Sivut

maanantai 4. elokuuta 2025

Viideskymmenes Kotanen oli Keuruulla

 

Paikalle pe. 8 - 10 elokuuta
Taitaa olla jossain kymmenennen kerran tienoilla käyntini Kotasessa. Vanhassa paikassa usein ja nykyisessä, Keuruun mestassa vain yksi. Toistaiseksi. Nyt taitaa tulla toinen. Pitääkin teltan säilytyspussi korjata ompelemalla. (En helteeltä jaksanut vaan laitoin ilmastointiteippiä. Ehtii sen myöhemminkin.) Monta muistoa aiemmista Kotasista. Muunmuassa Mauri Konttisen eli Moogin keikka bändeineen joka ei tahtonut loppua ollenkaan.

Kun on eläkkeellä
Kalenteri ei sido eikä tarvitse suunnitella kovastikaan menoja etukäteen. Muutenkin tulee oleskeltua kotinurkissa enemmän niin on välillä hyvä tuulettaa kämppää ja omaa päätä. Mökillä tuulettuu myös mutta siellä tulee käytyä harvoin kun matkaa on noin 500 kilometriä per sivu.

Lyhyt siirtymä
Tampereelta on pikku heitto, himpun yli tunti, Keuruulle Nyyssänniemen campingiin. Varaan matkaan noin kaksi tuntia sillä pitäähän matkalla kahvitella. Tiet ovat kovin hyvin tutut. Ajan sitten Kurun, Oriveden, Ruoveden, Kuoreveden Mäntän, Virtojen tai Vilppulan kautta. Olen asunut, sillä seudulla, Vilppulassa, Mäntässä, Kuorevedellä ja Jämsässä sekä Virroilla. Toisissa vähemmän, joissakin useita vuosia. Töissä olin Kuorevedellä tekemässä lentokoneita ja avaruusaluksia muutaman vuoden. Myös siellä sotilasilmailuun keskittyvän teknillisen aliupseerikoulun suoritin silloisessa Ilmavoimien Teknillisessä Koulussa 70-luvun lopulla. Lentokonetehtaalla työskentelyni aikoina kävin useinkin Keuruulla heidän Kerhollaan. Myös yövyin. Kiitos keuruulaisten motoristikaverien hyvin toimitetusta ylläpidosta. Se oli 90-luvulla. Väkeä siellä kävi bilettämässä Helsingistä asti. Kohtahan on se aika jolloin kerhoilla on ajokauden päättäjäiset. Ainakin tamperelaiset kerhot ovat omaksuneet tavan että päättärit kullakin kerholla ovat, pääosin, eri viikonloppuina. Tietää minulle paljon polkupyöräilyä ja nyssematkoja. Saan tavata vanhoja motoristikavereita ja tutustua uusiin.

Telttani
Nyyssänniemeen otan, tällä kertaa, tiipiin. Siinä on seisomakorkeus, tarjoilupöytä, terassituolit ja tilaa useammallekin. Pystytys ei ole iso juttu kun on eväät matkassa mutta purku on, toisinaan, raskasta ja kotimatka aina pitkä. (Ei se niin raskasta ollutkaan.)

Mikäli
Kunhan sinne pääsen ja vielä pois niin laitan joitain kuvia tähän yhteyteen ja kokemuksia tapahtumasta. Kameran otan messiin jos muistan. Kuvaan lähinnä maisemia, moottoripyöriä niin että kilpi ei näy ja muista fasiliteeteistä sillä läsnäolevia en kuvaile saniteettisyistä. (Kamera unohtui mutta muisti toimii...)

Alustava säätieto 
Kokoontumisen ajaksi on Ilmatieteen laitos luvannut, toistaiseksi, puolipilvistä tai poutaa ja noin 20 astetta päiväsaikaan. Yöllä kympin pinnassa. Asiaa seurataan. Muutoin paikka on kohtuullisen suojainen vaikka järvi onkin ihan rannassa. Edellisen kokemuksen perusteella maaperä on pehmeähköä että teltan pystytys on varsin helppoa. Jonkilainen nuija tai kirveenhamara on yleensä matkassa telttatikkujen maahan lyömiseksi.

