maanantai 16. huhtikuuta 2018

Matkailua lentäen ja autolla



Omalla pikku porukalla olemme matkailleet erinäisissä kohteissa.

Tällä kertaa syntymäpäivillä Etelä-Ranskassa ja sen jälkeen vielä muutama päivä Barcelonassa.




Reittilento Barcelonaan jossa ensimmäinen yö lentokenttähotellissa joka oli ihan ok. Siisti paikka ja ruoka kohtuullista.


 
Barcelonan lentokenttähotelli.

Vuokraamon kansanauto.

Tällä kulkineella viisi henkiöä kulkeutui juhlapaikalle melko miellyttävästi. Polttoainetta kului noin 40 litraa edestakaisinmatkalla vaikka yksi Pyreneiden vuoristokin oli välissä.

 Eräitä Camplongin kylän maisemia.

Juhlien jälkeen takaisin Barcelonaan autolla. Rauhallisesti neljä tuntia.

Moottoritiellä partioi poliisi. Kai.

Barcelonasta vuokrasimme yksityishenkilöltä huoneiston kuudelle neljäksi päiväksi. Tosin tarve oli vain viidelle henkilölle. Kämppä käsitti kuudennessa kerroksessa eteisen, keittiön, kaksi wc:tä, kylpyhuoneen, olohuoneen, ruokasalin ja kolme makuuhuonetta. Ulkopuolella kiersi terassi jolle pääsi olohuoneesta ja yhdestä makuuhuoneesta. Alla näköaloja eri suuntiin.

 Näköala länteen.

Asuntovälittäjän kielellä näköala Välimerelle. Näkyy se, niukasti.

Näköala etelään.

 
 Näköala pohjoiseen.

Näköala alas.

Pääosaa näköalasta peitti rakennustyömaa. Se ei varsinaisesti haitannut. Kaikkialla oli silmiinpistävän siistiä. Roskiksia joka kulmassa ja muuallakin.

 Tämä on kuvattu huoneiston terassilta.

Kuvia rakennustyömaan eri suunnista.

Unohdimme valittaa asunnon omistajalle että asunto sijaitsee harmillisen lähellä rakennustyömaata.Työmaa on kestänyt vuosituhannelta toiselle. Antoni Gaudi lienee maailman tunnetuin arkkitehti.

Sisäkuviakin on otettuna mutta niiden käsittelyä julkaisukuntoon en ole vielä aloittanut. Tosin netistä löytyy paljon tasokkaampia kuvia kun hakee nimellä Sagrada Familia.

Toinen iso kirkko.

 Kävelykatu. Niitä riittää Barcelonassa.

Myös vanhakaupunki kannattaa vilkaista. Taskuvarkaita tai muita huijareita ei tavattu tai tunnistettu. Aivan rauhassa sai kulkea. Kerjäläisetkin kiersivät kaukaa.

Paikallinen pyörämerkki.

Näitä näkyi muitakin mutta pääasiassa pyöräkalusto oli saksalais-italialais-japanilaista alkuperää. Skoottereita ja moposkoottereita valtavasti. Kaikki kaksipyöräisten parkeeraaminen ilmaista. Ruutuja oli jokaisessa sopivassa lokosessa ja jopa kaistojen välissä keskikorokkeilla.

Lisäksi liikenne sujuu kaupungilla 60 km/h nopeudella. Kaksipyöräisille jätetään tilaa liikennevaloihin ja kaistojen väliin. Sikäläinen mopokin kiihtyy paremmin kuin henkilöauto.

Metro ja bussit sopivat turistille. Taksi on varma osaamaan perille mutta kalliihko ahkeraan käytettynä. Myös turisteja kuskaava kaksikerrosbussi ajelee, ottaa kyytiin ja jättää kyydistä kyytiläisen mielen mukaan. Sekin katsottiin tarpeettoman arvokkaaksi. Montjuicille kulkee funikulaari eli köysirata. Sitä emme ehtineet testata.

Jatkoa seuraa kunhan selvittelen miksi Blogger ei toimi kunnolla ja saan loput kuvista käsitellyiksi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti