäni.) Tietenkin rassasin omaani tai koulukavereideni autoja ammattikoululla autopuolen nosturilla silloin kun ei ollut teorialuentoja, englannintunteja (Vapaaehtoinen), sekä liikuntaa. (Liikunnanopettaja, liikanimeltään Mukimasa,(Fiksu sälli ja piti hyvää huolta Volvostaan.) piti kuria että pubissa ei oltu liikaa ennen puuhia ja urheilukentällä tai -salissa piti harjoittaa liikuntaa monella tapaa. Itse keskityin enemmän voimailuun. Pallopelit, kuten pesäpallo, eivät kiinnostaneet lain. No, lentopalloa on tullut pelattua. (Siinä iässä kasvuni ei ollut tavoitteessa. Pätkä olin mutta yhtä-äkkiä venähdin viisitoista senttiä.) Moottoripyörä ajossa kesäisin.

Välivuosi
Tein kotitilalla hommia ja olin saavuttanut miehen mitat. Kotihommista ei paljon tili kohentunut jos ilmainen, osin itse hankittu, ruoka joten jotain muutakin oli puuhattava eli tein maatilatöitä naapureillekin sekä korjailin maatalouskoneita. Myös valmistin ja/tai kunnostin kotitarpeiksi erilaisia koneita. Osasinhan hitsata kaasulla, puikolla ja langalla. Talvella liikuin Datsunilla ja suvella nelipuolikkaalla Hondalla. (Hondan kanssa oli "harrastusta" sillä siinä ilmeni jos  jonkinlaista vaivaa.) Kotilalla opin monta asiaa. Ehkä puikkohitsaus muuntajakoneella niistä oli, jälkeenpäin ajatellen, se tärkein. Eli olin virtolaisen, seppämestarin, Onni-sepän jäljillä. (Äitini isä.) (Silloin kotitilallani oli lypsykarja etusijalla. Isänisä teki myös sepän hommia kotitarpeiksi. Minä sain pumpata palkeita kyllästymiseen asti.) (Kerrottakoon että kotitila on, edelleen, tuottava tila vaan tuotannon suunta on, osin, muuttunut. Lapsuudessani puhuttiin hieman yli seitsemänkymmenen hehtaarin tilasta mutta sittemmin on tapahtunut lievää muutosta. Pitänee kysyä tarkemmin Isännältä. Ainakin metsän määrä on kasvanut ja nyttemmin tilaan kuuluu useampi saari joista yhdessä oli joskus maatila.)

Alokkaasta varusmieheksi
Tuli kutsu varusmiespalvelukseen Ilmavoimien Teknilliseen Kouluun. Siellä meni lyhyt alokasaika melko kivuttomasti. (Minimivaatimus oli että on keskikoulu käyty mutta suurin osa oli ylioppilaita tai, jopa, korkeakoulunkin käyneitä sekä melkoisesti itseäni vanhempia.) Ruoka maistui, takamus leveni ja liikuntaakin sai mutta luentoja oli välillä runsaasti sekä käyttännön harjoittelua. Sitten alkoi Ilmavoimien Teknillinen Koulu. Erillinen rakennus ja kahden hengen tuvat. Siellä oli eri opintolinjoja ilmailun suhteen. 

Mieleinen opintolinja
Itse pääsin haluamalleni linjalle, pääsykokeiden jälkeen, mekaanikkokoulutukseen. (En koskaan hakenut ko. yksikköön sillä olin pääsykokeissa vain "ulkonäön vuoksi" sillä erään korkearvoisen upseerin poika halusi opiskelemaan Ilmavoimiin ja siksi tämä ylimääräinen tenttihomma. Kysyin komppanian päälliköltä että mitäs jos täytän vaatimukset. Hän naurahti ja sanoi että älä luule. Mutta niin kävi että sain hyvän arvosanan kokeissa. Kyseinen hakija, jonka vuoksi koe järjestettiin, ei läpäissyt testiä. Tietääkseni hänestä tuli hevosmies jossain Lahden seudulla.) Ilmavoimien Teknillisen Koulun läpäisin mutta arvosanoilla en voi leuhkia. Aika kului Sotilaskodissa ja "tilipäivän" jälkeen parina päivänä Hallin Jannessa tai siinä toisessa pubissa.

Matkan taa
Halusin palvelukseen Rovaniemelle Lapin Lennostoon. Se sopi kaavaan sillä tiedossa oli että heikoimmat lähetetään kauimmaksi. Siis korpraali lähti pohjoiseen. Yleensä junalla ja valtion laskuun. Helppo on varusmiehen kulkea kun ei tarvitse laukkuja tai kasseja mukanaan kuskata. Alkumatka ravintolavaunussa päivärähavoimalla ja loppumatka torkkuen alimman luokan vaunussa. Tutustuin Rovaniemellä DC-3 koneiden lentäjiin ja huomasin että heidän kyydissään pääsee lomille ja takaisin. Kätevää. Eikä tule itselle kuluja. Vain lastausta ja purkua välilaskeutumiskohteissa. Silloin Tampereen lentokenttä oli Härmälässä eli siitä kaupunginautolla Tampereen keskustan viihteisiin (Vanha Monttu nykyisin.) ja jossain vaiheessa vanhempieni luo Ylöjärvelle. Bussilla tai joku kavereista nouti.

Kerrotut varusmieshommat 
1976 - -77 tietämin. Ynnä kertausharjoitukset. Yleensä pari päivää istuessa luentosalin penkillä. Tai tutustumassa johonkin uuteen kohteeseen ja uusiin välineisiin ja toimiin. En muista "ryynäännemi" kuin ihan alokasajan aikana. Olin hyvä suunnistuksessa. Aliupseerikoulussa pötsi kasvoi. Sitten tuli komento.

Kasarmimajoitus
Myös Lapin Veltostoksi nimittivät. Sotilasalueella oli myös laaja Tykistön kasarmialue. Korkeammalla vaaran rinteellä oli yksi rakennus jossa majoituimme. Melkoinen mäki kiivetä. Sitä korkeammalla oli sotilas-soittokunnan kasarmi. Veltosto-nimitys saattoi johtua siitä että me, jotka sinisisssä hävittäjälentokoneiden kanssa työskentelimme, piti saada unta riittävästi joka vuorokausi ja ravintoa täsmällisesti sekä liikuntaa että lepoa. Se saattoi närkästyttää tavan mokkereita tykistössä. Termi "Veltosto" lie tullut siitä että lentokoneiden kanssa puuhailevien henkinen ja fyysinen suorituskyky piti pitää korkealla tasolla. Siksi kateus saattoi aiheuttaa pikku skismaa. Ruokaa ja lepoa riittävästi. Itse lihoin 25 kiloa. Diabetekseni pidin piilossa. (Olihan siitä haittaakin mutta onnistuin kepulikonstein hoitamaan homman. Aina ei kyennyt mitoittamaan ruokailua sopivaksi. Vaan tässäpä heilun. Vahvahkolla alkoholilla, pienessä määrin, sai verensokerit pysymään likimain kuosissa. Nykyisin käytän lääkitystä. Toisinaan.)

Lapin Lennosto
Varuskunnasta laivueeseen ja takaisin oli muutaman kilometrin kuljetus katetulla kuorma-autolla. Ruoka tuli Tykistön keittiöltä kuten aamiainen, lounas ja päivällinen sekä kahvi leivoksineen. Myös "yötuurissa" sai ruokaa jota sai hakea lämpökaapista. Lennostossa toimiminen oli kuin työssäkäyntiä. Yleensä lähdettiin varuskunnasta aamiaisen jälkeen ja palattiin iltapalalle. "Päivätyö" kesti 9 - 12 tuntia ruokailuineen ja kahvitaukoineen. Toki vuorollaan jokaisen piti hoitaa yöpäivystys Laivueessa ja se tehtiin pareittain. Eli vuoroteltiin nukkumisessa. Sarjakuvia ja pehmeäkantisia kirjoja tuli luettua monta. Mutta sillointällöin piti lähteä platalle vastaanottamaan, lähettämään tai huoltamaan yksimoottorisista potkurikoneista hävittäjiin. Siihen väliin mahtuu erinäinen määrä konetyyppejä.

Vuorokauden ympäri 
Yöpäivystys tarkoitti että lentokoneita piti tankata milloin vain vuorokauden aikana oli arki tai pyhä ja tehdä rutiinitarkastukset. Myös lentokoneiden siirrot kalustosuojista platalle kuului varusmieshommiin. Vain isojen koneiden hinausautoja ajoivat ammattilaiset. (Autot olivat isokokoisia , amerikkalaisia, nelivetoisia, avolavamaastureita.) Hinaukseen kuului, lähinnä, vain Draken-mallistoa. (Niitä on muutamia erilaisia versioita vaikka, äkkiseltään, näyttävät identtisiltä. Nyt on, kuulemma, vain yksi lentokykyinen Draken jäljellä Suomessa.) Kaksimoottoriset ja -istuimiset Fouga Magister koulutus-suihkukoneet saattoi siirtää yksikin riski henkilö mutta käytännössä aina kaksi.

Yleensä aamulla
Kun lentoharjoitukset jatkuivat arkiaamuina siinä kahdeksan korvilla niin apumekaanikkojen tehtävä oli tuoda halutut koneet ja niiden tarpeet platalle. Katsoa että koneet ovat tankatut, jäänpoistoainetta riittävästi ja kaikki ohjaamon asetukset perusmuodossa. Kuten vivut ja mittarit. Siinäpä sitä oli pikku päänvaivaa. Jos teki virheen niin että huomasi sen itse siitä ei seurannut mitään mutta jos joku kantaväestä tai lentäjistä huomasivat että asetukset ovat pielessä niin siitä mainittiin ja piti ottaa opiksi. Huomattiin kyllä että saattoi käydä niin että on jo illalla konetta veidessä halliin on säädöt ja asetukset niin kuin pitää. Vaan aamulla piti olla tarkka sillä joku, sillointällöin, oli käynyt muuttamassa asetuksia ja jos sitä ei itse huomannut ennen lentäjän kapuamista kabiiniin niin asiasta mainittii varsin syyttävään sävyyn. Hyvä tapa kouluttaa...

Kyytiinkin pääsi
Lapin Lennostossa sain kyytiä muumuassa Fougalla. Myös sain kokeilla virtuaalista lentämistä Drakenilla. Lasku ei oikein onnistunut... Harmittaa että en kertausharjoituksissakaan päässyt simulaattoriin uudelleen. (Kerrottakoon että simulaattorin ohjaamo oli täydellien kopio ja sen laitteet toimivat niin kuin pitää. Sillä koulutettiin tulevia hävittäjälentäjiä.) Nyt voi kertoa että Suomella oli yksi Draken-versio jota ruotsalaisilla ei ollut lain eli: "S". Hieman isompi ja tehokkaampi. Jos joku sotilasilmailuasiantuntijoista  lukee tämän niin otan mahdolliset tietojeni korjaavat vastaan. Silloin kun tein em. hommia niin oli seitkytlukua ja kirjoitan tätä nykyhetkellä joka näkyy jutun kirjauspäivämäärästä toukokuussa 2026.

Rovaniemen kaupunki
Iltalomilla se oli vilkas paikka. Varsinkin viikonloppuisin. Lennostossa iltaloma oli pitkä mikäli ei ollut laivueessa palvelusvuoroa seuraavana päivänä. Harvoin sunnuntaisin. Kunhan tuli iltavapaalta varuskuntaan ennen aamukuutta ja ilmoittautui saapuneeksi päivystäjälle. Yleensä iltalomat, Lennostossa, olivat puoleenyöhön, mikä lie normikäytäntö ja, joskus, varusmiesaliupseereilla aamukuuteen.

Muistelu Ounasjoen sillalta
Iltaloma venähti aamuyön puolelle. Oli pukeutunut nk. "suntispukuun" eli Ilmavoimien siniseen vapaa-ajanasuun. Silloin kuljin alikersanttina. Meni ravintolassa hiukan myöhäiseksi eli myöhästyin viimeisestä bussista varuskuntaan. Lähdin kävelemään noin seitsemän kilometrin matkaa varuskunnan suuntaan. Olin jo Ounasjoen sillalla kun viereen pysähtyi iso amerikanrauta. Takaovi aukaistiin sisäpuolelta ja sieltä sanottiin että alikersantti on hyvä ja hyppää kyytiin. Meillä on sama matka, kerrottiin. Hiukan olin varautunut mutta kun tarkemmin katsoin niin takapenkillä istui Ilmavoimien eversti. Pitäähän esihenkilöä totella. Totesin myös että alkoholia oli nautittu molemmin puolin ja olimme juttutuulella. Eversti kyseli kuulumisiani ja tarjosi tilkan konjakkia Valtion laskuun. Matkahan ei ollut pitkä. Kun olimme perillä, kiittelin kyydistä ja tarjonnasta, nousin autosta, tein asennon sekä vedin käden lakinlippaan. Eversti naurahti ja sanoi että kyllä Suomi pärjää näillä miehillä. Lähdin majoituksen suuntaan ja nukuin aamiaisruokailun ohi. Iltapäivällä kävin Sotilaskodissa syömässä jotain suolaista vissyveden ja kahvikupposen saattelemana. Vasta maanantaiaamuna piti olla rivissä laivueessa.

Junassa tunnelmaa
Dieselveturin vetämänä Rovaniemeltä Tampereelle ja sama takaisin. Monta, hieman erikoista tapahtumaa tai sattumaa osui matkoille. Ei mitään kamalaa mutta joskus otti päähän joidenkin toilailu junassa aamuyöllä. Mutta muutaman kerran myös DC-Kolmosella Härmälän lentokentälle jos sattui osumaan ajankohtaan. Muutoin junalla. Rautatieasemalla oli aina varuskunnan, eli Tykistön bussi hakemassa junantuomia varuskuntaan. Myös varuskunnasta pääsi Tykistön bussilla asemalle.

Varusmiespalvelu loppusuoralla
Korpraalista ylenin alikersantiksi melko nopeasti. Sitäkin piti juhlia Rovaniemellä. Ennen reserviin siirtymistäni korotettiin kersantiksi. Vanhempani olivat ylpeitä. Vaan tuttavansa heille vihjasi että eihän tuo mitään, "minun poikani on luutnantti!" Saattoi hyvinkin olla mutta siinä on tarvinnut käydä hieman enemmän kouluja johon ei varuspalvelu riitä. Ennen kotiuttamistani sain kersantin "jämät". Kelpasi sekin vanhemmilleni. Muille en juuri ole maininnut asiasta. Myöhemmin, kahden vuoden sisään, reservissä, tuli ilmoitus ylikersanttiudestani. Tiedä sitten mistä hyvästä. Nyt olen niin iällä että sotilastittelistä ei ole hyötyä. Sain kotouttamispäivän aattona Valtiolta muisto-esineen hyvästä palveluksesta. Kirjahyllyni kulmalla tuo lie vielä. (Rouva välillä sotkee.)

Eka vakiduuni 
Armeijan jälkeen menin heti töihin Nokian Linnavuoreen Meridieselosastolle. Sain vinkin avoimesta työpaikasta eräältä rovaniemeläiseltä kapteenilta. Eli ajelin tehtaan portille ja minulle osoitettiin työpaikka ja asunto. En viihtynyt kuin pari vuotta sillä työsuoritus tehtiin syvällä maan alla. Talvella oli pimeää kun meni ja kun tuli ulos oli pimeää. Se jossain määrin rasitti. Ei keinovalo ole sama asia kuin päivänvalo. Lisäksi oli melkoisesti ylitöitä. Asunto halpa vuokraltaan. Kylmä vesi eikä kalusteita lain. Makuupussi ja ilmapatja aluksi. Myöhemmin hieman kalustin. Moottoripyörä vaihtui isompaan. Auton olin heivannut. Myös mopedi oli. Sillä oli kiva ajella Siuron Koskibaariin parille. Sen verran olin "Äidin poika" että viikonloppuisin asustelin kotitilalla. Jos ei ollut "ylkkää" tai moottoripyöräkokoontumisia.

Ajokorttikoulutus
Jo ammmatikouluaikoina kävin autokoulun heti kun 18v tuli täyteen sillä se sisältyi, osittain, oppisuunnitelmaan ja sain kuorma-autokortin. Nyt se tuli tarpeeseen. Kun lähdin Linnavuoresta niin siirryin erään metallipajan kuormurikuskiksi. Kaivoskoneiden osien kuljetusta koneistuksiin, jälkikäsittelyyn, maalaamoon ja kokoonpanotehtaalle. Ei ollutkaan kivaa talvella se. Irtisanouduin reilun vuoden työsuhteen jälkeen. Sittemmin olen satunnaisesti ajellut kuormurilla mutta muista kuin työsyistä. Sittemmin luovuin kuormurikortista.

Tarpeellista ansion kannalta
Parissa konepajassa hitsarina, sorvarina, hydrauliikka-asentajana ja muitakin puuhia oli. Ylö-Tehtaat Oy, Sakari Pinomäki ky, Rautavaaran Korjaus ja muutama muu. Muutama vuosi niissä vilahti. Riskissä kunnossa pysyin.

Uudelleen koulun penkillä
Opiskelin ilmailua lisää Mäntässä aikuisopiskelijana. Sattumoisin yksi opettajista oli tuttu sot.mest. varusmiespalvelusajoista. Palautimme hyvän suhteemme. Hoiti koulutuksen pääosan. Myös yksi entinen alupseerikoulukaveri oli samalla kurssilla. Lisäksi Työvoimatoimisto oli sujuttanut koulutukseen vähemmän motivoituneita oppilaita ilman taustatietoja ilmailusta. Häipyivät hiljokseen ajan myötä... Ei tullut heistä ReDiGojen valmistajia saati Hornetien eturunkojen kokoonpanijoita. Minusta tuli ja homma oli ihan ookoo. Asunto erittäin halpa talon puolesta ja vapaatakin sai kun kysyi. Vaan ei palkallista. Vaikka joillekin prätkäreissulle. Niinä aikoina tuli ajettua 850GT -Guzzilla ja Ducati Paso 906-versiolla. Lisäksi oli Guzzi 650TT sivuvaunullisena talviajoneuvona.

Toistaiseksi viimeinen koulutukseni
Hornethommista minut siirrettiin Patrian Avaruusalusosastolle. Palkallista koulutusta luvassa ja ulkomaanmatkoja. Jo aiemmin muutin asumaan Mänttään. Liityin myös Vilppulan Moottoripyöräilijöihin. Heillä oli tilava kerhotila johon sain pyöräni säilöön ja sivuhommina huolsin ja korjasin muiden moottoripyöriä. Avaruusaluksien runkojen (Kaksi molempia.) valmistamisesta voi mainita XXM ja Rosetta. Kouluttajina toimivat ESA:n ja NASA:n insinöörit. (Myös sain tittelikseni "engineer". Suomeksi se on vaatimattomampi arvonimi.) Toki Euroopan Avaruushallinto sen kelpuutti että saivat teetettyä halutut työt. Meitä oli reissussa kaksi Mattia. Terveiset kaimalle Talviaisiin. (Italiassa se ei ole hyvä nimi. Matti tarkoittaa: monta hullua. Yksikkö: Matta.) Italiassa lyhensivät nimeksi Mati (Puolitoista äännettä pitkä ii lopussa.) ja se kelpasi minulle. Koillis-Italian Udinen kaupungissa tapasin pubissa lentäjiä läheisestä tukikohdasta. Menin jutulle ja siitä tuli vuosia kestänyt juttu. Pääsin tutustumaan heidän kalustoonsa. Nyttemmin emme ole enää tavanneet sillä ovat eläköityneet kuten itsekin. Yleensä olen ollut liikkeellä moottoripyörällä Alppien tuolla puolen. Em. kerralla Quota Millellä. Laihaseomoottorilla varustettu. (Sittemmin se kiellettiin Suomessa liiallisen typen oksidien tuottamisesta. Tilalle tuli juopompi Quota Millecento.) Nyt on käytössä täysin varusteltu California 1400. Tullee myyntiin vuoden tai parin sisällä. Silti jää vielä monta pyörää talliin. (Guzzin tehtaalla Mandello dell Lario:ssa kävin kerran entisöimälläni GT850:llä sekä myöhemmin Quota Millellä. GT850 oli entinen poliisimoottoripyörä jonka kunnostin ja entisöin alkuperäiseen asuunsa kuin ne tehtaalta lähtivät. Suomessa ne oli maalattu poliisien väreihin mutta surkeasti ja muutenkin näkyi että ylläpito ei ole ollut riittävää.) (Näinä aikoina minulla oli peräti kolme kuusisylinteristä Benelliä. Kaksi seiskapuolikasta ja yksi ysisatanen. Benellillä oli myös samaan rakenteeseen perustuvia nelikkoja joita eräs japanilainen tuottaja teki hitin Honda-merkillä ja halvalla hinnalla.)

