keskiviikko 26. marraskuuta 2025

California 1400 GTS venttiilien säädön tarkastus tulollaan

 

Venttiilien säätö 
Ei osu ihan tähän hätään mutta tulossa on moinen homma. Toki käytän keinoja joiden perusteella pystyn, mitään purkamatta, havainnoimaan venttiilivälyksiä. Todennäköistä on että säädöt eivät, tälläkään kertaa, ole juuri muuttuneet. Menneenä kesänä ventiilikoneisto oli normaalin hiljainen. Pientä tikitystä sen tuleekin pitää joka ilmajäähdytteisessä moottorissa kuuluu varsin selvästi. Pyrin, mikäli mahdollista, vaihtamaan öljyt suosituksen mukaisesti. Myös keulaöljyn. Kokemukseni mukaan se unohtuu monelta motoristilta. Keula, sen jousitus ja iskunvaimennus, ovat melkoisen tärkeitä komponentteja jos ajettavuutta katsotaan turvallisuuden kannalta. Lukuisia pyöriä on käsieni läpi kulkenut ja monen moottoripyöriä huoltanut ja melkoisen usein on keulan öljynvaihto unohtunut täysin. Näitä kuraöljyjä oli, jopa, merkkihuolloissa huolletuissa japaninpyörissä.

Ennen venttiilien säätöä

Pitää Pietarsaaresta, maahantuojalta, tilata venttiilikopan tiivisteitä. Monesti vanhakin kumitiiviste vielä toimii mutta varalta pitää olla yhdet hyllyssä. Voisi olla kiva kevätajelu oikein syyn kera ettei tarvitse turhaan kulkea. Vaikka taitaa posti olla halvempi.

Stetoskooppi
Sellainen on hyvä paljastamaan välyksiä, laakerivikoja ja muitakin häiriöitä ja voi sillä tarkistaa onko oma pulssi kohdillaan. Tässä yksi versio

Venttiilien säätö
Olen huomannut etteä monet motoristit pelkäävät säätää pyöriensä venttiileitä. Guzzi on käyttänyt, useimmissa malleissaan, ruuvisäätöä. Tokin muitakin säätötapoja on. Mitään taikaa ei siinä ole eikä teknisesti vaikeaa. Säätö tehdään kun kun säädettävän sylinterin venttiilikoneiston venttiilit ovat kiinni. Silloin mäntä on yläkuolokohdassaan tai lähellä sitä ja kaikki, kyseisen sylinterin venttiilit ovat kiinni. Se on säätökohta. Toisen sylinterin venttiilien säätö vaatii hieman kampiakselin pyörittämistä että tilanne on sama kuin edellisen sylinterin säädössä. Mitään taikaa ei tässä hommassa ole. Tässäkin Guzzimallissa on perinteiset, ruuvisäätöiset venttiilivälykset. Helppoa ja kätevää kotisäätäjälle. Ei vaadi kuin välysmitan, muutamia ruuvityökaluja ja aikaa.

Yhdestä linja
Koska 1400:sen yksi keinuvipu käyttää kahta venttiiliä niin säädössä kätevyyttä auttaa se että ensin säätää yhden venttiilivälyksen ja jättää sen välykseen asianomaisen välysmitan. Sen jälkeen on helppo säätää toinen venttiili samaan välykseen. Edellyttää kahta samanlaista välysmittaa. Oletan että suurin osa guzzisteista säätää omat pyöränsä. Syitä siihen on useita: huoltoliikkeet ovat harvassa ja, usein, pitkien matkojen takana. Siksi omatoimisuus säästää aikaa, matkaa ja rahaa.

Keinuvivut ja nokka-akseli
Kaksi keinuvipua per sylinterikansi. Rullanostimet. Ketjuvetoisia, öljynpaineella kiristyviä jakoketjuja ja nokka-akseleita yksi per sylinterikansi. Toistaiseksi ei pahaa sanottavaa venttiilikoneistosta. Pitkän seisomisen jälkeen kylmäkäynnistettäessä vasemman sylinterin nokka-akselin ketju pitää "rällätystä" hetken aikaa. Kun öljynpaine ketjunkiristimessä nousee niin ääni katoaa. Lienee rakenteellinen syy eli jakoketjun kiristin saa öljynpaineen hieman myöhään. Ei vaikuta kriittiseltä.

Kaasuvaijerit
Pyörän ainoat vaijerit. Niissä alkaa olemaan kulumaa. Keskusyksikkö asiasta jo valistaa laittamalla mittaristoon SERVICE -tekstin. Tuttu juttu. Asiassa pääsee eteenpäin kahdella tavalla: ohjelmoimalla vanhat vaijerit uudelleen tai laittamalla uudet vaijerit ja ohjelmoimalla ne. (Kunhan tietokone on kytketty ohjainyksikköön ja valikosta etsitty asetustoiminto kaasunasentopotentiometreille niin toimenpide on vain yksi kaasukahvan kääntö pohjaan asti ja palautus. Homma tehty. Helppoa ja selkeää. Uudetkin vaijerit saattavat "kiukutella" aluksi sillä ne asettuvat hetken aikaa. Kun on hankkinut välikaapelit niin vikalogin voi lukea tabletilla tai vaikka perinteisellä tietokoneella ja kuitata, pikku säädön jälkeen, vaijereiden toiminnan uudelleen asetus. Säätöohjelmisto on ilmainen. Samalla ohjelmistolla voi tehdä paljon muutakin. Kuten säätää sytytystä ja ruiskutusta. Vikalogin voi lukea ja kuitata. Parametrejä on varsin paljon. Gruppo Moto Guzzi Finlandian nettisivuilla on runsaasti ohjeita.) Olen toinen kahdesta henkilöstä jotka käänsivät GuzziDiagin suomeksi. Kaveri käänsi saksan kielestä, minä englannista tekstit suomeksi.

Takarengas on uusi
Siitä on juttua toisaalla. Tavallinen auton rengas: kuusitoista tuumaa, 205 millimetriä leveä, symmetrinen ja kulutuspinta sivuiltaan pyöreähkö. Tarkoitus saada joulukuuhun mennessä paikoilleen. Sitten pyörä saakin odotella kevättä ja ajokelejä. Hankinta- ja vanteelleasennuspaikka AP-rengas Ylöjärvi. Muutoin puuhailuni tapahtuu, pääosin, Kerhollani. AP-Rengasta tulee kiittää siitä että löysivät haluamanityyppisen renkaan vaikka sellaisia on jo aika harvassa. Eli kokolailla symmetrisiä ja pyöreällä olalla.

Eturengas
Kesän ajettu eli noin 10000 kilometriä takana. Pärjäilen sillä tulevankin kauden. 

Pientä fiksausta
Vanteiden kiveniskemät piiloon ja vahaus. Sivulaukkutelineiden maalivauriot pitää fiksata piiloon. Mukavia pikku puuhia. 

Laitan kuvia kunhan ne ensin otan. 

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti