lauantai 30. heinäkuuta 2011

Laajakaistasäätöä


MegaSquirtin Tuner Studiossa väitetään olevan laajakaistalambdaa varten asetus. On ruutu josta toiminto ruksataan päälle mutta tilanne ei siitä muuttunut.
Kaikeksi onneksi Innovaten laajakaistalambdassa on toiminto jolla simuloidaan kapeakaistaisen lambdan toimintaa. Otin käyttöön kyseisen menetelmän.

Laajakaistan oma näyttö näyttää normaalisti mutta sieltä lähtee kapeakaistatieto MegaSquirtille ja sieltä Tuner Studioon tietokoneelle. Näin järjestelmät taas keskustelevat keskenään ja säätäminen jatkuu.

Säädöt ovat jo niin hyvin kohdallaan että ajamisen puolesta voisi olla tyytyväinen toimintaan ja suorituskykyyn. Tänä aamuna vielä aikaistin kahteen eri otteeseen sytytysennakkoa. Silti tuntuu että joitakin kohtia voisi vielä keskikierrosalueella aikaistaa.

Tarkoitus on kuitenkin hieroa niin kauan että virheilmoituksia ei enää tule ja satunnaiset nykäykset saadaan pois kokonaan. Sitä en tiedä onnistuuko se kokonaan mutta vielä on mahdollista parantaa. Polttoaineen kulutus on laskenut. Seuraavan tankkauksen jälkeen tiedän lähemmin.

Tuner Studion lisäohjelman Auto Tunen ruutu näyttää tältä kun kolme kilometriä on ajettu automaattisäätö päällä. Käsisäätöinen kartta oli kokolailla suora levymäinen pinta mutta "koneella" tehty on erilainen.Tänään en ehtinyt enempää.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti