Koitti aika
Lähinnä siksi että lumisateita on luvassa ja itselleni muistiin milloin nastakumit alle laitoin. Kampesin tallin perältä pakettiauton talvirenkaat ja tutkin niiden kunnon. Vanteet ovat alkavassa ruosteessa. Saavat olla tämän talven. Ehkä suvella 2026 voisin vanteet hiekkapuhaltaa ja maalata uudelleen. Muutoin tällä jutulla ei liene laajempaa kiinnostusta kunhan laitoin itselleni ylös ja muistin virkistämiseksi...
Vähän kilometrejä
Talviaikana ei autoa tule paljonkaan ajettua. Rouva ajaa asioimaan ja, joskus, töihinkin. Oma "autonajopäiväni" on torstai eli Kerhoilta. Edestakainen matka on noin 40 kilometriä. Sitten joitain satunnaisia reissuja kavereita tapaamaan ja sukulaisissa käynnit. Vuotuinen ajomäärä jää alle kymmenentuhannen kilometrin. Mökkimatka on pisin taival mutta tapahtuu vain kesäaikaan. Siksi halpisnastarenkaat riittävät ja pahan sään aikana voi käyttää, kaupungissa kun asuu, julkisia kulkuneuvoja. Lähinnä bussia ja ratikkaa. Nastarenkaat ovat liki samanlaiset kuvioiltaan kun Nokian Hakkapeliitta. Yllättävän hiljaiset asfaltilla.
Rengaspaineet
Talvella kun ei isoja lasteja kuljeteta niin tavaratila on melkoisen tyhjä joten taka-akselin takapuolelle tavaratilaan laitoin isohkon muuttolaatikon ja täytin sen tarpeellisilla työkaluilla kuten hyraulinen "krokotiilitunkki" ja huoltovälineitä sekä ajoneuvotarvikkeita. Siksi takarenkaiden paineet ovat 2 baaria ja eturenkaiden 2,2 baaria.
Katsastus
Leimattu lokakuussa -25. Ei havaittuja vikoja. Ensimmäisellä katsastuskerralla, yli kymmenen vuotta sitten, ei mennyt läpi katsastuksesta. Väite oli että taka-akselin iskunvaimennus ei toimi. Laitoin ison muuttolaatikon tavaratilan takaosaan ja hiekkaa täyteen sekä lastiliinoilla kiinni tavaratilan korvakkeisiin. Varmuuden vuoksi maalasin iskunvaimentimet eri värillä. Kelpasi uusintakatsastuksessa. Syy oli se että kuormittamaton tavaratila oli liian kevyt eikä jämäkät iskarit vaimentaneet vaan ajoneuvon perä pomppi testaustäristimien yllä. Ruostetta ei ole, toistaiseksi, ilmennyt missään.
Tuulilasista
Siihen on tullut jokunen kiveniskemä. Kaksi kertaa lasi on korjattu koska osumat olivat kuljettajan näkökentässä. Senkin jälkeen on tullut iskemä mutta se ei ole näkökentässä vaan reunassa eika katsastuksessa huomautettu siitä.
Tehtyjä kunnostuksia
Aiemmin suvella -25 vaihdoin oikean puolen etutuennan alatukivarren koska sen pallonivel oli kulunut. Työstä en veloittanut mutta alatukivarsi nivelineen maksoi hieman alle 60 euroa. Toiseksi kallein remontti tähän mennessä. Aikaa meni pari tuntia. Kallein remontti tuli yllättäen Itä-Suomenmatkalla. Vasemman puoleinen vetoakselin ulompi haitarikumi oli irronnut. Jouduimme viemään ajoneuvon merkkiliikkeeseen Savonlinnaan. Siellä auto odotti toista viikkoa vuoroaan. Hommahan ei olisi minulle ollut kummoinen mutta eipä mökillä siihen työkaluja ole saati sitten jossain tienpäällä. Nivelkumin vaihto söi meiltä kesäreissurahat. Melkoisen hintavaa oli se. Omalla verstaalla se olisi ollut vain ajakulu ja uuden kumin hinta. Laitoin oikean puolen nivelkumin seurantaan. Nivelkumi voi irrota, kuten nyt kävi. Toinen tyypillinen vaiva on sen kovettuminen ja murtuminen vanhuuttaan. Myös pakkassää on nivelkumille kuormittavaa. Onneksi on lämmin talli. Auto maksoi uutena tasan kymppitonnin. Nyt vastaava auto samalta merkiltä maksaa noin kolmekymmentätuhatta euroa. Toki niissä on enemmän mukavuuksia ja automatiikkaa sekä erilaisia apuneuvoja kuten lämpiävät penkit, navi, peruutustutka ym. nykyajan kotkotuksia.
Valinnat
Koska olen eläkkeellä ja asun kaupungin laidalla lähiössä niin yleiset kulkuneuvot ovat hyvin tarjolla. Pääsen asioimaan helposti bussilla, eli tamperelaisittain, Nysse kulkee noin vartin välein aamupäivisin ja iltapäivisin. Keskipäivällä ja myöhemmin illalla harvemmin. Alueella kulkee kolme eri bussilinjaa. Kaikilla pääsee keskustaan tai likelle. Reitit ovat erilaiset.
Diesel
Nykyään monen inhotus. Olen saanut asiasta kuulla sähköautoilijoilta. Erityisesti nuorilta. Itse pidän turbodieselistä ja sen hyvästä vääntömomentista. Kuluttaa vähän, tankkiin mahtuu seitsemänkymmentä litraa eli tankkausta ei tarvita edes joka kuukausi. Erityisesti talvella jäävät ajot vähiin. Autoa säilytän lämpimässä tallissa. 60-luvun lopussa rakennettujen tallien ovet ovat niin kapeat että monikaan nykyauto ei niihin mahdu. Kesällä pakettiautosta on suurta hyötyä kun on aina jotain remonteerattavaa Mökillä. Isommat ostosreissut hoituvat autolla myös.
Talvella
Ei kauheasti kilometrejä kerry. Kyläily- ja ostosreissuja. Lähikauppa on niin lähellä että ei autoa sen vuoksi tarvitse tallista ulos ajaa. Autoa talvella käytän Kerho-illoissa poikkeamisiin. Harvoin muuta. Joitain kyläilyreissuja.
Kesällä
Tavaroiden, kuten rakennustarpeiden ja työvälineiden, kuljetukseen Mökille ja takaisin. Muutoin ajelen moottoripyörällä. Rouva saattaa tarvita harrastuksissaan auton kuljetuskykyä. Jotkin taulunsa ovat melko isokokoisia.
Suvikumit
Talouden ajoilla menee vielä pari suvea. Paikallista asiointia Pirkanmaalla ja keväällä, kesällä ja syksyllä mökkimatkat. Yhteensä lähes kolmetuhatta kilometriä. Ihan viikonlopuksi ei tule lähdettyä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti