Maalaispoika - autoasentaja - moottoripyöräasentaja - kuormurikuski - maatalouskone - metsäkone - lentokone - avaruusalusasentaja - aktiivimotoristi - laivanrakentaja - poliitikko - ja eläkeläisen "loma päällä"

Toki nuorempana jaksoi
Useampi vuosi eläkettä takana. (Lähdin aikaisin eläkkeelle kun luvan sain.) Jos nyt pitää jostain valittaa niin Rouva on nuorempi kuin itse ja hoitaa hommiansa. Jäänee, hänkin, joskus, eläkkeelle. Itse olen nauttinut eläkelöitymisestäni. Vaan en täysillä, vielä. Pitää suunnitella kun Rouvakin pitää ottaa huomioon. Mökkeily on ookoo molemmille. Mutta moottoripyöräily ei oikein sovi aktiiviseen mökkeilyyn. (Nykyisen Rouvan tapasin motoristibileissä. Oli kokkina. Rouvakin ajeli moottoripyörällään pitkiäkin taipaleita: ensin Honda CL350 Scramblerilla ja kohta 650 Cagivalla. (Ducatimoottorinen)) Minulle päivän ajokierrokset eivät ole maistuneet. Yleensä pitää olla satojen kilometrien keikka tai vielä pidempi ulkomaille ja tavata paikallisia eri kulttuurien henkilöitä. Kielestä riippumatta. Puhun ruotsia, suomea ja, varsinkin englantia, sujuvasti eli pärjään laajoilla alueilla. Italiassa en jää syömättä ja Venäjällä en ole koskaan jäänyt ongelmiin. Neuvostoliitossa oli kivaa. Oli sivistynyt nainen siellä, insinööri, joka halusi matkaani, Asiaa kehiteltiin ja kirjeenvaihtokin sujui. Sitten kirjeeni palautettiin. Lähdin "tontille" eli tuttuun osoitteeseen. Pääsin perille Leningradin hyvän taksin kyydissä. Talo oli siellä ja kiipesin viidenteen kerrokseen, (Kone oy:n hissi oli, edelleen, epäkunnossa.) Pääsin tutun oven taakse ja soitin ovikelloa. Ovelle tuli aasialainen mieshenkilö. Kysyin että missä henkilö xx on. Ei tietoa. Sama muissa osoitteissa. Väki oli vaihtunut. Syy ei ole selvinnyt. Pimppaa ja, mahdollista neuvostoneitiä, ei silloin osunut kohdalle. 

Kyseisen henkilön ensi tapaaminen
Täysin sattumaa. Hänen valmistujaisjuhlansa yliopistosta oli ravintola Nevassa. Siinä yhteydessä tutustuimme. Kiinnostavan mimmin vanhemmat olivat täysillä mukana. Myöhemmin juhlaväki häipyi hiljalleen mutta meillä kahdella sällillä oli mimmit mukana. Siirryimme valuuttabaariin eli missä kaikki rahayksiköt kelpasivat. Markat, kruunut, punnat, jne. Hyvä meininki ja sen ajan diskobiisit soivat. (Jos Googlelta kysytään niin Neva nimistä ravintolaa ei ole olemassa. Joko koskaan tai uuden järjestyksen mukaan ei sitä ei voi kertoa että onko vaiko eikö ja millä nimellä. Saa antaa vinkin. Jos nyt, ylipäätään, edes haluaisin Venäjälle mennä.)

Taksilla lähiöön
Parikymmentäkerroksinen torni. Suomalaista valmistetta ja Koneen hissi joka ei toiminut. Pikku reippailu ylemmäs isoon asuntoon. Siinä asuivat, tosin en sillä hetkellä tiennyt, että koko lähisuku. Meille kahdelle järjestyi kimppakämppä sisarensa huoneessa. Henkilöihin liittyvät yhteiset asiat hoituivat mukavasti eli lasti tuli laskettua.

Aamulla
Pitkään levättyämme pyydettiin aamiaiselle ja zakuskaa oli runsaasti. Muutenkin olivat läsnä. Noin kymmenkunta henkilöä, isovanhemmat mukaan lukien, ja tunnelma varsin mukava vaikkakin outo itselle. Aamiainen oli hyvä ja pikku snapsit rauhoittivat päänvaivaa. Sitten huilittiin pari tuntia lähekkäin. Toki mukavia yksityisasioita ilmeni.

Kaupunkiajelulle
Tyttärien isä oli Leningradin kaupungin Metron pomo. Hän kyyditsi meitä 1800 Elitellään (Ihan erilainen kuin olen nähnyt Suomessa.) (Suomen tuontiversio oli pienemmillä tehoilla ja karu. Aiempi koulutukseni oli autonasentaja. Sittemmin opiskelin lentokonehommia. Sittemmin ovat kiinnostaneet moottoripyörät ja niiden digitaalinen ohjelmointi.) Aikanaan siirryin avaruusalustekniikan pariin. (Valtion hommista pääsi eläkkeelle varsin varhain.) 

Pikku "kikkoja" työkaverien kanssa.
Kaikkea en muista mutta mutta pikku "korjaavien" jälkeen tuli käydyksi useisssa Leningradin taidenättelyissä ja historiallisissa museoissa sekä ravintoloissa. Taksilla vain ajeltiin. Se oli ihan eri kuvio missä tavan rahvas käy. Halusin maksaa osuuteni mutta se ei käynyt. (Silloin olin erään kuljetusfirman palveluksessa siirtelemässä heidän tuotteitaan eri osoitteisiin mutta iltasella ja viikonloppuina ajelin muita ajoja joista sain rahan käteen heti. Edellytys oli että aamulla oli sama lukema polttoaine- ja matkamittarissa kuin lähtiessä. 

Aiemmin mainittua
Kyseistä mainittua perhettä ei ole olemassa, paperien (Neuvosto-viranomaisten) mukaan, osoite on muiden ja itse imin tumppua. Yritin jonkin kerran matkatoimiston kautta mutta siellä ei ollut tietoa asiasta. Harmitti. Vaan olihan näitä Pirkanmaan paikallisiakin. Sitten oli yksi uusmaalainen ja kuuluu edelleen kalustoon. Hänen miehellään ja minulla on sittemmin perustettu yhteinen yritys. Vuosikymmenet ovat menneet hyvässä sovussa. Nykyinen The Lady on Savosta ja opettelemme toistemme kieliopillisia ilmaisuja vielä parinkymmenen yhteisen vuoden jälkeenkin...

Moottoripyöräilyni myöhemmin
Toki ajettua tuli paljon mutta halusin osallistua liikenneasioihin. Aluksi pikkujuttuja ja lainsäädäntöön tahdoin muutoksia vaan Brysseliin siirryttyäni pääsin sinne mihin halusin eli sille taholle missä oli mahdollisuus esittää ja säätää lainsäädäntöä EU-tasolla. Se avasi merkittäviä alueita. Sitemmin, hoitamieni asioiden hoiduttua, otin pakkia ja siirryin johtamaan kotimaisia moottoripyöräjärjestöjä. Mukavaa hommaa ja hyvät ryyppäjäiset heti kun puheenjohtajan nuija oli kopahtanut. Terveiset Kekulle. Ei voi sanoa että Brysselissä olisi ollut erityisen ikävää pitkissä kokouksissa vaan sitten kun kävimme Vanhan Kaupungin pikku pubeihin niin asioita hoidettiin kuntoon perusteellisemmin. Tai, ainakin, hyviä "pohjia" seuraavaan kokoukseen. Aikanaan EU, kun itäosa Euroopasta otettiin remmiin, niin oli mielenkiintoista sovittaa heidät yleiseurooppalaiseen motoristikuvioon. Hyvin se kävi vaan kovin paljon olutta kului. Siitä saisi jonkinnäköisen jutun aikaiseksi. Jos muistaisi.

Pyöräni myynnissä
Osa harvinaisuuksia. 1400 California voi olla kiintoisa mutta ei lähde halvalla vaan edullisesti. Sitten on harvinainen Honda CL 350 Scrambler sekä yksi Guzzi-trike joka, poikkeuksellisesti kallistelee sisäkaarteeseen mutkaa ajaessa sekä äärimmäisen harvinainen 1000 T3 California. Kone on uudenveroinen "kanttisylinterinen" ja varustettu mekaanisella ahtimella. (Eaton) Sitten sekalaisen harvinaisia että tavallisia Guzzien osia. (Keksin, fysiikan lakien mukaan, että triken massaa voi hallita paremmin kun kaarteessa siirretään painopistettä sisäkaarteen puolelle kuten soolopyörässä. Ratkaisu on hyvin yksinkertainen. Vaan en ole ennen enkä jälkeenpäinkään tavannut samaa ratkaisua muualla.)

Verstaastani luopuminen
Sorvi on myyty. Muita koneita on edelleen (Jyrsin- ja käsityökaluja runsaasti.) Palaan niihin syksymmällä -26. Lisäksi moottoripyörien osia ja muuta sälää. Varsinkin 80-luvun alun Guzzi-malleihin. Löytyy kelpoisa "pyöreäsylinterinen" 850-moottori ja muuta voimansiirron kamaa sekä sähköpuolta. (T3-mallin moottori.)

Pyöristä luopuminen
1400 Californian suhteen olen epävarma että myynkö vai en. Korttini on voimassa, toistaiseksi, vielä vajaat kaksi vuotta. California Adamant - trike on palveluksessa jatkossakin mutta ei, sekään, oletettavissa, kovin pitkään. Osa pyöristä ovat projekteja ja niiden oheen tulee kaikkea asiaan liittyvään osaa ja ohjetta. Tulen luopumaan verstaastani hiljalleen... Jos jotain positiivista asiassa lie niin se on vuokratilojen luovutus ja ajomatkakulut (20km per sivu.) sinne ja takaisin loppuvat. Onpa varaa muuhuun puuhaan... (Mitenkä ensimmäisenä tulee mieleen eräät tamperelaiset pubit. Suosikkejani ovat lähiöpubit, keskustassa Vanha Monttu ja pari muuta.) Trike, eli kolmipyöräinen moottoripyörä, on nimeltään California Adamant 1000. On outo laite siinä mielessä että se kallistelee mutkissa sisäkaarteeseen. Suunnittelin omaan tarpeeseen... Muille vinkiksi kolmipyöräisen ajettavuudesta tärkein on massan hallinta... Mitä kovempaa mutkaan niin sitä suurempi kallistus sisäkaarteeseen. (Mistäkö oppini: ilmailusta. Sitä opiskelin ja tein aikanaan. No. hukkaan meni aerodynamiikka koska minut siirrettiin avaruusalushommiin. Siellä kun ilman vastusta ei tarvitse ottaa huomioon kuin ihan alku- ja loppumatkasta mikäli on paluukin tiedossa, vaan vain pelkkä kappaleen massa. Sekin vain silloin kun jollain avaruuden planeetalla tai muulla massaa omaavalla avaruuden osalla on niin kutsuttua vetovoimaa. Painovoimaksikin mainittu.)

Esa ja Nasa
Molemmilla olen ollut töissä. Tosin, Nasan osalta välillisesti, sillä Suomen Valtio ja heidän ilmailu- sekä avaruusaluspuoli (Myös Patrian leivissä.) työllisti minua merkittävästi. Pari erilaista avaruusalusta rakennettiin. Kutakin kaksi kappaletta. Asentajia olivat, pääosin, minä ja kaima. Toki ESAlta kävi tarkastajia katsomassa kuinka sujuu. Hallin Jannessa, tuopin ääressä, todettiin että ookoo. Amerikkalaiset (Nasa) olivat tiukempia, aluksi, kun ryhdyimme sarjatuotantotyyppiseen Hornetkokoonpanoon. Vaan heistäkin tuli kavereita ja paljon kivaa tapahtui niinä vuosina. Käytiin kaverien kesämökeillä viikonloppuina ja yhden amerikanherran Harrikkaa kunnostin. (Yksi syy kunnostuksen osumiselle minulle johtui että pyöränsä oli vanha ja minulla oli olemassa myös tuumamitoitetut työkalut. Siihen aikaan olin myös Vimpy:n täysjäsen. Nyttemmin ei ole enää toimintaa heillä.) Kertoo sen että Amerikanporukka ei ollut kovin lyhyesti keikalla sillä osoittautui että meitä ei erityisemmin olisi tarvinnut neuvoa vaan keksimme että olimme "tyhmiä" ja heidän pitää jäädä, vielä, vajaan vuoden verran neuvomaan. Suhdetoimintaa lattiatasolla.

Esa on tiukka
Siinä ei päässyt, erityisesti rentoutumaan, vaan sai hyvää koulutusta. European Space Agensyssä homma oli selkeä: tehdään kaksi erilaista avaruusalusta joita kutakin toiset varalle. Mikäs siinä. Eurooppalaisten veronmaksajien rahoilla. Ihan duunarina niitä rakensin. Minusta on aina ollut kiintoisaa tehdä hyvin tarkkaa hommaa. Sopivan hidasta jobia. Ei tarvinnut hosua eikä hiota.

Häivelaivat
Kahta olen ollut tekemässä. Molemmat ovat Merivoimien käytössä edelleen. Tämäntyyppisiä ovat uudemmat. Ne eivät näy tutkassa absorbtiopinnoitteensa vuoksi mikäli koko miehistö pysyy alati sisätiloissa. Ei se hullumpaa hommaa ollut mutta joskus, minulle itselleni, samaa tointa toisensa perään tehdessä hieman tympäisi mutta se unohtui tilipäivänä. Silloin päätin hankkia 1100 Brevan tilalle California 1400 -mallin.

Kouluissa 
Koulutukseni: kansakoulu, keskikoulu, ammattikoulu autonasentajaksi ja Ilmavoimien Teknillinen Koulu. Joitain kursseja sen jälkeen. Jäin ylikersantin arvoon kun en suostunut menemään Päällystöopistoon. Harkitsin kyllä pitkään. Lentsikkahommissa yrittivät minusta työnjohtajaa Patrialle. (Silloinen Valtion Lentokoneteollisuus.) Istuin luennoilla kymmenkunta kertaa eikä tullut yhtään uutta tietoa siellä. Kyllästyin ja luovutin ja jatkoin avaruusalusosastolla tavallisia hommia puhdastiloissa. Siitäkin maksettiin ja majoitus oli edullinen. Kaverini, kutsutitteliltään, "Suomu" jakoi kaksion kulut kanssani. Alakerrassa asuivat tummat. Heidän luonaan poikkesin satunnaisesti. Mukavaa ja vieraanvaraista väkeä. Tein autokaupatkin heidän kanssaan. (Tapanani on ollut, motoristina, ostaa jokin "ritsa" talviajoneuvoksi ja keväällä myydä pois.) Tosin, joitakin vuosia, ajoin prätkällä ympäri vuoden. Puketumis- ja asennekysymys sekä nastarenkaat. 

Pirkanmaa on nyt kaukana
Nyt Itä-Savossa kesämökillä. (Hiukan auki 500km Tammerforsin hyvästä mestasta.) Komento Rouvalla. Saunottu on, tiedossa pientä laittoa Mökin rakenteisiin. Tällä kertaa vain pakettiautolla liikkeellä eli ei tule käytyä Itä-savolaisissa tai Karjalan puolen kavereita moikkaamassa eri mp-tapahtumissa. Fiilikset ovat hyvät. Kalaa en ole uistimella saanut. Vielä. Vain pikkukaloja hyppii rantavedessä. Pientä kunnostusta on aina ja, tietenkin, siistimistä. Tällä kertaa ei ole tapahtunut mitään särkymistä talven ajalta mutta kaikenlaista ryönää on tontille kertynyt: syynä ikääntynyt männikkö. Yllättäen, siistiminen on viihtyisää hommaa kun sitä tekee itselle. Räystäskourut pitäisi tyhjentää. Muunmuassa. (Kourut tyhjennetty, karike laastu pois katoilta ja vajan painunut kivijalka tuettu.)

Kalakin tuli
Ensimmäinen kyseistä lajia omalla kohdalla: säyne. Oli, kuitenkin, varsin pieni niin laitoin kehittymään. 

Kuulin juuri
Ihanaa. Ne kaverit joista moottoripyöräilyssä ovat olleet niitä joita haluan tavata. Ulko- ja kotimaasta. Osa heistä tulevat moikkaamaan. Se vaatii monta keissia olutta tänne Itä-Suomen mökillemme. Ai että. Monta tarinaa tulee kuulluksi ja kerrotuksi. Kaiketi teen lyhyen yhteenvedon kun bileet ovat jo olleet. Syyskuun puolella on "Syystapaaminen" jossa pelataan korttia, vietetään huonoa elämää, saunotaan ja lähdetään sunnuntain puolenpäivän jälkeen hiljalleen kotiappäin. Onneksi ei ole asunnolta kuin noin 30km taivallettavaa. Muu porukka tulee eri puolilta maata.

Tavoitteet
Yli kuukausi Mökillä. Siinä on muutakin kuin löllötellä terassilla. Poikkeamisia tuttavien ja motoristikaverien luona sekä Vaimon suvun porukoissa. Kahvia ja pullaa. Odotuksissa on että jokunen motoristiystäväni saapuu ihan yövieraaksi tai useammaksi. Silloin on mukava viettää nuotioiltoja ja sanailla asioita. (Käytännössä olimme yli kaksi kuukautta mökkeilemässä kun rouva sai tehdä etätöitä. Jokunen vuosi sitten sinnekin tuli nettiyhteys. Perämettälle.)

Otsikon ammatit
Vain pääosa on siinä. On tullut tehdyksi monenmoista puuhaa. Osa hyshyshommia ja muut ihan tavallisia duuneja mutta osa varsin vaativia. Niihin liittyi koulutus ESA:n ja NASA:n toimesta. Mitä milloinkin tehtiin. Alkuun menin töihin, jo silloin ikämiehenä, jos kolmekymppisestä voi niin sanoa, vaan työkavereista useimmat olivat nuorempia. Mukavaa ja varsin oppinutta sakkia ja työt sekä vapaa-aika sujuivat. Tosin aika vähän vietin vapaata työkavereiden kanssa koska olin silloin johtavassa asemassa eräässä moottoripyöräjärjestössä. Se sisälsi paljon matkailua, enimmäkseen lentoteitse, eri Euroopan maihin. Paljolti Saksaan, Belgiaan (Bryssel)  ja Italiaankin. Toki muitakin maita tuli kierrettyä. Myös USA:ssa piti matkailla. Muunmuassa Bike Week:llä. Niistä hommista ei juuri tienannut kuin päivärahat. Työnantajani, Suomen Valtio, onneksi, salli minun matkailla ja tehdä poliittista järjestötyötäni EU:n piirissä eikä pidättänyt peruspalkastani kaikkea vaikka olin viikollakin reissussa.

Niin, ne työt
Koulutusta ei juuri kansa- ja keskikoulua kummenpaa ole. Amiksesta valmistuin autonasentajaksi jota en ole tehnyt päiväkään vaan omia autojani ja prätkiäni olen rassannut. Säästö on merkittävä verrattuna huoltoliikkeen laskutukseen. Ilmailu on aina kiinnostanut. Siihen suuntaan vei Ilmavoimien Teknillinen Koulu jonka käymisestä maksettiin rahaa käteisenä. (Eli Ilmavoimien päiväraha. Ylikersantiksi nimesivät.) Siis tulopuolelle eli lomalle lähtiessä oli matka- ja kaljarahat taattu. Vähintään piti olla palveluksessa kaksi viikkoa kerrallaan "kineksessä" ennen kuin pääsi viikonloppuvapaalle. Lyhyesti, vain kolmen vuoden jakson, olin ihan pelkästään siviilihommissa. Rakensin siinä ohessa omakotitalon Osuuspankin rahoilla. Vaan en päivääkään ole siinä asunut vaan vietit veivät muualle eli ilmailun puoleen. Tuvan möin ja olin velaton joutomies. Valtio halusi minut töihin. Maksoi asunnon ja jatko-opiskelun ruokineen.

Aiemmin mainittu
Kokelin, aikanaan, tavisjuttuja kuten kuormurikuskin ja metallimiehen hommia. Talvella kuormurin ajo on ahterista. Hitsaus, toki, on mukavampaa hommaa: useammassa konepajassa, kuten S.Pinomäki ky:ssä, Ylö-Tehtaat oy:ssä ja parissa muussa, kokeilin olla tuottava. (Jälkimmäisessä kuukausipalkattu +reissupalkkiot asennusmatkoista Lappia myöden. Niistä kerron joskus jos muistan. Ylö-Tehtailla olin myös työnopastajana kun tuli uutta väkeä taloon. Muutama vanhempi tulokas katsoi nuorta sälliä hieman vinoon mutta asia hoitui Paikallisen terassilla.) Kaikista perushommista sanoin itseni irti ja halusin jotain haastavampaa. Koska varusmiespalvelun aluksi kävin Ilmavoimien Teknillisen Koulun niin arvelin että siellä olisi mielenkiintoisempia hommia. Niin olikin: erinomaista koulutusta sen lisäksi että myös kiinnostavaa. Siltä pohjalta hakeuduin Ilmavoimiin.

Samoihin aikoihin
Koska työt olivat taatut niin tilikin tuli parin viikon välein ja majoitus, ei kovin ylellinen vaan tavallinen kerrostalokaksio johon otin, toiseen kammariin, vuokralaisen. Hän opiskeli lentokonetekniikkaa. Minulle se oli jo tuttua. Kerron myöhemmin mitä kaikkia kilkkeitä on tullut puuhattua alalta. Terveiset "Suomulle" jos lukee tämän. Hyvin miellyttävä herrrasmies on hän. Lieko jo eläkkeellä Finnairilta?

Jatkoa puolustuksessa
Koska kokemusta oli niin useampi taho halusi minut töihinsä. (En ole ollut päivääkään työttömänä. Mutta "omia vapaita" olen ottanut että voi matkailla moottoripyörällä ulkomaillakin. Tosin pisin reissu oli vain kahden kuukauden Italianreissu. Muut noin parin viikon suvimatkoja.) Edellä jutuissa ei ole kaikkea listausta töistäni ja työnantajistani koska osa niistä ovat lyhytaikaisia kokeiluja joissa en voinut tuoda esiin osaamistani. Tarjottiin vain jotain "sorvin ääressä"-juttuja eli toistuvaa puuhaa. En tykkää tehdä samaa hommaa useampia kertoja. Siksipä otin yhteyttä, melko vaivattomasti, koska tuli Sotavaltiolta kutsu kertaamaan, erääseen kapteeniin, tuttu ennnestään, joka ohjasi minut erään everstin pöydän ääreen. Keskustelimme varmaan tunnin varsin leppoisasti wienerien ja kahvin voimalla. Kysyi myös sotilasarvostani, joka ei kummoinen ole, mutta hänen mielestään olisin sopiva erääseen projektiin. Yllätyksekseni se ei ollutkaan armeijan hommiin.

Aaltelkaahan koulutuksestani
Vanhemmat halusivat, tietenkin, kansakoulun jälkeen parempiin piireihin. Eli keskikouluun. Sinne hain. Pääsin, minimiarvoin. Kävin ensimmäisen luokan, jäin luokalleni. Koska olen syntynyt loppuvuodesta niin noin yksitoistakesäisen suhteen olin liki vuoden jäljessä useimpiin. Uusin ykkösen ja arvosanat olivat ihan toista. Ei huippua mutta kelvollisia. Vasta kuudetta vuotta käydessäni eli viimeisellä, viidennellä luokalla, arvosanani kohosivat. Erityisesti matematiikassa. Siihen antoi alkupotkua joukko-oppi -niminen matematiikan "laji". siitä ollaan montaa mieltä mutta minulla se toimi. Herra Nikkonen ja, sittemmin, Anna-Liisa Leppälahti antoivat kunnon opin siinä lajissa. (Anna-Liisa itse ei tykännyt joukko-opista mutta pakko sitä oli opettaa. Joukko-oppi oli neuvostoliittolaista perua.)

Koulumatkat
Rasittavia. Aamulla, hirmu aikaisin klo. 7.00, kulki yli kahden kilometrin päässä olevalle pysäkille linja-auto joka vei, liki kolmenkymmenen kilometrin päähän koululle. (Sitä ennen oli koulukyyti reilun kilometrin päästä niin kauan kuin kävin kansakoulua. Keskikouluun, yksityiskoulu, päästyäni en kyytiin kelvannut.) Iltapäivisin pääsin yleisellä linja-autolla seitsemän kilometrin päähän kodista. Usein kävelin, jos oli hyvä sää. Johtui siitä että se, liki perille vievä, linja-auto kulki vasta klo. 16. Olisi pitänyt varrota, pahimmillaan, yli kaksi tuntia. Opin kävelemään seitsemän kilometriä noin tunnissa kotiovelle. Bussilla kulkien olisi kävelymatkaa ollut vain kaksi kilometriä. En yhtään ihmettele miksi kouluarvosanani olivat alemmilla luokilla heikkoja. Vaan uni maittoi koulupäivien jälkeen.

Lukioon
En halunnut. Vanhemmat olivat hyvin pettyneitä. Olisin päässyt. Meninkin keskikoulupohjaiselle autonasentajalinjalle ammattikouluun. Siellä opiskelin kaksi vuotta. (Kolmekin olisi ollut mahdollista. Kuten toiseksi nuorimmalla veljelläni.) Tykkään, edelleen, ruuvamisesta. Ehkä jokunen on nähnyt tekemiäni moottoripyöriä. Valitettavasti olen nykyisin estynyt tekemään prätkäremontteja. Paljon menee 1970 - 2000 -aikakausien Benelli- ja Guzziosia sulattamoon kun ei ole kiinnostuneita tarvitsijoita ilmennyt.

Amis
Jo, noo. Leppoisaa. Keskikoulupohjainen linja. Laitteet varsin päteviä. Opettajat, osin hyviä ja muut kelvollisia. Kiirettä ei ollut. Kahden vuoden jälkeen lähdin. Kolmaskin vuosi olisi ollut mahdollinen jossa keskityttäisiin sähköpuoleen perusteellisemmin. Se vuosi oli elämäni tylsin vuosi. Eli oli vain satunnaisia hommia ja pitkiä taukoja kun kerroin että vuoden päästä pääsen aliupseerikouluun. Joten hanttihommia ja äiti hoiti että vyötärö ei kapene.

Aliupseeriksi
Ilmavoimissa. En hakenut sinne kun en tiennyt että sinne pitää hakea mutta satuin pääsemään. Siellä oli myös toinen kaveri joka ei ollut hakenut pääsykokeiden kautta. Peruskoulutuksen jälkeen oli testi että onko homma hallussa. Itsellä oli. Sitten aliupseerikoulu Ilmavoimissa eli kävimme läpi silloisten lentokoneiden tekniikkaa sekä teoriassa että käytännössä. Kohdalle sattui yksi Ilmavoimien mielenkiintoisimmasta aliupseerista jonka koulutukseen jouduin. (Sain osallistua.) Meillä synkkasi heti. Kerrottakoon että kun opiskelin lisää ilmailualaa, ihan ilmaiseksi, koska olin ilmoittautunut työttömäksi. (Olin vittuuntunut jakelukuormuriajoon. Ahterista on se.) Asuntokin maksettiin, Valtion toimesta, niin hän oli jälleen opettajani. Kuten myös monelle muulle. Lisää ilmailusta tuli opittua. Pohjalla oli Ilmavoimien Teknillisen koulun käynti ja sekä palvelus Ĺapin Lennostossa Drakenlentueessa. (Miksi Lapin Lennoston koneissa on ilves sivuvakaajassa: koska kyse on entisestä Hämeen Lentueesta.)

Lapin Lennosto
Yksi parhaista ajoista elämässäni.  Ilmavoimien Teknillisen Koulun käytyäni pääsin reaalimaailmassa toteuttamaani innoitustani tekniikasta. Sai kerrankin rassata ja huoltaa laitteita, toki vain pinnallisen koulutuksen suhteen. Oppainani olivat kanta-aliupseerit jotka olivat opiskelleet pidempään lentokoneita. Itse aloitin Fouga Magister alkeissuihkukoneen parissa. Siitä, yllättäen, siirto Draken-laivueeseen. Se olikin ihan uusi juttu: koneet jotka kykenivät yliääninopeuksiin. Joiden huolto, joka apumekaanikoille kuului, oli hyvinkin mielenkiintoista. Silloin oli käytössä, viisi eri Draken-malliversiota. Siinäpä riitti opiskelemista. (Yhtä, Draken S-versiota ei ollut Ruotsilla koska se oli Suomessa tehty suuritehoinen erikoisversio.)

Kerrottakoon että
Mitään yletöntä äkseerausta Ilmavoimissa palvelemisen aikana tai muuta ikävää juttua ei ollut. Saimme kulkea vapaasti iltalomille ja tulla ja mennä mielemme mukaan. Kunhan pidimme huolta että laivueessa oli täysi miehitys eikä henki enää aamulla haissut. Tosin: en koskaan, silloin kuullut tai nähnyt että varusmiestä olisi puhallutettu.

Perusduuneihin
Maatalouskoneasentajaksi. Ylö-Tehtaat oy oli silloin kovasti mukana maamme maatalouskoneiden valmistamisen suhteen. Oli ilo olla siellä. Hetken olin asentajana mutta sittemmin, kun uutta väkeä tuli lisää, olin työnopastajana. Olihan se mielenkiintoista, aluksi, opettaa erittäin tylsiä ja loppumattomasti toistuvia mekaniikan kokoonpanoja Etelä-Pohjanmaan sälleille joita sinne asuntolamajoitukseen lähetettiin. Se homma ei heille sopinut mutta työttömyyskorvaus oli pieni ja töistä sai enemmän. Tuskin kimppakämppäkään kovin innostuttava oli.

Ylö-Tehtaat kasvoivat
Minusta tuli kiertävä asentaja. Mielenkiintoista oli se että mainitsin puhuvani ruotsia. Heti pääsiin kiertämään Westerbottenia ja muita ruotsinkielisiä alueita. Tosin, Itä-Uudellamaalla, puhuivat sellaista ruotsia että en ymmärtänyt. Vaan kun kone piti saada kuntoon niin toki jokin yhteys syntyi. Jossain siellä Lasse Virenin seuduilla. Ruotsinkielinen Pohjanmaa oli helppo. Selkeä meininki ja mielenkiintoisia kulttuurellisia eroja. Pohjois-Ruotsissa ja jotkut Norjassakin puhuivat kveeninkieltä joka on yksi suomenkielen murre. (Mikä parasta: Pohjalaiset ruokkivat asentajan. Mutta Karjalassa homma meni askelta pidemmälle: tarjottiin talon tyttäriä emänniksi ja siten "tuleva vanha isäntä" pääsisi vapaalle ja katsoisi vain päältä kuinka uusi vävy hommia tekee. Ja pitää huolta että omalla tilillään on rahaa. En mennyt ansaan.)

Pinomäellä
Ylö-Tehtailta lähdin, esimieheni perässä, Sakari Pinomäki ky:n leipiin. Palkkakin parani. Minusta tehtiin, edelleenkin, kiertävä asentaja eli missä kone renkkaa niin minä korjaan. Ei kovin hääviä hommaa pakkaskeleillä sekä paljon pakettiautolla 
ajoa. Sen sijaan verstashommat olivat ihan ookoo. Rupesi kulkemaan huhu että S. Pinomäki ky. on menossa konkurssiin. Niin tapahtui, myöhemmin. Kerkesin liukenemaan ajoissa.

Rautavaaralla
Vastaavia hommia oli rautavaaralaisessa firmassa tarjolla ja silloinen naisystäväni tarjosi edullista asumista luonaan. Hommat ookoo ja pääasiassa lämpimässä teollisuushallissa. Firma teki myös autohuoltoja ja -asennusta joten tein sitäkin. Olihan minulla siihen koulutus. Ajan mittaan selvisi että eukontekeleellä olikin sivusuhde. Asia ei parantunut keskustelemalla. Lähdin. Firma oli ookoo.

Mänttään lentokoneiden pariin
Kuorevesi lentokenttineen on siinä vieressä sekä kattaa melkomoisen rakennuskannan joiden sisällä, korkeiden aitojen takana, tehdään ilmailu- ja avaruusalustekniikkaa. Aluksi olin ReDiGo-kokoonpanossa mutta sitten tuli siirto Hornetien eturunko-kokoonpanoon. Siinäkin meni pari vuotta mutta alkoi toisto tympimään. (Toki ohessa, omalla ajalla, toimin eri motoristijärjestöjen parissa kotimaan ja EU-tasolla. Ajoin vuodet ympäri moottoripyörilläni.)

Hornet-kokoonpano
Eturunkojen puolikkaiden kokoonpanoa. Tarkkaa hommaa sekin. Kielitaidosta oli taas hyötyä. Piirustukset olivat englanniksi. Otin, vakaasti, selvää piirustuksista ja samalla, osin kielitaidottomat, asentajat saivat selvyyttä rakennekaavioista. (Samassa piirustuksessa oli useamman Hornet-version piirustukset ja koodeilla merkitty kunkin version rakenteen vaateet. Tarkkana piti olla.) Asunto oli aivan teollisuusalueen kupeessa eikä Hallin Janneen ollut pitkä matka.

Yllättäin kutsuttiin avaruusalusosastolle
Kutakin laitetta tehtiin kaksi identtistä kappaletta. Työ tapahtui puhdastiloissa eli tilaan mennessä riisuttiin vaatteet ja pukeduttiin kertakäyttöiseen haalariasuun. Myös jalkineet vaihdettiin tarkoituksenmukaisiin kertakäyttötossuihin. Pitkät hiukset tuli pitää paperimyssyn sisällä. Tuotteemme tehtiin ESA:n ja NASA:n kouluttajien opastuksella aluksi ja sittemmin omatoimisesti. (Opintokieli oli englanti.) Uusia tilauksia ei tullut. Homma loppui noin kahden vuoden jälkeen ja muutin Tampereella toihin erääseen moottoripyörähuoltoliikkeeseen.

Tampereelle vakituisesti
Motoristikaverien luona, Savonlinnassa, tapasin naisen joka vaikutti ystävälliseltä ja yhtä äkkiä asuimme Tampereen keskustan tuntumassa tilavassa kolmiossa. Sain homman mp-asentajana. Tein lähinnä sen kesän ajan niitä hommia kunnes Valtio, taas, houkutteli luoksensa.

Jälleen hyshyshommissa
Eräs, nykyään Pirkkalassa toimivan laitoksen esimies, nyttemmin jo edesmennyt, pyysi minua hommiinsa. Työn vastaanottoni tapahtui Tampereella Pyynikin näkötornin kupeessa jossa motoristit niihin aikoihin kokoontuivat. Sanoin joutavani heille töihin. 

Hirveä päin 
Muutama vuosi meni ookoo kunnes työmatkalla törmäsin hirveen kaupungin kadulla. Syyspimeä sateinen aamu Nokialla. Pyörä meni aika vammaiseksi kuten itsekin. Ensimmäisenä paikalle tulivat poliisit. Puhalluttivat nollatuloksen. Sitten alkoi inttäminen siitä miksi olen kaatunut. Selitin että hirvi tuli eteen. Röhönaurut sain kuulla ja veikkauksen että olen joidenkin aineiden vaikutuksen alaisena. Poliisit nostivat minut pystyyn ja sanoivat että mennään laitokselle ja lääkäriin että katsotaan mitä aineita olen käyttänyt. Vastustin, sillä selkään sattui kovasti. Samalla huomasin että matkan päähän ajautuneessa pyörässäni oli etuhaarukassa irtonainen, lämmin hirven takajalka. Osoitin sitä poliiseille. Sitten uskoivat. Ambulanssi tuli ja vei minut sairaalaan. Piiiitkä sairasloma. Selkä korjaantui jonkin verran ja olin aikeissa mennä vielä töihin. Kokeilin asiaa. Ei onnistunut. Eli eläkkeelle oli jäätävä. Talven aikana kuntouduin hiljalleen selkärangan murtumista. Pituus lyheni liki kaksi senttimetriä ja selkäydin oli saanut vaurioita. Kankaanpäässä kävin paikallisessa kylpylässä useita kertoja kuntoutuksessa. Vakuutusyhtiö maksoi ja maksaa edelleen jotain nimellistä korvausta sekä eläke tulee tilille kerran kuussa. Varsinaisen eläkeiän tavoitin jo muutama vuosi sitten. Nyt kesämökillä Itä-Savossa. (Vain kaksi kuukautta mökillä ja sitten Tampereelle. On jo Kerhokavereitakin ikävä.)

Harrastusta tiellä ja tallissa
Moottoripyörillä olen ajellut paljon. Myös siihen liittyvään politiikkaan liityin. Muutamissa alan järjestöissä joko jäsenenä tai hallintoneuvostossa sekä puheenjohtohommissa. Perustamani LCR-mc. Liikenneturvan hallintoneuvostossa, Smoton hallinnossa ja muutama muu organisaatio ohessa. Pääosin kotimaassa eri paikoilla ja myös Brysselissä edustamassa suomalaisia motoristeja. Sekä mielenkiintoisia kokouksia muutamissa muissa Euroopan kaupungeissa missä alan motoristijärjestöt kokoontuivat. Työn ohella rakentelin ja muuntelin moottoripyöriä muille sekä itselleni. Liikenneturvan hallintoneuvostossa istuminen, ainoana kaksipyöräisten edustajana, oli jossain määrin pitkästyttävää. Sen sijaan eri moottoripyöräjärjestöjen kokouksissa kotimaassa sekä eri puolilla Eurooppaa oli paljon mielekkäämpää istua. Joko jäsenen arvoisena, hallituksen jäsenenä tai puheenjohtajana. Kokoukset käytiin pääosin englanniksi paitsi ranskalaiset ei. Niitä varten oli tulkki. Vaan kyllä illalla päivällisellä puhuivat englantia. Kummaa sakkia.

Sadepäivä Mökillä
Rouva lähti pystyttämään taidenäyttelyään kirkonkylälle. Ulkona ei ole tänään järkevää touhuta. Siksipä kirjoittelen. Illalla tulee vieras ja muutaman päivän perästä useampia tuttuja vieraita. Pitänee pystyttää tiipii. Siinä on vilpoisaa öitsiä.

Mökkipuuhia
Isoin homma oli Mökin katon puhdistaminen karikkeesta ja muusta roinasta. Myös räystäskourut tulivat tyhjennettyä karikkeesta. Kourut olivat reunoja myöden täynnä. Nyt virtaa sadevesi sinne mihin pitääkin. Muita hommia on Aitan kivijalan oikaisu ja lievä kunnostus. Myös liiteri - vaja - huussi - kompositio vaatii kunnostusta. Ainakin katto pitää uusia sekä yksi vajonnut kivijalka oikaista. Kohta tulee ensimmäinen kesävieras. Siksi pitää karusellihuussin ämpäreitä tyhjentää kompostiin. Tänään sataa joten sisähommia enimmäkseen...

Kalastus
Siihen ei ole ollut kauheasti aikaa. Yhden mukavan kokoisen säyneen olen saanut kuiville mutta kun muita ei tullut niin päästin ko. särkikalan takaisin kasvamaan. Moottoriveneajeluita, toistaiseksi, ole tehty kuin kaksi. Akkuvoimalla. Mikäpä on ajella tyyntä järveä ja katsella maisemia ja kommentoida naapuruston mökkeja. Nyt ovat venäläisten öky-huvilat tyhjillään tai vaihtaneet omistajaa. Venäläismökin erottaa siitä että koko tontti (1ha.) on tyhjennetty puustosta. Sitten keskelle kaksikerroksinen hirsihuvila ympärillä vain nurmikkoa sekä aivan rantaan saunarakennus jossa myös majoitustiloja. Muiden mökkitontit ovat metsäisiä ja maa kuntan peitossa eli varsin luonnollisessa tilassa. Venäläisillä on, näköjään, tapa laittaa iso, kelluva laituri ja sen viereen näyttävä vene jolla ei koskaan ajeta. Tai en ole nähnyt ajettavan. (Järvi  on noin 5 km pitkä ja puolitoista leveä. Muutama autio kalliosaari ja pari kesäasuttua. Yhdessä on ollut, tuossa huutomatkan päässä, maatila.) Toki tonteilta moikataan jos on asukkeja paikalla. Nyttemmin osa tonteista pukkaa pajua...