Työjuttuja ennen eläköitymistä

 

Maatalousvehkeet
Keskikokoisen maatilan vanhin poika. Asuin tilalla, poislukien opiskeluajat, armeijaan menoon asti. Toki töitä tein, lähinnä, velvollisuudesta koska tiesin että ruoka ei tule ilmaiseksi. Lapsuus ookoo ja teini-ikäkin kokolailla leppoista. Leskeksi jäänyt isänäiti rahoitti tarvittaessa. Ei isommin sillä tiesin rahan arvon mutta bensaa piti saada. Aluksi mopon ja sitten vanhan Datsunin ja, myöhemmin, 99-Saabin tankkiin että pääsi kouluun tai kylille. Kakarana oli opiskelu pitkän tien takana. Vajaat kolmekymmentä kilometriä per sivu. Sitä ennen koulumatkat olivat halpoja mutta kun menin (Pääsin, toisella yrittämällä.) yksityiskouluun niin oli kustannuksia koska kunta ei tullut vastaan kuin bussilipuilla. Seitsemän km jäi, aamuin illoin, omakulkuisiksi. Sitten amikseen koska en halunnut lukioon vaikka vaikka sinnekin olisin päässyt. Erityisesti matematiikka oli hallussa. Puhdas ysi vaikka olin laiska. Kiitos joukko-opin. Sen jälkeen numerot ja muut laskutoimet olivat helppoja. Joukko-opista olen kuullut paljon pahaa mutta minulle se avasi, alaluokilla, matematiikan salat. Kaikenlaista aritmetiikkaa, geometriaa ja muutkin hommat sujuivat niillä opeilla hyvin. Anna-Liisa Leppälahti minut matematiikkaan perehdytti. Vaikka alku oli vaikeaa.

Kun vartuin
Ekan kerran lienin vanhempieni hoteissa. Kun olin kolmetoista alkoivat mopot kiinnostamaan. Siitä, ehkä, joskus toiste. Kansa- ja keskikoulu sekä autopuolen amis. Myöhemmin muuta koulutusta.

Ammattikouluun keskikoulun jälkeen
Voisin sanoa että köykäistä oli amis. Ehkä kaupunkilaispojalle se oli uutta mutta itse pitkästyin ja olin, jopa, harmissani etten mennytkään lukioon. Vaan onhan muitakin oppeja tyrkyllä. Autohommat eivät varsinaisesti innostaneet alalle. Toki hyödynsin osaamistani korjaamalla kavereiden ja omia autoja ja muiden diesel-traktoreita koneremontteja myöden. Sekä moottoripyöriäni. Edelleenkin. Vaikka ostan pyöräni, useimmiten uutena, en ole niitä merkkihuoltoon vienyt lainkaan vaan itse olen kaikki hommat hoitanut. Ei ole tarvinnut takuun perään kysellä. Aluksi oli japseja mutta kohta siirryin huomattavasti fiksumpiin italianpyöriin. Benelli, Ducati, Moto Morini, Guzzi ja pari muutakin italo-merkkiä on ollut tallissani.

Teurastajana
Paikallinen lihantuotantolaitos tarvitsi kesätyöntekijöitä sillä välin kun muu työväki vietti kesälomaansa. Maalaispoikana olin jo kotona nähnyt kuin helposti eläimestä lähtee henki. Reilut kolme viikkoa silvoin sikoja ihmisten syötäviksi. Normihommaa. 

Ajokortti monilla aakkosilla
Kävin autokoulun jonka ajoin kuormurin ratissa. Arvelin että siitä olisi hyötyä. Siitä ei tarvinnut juurikaan maksaa koska se katsottiin kuuluvan ammattikoulun keskikoulupohjaisen autonasentajalinjan etuihin. Kortista piti maksaa viranomaiselle.

Mikä oli esteenä maatalouteen
Koin että maatilalla asuminen ja siellä eläminen ei ole kummoista, aikanaan sellaisesta näkökulmasta jonka silloin omasin, paljon patistanut oppimaan turpeenpuskemista. Tiesinhän jo, pääosin, miten viljellään, mihin aikaan on kylvöt ja mitenkä viljelysmaata hoidetaan. Vähän toisella kymmenellä, jopa sen jälkeen, oli asenteeni varsin varma. Olinhan seurannut kuinka paljon lannoitetta laitetaan hehtaarille ja miten lehmiä hoidetaan ja niiden jätökset hyödynnetään. Ym. ja paljon muuta vaivannäköä. Sen sijaan opiskelin tekniikkaa lisää. Vaan meitä perijäveljiä on neljä. Itse en halunnut periä yhtään mitään.

Työkaluja
Varttuessani poikuuteen isäni hankki talouteen välineitä kuten monenmoisia sähkötyökaluja. Niillä tykkäsin puuhastella. Rakentelin raudasta ensin hitsauspöydän, hiomapenkin, ynnä muita pajavälineitä. Niiden avulla tein kotiin ja naapureillekin monenlaisia koneita kuten lietelantapumppuja. Puuhastellessa aika kului sujujuvasti. Osa tekemistäni laitteista ja koneista ovat edelleen käytössä. Ohessa korjailin, jopa peruskorjasin, naapureidenkin traktorien moottoreita ja autoja sekä omia moottoripyöriäni ja autojani. Ostin pikkurahalla halpoja ritsoja, korjasin ja möin.

Työttömyys
Sellaista en ole kokenut lainkaan. Ihmettelen, edelleen, miten ihminen voi jäädä työttömäksi vaikka maailmassa on paljon tekemätöntä. Toki ilman töitä olen ollut mutta omasta halustani sillä halusin matkailla ulkomailla moottoripyörällä. Joskus useita kuukausia. Kun kesäloman jatkeeksi otin toisen kuukauden omaa lomaa niin kerkesin kiireettä käydä haluamissani paikoissa joissa, joissakin, viihdyin pidempäänkin ja jopa, myöhempinä aikoina, käynyt uudelleen. Myös moni ulkomailla tapaamistani henkilöistä on tullut vieraakseni Suomeen. Joskus oikein porukalla. Onneksi silloin oli tilava asunto Tampereen keskustassa talon ylimmässä kerroksessa. Oli lievästi hankalaa saada saksalaiset kaverit luopumaan teräaseistaan kun lähdimme illalla baarikierrokselle. Meillä kun ei asetta kanneta.

Ilmailun pariin
Varusmiepalvelun, Ilmavoimien Teknillinen Koulun, jälkeen Valtio osoitti työpaikan Linnavuoren luolassa mutta ei siitä enempää nyt. Opin lisää tarkkuutta. Ennen varusmiespalvelua osasin hitsata kaasulla ja puikkokoneella sekä muuta metallintyöstöä kuten sorvausta. Vanhemmat olisivat halunneet isännäksi kotitilalle vaan en suostunut. Koin että olin riittävän osaava hankkiakseni kunnon työn. Tai töitä. Eikä suostunut pari vuotta nuorempikaan veli. Toki, talolle on löytynyt Isäntä ja on, jopa, laajentanut tilaa. Pitääpä käydä moikkaamassa. Varsin hyvin, keskimäärin, olen veljieni, kolmen kanssa, väleissä. Palvelu Ilmavoimien Teknillisessä koulussa on osoittanut suuntani. Varusmiespalvelu Ilmavoimissa vaikutti. Hyvät olivat aliupseerikoulun kouluttajat. Enimmäkseen. Toki mukavat olosuhteetkin, kuten kahden hengen tuvat, antoivat rauhan opiskelulle. Työpaikka, intin jälkeen, oli hieman haussa. Valtio osoitti Linnavuoreen. Siellä olin hieman vaille kaksi vuotta. Pari vuotta edellisen jälkee toimin, silloisen, Ylötehtaat oy:n kiertävänä maatalouskoneasentajana ja talvella työnopastajana. Ruotsin kielen, jonkinlaisena osaajana, sain toimialueeksi , huoltomiehenä, myös ruotsinkieliset seudut ja osan Pohjoisruotsia Tornionjoen tuolla puolen. Myöhemmin myös Lappi ja, lopulta, liki koko maa. Toki meitä oli muitakin asentajia.  Ylö-Tehtaan konkurssin jälkeen, myöhemmin olin, jonkin aikaa Pinomäki ky:ssä metsäkoneasentajana. Sekä tehtaalla että maakunnassa monitoimikoneita korjaamassa ja huoltamassa. (Pinomäen Sakari keksi monitoimimetsäkoneen eli harvesterin.) Firma tekin myöhemmin konkan.

Poliittisen urani aloitin jo kouluaikoina 
Siihen aikaan, itäisen vaikutuksen ansiosta, perustettiin kaikkiin kouluihin oppilaitosneuvostot. Sinnehän minäkin. Amiksessa myös. Ensin oli koulun rehtori puheenjohtajana mutta selvisi, "säännöissä" että hän saa vain seurata neuvoston kokousta sivusta ja häneltä sai kysyä asioista mutta hänellä ei ollut nk. veto-oikeutta eli ei kyennyt vaikuttamaan päätöksiin ja pöytäkirjoihin. Minusta tuli oppilaitosneuvoston puheenjohtaja, Sen jälkeen uusitutin koulun asuntolan säännöt oppilaitosneuvoston tuella, mieleisiksini, koska siellä asuin. Sai oppilasasuntolan "isäntä" vähän nenilleen. Siitä että olin käynyt keskikoulun alkoi olla hyötyä, myöhemmin työelämässä ja politiikassa, kohtalaisen sujuvasta englanninkielestä. Puhun myös ruotsia vaikka nyt, käytön puutteessa, se on hieman ruosteessa. Italiaa puhun sen verran että osaan tilata ruokaa. Saman verran espanjaa. Venäjää treenasin työväenopistossa mutta se jäi kesken. Harasoo.

Varusmiehenä
Ilmavoimien Teknillinen Koulu Kuorevedellä. Lentoteknillinen aliupseerikoulu tuli käydyksi. Perushuttua lentsikoista ja maalaitteista. Siihen aikaan oli Kuoreveden kylällä vielä kolme baaria. Oppitunneilla istuttiin. Silloin ilmavoimilla olivat ranskalaiset Fouga Magisterit, neuvostoliittolaiset Migit ja ruotsalaiset Drakenit. Migien suhteen kokemukseni jäi pinnalliseksi. Draken, eri malleineen oli erikoisalaani. Kersanttina lähdin. (Muutamia päiviä myöhemmin tuli reservin ylennys ylikersantiksi. Sen enempää ei Ilmavoimat ole vaivanneet. Johtunee siitä että olen ollut valtion tai läheisesti valtioon liittyneiden työnantajien parissa ennen eläköitymistäni.) 

Ilmailuhommiin työn merkeissä
Osa jo tuttua amiksen ja armeijan käyneeltä ja maalaispojalta joka oli koneiden kanssa kaveri eli tein ensin Redigon kokoonpanoa ja myöhemmin siirryin Hornetien eturunkojen kokoonpanoon. Tilikin kehittyi. Tilava asunto Kuorevedellä johon otin vuokralaiseksi yhden uuden, kouluja käyneen, stadilaisen Hornet-asentajan. 
Sain hänestä myös asiallisen ryyppykaverin ja ystävän. Hakkasi biljardissa kuorevetiset ja jämsäläiset sekä sai turpiinsa. Plus porttikiellon paikalliseen diskoteekkiin kuten itsekin. Paperityöntekijät olivat, silloin, ylintä kastia. Sama Mäntässäkin. Kutsuin heitä huussipaperinrullaajiksi mutta yleensä pääsin karkuun. Muunmuassa heillä oli omat pöytänsä ravintolassa. Niihin ei tavan tallaaja voinut istua vaikka kuppila oli jo muutoin täynnä. No, nyt ei liene heistä haittaa lainkaan. Aikansa kutakin.

Ennen avaruusaluksia
https://fi.wikipedia.org/wiki/Valmet_L-90_TP_Redigo Tällaisen laitteen peltien taivutusta ja niittausta. Töitäkin sai tehdä niin paljon kuin vain jaksoi kunhan laatu säilyi. Pitkiä päiviä. Normipäivän jatkeena kolme - neljä tuntia ylityötä. Ja, välillä, Ammattiliiton luvalla, hieman pidempääkin työvuoroa ja viikonloput perään. Tilipussi oli hyvin kunnossa. Pyydettiin myös luottamusmieheksi mutta en suostunut. (Myöhemmin kyllä niitäkin juttuja huolsin. Myös työsuojeluvaltuutettuna mutta toisessa valtion firmassa.)

Elisabeth Rehn
Silloinen ministeri joka pisti Kuorevedellä asiat toiseen malliin. Muut hommat seis ja Hornetin kokoonpanoon hippajalkaa. Asia harmitti kovasti kun jouduin luopumaan Redigon valmistuksesta vaikka, myöhemmin, aika näytti että vaihdos edistikin työkehitystäni. Jostain syystä Redigon valmistus, ja sen työporukka, oli hyvin yhteensulautunut ja siksi oli mukava työskennellä. 

Amerikkalaiset
Kun Hornetien eturunkoja laitettiin nippuun niin ylemmässä organisaatiossa keksivät että tilataanpa työttömiä Hornetasentajia paikalle Amerikasta. Mukavaa sakkia ja kotimainen olut maistui heille Hallin Jannessa kuten itsellenikin. Työnantajani antoi minulle uuden tehtävän. Syynä varsin hyvä kielitaitoni eli minusta tuli tulkki niiden suomalaisten asentajien ja amerikkalaisten välille. Mikäs sen rennompi homma. Ylipäätään oli mukavaa. Myös heidän esimiehensä tulivat tutuiksi. Viikkojen kuluessa hekin rentoituivat ja ryhdyin heidän kanssaan puuhastelemaan. Pääsin parempiin piireihin. Palkkani nousi ja työtehtävänikin olivat hieman vaativampia mutta ne liittyivät työnopastukseen niin ei tullut muuta kuin kränää entisten työkavereiden suhteen. Valitettavasti suurin osa lattiatason duunareista eivät halunneet opiskella englannin kieltä. Ei edes ammattiliiton edustaja.

Opin hyödyntämistä ja sosiaalisuutta 
Hornetien eturunkojen kokoonpanon jälkeen rakentamispuuhaa, aikanaan, olivat Rosetta ja XMM ja, nimenomaan, niiden rakenteet. Pari - kolme vuotta kului siinä. Tässä yleistä. Näitä asioita en ole juurikaan esille tuonut vaan nyt kun loppusuoralla olen niin ehkä jotakuta nämä aiheet voivat kiinnostaa. Onhan tässä parikymmentä vuotta kulunut kun viimeksi olen ilmailun parissa puuhaillut... Oli, muuten, maalaispojalle, mielenkiintoista istua, vielä teini-iässä, huoltamieni harjoitussuihkukoneiden takaistuimilla. Kuten Fouga Magister-harjoitussuihkukoneessa varusmiehenä. Myös ilmassa sekä simulaattorissa. Voin kertoa että hommat tuli tehtyä. (Siksi miksi en, esimerkiksi, en kerro työssäolokauteni tapahtumista Tampereen pubeissa. Se johtaa siihen, minimissään, että sanotaan valehtelijksi tai hulluksi. Joskus sain turpiinkin. Vaan itsepä kysyivät että mitä olen duunannut. Vakiopub vaihtui ja jutut töistäni vähenivät. Nykyään sanon, jos kysytään, että autonasentaja vaan eläkkeellä jo. Tampereella on monta itsetietoista duunaria taajassa ja heitä ei pidä vähätellä tai tulee...

Politiikkaa enimmäkseen
Blogissani ei paljon ilmailusta ja avaruudesta ole juttua vaan olen enemmän ollut motoristiosastolla. Kukapa niin töistä välittäisi. Kuten näiden hallituksessa ja järjestön puheenjohtajana aikanaan: Smoton ja MMAF:n kuvioissa hallituksessa puheenjohtajana ja kaikessa siinä mikä on motoristeistä tarpeellista. Myös tämän yhdistyksen kokouksissa piti käydä: www.femamotorcycling.eu Pääasiassa Brysselissä mutta myös muualla. Toki laajempiinkin kuvioihin houkuteltiin mutta sanoin ei. (Kerrottakoon, oma käsitykseni: isoihin virkoihin joutuu jos ei pidä varaansa.)

Siviilipuuhia
Myös siviili-ilmailua olen hieman puuhannut. Lähinnä pienkoneiden parissa mutta en hakneut mekaanikon titteliä niin se jäi. Aikanaan, olin useinkin reservin harjoituksissa (Ei kertausharjoitus.) eri puolella maatamme. Oikein mukavia rientoja. Osa oli luentoja ja tutustumista kohteisiin ja laitteisiin. Mikäpä siinä kun palkka juoksi ja sai päivärahaa päälle ja samalla saattoi verorahoilla hoitaa juoksevia asioita. Pikkuhommia Liikenneturvan hallintoneuvostossa, johon minut kutsuttiin, ja joissain muissakin porukoissa. Muutaman MC-kerhon perustamiseenkin olen "syyllistynyt" koti- ja ulkomailla. Jäsenenä olen ollut noin kuudessa mc-kerhossa. Enää kahdessa. Niistä toinen on perustamani, toki kavereiden kanssa. Pitäähän jäseniä olla. Viimeksi olin kerhoni vuosikokouksessa 15 marraskuuta 2025. Ehkä jatkossakin. Ikä alkaa painaa hiljalleen. Vaan kun saa kunnon konjakkiryypyn niin nuorenee kovasti. Tai, ainakin, siltä tuntuu.

Välikausihommia, aikanaan, pimeästi
Monena suvena otin, joko kaverin tai serkkupojan kanssa puuhattu lisähommia. Pitkiä olivat päivät Vuoksenniskan suunnalla kun paperikoneen osia huollettiin tai, kuten serkkupojan kanssa Tampereella, vanhan, koskenpuoleisen kartonkikoneen oikaisu kun se pyrki kallistumaan Tammerkosken suuntaan. Liekö sittemmin purettu? Bensa- ja pubivaluuttaa oli runsaasti käytettävissä. Rikos on vanhentunut. Asustelin ostamassani saunallisessa rivitaloasunnossa. Toinen saunallinen kämppä oli Soppeentiellä kerrostalossa jota vuokrasin opiskelijoille. Myöhemmin myin sen veljelleni. Myös toisenkin yksiön myin. Nyttemmin en omista yhtään asuntoa. Riesaa niistä oli.

Ennen tapaturmaa
Viimeiset palveluni tein merenkulkutekniikan parissa Masan johtamana. Osa työstä oli toistoa ja silloin salaista mutta oli sellaistakin jopia jossa viihdyin vielä paremmin. Työrupeamani keskeytyi pitkäksi aikaa koska työmatkalla, kaupungin kadulla, ajoin hirveä päin ja vammauduin vakavasti. Liikuntakyky kärsi. Onneksi onnettomuus tapahtui syksyllä joten keväällä pystyin nousemaan moottoripyörän satulaan. Talven aikana suunnittelin sisäkaarteeseen kallistelevan triken. Taitaa olla, edelleen, ainoa lajissaan. Toki monta muutakin keksintöä on nimissäni

Paikallisen poliisin kommentit
Ensin paikalle saapui työmatkalaisia vaan he jäivät lähinnä vain tuijottelemaan. Sitten tuli poliisi joka puhallutti. Makasin asfaltilla. Kerroin että törmäsin hirveen. Eivät uskoneet vaan väittivät että olen jarruttanut itseni nurin. Onneksi joku oli ymmärtänyt soittaa ambulanssin. Ennen baareille nostamista laitoin toisen konstan kouraan lämpimän hirven takajalan. Ei kommentteja. Ambulanssi sai potilaan.

Vammautumisen jälkeen
Selkämurtuma, kolmesta kohtaa, tuli sen verran kuntoon talven aikana että saatoin ajaa moottoripyörilläni kureliivi ylläni. Sairastaessani suunnittelin kallistelevan triken eli kolmipyöräisen joka matkii soolopyörän ajotapaa. Se on edelleen minulla. Kun kuntouduin paremmaksi niin myin 1100 Brevan ja ostin California 1400:sen uudesta. Sain halvalla sillä se ei suostunut käymään ja silloisella maahantuojalla ei ollut intoa, osaamista tai kykyä. Ostin kohtuuhintaan viallisena ilman takuuta. Lähinnä vaati vain uutta ohjelmointia. Eipä siinä kauaa mennyt. Samassa firmassa olin, aika-ajoin, ruuhkanpurkajana eli huolsin ja säädin. Enimmäkseen japsipyöriä. Silloin oli ruiskutustekniikka uutta. Valitettavasti nykyiset digitaalijärjestelmät ovat kovin suojattuja niin niihin on tavan tallaajan konsteilla hankala päästä. Vaan on siihenkin osaajia...

Sähkömoottoripyörät
Varma en ole mutta väitänpä silti että olen tainnut suunnitella ja valmistaa kaksi ensimmäistä sähkömoottoripyörää Suomessa. Ensimmäinen tuli siviilikäyttöön, rekisteröitiin ja toinen kilpakäyttöön. Se ensimmäinen oli kauhistus katsastuinsinöörille. Jälkimmäisen tilannetta en tiedä mutta ensimmäisen jossain määrin: seisonee, talvella, kaverin tallissa. Kilpaversion tekeminen oli helpompi prosessi. Yllättäen. Siviilimalli oli ensimmäinen Suomessa rekisteröity sähkömoottoripyörä. Ei niissä muuta ongelmaa juuri ollut kuin, silloinen, huono akkuteho aikayksiköä kohti. Hetkellistä tehoa sai mutta samalla se söi suoritusmatkaa. Toki näin on bensakäyttöisilläkin, vaan ongelma on kiinni mukana kulkevasta energian määrästä. Käytännössä energiatiheydestä. Ehkäpä nykyakuilla olisi parannusta luvassa... Edelleenkin bensakäyttöisen ajoneuvon "lataus" on varsin rivakka verrattuna sähköiseen. Mutta ajat muuttuvat ja aika muuttaa...

Kokeilin työnhakua vielä kerran
Huoltoinsinöörin paikka oli auki tosi isossa firmassa. En ihan tosissani hakenut. Normihommaa: psykologi haastatteli kolmisen varttia ja teetti kokeita. Sitten tehtiin muiden hakijoiden, alle kymmenen henk. kanssa yhteistyöharjoitusta jota kolme henkilöä seurasi ja miten työnhakijat toimivat porukassa. Viimeksi firman isot pomot haastattelivat. Minulle luvattiin huoltoinsinöörin vakanssi. Sitten lääkäriin. Tällä kertaa olikin oikein perustavanlaatuinen terveystarkastus. Lääkäri totesi, testien jälkeen, että herralla on kakkostyypin diabetes. On se ollut aika pitkään (Noin 50 vuotta) koska oireet ovat selkeät olleet jo vuosikymmenien ajan. Jo varusmiesaikana ja sitä ennenkin. Sittemmin olen eläkeläisenä pörrännyt Tampereella ja asun vuokrakämpässä lähiössä. Autotallin vuokrasin ja siellä on talouden pakettiauto talvella ja kesällä pari moottoripyörää ja polkupyörä. Talvi on nyt lusittavana vaan jos keväällä jälleen...

Oma firma
Kaverin kanssa kimppaan. Hän jäi, aikanaan, työttömäksi vaativista työtehtävistä siviili-ilmailualla ja päätti että jotain pitää tehdä ja päädyimme, alan miehet, yhteistuumin, perustamaan osakeyhtiön. Firma on edelleen tolpillaan ja työllistää 1 - 2 henkeä ja tekee erikoisosaamista vaativia duuneja. Osan osakkeistani myin. Taitaa olla kymmenkunta vuotta jo ja pyörii edelleen. Tapaamme usein toisiamme.

Sittemmin EVP
Tilavassa vuokrakolmiossa Tampereella kaksistaan. Eläkeläinen tarvitsee televison, stereot ja pikkukamarissa Ortoperspektan laadukkaampaan äänentoistoon. Jos porettaa niin lähden lähipubiin tai, jopa, Mansen keskustaan. Yleensä käyn bändi-illoissa. Vanha Monttu on suosikkimestani. Toki muissakin kohteissa poikkeilen. Harvemmin kosteutan kurkkuani kotioloissa. (Paitsi juuri nyt kun on flunssa päällä. Vain lääkkeeksi pullo punkkua.) Sukulaisillani, lähiseudulla, on minulle työllistävää vaikutusta. Osaan hitsata eri menetelmillä, pilkkoa puita, korjata koneita, jne. Verstaastani olen luopumassa. Myin jo sorvin. Hitsauskoneen säästän vielä ja ison kaapillisen työkaluja. Olen toiminut vuokratilassa eli senkään suhteen ei ole ongelmia. Kunhan tyhjennän.

Kamat lähtee
Sorvi on jo myyty. Muutakin myytävää on... Tarvitseeko kukaan jakopöytää? Pylväsporakonetta? Minijyrsintä? Sekä paljon muuta. Ei-digitaalisia mittatalaitteita on moneen lähtöön kuten erikokoisia mikrometrejä. Onko noonius hallussa?

Pari pyörää myynnissä
Mekaanisesti ahdettu T3 California johon laitoin uutta vastaavan 950cc moottorin (kanttimalli) ja digitaalisen sytytyksen ja digitaalisen moottorinohjauksen. Polttomaalattu runko ja ruiskumaalatut muut osat. (Tietsikka tulee matkassa ohjelmointia varten.) Lisäksi kokolailla siisti seitkytluvun taitteen Honda CL350 on myynnissä. Harvinaisuus Euroopassa. Hyväkuntoinen. Vai jätänkö pappamopoksi?

Ehkä jatkuu...