Itseopitut harrasteduunit
Osa palkattomia tai päivärahahommia, korvauksia liikennevälineiden käytöstä sekä vain aatteellisuudesta. Nämä eivät olleet töitä vaan asioita joita hoidin sekä kotimaassa, ulkomailla monessa maassa ja, varsinkin, Brysselissä. Moottoripyöräjärjestöjen kustantamana. Mutta se ei ole työtä vaikka oli, toisinaan, työlästä. Sai myös kulkea lentokoneilla pitkin Eurooppaa kirkonkylästä toisieen ja vähän Amerikassakin. Ja, paria kertaa lukuun ottamatta, edustamieni järjestöjen maksamana. Ystäväni, täällä Tampereen hyvässä kaupungissa, on hoitanut samaa hommaa jo useamman vuoden. Organisaatio on nimeltään Smoto. Liikenneturvan hallintoneuvostossa istuin yhden kauden. Olisivat halunneet seuraavaksikin kaudeksi mutta minä en enkä olisi voinutkaan jäädä sillä työantajani tarjosi töitä ulkomailta. Työnantajani, suurimmalta osin, ovat olleet Valtion pajoissa. Turvaluokitukseni oli korkea joten kelpasin ESA:n ja NASA:n hommiin. 

Viimenen hyshyshommani
Nyt voi jo kertoa: merikelpoisten sota-alusten valmistamista komposiiteista. (Lasikuitu, hiilikuitu, aramidi ja pari muuta sitkasta ainetta.) Keskikokoisia, noin 70 metrisiä paatteja jotka eivät erotu tutkan näytöllä.

Olenko rikastunut moniosaamisellani
Taitaa olla nyt ainoa asia jolla en rikastu, eli eläke, sillä se on vain juuri riittävä siihen että voimme pitää tilavaa vuokra-asuntoa nuorekkaan Rouvan kanssa tamperelaisessa lähiössä sekä elämällä suht asiallisesti. Sen verran jää rahaa moottoripyöräilyyn että voin ajella kaikessa rauhassa omat ajoni. Ajomääräni on pienentynyt todella paljon ja jyrkästi. Viime vuonna tuli niukasti vain, kymppitonni mittariin. (1400 California saa levätä. Sillä on vasta vaivaiset 70000km takana. Tonninen California Adamant on ollut pari suvea huilivuodossa. Taidan ostaa uuden akun ja ottaa pelin käyttöön.) Tänä suvena ei voi puuhata kaikkea sillä on ollut ja tuleekin olemaan muutakin puuhaa. Mökillä olemme liki kaksi kuukautta tänä suvena pötköön koko aika jos mitään kummenpaa ei satu. Onneksi osaan puu- että rakennushommia niin voin päteä. Ainakin Mökillä. Kalastustani koitan kehittää. Ostan uuden siiman.

Aikanaan
Suunnittelin sotilasuraa mutta se jäi naisasioiden vuoksi. Pitkäsäärinnen, rantaruotsalainen yliopistolaisnainen vei. Yhteinen tuliterä paritalokämppä ja, parin vuoden päästä, omakotitalo, jne. Vaan suhde ei kestänyt kuin pari vuotta. Oletan että tilini ei riittänyt riittävään ylelliseen ylläpitoon. Omakotitalo myyntiin. Kohta vaihtui myös työaikka. Työttömänä en ole ollut koskaan. Siitä lähtien olenkin ollut kulkumies. (Kysenen leidi on jo edesmennyt, kuulin. Pidimme, kuitenkin, yhteyttä melko pitkään. Hän ei koskaan löytänyt mieleistään ukkoa. Mietin, olisiko johtunut rantaruotsalaisuudestaan Tampereella? Vaikka Tampere on kaksikielinen.) (Itse puhun myös ruotsia.) Vaan on ollut myös tukijoita: suuri sukuni, henkisellä tasolla, yksi eksä vieläkin remmissä ja nyksä, toki. Kaikkien aiempien, jotka ovat vielä elossa, kanssa, olen edelleen ystävä. Ei mitenkään näyttävää vaan normielämää. Nyt vuokrakolmiossa kuudennessa kerroksessa  mutta jos terveys ja aika yhdistyvät niin myöhemmin kaupunkiosakkeessa. Vaan kaukana Tampereelta... Jos henki kulkee idemmässä... No, tuleepa lyhyt matka Mökille.