Muuta pakkailua
Yöt saattavat olla viileitä. Paikka on lämminvetisen järven rannalla niin mitään hallaa tuskin tarvitsee pelätä. Menen ajoissa niin voin valita telttapaikan siten että aamuaurinko ei kuumenna telttaa kovin paljoa. Saa vetää pitkät aamu-unet. Niin siinä kuitenkin käy että lauantainvastainen yö saattaa tulla valvottua, ainakin osin. Jos juttukavereita piisaa. Kaksi taittojakkaraa ja yksi taittonojatuoli kulkevat matkassa. Sopivat teltan edustalle tai telttaan sisälle. Säistä riippuen.

Vehje jolla pitäisi päästä perille
Moto Guzzi California 1400 GTS. Vilkaisin että öljyä on koneessa, perävaihteessa ja vaihteistossa eikä ole vuotoja. Tankki on täynnä ysiviitosta. Pyörä käy myös etanolilla mutta sen tankkaamiseksi pitää ajaa muutama kilometri muualle. Vaan olisihan se ympäristoturvallisempaa vaan ei juuri tule halvemmaksi koska sitä kuluu enemmän kuin bensiiniä. Arvioisin että noin 15% enemmän. Mutta voimaa ja vääntöä etanolista irtoaa bensiiniä enemmän. Etuna myös palotilan karstanpoisto. Haittapuolena että moottori käy kylmempänä kuin bensalla. Ysiviitosessakin on merkittävä määrä etanolia ja sen sisältämää vettä joten karstoittuminen jää silläkin minimaalisesksi. Ilmajäähdytteisessä moottorissa, kuten 1400 Guzzi, etanoli laskee käyntilämpötilaa, siis kasiviitonen, on hyvä helteellä mutta kylmällä säällä etanolipolttoaine on hubaa. Eli kuluu vauhdilla. Normaalisti käytän 95-oktaanista.

Trikeillä Kotasessa
Vammauduttuani hirvikolarissa rakensin itselleni kolmipyörän. Sellaisen joka kallistelee sisäkaarteeseen. Se oli sarjan toinen. Alla linkissä on se ensimmäinen. Se ei kallistele.
Tässä yksi sillä tehtyjä "netsytajoja". Katteet olivat vasta teon alla. Katsastettu ja merkitty omaan ajoneuvoryhmäänsä Trafin tiedostoihin. Prosessi oli mielenkiintoinen koska katsastushenkilökunta ei ollut koskaan asiaan perehtynyt. Kuntouduttuani hirvikolarista noin kolmen vuoden potemisen jälkeen ajan, jälleen, modernilla kaksipyöräisellä. Toki Trike on edelleen valmiudessa. Toki, sen verran, että katsastushenkilökunta oli aika "pihalla" kun vein Guzzin 1400 Californian leimalle ja siinä takakumina on 205 leveä auton rengas. Poliisitkin ovat olleet uteliaita mutta kun lakipykälistä ei löydy asiasta kertovia seikkoja niin ajan, edelleen, laillisesti. Toki monessa muussakin pyörässä käytetään auton renkaita. Vain kumin leveys on ollut, joillekin, ongelma. Alkuperäinen mp-rengas on 200-kokoa mutta auton rengas on 205 leveä. Alkuperäisrengas ei kestä yhtä suvea. Auton rengas useita vuosia. Vaikka ajan vuodessa, nykyään, vain vaivaiset kymmenentuhatta kilometriä. Parhaina vuosina on tullut yli kolmekymmentätuhatta ja paljolti matkoja Välimerelle sekä muualle eteläiseen Eurooppaan. Vaan, nykyisin, en taida suorittaa kuin fennoskandian ajeluita joista pääosa kotimaassa.

Hirvikolarista
Työmatkalla Nokialle törmäsin kaupungin puistossa hirveen. Murtui selkä useammasta kohdasta ja hirvikin, edesmeni. Kuntoiduin, kuitenkin, sen verran että tein triken josta on maininta edellä. Nykyisin olen, jälleen, täysivaltainen kaksipyöräkuljettaja. Trike on varalta. Ajokorttiakin lääkäri lupasi puoltaa vielä reiluksi kahdeksi vuodeksi. Vahinko että trikeen ei ole omaa ajokorttia. Saatanpa mainita asiasta.

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti